Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä zz
#10684
YIT:n sivuilta ei enää löydy tietoa Pohjois-Leppävaaraan suunnitellusta Nexus-toimistotalosta eikä Panorama Towerin viereen Leppävaarankadun toiselle puolelle (Kehä I:n varrelle) suunnitellusta Junginpihasta, joten ilmeisesti Panoraman sekä Otaniemen Falconin toimistotilatarjonta on niin kattava, ettei tällä hetkellä ole edellytyksiä mainittujen kohteiden toteutukselle. Harmi, itse olen ainakin tuota Junginpihaa kaivannut kovasti, lähinnä kaupunkikuvallisista syistä...
tekijänä zz
#10752
Ja nyt huomasin tässä yhtenä päivänä, että Perkkaalle, aivan Turunväylän varteen on alettu jo rakentamaan Polaris Business Parkia, eli toimistotilatarjonta on todella suurta tällä alueella, mikä entisestään heikentää Junginpihan toteuttamismahdollisuuksia lähiaikoina. Edelleenkin totean, että sääli. Tuosta Polariksesta ei ole mitään "hyötyä" kun taas Junginpiha olisi esteettisesti erittäin merkittävä...
tekijänä Devi
#10753
Joo samoilla linjoilla itsekin oon. Tuonkin toimitilarakentamisen olisin mieluusti nähnyt toteutuvan keskeisemmille paikoille Lepuskin alueella, nimenomaan tuohon Junginpihan alueelle tai sitten radanvarteen (tosin ne radanvarren tontithan muutettiin jo asuintalotonteiksi)

Eipä mahda mitään, jospa tuohon Junginpihalle sitten keksisivät jotain muuta suht äkkiä. Paikka kyllä soveltuu parhaiten juuri toimistorakentamiseen
tekijänä zz
#10767
Ja VIELÄ: nyt myös Hartela alkaa rakentamaan Quartetto Business Parkin 3. vaihetta, joten toimitilaa, toimitilaa ja vielä kerran toimitilaa! Mutta ei vain Junginpihaa! (Hei, toihan riimaa ;))
tekijänä zz
#10827
Aiempiin havainnekuviin verrattuna erona tuossa on se, että katto on paikoillaan. Siksi IMAX-teatteri ei ole näkyvissä... Aiemmissa kuvissahan se on näkynyt mutta tosiaan vain koska katto ei ole ollut "paikoillaan".

Yleisesti ottaen täytyy todeta, että kaikki nuo SuperLife Labin havainnekuvat ovat todella outoja ja niistä on erittäin vaikea saada realistista kuvaa siitä, miltä rakennus todellisuudessa näyttäisi. Jotenkin niissä on aina omituinen perspektiivi eikä niistä ole yritettykään tehdä kovin todenmukaisia vaan ne ovat todella "tietokonemaisia".
Avatar
tekijänä Klazu
#10828
Todellakin on omituisen näköinen möykky. :shock:
Avatar
tekijänä RV
#11158
Onko tuo SuperElämäLaboratorio NOIN valtava? :shock: :shock: :shock:
Avatar
tekijänä Janne_H
#11159
RV kirjoitti:Onko tuo SuperElämäLaboratorio NOIN valtava? :shock: :shock: :shock:
Se onki SUPER! :lol:

Neliöitä siihen tulee 98 000, eli karvan verran enemmän kuin Selloon. Ehkä tuo on tuossa vähän liioiteltu, kenties hesarin toimittaja vastustaa tätä hanketta ja liioittelee vähän havainnekuvassa tuota. ;)
Avatar
tekijänä Klazu
#11165
On todellakin järkyttävä kooltaan. Ja jos tuossa oleva muoto/värit vastaavat yhtään suunnitelmia, tulee tuosta aika ruma rakennelma.

Huvittaa myös hesarin jatkuva hekumointi tornitaloilla; niiden metri- ja kerrosmääriä jaksetaan jatkuvasti korostaa (kuten tuossa kuvassakin jälleen kerran), ihan kuin se olisi jotenkin oleellista uutisten kannalta? Hesarilla on muutenkin kauhea tarve puhua suuria metropoli puheita tämän tästä kaupungistaan... :?
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 54