Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä OlliMolli
#12368
hs kirjoitti:Taivallahden kylpylä etenee Helsingin valtuustoon

Julkaistu: 18:05

Päivitetty: 19:58

Hanna Kaarto

helsingin sanomat

Etu-Töölöön, Taivallahden rantaan suunniteltu kylpylä sai täpärän puollon Helsingin kaupunginhallitukselta maanantaina.

Kaupunginhallitus äänesti kylpyläkaavan puolesta äänin 8–7. Seuraavaksi asiaan ottaa kantaa Helsingin kaupunginvaltuusto, joka käsittelee asiaa 23. toukokuuta.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd) on ajanut jo vuosia Hietaniemen uimarannan lähistölle kylpylähotellia. Kylpylän kaava hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa jo 2004, mutta silloin Korpinen ei tuonut sitä kaupunginhallitukseen poliittisen vastustuksen takia.

Tänä keväänä oli uuden yrityksen aika.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi (kok) arvioi maanantaina kokouksen jälkeen, että kaavan lainvoimaiseksi tuleminen kestää puolestatoista kahteen vuotta, jos kaupunginvaltuusto hyväksyy hankkeen. Sen jälkeen kylpylälle etsitään yrittäjä.

"Kaava on sellainen, että sinne voi tulla kylpylä ilman hotellia, mutta ei hotellia ilman kylpylää", Rihtniemi sanoi.

Sdp:n Osku Pajamäki esitti asian lähettämistä takaisin valmisteltavaksi.

Pajamäen esitystä tukivat Sdp:n Jouko Malinen sekä vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta.

Sdp:n Sirkka-Liisa Vehviläinen ja Tarja Kantola sekä Rkp:n Jan D. Oker-Blom näyttivät kylpylälle kokoomuksen tavoin vihreää valoa.

Rihtniemen mielestä kylpylä olisi hyvä rakentaa, koska Taivallahden alue on nyt niin "rojuinen ja sotkuinen".

"Suunnitelmassa uimarantaa laajennetaan ja niemeen tulee puisto", hän huomautti.

Vihreiden Otto Lehtipuun mukaan kylpylä toisi alueelle liikaa liikennettä. Hänen mielestään kylpylälle pitäisi osoittaa paikka muualta, ja Hietaniemen uimarantaa voisi laajentaa ilman kylpylää.

Pajamäen mukaan hyviä vaihtoehtoisia paikkoja kylpylälle ovat Kalasatama, Jätkäsaari tai mahdollisesti Kruunuvuoren ranta.

"Hietsuun ei kaivata aidattua yksityisaluetta, liikennettä eikä parkkipaikkoja", Pajamäki sanoi
tekijänä Joggeri
#12376
Sellaisen käsityksen olen saanut (muistaakseni hesarista), että tuo hotelli olisi jo vesitetty joksikin normaaliksi 3-10 kerroksiseksi torsoksi. En kuitenkaan mene vannomaan, kun siellä ja täällä noita kommentteja on suoltanut jokainen jolla asiasta mielipide on. No, kuinka on?

Tiedättekö, että koskeeko tuo kaava nyt sitä alkuperäistä 20-kerroksista kylpylähotellia, vai jotain olematonta versiota, jota ei sellaisenaan edes kannata enää rakentaa?
tekijänä Sasu K
#12378
Joggeri kirjoitti:Tiedättekö, että koskeeko tuo kaava nyt sitä alkuperäistä 20-kerroksista kylpylähotellia, vai jotain olematonta versiota, jota ei sellaisenaan edes kannata enää rakentaa?
Eikös tämä ajatus 20-kerroksisesta liittynyt siihen, jos kylpylähotelli rakennettaisiin Hernesaaren kärkeen? Töölöön ei sellaista ole kai koskaan ajateltukaan.
Avatar
tekijänä H.C.
#12380
Sasu Karjalainen kirjoitti:
Joggeri kirjoitti:Tiedättekö, että koskeeko tuo kaava nyt sitä alkuperäistä 20-kerroksista kylpylähotellia, vai jotain olematonta versiota, jota ei sellaisenaan edes kannata enää rakentaa?
Eikös tämä ajatus 20-kerroksisesta liittynyt siihen, jos kylpylähotelli rakennettaisiin Hernesaaren kärkeen? Töölöön ei sellaista ole kai koskaan ajateltukaan.
Jep, näinhän se oli, eli keskustelu on vähän väärässä paikassa, joku voisi siirtää tän Alakertaan. Se mitä nyt Töölöön suunnitellaan on käsittääkseni 2-3 kerroksinen, näin luin viime viikolla joko YLEn ta Hesarin sivuilta.
Avatar
tekijänä RV
#12430
Eikös Taivallahti ollut yksi niistä paikoista joihin 20-kerroksista hotellia ehdotettiin?
tekijänä zeizei
#12563
Helsingin valtuusto hyväksyi Taivallahden kylpylähotellin

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Taivallahden kylpylähotellin äänin 43–39 keskiviikkona.

Osku Pajamäen (sd) palautusehdotus hävisi täpärästi äänestyksessä.

Kylpylähotellia kannatettiin eniten kokoomuksen ja sdp:n riveissä. Muista puolueista kannattajia olivat kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Rkp:n ryhmä hajosi.

Kokoomus ilmoittautui ryhmäpuheenjohtaja Risto Rautavan suulla kaavan puolustajaksi. Ryhmässä oli kuitenkin annettu vapaat kädet muutamalle valtuutetulle.

Myös sdp:n ryhmän puheenjohtaja Kai Kalima ilmoittautui kannattajaksi.

"Itse olen valinnut Helsingin kansainvälistä kilpailukykyä korostavan näkökannan."

Demareiden 21 valtuutetun ryhmästä lopulta 6 vastusti tai jätti äänestämättä.

Vastustusta tuli puolestaan eniten vasemmistoliiton, vihreiden ja keskustan riveistä.

"Hietsu on stadilaisten merellinen paratiisi", Paavo Arhinmäki (vas) sanoi.

Hän haluaisi Taivalsaareen pienemmän rakennuksen, joka on kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä.

Monet puhujat haikailivat Töölö-seuran saunamaailmasuunnitelmien perään.

Toiset taas ilmoittautuivat kylpylähotellin kannattajiksi, mutta pitivät Taivallahtea vääränä paikkana. Paremmaksi paikaksi nähtiin esimerkiksi Hernesaari.

Rkp:n Birgitta Dahlberg ehdotti kylpylää Töölönlahdelle mahdollisesti rakennettavan keskustakirjaston kylkeen.

Keskustelu aiheutti kuhinaa yleisölehtereillä.

"Ei mielenilmaisuja", komensi valtuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen (sd).

Myös valtuutetut ylsivät värikkäisiin sanankäänteisiin.

"Kukaan ei ehdottaisi, että Kaivopuistoon rakennettaisiin citymarketin kokoinen kylpylä", Osku Pajamäki (sd) vertasi.

Sirpa Asko-Seljavaara (kok) nimitti paikkaa "kalmistokylpyläksi", koska se on lähellä hautausmaata.

Kalima intoutui vertaamaan Taivallahden kylpylää Bilbaon Guggenheim-museoon, kun taas Maria Björnberg-Enckell (r) ihmetteli, miksi outoa rakennusta suunnitellaan "helsinkiläisten pyhille maille".

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd) nosti jo unohdetuksi luullun suunnitelman esiin huhtikuussa.

Kylpylähotellin kaava hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa jo 2004. Korpinen odotti kuitenkin peräti kolme vuotta, ennen kuin toi kaavaehdotuksen kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Tuumaustauon aikana selvitettiin muita mahdollisia kylpylähotellin paikkoja.

Kylpylähotellilla ei ole vielä yrittäjää. Korpinen kertoi kuitenkin keskiviikkona, että ainakin alkuperäistä Taivallahden kylpylähanketta 1990-luvun lopulla ajanut yrittäjä olisi edelleen kiinnostunut.

Töölö-seuran puheenjohtaja Hannu Haukanhovi otti rauhallisesti tiedon valtuuston päätöksestä. "Se on poliittinen päätös, josta on ihan turha lähteä valittamaan", hän kommentoi uutista tuoreeltaan.

Pientä lohtua tuo se, että kaupunginosayhdistykset pääsevät suunnitteluraatiin
No, nyt se on ainakin hyväksytty. Mitään tietoa ei taida olla että minkälainen, minkä kokoinen jne. Vai onko jollain?

Ja älyttömiä noi jotkut vastustukset.. Kun katoin karttaa niin eihän siinä kohdin tunnu olevan mitään. "Kaupungin ainoa henkireikä tuhotaan" Hehheh.
Ja jos siihen jotain hienoa rakennetaan, antaa se aivan upean kuvan mereltä päin.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#12565
Eikö muka Hernesaari olisi parempi paikka tuolle? Hietsu on minusta ihan hyvä nykyisenlaisena.
Avatar
tekijänä Klazu
#12582
Ketä palvelee "upea kuva mereltä päin". Aika harvoin sieltäpäin ketään on maisemia nauttimassa. Rannalta/mantereelta kuitenkin useammin.

En siis ota kantaa tähän projektiin, koska en sitä tunne, mutta kunhan alalaidan huomautuksena heitin. ;)
Avatar
tekijänä RV
#12587
Onko muuten kenelläkään tietoa siitä miltä tuo kylpylähotelli tulisi näyttämään ja minkä kokoinen siitä tulee? Itse kun olen aiemmin luullut sen olevan sama kuin Hernesaareen suunniteltu.
tekijänä Sasu K
#12591
RV kirjoitti:Onko muuten kenelläkään tietoa siitä miltä tuo kylpylähotelli tulisi näyttämään ja minkä kokoinen siitä tulee? Itse kun olen aiemmin luullut sen olevan sama kuin Hernesaareen suunniteltu.
Niin, Helsingin keskustaan on kai suunnitteilla vain yksi kylpylähotelli. Sijoituspaikkoina ovat olleet esillä Taivallahti ja Hernesaari.
tekijänä Joggeri
#12592
Kai Helsingissäkin saa olla ranta, jonka ympärillä on rakennuksia? Helsinkiin jää monia hienoja uimarantoja, jotka ovat asumuksilta ja toimistorakennuksilta / hotelleilta piilossa. Minusta tähän kylpylähotelliin saa erityisen hienot maisemat, kun kesällä näkee ikkunoista / parvekkeilta meren ja auringosta nauttivia ihmisiä rannalla.. ja ehkä hieman jopa kaupunkia! Eipä ihmisiä ole tähänkään asti rannoilla haitanneet muiden katseet... silmäpareja se rantakin on täynnä ;)
Ei tässä sentään koko rantaa olla rakentamassa umpeen. Kylpylän suunnitelmiin sisältyy myös niemen pienoista muotoilua ja kaunistamista mm. puiston merkeissä, joten nimen ilme tulee olemaan paljon siistimpi, jos verrataan sitä töölöläisseuran suunnitelmiin rakentaa paikalle saunapaikka. Kyseinen suunnitelma ei ollut mielestäni kovinkaan paikkaa imarteleva, pikemminkin päinvastoin.

Tämä tuo mielestäni siis hieman KAUPUNKIrannan tuntua Hietsuun lisää, joka on mielestäni vain positiivista. Kyseessä on kuitenkin Suomen urbaanein hiekkaranta (vai olenko sittenkin väärässä?) Ainakin siinä tapauksessa kannatan hanketta, että rakennus toteutataan mallikkaasti, jota en tässä tapauksessa syystä tai toisesta epäilekään.
tekijänä zeizei
#12595
Tässä ilmakuva sijaintipaikasta. Otettu hesarista.

Kuva

Ja tuleekin näköjään noin ylös kantakaupunkia, ettei se sittenkään niin merelle näy. :P Mut ihan älyttömiä väitteitä et kaupunkin viimeinen henkireikä menis.. Toi on lähinnä ryteikkö ja veneidän säilytyspaikka. Kyllä se kylpylä palvelee suurempaa väkijoukkoa kuin noita muutamaa töölöläistä veneomistajaa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#12596
Hernesaaresta se ainakin näkyis merelle. Hernesaarihan on kantakaupungin eteläisin alue. Tulis todella merellinen ja urbaani kylpylä.
Avatar
tekijänä Rokkikukko
#12599
Joggeri kirjoitti: Tämä tuo mielestäni siis hieman KAUPUNKIrannan tuntua Hietsuun lisää, joka on mielestäni vain positiivista. Kyseessä on kuitenkin Suomen urbaanein hiekkaranta (vai olenko sittenkin väärässä?) Ainakin siinä tapauksessa kannatan hanketta, että rakennus toteutataan mallikkaasti, jota en tässä tapauksessa syystä tai toisesta epäilekään.
Niin todellakin, Hietsu on kuumina kesäpäivinä täynnä porukkaa (allekirjoittanutkin monesti rantaleijonana paikalla.. :D ) ja en mitenkään näe että tuo kylpylä menoa haittaisi. Lisäisipä alueen käyttöä (hyödyntämistä) myös rantasesongin ulkopuolella. Jos Helsingissä haluaa mennä rauhalliselle uimarannalle, ei Hietsu muutenkaan ole oikea vaihtoehto, dj:t soittaa musaa (parhaina päivinä), radiot soi, ihmiset karkeloi jne.. :) En usko että tuota kylpylän vaikutusta kesällä juuri huomaisikaan, muuta kuin että lisäisi jonkin verran ihmisten määrää rannan pohjoisosassa (jonne ilm. uimarantaa ollaan laajentamassakin).

Kyllä Helsingin kokoiseen kaupunkiin nyt yksi (hyvin suunniteltu ja rakennettu ) kylpylä keskustan tuntumaan mahtuu, ja tuo paikka on oikeasti kuin kylpylälle tehty. Lähiympäristöstä löytyy minigolfit, tennishallit, uimarannat, lenkkipolut jne. Pisti ärsyttämään kun jokin lehti uutisoi joitain päiviä sitten tästä kylpylähankkeesta ja suurin kirjaimin julisti tyyliin kaikkien töölöläisten vastustavan hanketta. Teki mieli nousta barrikaadeille liputtamaan asian puolesta, meitsi nyt ei vastustais edes 100-kerroksisen pilvenpiirtäjän rakentamista sisäpihalleni ikkunan alle.. ;)
Avatar
tekijänä Janne_H
#12600
Iggy.P kirjoitti:Hernesaaresta se ainakin näkyis merelle. Hernesaarihan on kantakaupungin eteläisin alue. Tulis todella merellinen ja urbaani kylpylä.
Joo Hernesaareen sopisi. Hernesaari vaan nykyään näyttää todelta rumalta. Se tuli hyvin huomattua kun hiljattain tulin laivalla Tukholmasta Helsinkiin. Näkymää dominoi Hernesaaren hervottoman kokoset laivanrakennushallit. Muu kaupunki oli kaunista, mutta kovin pientä, kun Helsingin merellisellä paraatipaikalla möllöttää 200 metriä pitkät vaaleansiniset hallit plus muut rummat alueen rakennukset.

Ja myötäillen zeizeitä: En myöskään ymmärrä, että mitä hemmetin arvokasta ihmiset näkevät jossain rakentamattomassa ryteikössä merenrannalla, josta ei ole mitään iloa kenellekkään, mutta jota kuitenkin pitää suojella rakentamiselta. Miksi yleensäkin kaikki ajattelat että uusi rakennus on automaattisesti maiseman tuhoaja. Mielestäni kaunis rakennus luo maisemaa.

Taitaa muuten olla joku kylpylä buumi pk:ssa. Kun tämän päivän Hesarissa oli juttu, että Espoon Westendiin suunitellaan hotellikylpylää. Se olisi viides kylpylä, kun täällä on jo Serena ja kohta valmistuu Vantaalle. Ja sitten vielä nämä kolme: Westend, SupeLife Lab ja tämä.