Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Krio
#107467
highrisejonne kirjoitti: 10.10.24 20:14 Fallkullan kiilassa katujen rakentaminen lähti kesällä kunnolla käyntiin. Kuvassa vasemmalla juuri valmistuvia Hekan taloja. Alue kaiken kaikkiaan monotonista harmaan ja beigen sävyjä.

Kuva
Vielä kun olisi tasakattoja ja metrin nurmikaistaleet talojen välissä niin saisi SAFA:lta kaikki ylisanat ja palkinnot.
JamoL tykkää tästä
tekijänä hmikko
#107559
Helsinki-hallista on saatu aikaiseksi kauppakirja. Ostajana suomalainen sijoittajaryhmä, jossa mukana kiinteistösijoitusyhtiö Trevianin toimitusjohtaja Reima Södervall ja Heikki Viitikko. Kaupalle tarvitaan vielä sekä Suomen että EU:n viranomaisten hyväksyntä. Hesarin jutun mukaan taustalle pyydettiin avuksi Kalervo Kummola, joka oli yhteydessä puoluetoveri Orpoon. Toisin sanoen suomalaisten viranomaisten hyväksyntä lienee selviö. Kummola oli aikanaan mukana junailemassa areenan myyntiä venäläisille vuonna 2013. Hesarin kommenttijutussa spekuloidaan hieman sillä, miksi oligarkkien mieli muuttui nyt. He saattavat olla valmistautumassa sodan ja Putinin jälkeiseeen elämään, jolloin saattaa olla hyödyllistä, että länsimaisella sulkutilillä on muutama kymmenen miljoonaa euroa areenan myyntituloja.

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010829079.html

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010829117.html
JusuPetteri, Biosphere tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#107560
Helsingillä on hyvät valmiudet kasvattaa suosiotaan ensi vuodesta eteenpäin, kun tapahtumakenttä vilkastuu, rakentaminen nousee taantumasta ja lentomatkustaminen vapautunee rajoituksistaan. Elämme toki epävakaita vuosia ja maailmalla asiat ovat kurjalla tolalla, mutta pienen pohjoisen kaupunkimme näkökulmasta moniin pitkällisiin ongelmiin on viimein löytymässä kunnollisia ratkaisuja (ehkä joukkoliikenteen maksuja lukuunottamatta). Ydinkeskustan kehitykseen on neuvoteltu yhteiset suuntaviivat, jotka näkyvät muutaman vuoden kuluttua Etelärannassa, Töölönlahdella, Kaivokadulla ja Hietalahdentorilla. Keskustatunneli vaikuttaa päätyneen hautuumaalle (tilalle saatiin lyhyet tunneliosuudet), kun taas Raide-Jokerin ja Kruunusiltojen kaltaiset megaprojektit yhdistävät kaupunkia vastustajistaan huolimatta. Toivottavasti arvoisat päättäjämme eivät päädy sössimään edellä mainittua, sillä nyt tahdon pitää peukkuja pystyssä.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#107585
Herttoniemen metroasemalle kaavailtu asuin- ja toimitilakompleksi on päätymässä huomenna kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi. Tornit ovat muuttuneet matkan varrella vähemmän palikkamaiseen muotoon, mutta muutoin projekti vaikuttaa edelleen jättimäiseltä pahvilaatikolta. Vieressä olevan kauniin paviljongin tarkoitus on kaiketi tasapainoittaa aseman ympäristöä ihmisen mittakaavalla, jotta jalankulkijat eivät vajoa täyteen epätoivoon.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010854004.html
Hesari kirjoitti:Näin Hertto­niemen metro­asema on uudistumassa: kuvat näyttävät

Herttoniemen metroaseman ympäristö menee täysin uusiksi, mikäli Helsingin kaupunginhallitus hyväksyy kaupunki­ympäristö­lauta­kunnan esityksen. Kaupunkiympäristö­lautakunta käsittelee asiaa ensi tiistaina ja kaupunginhallitus tämän jälkeen.

Uusi asemakaava mahdollistaisi Herttoniemen metroaseman ja joukko­liikenne­terminaalin perus­korjaamisen ja laajentamisen lisäksi asuin- ja toimitilojen rakentamisen aseman yhteyteen. Lautakunnan esityksessä kuvaillaan, että suunnitellut rakennukset tulevat muodostamaan ”uuden maamerkin kaupunki­siluetissa”. Suunnitellut rakennukset ovat 13–17-kerroksisia. Ne nousisivat asema-alueen päälle, ja niihin mahtuisi noin 450 asukasta.

Kuva

Kuva

Kuva

- -

Kaupunginhallitus hyväksyi jo syyskuussa Hertto­niemen metro­aseman kunnostamisen hanke­suunnitelman. Kunnostaminen toteutetaan vuosien 2024–2026 aikana. Sen tavoitteena on parantaa metroaseman viihtyisyyttä ja teknisiä järjestelmiä. Asema-alueen viihtyisyyttä on tarkoitus parantaa muun muassa liikuteltavilla kasviruukuilla, valaistuksen uudistamisella sekä bussikatosten maalaamisella. Kunnostustyön yhteydessä myös korjataan ja uusitaan metroaseman liukuportaat ja hissit.
wab, veka tykkää tästä
tekijänä bonk
#107656
Lopulta alkaa helsinki saamaan enemmän hybridirakentamista. Teollisuuskadun varteen osoitteeseen kumpulantie 1 tulee toimitilan ja asumisen yhdistelmä. Pari kerrosta puretaan ja päälle nousee useami kerros asumista terasseineen.

alla asemakaavamuutoksen verkkoasukastilaisuuden tallenne 4.12.2024
https://www.youtube.com/watch?v=mSVaOkJd80Q
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä Kervolainen
#107687
Skanska aloittaa uuden toimistotalon rakentamisen Keski-Pasilaan
Kuva
Rakennustyöt käynnistyvät maanrakennustöillä tammikuussa osoitteessa Firdonkatu 1, ja talo valmistuu keväällä 2027.
veka, wab tykkää tästä
Avatar
tekijänä Bernheart
#107731
hmikko kirjoitti: 16.11.19 23:02 Huopalahdenportiksi nimetyn Pikku Huopalahden pohjoisosan asemakaava lautakunnan listalla. Urban Helsingin vaihtoehtosuunnitelma tähän oli nimeltään Haaganpuro. Edellinen luonnos oli lautakunnassa käsitteltävänä maaliskuussa 2016, eli aikaakin on taasen vierähtänyt. Viitesuunnitelman tämä versio on päivätty 11.10.2019. Itse en äkkiseltään näe mitään mullistavia muutoksia, pienempiä varmaan on monia.

Viitesuunnitelma (PDF, 23 MB)

Kuva

Kuva
Alueen ensimmäinen rakennus, HOAS:in opiskelija-asuntola sai rakennusluvan 18.12.2024 osoitteeseen Mannerheimintie 172.
Linkki rakennuslautakunnan asiaan.
hmikko, tiiliskivi, Kervolainen tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#107746
Uusi vuosi alkaa Helsingissäkin hyvillä uutisilla. Valtioneuvoston linnan sisäpihalla oleva ns. Painotalo ehdotetaan korvattavaksi uudisrakennuksella, joka kelvannee vaativallekin kriitikolle. Uusi rakennus toteutetaan siten, että se sopii suojeltuun Valtioneuvoston linnaan ja korttelipihaan sekä arkkitehtoniseen empirekokonaisuuteen. Uusi asemakaavaehdotus on nähtävillä 7.2. saakka.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70800264 ... 52&lang=fi

kuvat Sarc + Sigge ArkkitehditKuva
Kuva
Kervolainen, wab, hmikko ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#107748
^ En nyt tiedä, mikä tässä oli hyvää. Painotalo puretaan ja sen historialliset arvot menetetään. Kaupunkilaiset eivät näe uudisrakennusta korttelin sisällä kuitenkaan. Omasta puolestani olisi yhtä hyvin voinut toteuttaa sen ensimmäisen suunnitelman ja saada ainakin valtionhallinnon haluamat tilat aikaiseksi.
Krio, Jary, Tipi tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#107751
^Mun mielestä nyt esitetty kompromissi on hyvä juttu. Uudisrakennus asettuu paikalleen sen näköisenä kuin olisi ollut siinä aina. Valtioneuvosto saa haluamiaan lisätiloja, vaikkakin vähän vähemmän kuin ensin ahnehti. Tärkeintä on ehkä kuitenkin päästä rakentamaan turvajärjestelyt ja -tilat viimeisen päälle nykyvaatimusten mukaisiksi. Tuskin tämä vieläkään etenee läpihuutojuttuna.
Risumies, tuomas tykkää tästä
  • 1
  • 208
  • 209
  • 210
  • 211
  • 212