Pitää nyt kommentoida tätä projektia muutenkin kuin vain huutoikkunassa. Olen yhäkin sitä mieltä, että hotellin toteutumismahdollisuudet ovat hyvin heikot, ehkä 1/20. Tuo arvio on kuitenkin parempi, kuin mitä olisin eilen sanonut. Ensinnäkin idea tuntuu olevan muutakin kuin vain mainostempaus, koska kaavamuutosesitys on jätetty ja hotellin rakentamisen aloittamiseksi on tehty ilmeisen selkeitä suunnitelmia. Suunnitelmat tällä alalla Suomessa harvoin toteutuvat sellaisenaan edes aikataulun osalta, mutta ainakin selvä alkusysäys tappelulle on aloitettu. Kuulostaa siltä, että todellista kiinnostusta on. Myöskin se tosiasia, että Tampereella on ajoittain pulaa huoneista tietenkin puoltaa hotellia. Hotellin sijainti sen sijaan onkin jo monimutkaisempi juttu. On totta, että sijainti ei ole optimaalinen, mutta miksi kaavamuutosehdotusta ei sitten jätty kantakaupunki tontista? Jokainen talolainen osaa varmasti vastata tähän kysymykseen, joten jätän sen auki.
Rakennusta toki puoltaa muutkin asiat. Rakennus olisi Suomessa täysin poikkeuksellinen ja maansisällä todennäköisesti aikamoinen vetonaula turisteille. Ja lyön muuten vaikka vetoa, että hyvin suuri osa kaikista turisteista pyrkii saamaan huoneen juuri tästä hotellista. Kyse ei tietenkään ole perinteisestä hotellista, mutta käsittääkseni idea on juuri se, että huoneeseen sijoittaja voi itse vuokrata huonetta eteenpäin, niin että käytännössä Tähtitorni viime kädessä toimisi nimen omaan perinteisen hotellin tapaan. Tämä olisi muuten hyväksi myös Jyväskylälle. Täällähän ei tunnetusti ole lähimainkaan tarpeeksi huoneita Neste Rallyn aikaan, ja noin suuri näköala-hotelli melko lähellä taatusti toisi lisää turisteja myös Jykkiin. Sitä paitsi, tykkäät sitten torneista tai et, varmasti jokaista kiinnostaa nähdä miltä Suomen ensimmäinen mini-pilvenpiirtäjä näyttää. Tämä loisi imagoa ja tunnetuutta Tampereelle, käyttääkseni tähän lopuksi puhkikulutettua "argumenttia".
