Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä zz
#2803
Hesarissa oli Selloa käsittelevässä artikkelissa jokin aika sitten maininta, jonka mukaan elokuva- ja vapaa-ajankeskus olisi viimeinkin siirtymässä fiktiosta faktaksi. Ko. keskuksen kanssahan on jo pidemmän aikaa soudettu ja huovattu, mutta nyt "aie on kuulemma vakava".

Sijoituspaikkanahan toimisi Sellon länsipuoli eli käytännössä tontti, johon alun perin on kaavailtu Signaali Business Parkia. Käytännössä leffakeskuksen toteutus vaatisi siis kaavamuutoksen.

Onko kenenkään silmiin sattunut muita aihetta sivuavia kirjoituksia tai muuta tietoa asiasta?

Itse Leppävaarassa asuvana odotan kyseistä kohdetta kuin kuuta nousevaa, sillä se viimeistään nostaisi Leppävaaran todelliseksi Espoon "keskustaksi".
Avatar
tekijänä OlliMolli
#2805
Länsipuolelle? Eli siis vastakkaiselle puolelle kuin Kehä I? Eikö se alue ole täynnä asuntoja jo nyt? Olen käynyt Lepuskissa muutaman kerran tänä kesänä ja sikäli kun muistan, ainoa alue, jota voi vielä täyttää on Sellon ja Kehä I:nb väliin jäävä alue. Siihenhän taas on näillä näkymin tulossa Panorama ja joitakin muita toimistoja.

Sangen mielenkiintoista. Toivottavasti mitään kovin dramaattista ei tapahdu, sillä toivoisin ainakin näiden nykyisten suunnitelmien toteutuvan. Elokuvakeskus olisi kyllä ihan hieno lisä, ei siinä mitään.
tekijänä zz
#2806
Kyllä, kyseessä on nimenomaan Sellon länsipuoli. Minulla ei nyt ole tähän laittaa liitteeksi havainnekuvaa Sellon ympäristöstä, mutta siinä todellakin on aika isokin tontti tyhjänä. Joissain havainnekuvissa siihen tosin on Signaali Business Park jo istutettu ja toisaalta taas paikan päällä alue on ympäröity korkeahkoilla aidoilla, joten nopealla vilkaisulla tyhjää tonttia ei ehkä huomaa.

Asuintaloja on sitten vasta Ratsukadun toisella puolella. Niiden ja junaradan väliin jäävä alue on myös vielä tyhjillään ja siihenkin on jonkinlaista toimistorakennusta kaavailtu mutta saa nähdä.

Ja onhan Etelä-Leppävaaran (eli Sellon) puolella muitakin tyhjiä tontteja. Ne tosin ovat huomattavasti pienempiä ja sopivat ainoastaan yksittäiselle asuin- tai toimistorakennukselle. Esim. Leppävaarankadun pysäköintitalon itäpuolella on pieni tyhjä tontti, samoin Säterinkadun pohjoispuolella hieman Eniron talosta eteenpäin. Sinänsä on mielestäni ihmeellistä, että nämä erittäin keskeisillä paikoilla sijaitsevat tontit on näinkin pitkäksi aikaa jätetty tyhjäksi. Olisi varmasti esim. ympäristössä asuvien kannalta ollut parempi rakentaa ne valmiiksi samaan aikaan. Todennäköisesti syynä on se, että tontit on aikoinaan kaavoitettu toimistorakennuksille mutta erilaisista suhdanteista johtuen niitä ei ole päästy toteuttamaan alkuperäisellä aikataululla. Jälleen kerran täytyy todeta, että nykyinen asuntopulakin huomioon ottaen olisi huomattavasti järkevämpää, että kaavamuutokset pystyttäisiin tekemään nopeammin ja tällaisissa tilanteissa rakentamaan tilalle asuinrakennuksia.
tekijänä Devi
#2811
Palstan epävirallisena Lepuskin kirjeenvaihtajana en voi olla vastaamatta vaikka vähän kiireempää duunissa onkin. Noh kyllä nuo työjutut voi oottaa ;)

Eilisessä Kaupunkilehti Vartissa Sellon mikäliejohtaja kertoi että "neuvotteluissa ollaan loppusuoralla" tämän elokuvateatterin suhteen. Ja toisessa lauseessa taasen mainittiin että nimenomaan Finnkino olisi paikasta erittäin kiinnostunut, joten toiveet on jälleen kerran korkealla tämän suhteen. Ja kyseinen tontti on juurikin tuo mainitsemasi Ratsukadun varressa, Kehältä katsoen Sellon takana oleva tyhjä tontti Sellosalista rautatielle päin. Muutenkin nuo Lepuskin ydinkeskustan tontit on aikalailla kaikki varattuja, siihen radan viereen on kaavoitettu (mutta en muista oliko kaavamuutos vielä kesken) asuintaloja rivi kun toimistot ei mene kaupaksi. Ja Sellon Kehän puoleiselle sivullehan pitäisi nousta Panorama Tower toimistotorni ja siihen viereen pari tavallista toimistotönöä sitten joskus. Nykyisen raksamiesten rivarin eli niitten konttien tilalle taasen olisi tulossa YIT:n Junginpiha niminen toimitilakokonaisuus...aikataulusta ei mitään havaintoa.
Säterinkadulla on tyhjiä tontteja lähinnä asuintaloille, paitsi Eniron talon vieressä on muistaakseni Quartetto business parkin laajennukselle varattu tontti. Leppävaarankadun varteen puolestaan tulee Asuinsäätiön asumisoikeusasuntoja ja siihen R-kioskin viereen Kultalampi niminen vanhusten palvelutalo. Näitä kahta aletaan rakentaan vielä tän vuoden puolella näillä näkymin. Joten näitten jälkeen onkin sitten ns. parhaat tontit rakennettu.
tekijänä zz
#2812
Laitoin tämän nyt uuden otsikon alle, mikäli ylläpitäjät pitävät sitä turhana, voinee tuon leffateatteri-topicin siirtää tänne...?

Joka tapauksessa, ajattelin tähän kirjoitella omia näkemyksiäni Leppävaaran viime vuosien ja tulevaisuuden kehittymisestä. Toivon mukaan kommentteja ja muita näkemyksiä tulee jatkoksi!

Mielestäni on uskomatonta, että sellaisella sijainnilla oleva paikka kuin Leppävaara on vasta nyt kehittymässä sille tasolle, jolla sen olisi pitänyt olla jo vuosikymmenet. Olen tietoinen kyllä erinäisistä maanomistusasioista, jotka asiaan ovat vaikuttaneet, mutta silti. Alue on kulkuyhteyksien osalta suorastaan ainutlaatuinen pääkaupunkiseudulla. Kehä I, junarata, Turunväylä, Vanha Turuntie... Lisäksi alue on aivan Helsingin rajan tuntumassa.

Hieman erikoista on mielestäni ollut Etelä-Leppävaaran rakentamisen aikataulu. Olisi ollut loogista rakentaa jo melko varhaisessa vaiheessa Kehä I:n viereisille tonteille tulevat toimisto- ja pysäköintirakennukset, jotta ne olisivat toimineet melu- ja pölyvalleina muulle alueelle. Nyt ko. tontit ovat vieläkin tyhjillään, vaikka koko muu alue on jo lähes valmis. Tästä ovat kärsineet etenkin ne muutamat asuinkerrostalot, jotka nyt sijaitsevat lähimpänä Kehä I:stä. Miksi esimerkiksi Stella Business Park piti rakentaa kun sen sijaan olisi voitu rakentaa Junginpihan toimistotalot? Samaten Nokian talojakin olisi voitu sijoittaa esim. Muhevaisen tontille, kuten ymmärtääkseni alun perin oli tarkoituskin. Melu- ja pölyesteinä toimimisen lisäksi ne olisivat myös antaneet Etelä-Leppävaarasta edustavamman kuvan Kehä I:sen suuntaan, jossa sentään kulkee melkoinen määrä väkeä päivittäin. Nyt ensimmäinen asia, mikä heille näkyy on tyhjiä hiekkakenttiä, joissa on työmaaparakkeja, romuautoliike ja heiveröinen puutarhakauppa. Sen jälkeen näkyy suht rumia asuinkerrostaloja, joiden suunnittelijalta pitäisi katkaista kynä. Tai ainakin väriliidut, sen verran kamalan värisiä etenkin Leppävaarankadun kulmassa oleva talot ovat (vaaleanpunaisia). Olisi hieman eri asia, mikäli niiden edessä olisi tyylikkäitä toimisto- ja liikerakennuksia.

Yleisestikin ottaen rakennusten sijoittelu Etelä-Leppävaarassa olisi voinut olla parempaa. Vaikka alue onkin mielestäni erittäin viihtyistä ja siisti, on siellä silti muutama ärsyttävä yksityiskohta. Esimerkiksi Kelan talon sijoittaminen koko alueen keskeisimmälle paikalle Albergan esplanadin puiston ja Leppävaarankadun kulmaan on ollut aivan uskomattoman typerää. Rakennus on todella mauton ja miksi ihmeessä Kelan/A-klinikan tarvitsee sijaita alueen parhaalla paikalla? Luulisi sellaisen jo toiminnan luonteenkin kannalta olevan parempi sijaita hieman syrjemmässä.
Avatar
tekijänä H.C.
#2813
Hyvä että teit tällaisen aiheen, olinkin jo alkanut toivoa että joku alkaisi Leppävaaran kehittymisestä enemmänkin kertomaan. Sillä on hyvät edellytykset kehittyä pk-seudun vetovoimaisimmaks aluekeskukseks(ainakin joksikin aikaa, odottakaa vaan kun saadaan se kehärata, apgm, parkki, ratikka jne... :twisted: ). Oon monta kertaa ihastellut sitä miten suurelta ja kaupunkimaiselta se nykyään vaikuttaa kun tullan Kehä I:stä etelästä päin ja näkee suurimman osan Leppävaarasta avautuvan vasemmalla laaksossa ja jatkuvan edenpänä rinnettä ylöspäin. Tänään ilmeisesti aukesi Sellon kakkosvaihe ja sitä pitää kyllä käydä katselemassa kunhan vähän rauhoittuu.
tekijänä Markus_G
#2814
Sattuuko kukaan leppävaaran kirjeenvaihtajista tietämään aikatauluja mestarintunnelin ja sen päällisten talojen suunnittelulle. Muistelisin, että siitä joku kilpailu järjestetään. Toivottavasti ne käyttää tilan tehokkaasti hyväksi eikä rakenna mitään avaraa lähiömaisemaa. :? Se vaikuttaisi erittäin paljon Leppävaaran kaupunkimaisuuteen.

Eikös se nyt sitten viimein saatu sovittua että se koko kehä I:n vallikallio-projekti alkaa tässä parin vuoden sisällä. Kalliomäki ei vissii siellä päin hirveesti o ruuhka-aikoina ajellu on se semmonen sumppu.
tekijänä zz
#2816
Se tunnelin ja sen yläpuolisten rakennusten teknisen puolen suunnittelukilpailu on jo käyty ja asiasta on ollut näissä paikallislehdissä jonkin verran kirjoituksia. Voittajaehdotusta kehuttiin etenkin sen turvallisuusnäkökohdista, jotka oli toteutettu siten, että vaikka tunnelin rakenteet pettäisivät, ei rakennukset vielä ole vaarassa ja sama toisin päin.

Vuonna 2007 pitäisi noiden tunnelinrakennustöiden alkaa, ellei valtiovalta tule järkiinsä ja kiirehdi hanketta vieläkin aikaisemmin aloitettavaksi. Joskus muistan lukeneeni, että tunnelin rakentaminen kestäisi ainakin kolme vuotta mutta onneksi Kehä I pystyy kulkemaan nykyisellä reitillään normaalisti aina tunnelin valmistumiseen asti, joten kovin isoa kaaosta ei rakentamisesta pitäisi tulla.

Mutta se, mikä minua henkilökohtaisesti riepoo, on ne perhanan liikennevalot Mäkkylän ja Vallikallion risteysten kohdalla. Ei tarvitse kuin ottaa alueen kartta käteen niin yhdellä vilkaisulla näkee, miten uskomattoman turhia risteyksiä ne ovat. Erityisesti Mäkkylän puistotiellä ei miltään kantilta ajateltuna pitäisi voida olla liittymistä Kehä I:seen. Kaikki Mäkkylän puistotieltä Kehälle tulevat voisivat aivan mainiosti ajaa Vanhaa Turuntietä Leppävaaraan ja liittyä sieltä. Ja kyseessä olisi ainoastaan muutaman minuutin lenkki! Tämä on fakta ja itse testattu. Jos Espoon päättäjillä olisi pientäkään kiinnostusta ratkaista Kehä I:n ruuhkaongelmat Leppävaaran kohdalla, ei muuta tarvittaisi kuin muutama iso betoniporsas ja Mäkkylän puistotien ja Vallikallion tien muuttaminen umpikujiksi. Asiasta on kyllä ollut joitain yleisönosastokirjoituksia, mutta ovat ilmeisesti jääneet täysin huomiotta kaupungin päättäjien taholta.

Tosiasiahan on, että Kehä I alkaa pahimpanakin ruuhka-aikana vetää varsin mallikkaasti heti Vallikallion jälkeen itään ajettaessa. Suman aiheuttaa ainoastaan liikennevalot.
tekijänä Devi
#2823
En nyt muista oliko tuota Mestarintunnelin päällisen alueen kaavaa jossain jopa nähtävillä, mutta mitään übertiheää korttelitaloaluetta sinne ei muistaakseni tullut vaan vähän Vallikallion tyylistä ja matalia max 5-kerroksisia taloja lähinnä. Tarkoituksena kait nivoa Kehän molemmat puolet mahd. samantyylisesti yhteen.
tekijänä Devi
#2824
Tässä vielä virallinen lehdistötiedote aiheesta:
Kauppakeskus Sello
Risto Sirkkanen

Lehdistötiedote 22.8.2005


Sellon yhteyteen suunnitteilla elokuva- ja vapaa-ajankeskus


Kauppakeskus Sellon tarjontakokonaisuutta suunnitellaan monipuolistettavaksi Viaporintorin länsilaidalle kirjasto- ja musiikkitalojen jatkeeksi sijoittuvalla elokuva- ja vapaa-ajankeskuksella.


Kauppakeskuksen sijoittajaomistajat Kuntien eläkevakuutus, Eläke-Fennia ja Etera ovat tehneet aiesopimuksen Sellon rakentajien NCC:n ja Skanskan kanssa liikekeskuksen vielä rakentamattomien Selloon välittömästi liittyvien noin 18.000 kem2:n tonttien kaupasta ja rakentamisyhteistyöstä.


Aiesopimuksen tavoitteena on tutkia ja varmistua laajennuksen toteuttamisedellytyksistä sekä selvittää tonttien käyttötarve ja -kysyntä täydentämään Sellon kaupunkikeskusomaista rakennetta.


Sellon kauppakeskusjohtaja Matti Karlssonin mukaan odotukset ylittäneet noin 150.000/ viikko nousset kävijämäärät, lukuisat asiakaspalautteet ja käyttäjä-ja tilatiedustelut ovat antaneet vahvistusta laajennuksen tarpeellisuudelle.


Sellohankkeen toimitusjohtaja Risto Sirkkanen toteaa, että elokuva- ja vapaa-ajankeskus merkitsisi liikekeskuksen vuonna 2000 aloitettussa kehittämisessä viidettä vaihetta Sellon 1- ja 2-vaiheiden, erillisen Asunto Oy Espoon Sellonkulman ja Palace Hotel Sellon jälkeen ja veisi Sellon sekä sisällön monipuolisuuden että laajuuden puolesta kärkeen kauppa- ja kaupunginosakeskuksena pohjoismaisessakin mittakaavassa.


Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Risto Sirkkanen
Kiinteistö Oy Kauppakeskus Sello
puh. 050-66797

Toimitusjohtaja Jorma Ahokas
NCC Property Development Oy
puh 050-67390

Aluejohtaja Jalo Takala
Skanska Talonrakennus Oy
puh 040-5044792
Eli kyllä tällä kertaa ollaan tosissaan liikkeellä. Leffateatteriahan ollaan suunniteltu ja mietitty monesti aiemminkin mutta tää näyttää olevan jo ihan eri meininki...
tekijänä Markus_G
#2827
Kiitos mielenkiintoisesta infosta.

Niin niistä valoista koko sumppu tällä hetkellä tuntuu johtuvan. Ei se tunneli välttämättä nyt heti hirveästi hyödyttäisi sen enempää. Toinen juttu sitten kun se valmistuu n. viiden vuoden päästä.. Jostain taisin lukea, että siihen tulee kaksi nelikaistaista tunnelia.
tekijänä virtahepo
#2830
zz kirjoitti: Mutta se, mikä minua henkilökohtaisesti riepoo, on ne perhanan liikennevalot Mäkkylän ja Vallikallion risteysten kohdalla.
Käsittämätöntä on myös se, että minkä takia ihan vierekkäin on täytynyt rakentaa kaksi eri liittymää, eikö tuota olisi voinut toteuttaa yhdelläkin liittymällä. Toisaalta kun molemmista voi kääntyä vaan yhteen suuntaan, niin siitä ei niin paljon haittaa ole.
Tosiasiahan on, että Kehä I alkaa pahimpanakin ruuhka-aikana vetää varsin mallikkaasti heti Vallikallion jälkeen itään ajettaessa. Suman aiheuttaa ainoastaan liikennevalot.
Onko todella näin? Mun kokemuksien mukaan kehä on enemmän tai vähemmän täysin tukossa yleensä Hämeenlinnanväylälle asti, vaikka ei siellä mitään valoja enää ole. Kapasiteetti ei vaan yksinkertaisesti riitä tai sitten liittymät on suunniteltu huonosti.
tekijänä Markus_G
#2835
Taas ollaan vissiin vähän väärässä topicissa..

Mut vallikalliosta itään seuraava sumppuhan on juuri siinä pohjois-haagan liittymästä hämeenlinnanväylälle. Ja sille ne yrittää parhaillaan tehdä jotain. Olisko ollu ens kuussa valmistuminen.
Avatar
tekijänä H.C.
#2843
Joo, ens kuussa sen Hämeenlinnanväylä/Kehä I liittymän pitäis valmistua, toivottavasti edes vähän parantaa sujuvuutta. Löysin tosta Mestarintunnelin suunnittelukilpailun voittaneesta ehdotuksesta, VaPuKe, pienen kuvan josta näkee vähän mitä pitäis tulla:

Kuva
http://www.ril.fi/Resource.phx/ril/ril2 ... unneli.htx
tekijänä Toni
#2869
2000-luvun puolella tapahtuneet visiittini Leppävaaraan voi laskea sirkkelinkäyttäjän käden sormilla, eikä alueesta ole oikein jäänyt kovin mieluisaa kuvaa. Ankean steriili Sello ylimitotettuine toreineen ja geneerisen nukkumalähiön tapaiset vähemmän hehkeät asuinalueet ympärillä eivät oikeastaan olleet sitä, miltä odottaisin Espoon tulevaisuuden toivon näyttävän.

Itse tulin kuitenkin käyneeksi Leppävaarassa viime viikolla pian Sellon uuden osan avajaisten jälkeen. Vakuutuin. Jotenkin sen pelkkä läsnäolo oli muuttanut alueen tunnelmaa suuresti. Eipä kyllä kyseisestä kaupungista myöskään löydy muuta aluetta, missä julkiset yhteydet olisivat yhtä mallikkaat.

Silti voisin vielä tässä ketjussa avautua puiden puutteesta Sellon ympäristössä ja muun maisemoinnin huonon hoidon osalta. Ei alueen ole nyt kaite tarkoitus ole näyttää n-liittolaisen tieteiselokuvan lavasteilta? :P No, kyllä Lepuskasta jotain hienoa saadaan aikaiseksi -- varsinkin kun ne tornit nousevat.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 54