Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#102909
Hesarin paperilehdessä oli tänä aamuna sama uutinen maltillisemmalla otsikolla: "Sörnäisiin kaavaillaan 1,6 kilometrin tunnelia." Lehdellä vissiin on tosiaan jokin porukka, jonka tehtävänä on sorvata uutisista nettiversioita ja varsinkin varustaa ne kuohuttavilla klikkiotsikoilla.

Sörkän tunneli oli valtuustossa viimeksi 2018. Silloin sitä kannattivat oikeisto ja demarit. Vastaan äänestivät vihr. ja vas.
tekijänä JamoL
#102910
Itse en ole autoillessani ikinä kokenut tuota kovin ongelmallisena tai ruuhkaisena pätkänä, siksi hiukan epäilyttää lisäisikö tuon rakentaminen liikennettä. Jos jonoa on, se on ennemmin Hermannin rantatien pohjoispäässä Hämeentien risteyksessä. Tuskin autoilijat tuonne tulevat pelkän tunnelin takia?

Päätöksenteko menee sen sijaan aika omituiseksi, jos nyt kaivetaan tunnelin toinen suuaukko 50 miljoonalla, ja sitten teeskennellään että toinen suuaukko JA 1,6km tunnelia maksaisivat yhteensä 100m€. Vai ymmärsinkö jutun jotenkin väärin?
tekijänä hmikko
#102911
Pyöröovi kirjoitti: 19.09.21 23:12 Aiemmin aivan luulin, että Helsinki haluaa tehdä rantatiestään kaupunkibulevardin. Nähtävästi Merihaan edusta on kuitenkin pyhitetty autoliikenteelle vähintään 40-60 vuotta tulevaisuuteen. Mieluummin kehitys kulkisi Hämeentien suuntaan kohti joukkoliikennekatua, jossa voisi olla vielä leveät jalkakäytävät molemmin puolin puiden katveessa. Ilman tilan ottamista autoilta keskustaa on kovin hankala rakentaa tehokkaammille liikkumismuodoille.
Hämeentien rempassa ja yksityisautojen läpiajon lopettamisessa ideana oli kehittää Hämeentietä joukkoliikennekadun ja bulevardin suuntaan, ja ohjata yksityisautot rantatielle. En ole Sörnäisten rantatiestä nähnyt missään vaiheessa mitään erityisen jalankulkuystävällistä esitystä. Sitä voi tietysti pitää ongelmana nyt kun voimalan alue tulee rakennettavaksi. Nuo kuvissa näkyvät rampit ja niiden estevaikutus ei tietysti lupaa kovin hyvää.
tekijänä jfo
#102912
veka kirjoitti: 20.09.21 20:12 Hesarin paperilehdessä oli tänä aamuna sama uutinen maltillisemmalla otsikolla: "Sörnäisiin kaavaillaan 1,6 kilometrin tunnelia." Lehdellä vissiin on tosiaan jokin porukka, jonka tehtävänä on sorvata uutisista nettiversioita ja varsinkin varustaa ne kuohuttavilla klikkiotsikoilla.
Kyseessä lienee markkinoinnissa hyvin tavanomainen A/B-testaus, jossa jutun otsikko näkyy erilaisena eri ihmisille tai sitä vaihdellaan testimielessä klikkipotentiaalin maksimoimiseksi. Paperilehdessä klikkejä ei tietenkään tarvitse enää keräillä.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102976
Johanneksenpuiston kentälle saadaan tekojäärata. Loistava uutinen. Sitä sinne on haluttu ja välillä lupailtukin jo pitkään, mutta muutama vuotta sitten käsittelyyn tuotiin kuitenkin suunnitelma, jossa Johiksen kentälle tulisi vain hiekkatekonurmi futaajille. Tekojäärataa kaavailtiin läheiselle Sepänpuiston kentälle. Pallottelu näiden kahden välillä kuitenkin jatkui. Tällä välin Johiksen kenttää on käytetty vuodesta toiseen myös lähellä olevien raksojen työmaakoppien alustana ja välillä varastotilanakin. Toivottavasti tällä kertaa saadaan jotain myös aikaan ja nimenomaan niin päin, että tekojää on Johiksella. Se on ollut asukkaiden toive. Oma toiveeni on, että tekojään myötä Johikselle palaavat myös legendaariset russarit (rusettiluistelut).

Suunnitelman mukaan kentän laidalle tulisi uusi koppimainen rakennus, jossa olisi varastotilaa kentän hoitoon, pukukoppi ja huusseja. Tämä ehdotus ei mielestäni ole loppuun saakka mietitty. Aivan kuin arkkitehdit (Huttunen-Lipasti) ja virastoväki eivät olisi käsittäneet, millaiseen paikkaan uutta rakennusta ovat laittamassa.

Johiksen kenttä ympäristöineen on koko Helsingin mitassa ainutlaatuinen paikka. Laajassa koulujen, kirkon ja Design-museon reunustamassa aukeassa tilassa näkyy vain vanhoja rakennuksia, ja tunnelma on sen mukainen. Ainoa moderni rakennelma on Normaalilyseon kyljessä oleva pikkuinen sivusiipi, mutta se on onneksi hyvin huomaamaton. Uusi huoltorakennus sen sijaan on sijoitettu tämän aukean keskelle hyvin näkyvään paikkaan. Se ei voi olla tässä miljöössä niin tärkeä, että ansaitsee tällaisen paikan. Parempi paikka olisi kentän Viiskulman puoleisessa kulmassa tai Korkeavuorenkadun puoleisessa päädyssä, joihin se piiloutuisi paremmin.

https://kartta.hel.fi/?sukkaId=2021-006734

Kuva

Kuva

Kuva
JamoL, hmikko, Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä hmikko
#103042
Satunnainen uutinen, tässä ketjussa:

HS: ”Eivät olleet hyviä” – Mikko Aho pyöritti vuosi­kaudet Helsingin kaupunki­suunnittelua ja vaikeni, nyt hän kertoo mitä todellisuudessa ajattelee

Kyseessä siis juuri eläkkeelle jäänyt kaupunkiympäristön toimialajohtaja. "Eivät olleet hyviä" viittaa Elielinaukion suunnittelukilpailun ensimmäisen kierroksen ehdotuksiin. Aho sanoo haastattelussa myös, että Pasilan tornialue ei ole toteutumassa kilpailuehdotuksen mukaisesti, mikä kuulemma harmittaa. Tämä tietysti oli jo tiedossa, että YIT haluaa paksummat tornit ja lisää kerrosneliöitä.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103045
Jutusta löytyy muutama muukin kiinnostava kommentti:
”Korona-aikana lähiluonnosta käytävä keskustelu on korostunut ja toisinaan noussut ihan hysteerisiin mittasuhteisiin. Homma on mennyt joskus sellaiseksi, ettei saa kaataa yhtä puuta, vaikka tilalle saataisiin sadan lapsen päiväkoti.”
Mukavasti sydäntä lämmittäviä sanoja ajatellen, että uudet projektit harvemmin suojelevat olemassolevaa luontoa, vaan tyypillisesti pilkkovat kokoon ja istuttavat muutaman taimen tilalle. Useimmiten vaakakupissa on huomattavasti jokapäiväisempiä asioita kuin sadan lapsen päiväkoti.
"Tiiviys tarkoittaa suurempaa asukasmäärää tietyllä asuinalueella ja sitä kautta parempia palveluja. Mutta toki ymmärrän, että muutos hirvittää ihmisiä.”
Tiiviys on hyvin monimutkainen käsite, eikä tosiaan tarkoita pelkästään suurta asukasmäärää tietyllä asuinalueella. Esimerkiksi tasaisen ahtaaksi koettu tiiviys saa aikaan huomattavasti heikkolaatuisempia palveluja kuin vaihtelevan tiivis alue, jossa on tilaa myös oleskelulle. Varmaan Aho tietää asian hyvin, mutta tällainen yksinkertaistaminen tuskin parantaa keskustelua.
Kyllä virkamiehellä silti näkemyksiä on, kun hiukan jaksaa kaivella. Aho sanoo esimerkiksi olevansa erittäin pahoillaan siitä, ettei Lapinlahden sairaalan suunnitelma edennyt kiinteistökehittäjä Nrepin vision mukaisesti, vaan poliitikot kaatoivat hankkeen.
Minulle on jäänyt aikamoiseksi mysteeriksi, miten arkkitehtonisesti yhdentekevä hotellihanke olisi palvellut kaupunkilaisten etua. Toivottavasti Helsingin kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita ei myydä armotta eteenpäin pelkän rahan perässä.
tekijänä bonk
#103046
Esimerkiksi tasaisen ahtaaksi koettu tiiviys saa aikaan huomattavasti heikkolaatuisempia palveluja kuin vaihtelevan tiivis alue, jossa on tilaa myös oleskelulle
Haluaisitko vähän avata? Mitä tarkoitat tasaisen ahtaaksi koetulla?

Eikö tiiviillä alueella voi oleskella? Ja miten niin palvelut ovat huonompilaatuisia? Ehkä tiiviissä kaupungissa ei voi kävellä luontopoluilla, mutta ei kai tiivissä kaupungissa sitä oletetakkaan olevan.
JamoL tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103047
bonk kirjoitti: 10.10.21 21:33
Esimerkiksi tasaisen ahtaaksi koettu tiiviys saa aikaan huomattavasti heikkolaatuisempia palveluja kuin vaihtelevan tiivis alue, jossa on tilaa myös oleskelulle
Haluaisitko vähän avata? Mitä tarkoitat tasaisen ahtaaksi koetulla?

Eikö tiiviillä alueella voi oleskella? Ja miten niin palvelut ovat huonompilaatuisia? Ehkä tiiviissä kaupungissa ei voi kävellä luontopoluilla, mutta ei kai tiivissä kaupungissa sitä oletetakkaan olevan.
Ilman minkäänlaista sopivaa tilaa oleskelulle ihmiset vain porhaltavat alueen läpi tai enintään seisoskelevat hetken kadunkulmassa. Toki tällaiset väylät ovat hyödyllisiä, mutta niiden varrelta olisi hyvä löytyä tasaisin välein aukioita ja puistikoita. Halusin siis lähinnä kommentillani painottaa, että tiiviydessä ei niinkään ole kyse pelkästään asukasmäärästä, vaan myös ihmisvirroista ja niiden järjestämisestä miellyttävästi.
Avatar
tekijänä hylje
#103050
Pyöröovi kirjoitti: 10.10.21 21:53 Ilman minkäänlaista sopivaa tilaa oleskelulle ihmiset vain porhaltavat alueen läpi tai enintään seisoskelevat hetken kadunkulmassa. Toki tällaiset väylät ovat hyödyllisiä, mutta niiden varrelta olisi hyvä löytyä tasaisin välein aukioita ja puistikoita.
Kuvailit juuri sen, miksi lähiöt ovat niin ankeita. Ei ollenkaan oleskelemisen arvoisia paikkoja, mutta loputtomasti lenkkipolkuja risukoissa.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103051
hylje kirjoitti: 11.10.21 10:08 Kuvailit juuri sen, miksi lähiöt ovat niin ankeita. Ei ollenkaan oleskelemisen arvoisia paikkoja, mutta loputtomasti lenkkipolkuja risukoissa.
Olen siis aivan samaa mieltä, että suomalaiset lähiöt ovat heikosti suunniteltuja. Muutama puu joka rakennuksen välissä pienen vihernurmen kera tarkoittaa pitkiä välimatkoja ja pieniä yritysryppäitä kaukana toisistaan. Toisaalta hyvin tiivis kaupunki voi samoin olla huonosti suunniteltuna niin epämiellyttävää kaupunkiympäristöä, että yritykset keskittyvät pelkästään kauppakeskuksiin ja jättävät ympäröivän kaupungin ilman palveluita (tietty suuri kauppakompleksi ei houkuttele rakentamaankaan laadukasta katutilaa lähistölle). Tiiviistä on monenlaiseksi, eikä pelkkä suuri asukasluku takaa hyviä palveluita.
tekijänä hmikko
#103188
HS: Hakaniemeen perustettiin sata vuotta sitten legendaarinen tavaratalo – nyt se aukeaa uudessa loistossa kaupunkilaisille

Kyseessä Elannon tavaratalo. Hesarin juttu on vähän hötkyilyä. Otsikon mukaan "nyt aukeaa", mutta remppaa on vielä loppuvuosi jäljellä. Taloon tulee S-market, S-ryhmän kosmetiikkakauppa Emotion, ravintoloita ja toimistoja. Jutussa joitakin kuvia historian varrelta.

Kuva

Alkuperäinen julkisivu. Rakennus valmistui 1914.

Kuva
Tipi, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#103193
Vaikea ymmärtää, miksi Hesari tosiaan oikoo hienon talon historian mutkat suoriksi. Eihän tuota perustettu tavarataloksi, vaikka siitä paljon myöhemmin sellainen tuli. Ulkoasua kehutaan entisöidyn mahdollisimman alkuperäiseksi, vaikka juuri sitä ei ole tehty. Esim. sotien jälkeisessä remontissa katolle tehtiin yksi kerros lisää ja samalla menetettiin vinttikerroksen upeat erkkeri-ikkunat. Jne.

Itse talosta vielä: Mielestäni talon nimeäminen uudestaan 'Siltasaari kympiksi' on todella tyylitöntä ja kertoo suuresta ymmärryksen puutteesta. Talon nimi Hakaniemessä on ollut jo toista sataa vuotta 'Elannon talo'. Elanto on brändinimenä huonossa hapessa ymmärrettävistä syistä, mutta juuri tässä talossa sen tulisi jatkaa yhä vain. Todella tyylikästä olisi esim. Elannon perinteisen logon kiinnittäminen talon seinään kertomaan hienosta historiasta. Vielä ehtii.
apollonkatu tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tande
#103194
"Siltasaaren Prisma", vihreine ikkunateippauksikeen ja isoine valomainoksineen olisi varmasti ollut käytännöllisin lopputulema. :)
JamoL tykkää tästä
  • 1
  • 185
  • 186
  • 187
  • 188
  • 189
  • 190