Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Krio
#94540
Harmi ettei säästetty kuin Vltavan kulma. Olisi paljon siistimpi pidempi rakennus siinä.
tekijänä HCB
#94541
Kokonaisuutta ajatellen olen iloinen, että tuonne saatiin sentään jonkinmoista kaupunkia. On ollut sen verran karmivan näköinen paikka aivan viime vuosikymmenille saakka. Huomaa, miten jälkijunassa Suomi on ollut kaupungistumisen suhteen. Onko esim. Tukholmassa, Oslossa tai Köpiksessä ollut vastaavanlaista varikko/joutomaata aivan ydinkeskustassa tässä lähimenneisyydessä? Onneksi Helsinki urbanisoituu nyt vauhdilla. Suunta on hyvä, kuoppia on matkassa, mutta määränpää on loistelias.

Töölönlahti on alueena ok nyt. Keskustakirjasto, Kiasma ja Kansalaistori ja siitä avautuva näkymä Eduskuntatalolle ovat parhaita puolia. Sen sijaan ne toimistotalot (ja pari asuintaloa) kuuluisivat jonnekin lähiöön ja tilalle olisi pitänyt saada kunnon umpikorttelia. Odotan, että puiston puusto kasvaa hieman, niin kesällä Töölönlahti voi olla ihan kelpo paikka, vaikkakin lääniä riittää. Selvä parannus ratapihaan/joutomaahan, joka siinä aiemmin oli.
tekijänä hmikko
#94544
HCB kirjoitti: Onko esim. Tukholmassa, Oslossa tai Köpiksessä ollut vastaavanlaista varikko/joutomaata aivan ydinkeskustassa tässä lähimenneisyydessä?
Joutomaa on suhteellinen käsite. Tuohan on kohtuullisen suurella vaivalla merestä vallattua täyttömaata, joka on ollut suht intensiivisessä käytössä melkein koko ajan, poislukien rautateiden vetäytymisen ja kaupunkisuunnittelun jahkaamisen väli.

Oslossa Bjørvikaa voisi pitää jossain mielessä vastaavana. Entisen konttisataman alueelle melkein keskellä kylää on tehty oopperatalo ja Barcode-rivistö, ja lisää on tulossa. Oslo on tietty maantieteellisesti jokseenkin käänteinen tapaus Helsinkiin verrattuna, vuonon perukassa vuorien rajaamana eikä niemen nokassa, mistä syystä kehityksen taustat on aika erilaiset.
Avatar
tekijänä veka
#94545
HCB kirjoitti:Selvä parannus ratapihaan/joutomaahan, joka siinä aiemmin oli.
Selvä parannus, totta kai. Mutta kyllä kaikesta näkee, että aika neuvottomiksi jäätiin kymmenien vuosien suunnitteluvaiheen jälkeenkin. Valtavaa aukiota reunustavat uudet rakennukset on sullottu tonteilleen mahdollisimman ahtaasti, ja tyhjää nurmikkoa ja kivikenttää on hehtaaritolkulla. Oltiinko liian pitkään sen suunnitelmissa olleen keskeisen ja näyttävän vesiaiheen lumoissa, ja kun sitä sitten tullutkaan, lyötiin hanskat tiskiin? No, mitään ei ole vielä menetetty kun ei tehty oikein mitään, mutta meidänkin sukupolviemme eväät on kai jo syöty. Voisihan tuonne laittaa vaikka muutaman suihkulähteen, huolitellumman puiston, mannermaisen piazzan kahviloineen, pysyvän esiintymislavan yms. pikkukivaa parempia aikoja odoteltaessa. Toivottavasti edes Oodi avautuu puistoon paremmin kuin alueen muut rakennukset.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#94546
Kyllähän se vesiaihe ja iso puisto on edelleen suunnitelmissa, nykyinen nurmikenttä on viralliselta statukseltaan "väliaikainen".
tekijänä hmikko
#94547
veka kirjoitti:Oltiinko liian pitkään sen suunnitelmissa olleen keskeisen ja näyttävän vesiaiheen lumoissa, ja kun sitä sitten tullutkaan, lyötiin hanskat tiskiin?
"Hanskat tiskiin" ei kyllä kuvaa tilannetta. Rakennuksethan on kaavoitettu yhdessä vesiallas-puistosuunnitelman kanssa, ja virallisesti puiston toteuttaminen vesialtaineen on lykätty, ei peruttu, kuten arkkinikkari toteaa. Kaavoituksen tasolla kukaan ei mun havaitakseni ole ehdottanutkaan nykyisen väliaikaisen puiston kaavoittamista rakennuksille, mun mielestä ihan hyvästä syystä. Puisto on tuossa ihan paikallaan, toteutus vaan on jäänyt laihaksi. Se tietty lienee totta, että "väliaikainen puisto" tulee varmaankin olemaan yhtä väliaikainen kuin Finlandia-talon parkkipaikka, joka oli paikallaan 40 vuotta.
Avatar
tekijänä Oskari
#94548
hmikko kirjoitti:
HCB kirjoitti: Onko esim. Tukholmassa, Oslossa tai Köpiksessä ollut vastaavanlaista varikko/joutomaata aivan ydinkeskustassa tässä lähimenneisyydessä?
Oslossa Bjørvikaa voisi pitää jossain mielessä vastaavana. Entisen konttisataman alueelle melkein keskellä kylää on tehty oopperatalo ja Barcode-rivistö, ja lisää on tulossa.
Palvelusta https://kart.finn.no löytyy historiallinen kuvasarja (historiske-valikko), josta voi tutkailla Oslon muutoksia ml. satama- ja ratapiha-alueet.
hmikko, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä jfo
#94550
Krio kirjoitti:Harmi ettei säästetty kuin Vltavan kulma. Olisi paljon siistimpi pidempi rakennus siinä.
Vltava on kyllä ihan onnistunut pieni ravintolarakennus, mutta kieltämättä se näyttää pätkäistyltä ja vanha rakennus olisi kyllä mahtunut Sanomatalon taaksekin. Ilmeisesti entinen kiitotavaravarasto on ollut lähtökohtaisesti laadukkaampi rakennus kuin kreosoottitiiliset makasiinirakennukset, joten luultavasti koko rakennuksen olisi voinut remontoida moderniin käyttöön siinä missä Vltavan kulmankin.

Wikipediassa rakennusta muuten pidetään jugendina. Kuulostaa aika erikoiselta, että 1900-luvun taitteessa olisi rakennettu varastorakennus jugend-tyylillä. Mieleen tulee vastaavana (joskin monta kertaa massiivisempana) esimerkkinä Oslon oopperataloa vastapäätä oleva Havnelageret, joka toimi aiemmin varastona, mutta nykyään toimistotiloina.
Avatar
tekijänä Clepe
#94759
hmikko kirjoitti:^ Itelleni oli uusi havainto tuo, että Finlandia-talon valmistuessa ratapihaa on ollut noin paljon jäljellä, siis paitsi makasiinien alueella myös Finlandia-talon nyttemmin poistuneella parkkipaikalla.

Kuva
bonk kirjoitti:mitäs taloja tossa ihan postitalon takana on? jotain ajat sitten purettuja makasiini rakennuksia?
Satamaradan ja Rautatieaseman välisellä alueella oli alunperin Kaasutehdas ja VR:n konepaja. Kaasutehtaan tontille rakennettiin Postitalo. Kun uusi rautatieasema valmistui purettiin vanha veturitalli joka olis jäänyt laituriraiteiden tielle. Tilalle rakennettiin uusi, se joka näkyy "Vltavan" jatkeena. Veturitallina sitä ei kuitenkaan käytetty 30-luvun jälkeen. Veturitallista vasemalle olevat kaksi rakennusta kuuluivat aikanaan konepajaan joka kuvanottohetkellä oli lopettanut toimintansa ja suurin osa rakennuksista purettu. Neljäs rakennus Postitalosta suoraan pohjoiseen taisi olla Postin varasto joka rakennettiin vasta 70-luvun alussa.
Jary tykkää tästä
tekijänä hmikko
#97743
HS: Keskustakirjasto Oodin kupeeseen ilmestyi autorataa muistuttava rakennelma

Keskustakirjasto Oodin kupeeseen, rakenteilla olevalle puistoalueelle on alkuviikon aikana ilmestynyt musta rakennelma. Asvaltoitu kehä muistuttaa erehdyttävästi kilpa-ajorataa, ja jonkinlainen kulkuväylä siitä onkin tulossa.

”Siihen tulee valubetonikäytävä, jota pitkin kuljetaan. Kehälle tulee myös penkkejä, joille voi puistossa ollessaan istua”, kertoo työmaapäällikkö Sirpa Hämäläinen Destiasta.

”Sisäpuolelle tulee Suomen suurin monitoimileikkiväline, 2,5 metrin korkeuteen nouseva verkkorakennelma. Telineestä roikkuu hämähäkkikeinuja.”

[...]
Kuva

Kuva
veka tykkää tästä
tekijänä hmikko
#97935
Hesarissa katsaus Töölönlahden historiaan alkaen ajalta ennen rautatietä: Vihdoinkin valmis

Pistän tähän jutun kuvista yhden, jossa tässä ketjussa joskus kyselty tehdas.
Kuva
Kansallisoopperan kulmia hallitsi 1960-luvulle asti Suomen sokeri. (KUVA: Pertti Jenytin)
veka, Jary tykkää tästä
Avatar
tekijänä Jary
#97937
Kiitokset linkistä hmikko :)

Tämä kuva on viime vuodelta, löysin Googlesta.

Kuva

Eli tähän on nyt sitten tultu melkein vuosisadan pähkäilyn jälkeen... onko onnistuttu...mielestäni ei.
Tietty parempi kuin pitää joutomaana, mutta varmaan noi "laatikot" puretaan alas joskus tulevaisuudessa.

Positiivista on myös ajatella, että aika parantaa haavat, eli kunhan puut kasvavat seuraavat vuosikymmenet!? niin paremmalta vaan näyttää.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#97938
Tosiaan hieno historiallinen yhteenveto Hesarissa vanhoine karttoineen. Makasiinien tuhoisa tulipalo 2006 on dokumentoitu videoksi hyvin, kun pääsivät suunnilleen toimituksen ikkunasta seuraamaan tapahtumia. Vähän lähtee hehkutus laukalle:"Entisestä liikenteen ja teollisuuden alueesta on kehkeytynyt kulttuurin, median, yrityselämän ja vapaa-ajan keskittymä, jollaista ei ole missään muualla maailmassa. Minkään maan missään kaupungissa ei ole vastaavaa suhteellisen pienelle alueelle raskaasti keskitettyä palatsien rypästä kuin Töölönlahdella." Tulee mieleen ainakin National Mall Washingtonissa. Ja radanvarren rakennusten kutsuminen palatseiksi on tietysti lähinnnä vitsi. Nehän ovat alueen selvin ja suurin epäonnistuminen. Ja turha luulla, että alue olisi nyt millään lailla valmis. Iso aukio nurmikenttänä polkuineen, kun ei ollut rahaa tarpeeksi eikä ehkä kunnon ideoitakaan laadukkaaseen viimeistelyyn.
Clepe tykkää tästä
tekijänä hmikko
#97940
^ Juu, meinasin kommentoida tuota "ainoa maailmassa" -hölinää. Olen ennenkin täällä valittanut, että tämä tuntuu olevan suomalaisissa medioissa jonkunlainen refleksi. Aina pitää julistaa milloin mikäkin terveyskeskus maailman tai ainakin Euroopan parhaaksi ja ainoaksi, vaikka perusteet ovat lähinnä sitä, että jonkun virkamiehen tai toimittajan mieleen nyt ei sattunut tulla vastaavaa muualta. Eikäpä Washington DC:kään tietysti ole ainoa. Verrata voisi vaikka Lontoon South Bankiin, joka on Westminsterin ihan oikeista palatseista katsoen Thamesin vastarannalla.
Clepe tykkää tästä
  • 1
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49