Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Aboa
#105377
Kyllähän nuo kaikkialla alkaa olla suorissa riveissä taas. Herttuankulma Turussa hyvä esimerkki.
tekijänä hmikko
#105378
Samsam kirjoitti: 09.02.23 12:59 En kertakaikkiaan malta odottaa, että tuo haulikolla räiskittyjen ikkunoiden trendi on ohitse.
Trendi näyttäis olevankin menoteillään. Äkkiseltään voisi luulla, että tämä tapaus on jälkijunassa sen takia, että toteutus on odottanut valituskierroksia sun muutta, mutta ei, vaan haulikkoaukotus on näköjään ilmaantunut monipolvisen suunnittelunprosessin viimeisessä vaiheessa.

Ja juu, olen samaa mieltä aukoista. Educity Kupittaalla on päivittäisellä reitilläni, ja sen haulikkoaukotus ei ole muuttunut mun silmissä yhtään paremman näköiseksi muutaman vuoden aikana.
Avatar
tekijänä Kantti
#105380
On ikkunat suhteellisen suorissa riveisä, ovat vain erikokoisia eikvätkä ole keskilinjassa. Suunnittelun takana - ainakin osaksi - lienee vilkaan kadun liikennemelun vaimentaminen sisätiloille? Itse olen puolestani tyytyväinen (ainakin vielä), ettei julkisivu ole pelkästään sileää seinää. Lyhtymäiset ikkunaulokkeet antavat rakennukselle ominaisluonnetta ja silmälle tarttumapintaa. Sileää seinää kaupungeissa kyllä riittää.
Avatar
tekijänä Kantti
#105715
Linnankadulle, kadun varteen rakentuva Phoenix vaihteeksi toiselta puolelta, etelän suunnasta. Kuvattu Samppalinnanmäen reunasta. Kuvaan mahtuu mukavasti pätkä Läntistä Rantakatua ja Teatterisiltaa. Rakennus Teatterisillan päädyssä on vanha talo, vuodelta 1840. Toimistokäytössä.

Kuva
Biosphere, Tlahti, hmikko ja 2 muuta tykkää tästä