Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#102953
^ Saa muuten nähdä, mihin tilaan bussien kaukoliikenne päätyy pandemian jälkeen. Tulin tässä itsekin vasta nyt huomanneeksi kantapään kautta, miten laajasti se on ajettu alas. Osaltaan tämä on lentoliikenteen romahtamisen seurausta. Suomen vilkkain kaukoliikenteen bussiasema ennen pandemiaa oli ilmeisesti Helsinki-Vantaa. Se kun on jäänyt lähes pois pelistä, niin esim. Tampere-Helsinki ja Turku-Helsinki -välit ovat hiljentyneet todella rajusti.
Avatar
tekijänä jfo
#102987
Turun Sanomat uutisoi tänään: Kauppahalli laajentumassa ulkosalle – Turku ryhtyy uudistamaan koko korttelia yhteistyössä JKMM Arkkitehtien kanssa (maksumuurin takana)

Uutisen alussa viitataan Turun kaupunginhallituksen ensi viikon esityslistaan, jossa esitetään hyväksyttäväksi "Kauppahallin korttelin kehittämisen strategisia tavoitteita ja kehittämisprosessiin liittyvän innovaatiokumppanuussopimuksen hyväksymistä JKMM Arkkitehdit Oy:n kanssa".

Tässä homman pihvi:
Tavoitteeksi esitettävä Kauppahallin säilyttäminen aitona ja perinteisenä kauppahallina on arvovalinta. Kauppahalleja on monenlaisia ja niiden profiili on pitkälti kiinni niistä valinnoista, joita omistajat, perinteisesti kaupungit, ovat vuosien saatossa tehneet. Puhtaasti turistinähtävyyksiksi ja yleisiksi markkinapaikoiksi tai ravintoloiksi muuttuneet kauppahallit voivat olla eläviä ja vetovoimaisia paikkoja, mutta niiden funktio osana keskustaa on siirtynyt kauaksi perinteisestä, laadukkaasta elintarvikekaupasta, jota usein paikalliset asukkaat arvostavat kauppahalleissa. Turun kauppahallin vahvuus on sen pitkät perinteet laadukkaan ja asiantuntevan elintarvikemyynnin paikkana.

Laadukkuus sekä asiantuntijuus syntyvät kauppahallin toimijoiden, ensisijaisesti kala- ja lihakaupan, osaamisen kautta mikä käytännössä tarkoittaa koko tuotantoketjun hallintaa. Tuotantoketju alkaa lihan- ja kalanjalostuksesta tuotantotiloissa ja päättyy valmiiden elintarvikkeiden kuten makkaroiden ja valmisannosten myyntiin. Tuotantoketju mahdollistaa myös vähemmän jalostettujen sekä tilaustuotteiden valmistuksen ja myynnin. Kun toiminnanharjoittajien myyntivolyymit sekä loppukuluttajamarkkinassa että elintarvikkeiden jatkojalostajien eli ravintoloiden suhteen on korkea, saavutetaan ainutlaatuinen ja kestävä ketju alkutuotannosta loppukuluttajalle. Tuotantotilojen sijainti keskeisellä paikalla osaltaan varmistaa kauppahallin aseman merkittävänä kauppapaikkana sekä nykyisille että tuleville kuluttajille ja ravintoloille.

Loppujen lopuksi kyse on pitkän aikavälin panostuksesta Turun kaupallisen keskustan elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn. Kauppahallin toiminta on ollut yli vuosisadan pitkälti hallin seinien sisällä ja korttelin kehittämisen myötä tulee luonnollisesti tutkittavaksi miten kauppahallin toiminnot voisivat myös laajentua ulos, muun muassa kauppahallin kujanteelle tai sisäpihalle. Tämä nostaisi kauppahallin tunnettuutta ja kiinnostavuutta entisestään.
Kieltämättä kauppahallin ympäristö on nykyisellään hieman joutomaan oloista ja on hyvä jos tiiliseinien sisällä tapahtuva toiminta näkyisi enemmän ulospäin. Varmasti JKMM:ltä tulee hyvä ehdotus tähän.

Ihmettelen kyllä miten tuossa yllä olevassa katkelmassa nostetaan samanaikaisesti kauppahallin vahvuudeksi sen elintarvikemyynti ja pidetään ravintolatoimintaa toissijaisena toimintona, vaikka varmasti ravintolatoiminta on juuri se mikä tulee näkymään ulkopuolella terassien ym. muodossa.
TurkuCubed, hmikko, Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#103080
Universum (melko suureellinen nimi) Yliopistonkadulla on noussut lopulliseen korkeuteensa.

Kuva

Tontin toiselle reunalle, Nahkurinkujalle rakentunut matalampi talo on jo väritettu okran punaiseksi. Hyvä väri!
Kuva
TurkuCubed, Tlahti, huopa tykkää tästä
tekijänä James
#103280
Huomasin tässä muutama päivä sitten kävelylenkillä käydessäni että muutama uusi projekti on taas lähtenyt tai lähtemässä käyntiin:

- Puutarhakatu 55 tontilla purkutyöt vanhan toimistorakennuksen purkamiseksi ovat näköjään jo hyvässä vauhdissa. Tilalle olisi nousemassa jollain aikataululla 3 asuinkerrostaloa.

- Lisäksi Sepänkatu 1 on alkamassa kaavassa purettaviksi merkittyjen vanhojen koulurakennusten purku. Työmaa-aidat on jo ympärille viritetty ja maata pihalta kaivettu.
tekijänä torredelmar
#103289
James kirjoitti: 07.11.21 14:26 Huomasin tässä muutama päivä sitten kävelylenkillä käydessäni että muutama uusi projekti on taas lähtenyt tai lähtemässä käyntiin:

- Puutarhakatu 55 tontilla purkutyöt vanhan toimistorakennuksen purkamiseksi ovat näköjään jo hyvässä vauhdissa. Tilalle olisi nousemassa jollain aikataululla 3 asuinkerrostaloa.

- Lisäksi Sepänkatu 1 on alkamassa kaavassa purettaviksi merkittyjen vanhojen koulurakennusten purku. Työmaa-aidat on jo ympärille viritetty ja maata pihalta kaivettu.
Myös sepänkadun lähellä, kunnallissairaalantiellä hyvä tahti menossa: 2 taloa harjassa, yksi aloitettu ja paalutuksia tehty seuraaville.
Vähäheikkiläntie 37:ssa (laittaisin kuvat jos osaisin ;) ) toinen kuusikerroksista pitäisi valmistua joulukuussa, toinen pian harjakorkeudessa.
Avatar
tekijänä Kantti
#103291
arkkitehty kirjoitti: 08.11.21 16:52
Myös sepänkadun lähellä, kunnallissairaalantiellä hyvä tahti menossa: 2 taloa harjassa, yksi aloitettu ja paalutuksia tehty seuraaville.
Olin jo unohtaa!
Muutamia kuvia TVT:n Mäntymäen projektista jossa kaupungin, eli TVT:n, omistamat vanhat 1945 rakennetut 3-kerroksiset huonokuntoiset vuokratalot puretaan ja tilalle tehdään 7 kpl 5-12 kerroksiset rakennukset. Kävin kartoittamassa alueen ennen kuin kaikki on lanattu tasaiseksi. Kuvat alueen nykytilasta ilman sen enempiä selityksiä.
Tilanne viikko sitten.

Uudet tulossa olevat talot.
Kuva

Loppuosa alueen vanhaa talokantaa pihapiireineen
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kaavakarttalinkki.
https://opaskartta.turku.fi/IMS/?layers ... &z=0.25&ti
Tlahti, veka, huopa tykkää tästä
tekijänä Samsam
#103293
Olen pitänyt tuota aluetta aina hurjan sympaattisena, toivottavasti sen tunnelma ei kärsisi paljoa uudisrakentamisesta.
Avatar
tekijänä Kantti
#103306
Herttuankulman projekti alkoi siellä olleiden Rettigin entisen tupakkatehtaan rakennusten purkamisella syyskuussa 3 vuotta sitten. Herttuankulma -threadissa voi käydä katsomassa mitä sinne on rakentunut tänä aikana. Telakkarannan rakentaminen alkoi 10 vuotta sitten telakan aikaisten rakennusten ja rakennelmien purkamisella, sekä kalliorinteen louhinnalla. Neljä taloa vielä ja se on valmis. Viidessä vuodessa Mäntymäen projekti on aikas pitkällä. Veikkaan...
James tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#103339
Entisen Puutarhakunnan tontille, Teatterisillan kohdalta Läntiseltä Rantakadulta alkava tontti loppuen Linnankadulle, lähtenee piakkoin rakentumaan? As Oy Turun Phoenix on ainakin ennakkomarkkinoinnissa.

Pitää sanoa, että julkaistut Schauman Arkkitehdit Oy:n suunnitteleman rakennuksen havainnekuvat miellyttävät itseä kovasti. Erityisesti Linnankadun julkisivun pienet erkkerilyhdyt luovat aivan omanlaistaan katukuvaa, muuhun keskustarakentamisen julkisivusuunnitteluun peilattuna. Tällaista lisää!

Kuva

Kuva

Kuva

Asuntojen koot ovat 47-212 m2 ja yhteensä taloon rakennetaan vain 21 asuntoa.

Rakennuksen suurimman asunnon pohja, 6H+K+S 212,0 m². Luxsuskämppä upealla sijainnilla.
Niin, ja sen mukaisella hinnalla. Velaton hinta alk. 2308 620 €!
Kuva
https://kskodit.fi/asunnot/turun-phoenix
https://turunphoenix.fi/
veka, Tlahti, TurkuCubed ja 3 muuta tykkää tästä
tekijänä Samsam
#103342
En malta odottaa, että tuo miten sattuu roiskittujen erikokoisten ikkunoiden trendi on ohitse. Muuten komea pytinki.
Risumies tykkää tästä
tekijänä TheCultureHigh
#103345
Samsam kirjoitti: 18.11.21 09:06 En malta odottaa, että tuo miten sattuu roiskittujen erikokoisten ikkunoiden trendi on ohitse. Muuten komea pytinki.
Niin.. en tie miten tuon ite ajattelen. Onko tuo hyvä, ei kyllä iske itseen millään. Toisaalta on se ainakin erilaista mitä nuo tyypilliset suorakaide kerrostalot joita on joka puolella. Ne vasta tylsiä on.
Avatar
tekijänä huopa
#103436
Itse pidän tetris- ja random-ikkunoinneista yleensä enemmän kuin normiriveistä. Tämä vaikuttaa tosiaan ihan mielenkiintoiselta rakennukselta arkkitehtuurin puolesta.. ja on kyllä melkosen hulppea asunto tulossa katolle.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103445
Tyylikäs perusrakennus kadun varteen ja pidän samoin erkkereistä. Samalla kuitenkin ihmettelen parin miljoonan hintaista luksusasuntoa, sillä pintamateriaaleiltaan ja katuympäristöltään rakennus on aika keskinkertainen. Joskus 50-luvulla tämän tasoinen julkisivu oli oikeastaan sääntö eikä laadukas poikkeus, mutta ehkä suomalainen eliitti ei ole niin tyylitietoista kuin luulen...
  • 1
  • 268
  • 269
  • 270
  • 271
  • 272
  • 286