- 08.01.06 00:08
#3689
Kävin viime kesänä rallien aikaan, Jyväskylään mennessäni, Jämsän ja Jämsänkosken keskustoissa ottamassa muutamia kuvia ihan teitä varten. Ei nää kuvat mitään teknisesti huippuja ole, mutta pääasia onkin vaan esitellä paikkoja. Kuvat vie yhteensä 5,5 megaa, joten tukkoisuutta voi olla havaittavissa.
Jämsän ja Jämsänkosken keskustat sijaitsevat muutaman kilometrin päässä toisistaan. Vähän väliä on ollut puuhastelua kaupunkien yhdistämiseksi, mutta aina se on johonkin kaatunut.
JÄMSÄ
Keskustan liikkeet sijaitsevat lähinnä Koskentien ja Keskustien varrella. Asukkaita näyttää Jämsässä olevan vähän yli 15000 ja määrä on vähenemään päin.
Ihan hyvä kartta löytyy osoitteesta:
http://www.oikotie.fi/s/map/map_locatio ... ion_search
En saanut suoraa linkkiä onnistumaan, joten kirjoittakaa hakukenttään:
”Koskentie 4, Jämsä”
1. Auto parkkiin ja jalkautuminen Koskentie 4:n kohdalla. Kuva kadun yli. Ensivaikutelman mukaan sekavaa, mutta ihan siistiä.

2. Koskentie 2:n kohdalta kohti pohjoista.

3. Ensimmäisessä kuvassa näkynyt, torin pohjoislaidan, liikekiinteistö eri kulmasta.

4. Kuva Koskentieltä torin (vihreä läntti kartassa) yli itään. Aholaita oli kaupungin näkyvimmällä liikepaikalla.

5. Koskentien ja Keskuskadun risteyksessä on ympyrä ja joku häkkyrä. Risteyksen kaakkoiskulmassa on kauppakeskus Forum.

6. Näkymä samasta kohtaa kohti länttä.

7. Sillan vieressä on satama.

8. Ruma panoraamakuva risteyksen lounaiskulmasta kohti toria.

9. Aholaita Keskuskadulta päin. Koskenkatu ja torin ympäristö oli ilmeisesti remontoitu lähivuosina.

10. Aholaitaa lisää. Tällä kohtaa on rähjäisempi katukivetys.

11. Keskuskatu 8:n kohdalla on taas ihan uusi kivetys. Aurinkokin paistaa välillä, hienoa.

12. Idempänä ei näyttänyt olevan mitään ihmeempiä, joten suunta takaisin kohti toria. Panoraamakuva kadun toiselta puolelta.

13. Liiketalon takapiha.

14. Värikästä. Paikallinen hampurilaisravintola.

15. Kuollutta. Taas torinkulman Aholaita.

16. Nurkan takana, torin itälaidalla (Säterintie), on sentään ihmisiä. Vinoparkki on rumaa.

17.Forumin pääsisäänkäynti Keskuskadulla. Aika ruman näköinen, en viitsinyt edes sisällä käydä.

18. Sama vähän kauempaa Säterintieltä, nyt näyttää paremmalta.

19. Panoraamakuva torin koilliskulmasta, puuhökkelit peittää näkymät.

20. Hassun näköinen rakennus Säterintien ja Välikadun risteyksessä.

21. Koskentie torin länsilaidalta kohti pohjoista. Aurinko kaunistaa.

22. Koskentien itäpuolella on tyhjä tontti ja hotelli, rumia kumpikin.

23. Jotakuinkin siitä, mistä lähdettiin, mutta toiselta puolelta katua kuvattuna.

24. Panoraama Lindemaninkadun kohdalta kohti etelää.

No, tulipahan sitten käytyä, elämäni ensimmäistä kertaa, tuollakin. Eipä Jämsässä kovin urbaania fiilistä päässyt kokemaan.
Jämsänkosken kuvat tulee kohta.

Viimeksi muokannut Anssi, 08.01.06 00:18. Yhteensä muokattu 3 kertaa.