Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#100110
HS: Ostareiden outolintu herää henkiin: Alvar Aallon uran erikoisuus remontoidaan lattiasta kattoon ja se haastaa lähistölle rakennetun uuden kauppakeskuksen

Remontin takana on Aalto-yliopistokiinteistöt. Se osti Otaniemen ostoskeskuksen vuonna 2015. Tarkoitus oli, että Otaniemen ostari välttäisi monelle muulle ostoskeskukselle tutun kohtalon: hiljaisen näivettymisen kaupallisten palvelujen siirtyessä muualle, Otaniemen tapauksessa metroaseman yhteyteen.
StreetView
Maeeeq tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#100125
Hyvä uutinen. Toivottavasti laittavat samalla kuntoon myös ostarin mikroympäristön, joka on vuosien mittaan saanut rapistua ja nuhjaantua ikävän kurjaan kuntoon. Googlen Streetview vuodelta 2014 näyttää tämän periespoolaisen välinpitämättömyyden hyvin. Kadun tai jalkakäytän sekä nurmikon raja on jäänyt viimeistelemättä, asfalttia koristavat paikat paikkojen päällä, vinksahtaneet reunakivet ja kulkuväylien laatat jäävät paikoilleen vuosiksi, betoniset rakenteet ovat rapistuneet ja likaantuneet pahasti, istutuksien hoito ei selvästi kuulu kenellekään jne. Samanlainen on näkymä mm. Tapiolassa. Ketään ei kiinnosta. Tilanne näillä Espoon paraatipaikoilla on jostain syystä selvästi huonompi kuin Helsingissä vastaavilla paikoilla.
Avatar
tekijänä veka
#100403
Reippailuretki Keilaniemeen eilen tarjosi ylenpalttisesti nähtävää. Kehä ykkösen tunnelin päälle on kevään mittaan syntynyt puiston alku istutuksineen ja kulkuväyliäkin. Nyt jo näkee, että tästä tulee niin hieno ympäristö, että viereisten taloyhtiöiden osallistuminen valituksiiin tunnelin torppaamiseksi tuntuu entistä kummallisemmalta. Saivat motarin piiloon puiston alle sekä hyvän kävelyreitin Keilaniemen metroasemalle ja sen vieressä jo toimivaan Alepaan.

Kuva

Sinisen työmaa-aidan toisella puolella ollut valtava kivi- ja sorakasa siirrettiin aika nopeasti Keilaniemenrantaan meren täyttömaaksi YIT:n työmaille. Parhaillaan sen paikalle metroaseman sisäänkäyntien eteläpuolella tasataan jo kenttää SRV:n tornitalotyömaita varten. Mikä harmi, että SRV on nyt niin huonossa hapessa. Jonkinlainen tiedottaminen tilanteesta olisi joka tapauksessa paikallaan.

Kuva

Metroaseman sisäänkäyntien pohjoispuolella sen sijaan jo tapahtuu. Paikalla liehuu NCC:n lippu ja hyörii kookas NCC:n valkoinen nosturi. Tässä nousee jo NCC:n hienon näköinen NEXT-toimistotalo. NCC:n työmaakamerasta voi seurata rakentamisen edistymistä.

https://www.ncc.fi/projektit/keilaniemi-next-espoo/

Kuva

Keilaniemenrannan puolella YIT mainostaa jo näyttävästi pilvenpiirtäjäänsä, Suomen korkeinta. Uskomme kernaasti, että tämä tarkoittaa hyviä uutisia.

Kuva
Janne_H, Tlahti, TurkuCubed ja 5 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#100419
Pieni tarkennus edellä kerrottuun. SRV:n Q1 osavuosikatsauksessa (julk. 29.4.2020) mainitaan, että "Osana hankkeen kokonaistoteutusta SRV osti kahden asuintornin tontit yhdessä Hypon kanssa 29.10.2019 Espoon kaupungilta. SRV ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä tornien rakentamisesta. Rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2021. Lopullinen rakentamispäätös tehdään markkinatilanteen mukaan. Toteutuessaan Keilaniemen asuintornit olisivat Suomen korkeimmat asuintalot, korkeimman tornin yltäessä lähes 145 metrin korkeuteen."

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q= ... FadcAxEJ_M
Avatar
tekijänä Hipardus
#102321
Kuvia Keilaniemeltä helatorstaina. Kiinnosti nähdä, missä vaiheessa rakentaminen on, joten kävin kurkkaamassa. Pääkiinnostuksenkohteeni oli Raaden hampaan edessä tapahtuva merentäyttö, jolle tultaisiin rakentamaan 160 metrinen tornitalo.

Kuva

Uusi alue huomioidaan jo paikallisessa infotaulussa.

Kuva

Kuva

Fiskarsin uusi pääkonttori rakentuu metron sisäänkäynnin takana.

Kuva

Ilmeisesti mm. pyöreille torneille varattua aluetta.

Kuva
hmikko, Janne_H, veka ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Janne_H
#102322
Kiitos reportaasista!

Keilaranta Tower, tai alkuperäiseltä nimeltään K9, odotti toista vuosikymmentä että mitään tapahtuisi tontilla. Eipä olisi arvannut, että naapurissa tehdään valmistelevia töitä 160 metriselle pilvenpiirtäjälle, jonka suunnittelu on hädin tuskin valmistunut. :smt005
Avatar
tekijänä veka
#102325
Jannella riittää vielä optimismia kuten myös itselläni. Niinköhän tänä vuonna vihdoin nähtäisiin jotain myös tapahtuvan, vai saammeko yhä pärjätä komeilla suunnitelmilla ja kuvilla? SRV julkaisi suunnitelmansa ja sai varauksen neljälle pyöreälle tornille jo joulukuussa 2007 (Jannen kommentti silloin: "Hitto noi on makeita! Espoo jyrää!!"). K9 eli Keilaranta Tower on vielä puolitoista vuotta vanhempi Hartelan ja Ilmarisen hanke (15-vuotisjuhlia ikuisen toiveikkuuden merkeissä voidaan viettää juurikin nyt). Tällä haavaa ovat torniprojektiensa kanssa pisimmällä YIT ja NCC. Edes tornin kuoppaa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi 15 vuodessa. Toivotaan toivotaan...
Avatar
tekijänä veka
#102695
Reippailuretkellä Keilaniemessä eilen. YIT:n rantapromenadi on edelleen pahasti vaiheessa, eikä sen kanssa olla liikkeellä isolla vaihteella. Mitään merkkejä uusista torneista tähän paikkaan ei näkynyt. Sen sijaan 'Fortumin matalan rakennuksen' (nykyiseltä nimeltään Keilalampi) peruskunnostus on viimeistelyä vaille valmis. Siitä tuli todella komea varsinkin meren puolelta katsottaessa. Upealla paikalla ylvään näköinen rakennus, hienoa.

Kuva

Kuva

'Fortumin talojen' ja metroaseman välissä uusi Keilaniementori alkaa olla valmis. Täällä on satsattu isosti mikroympäristöön ja istutuksiin, ja se on kannattanut. Toripaviljonkien kattoterassien ravintolat ovat houkuttelevan näköisiä. Alueella on jo nyt hyvä tunnelma. Näin jos jatketaan, Keilaniemestä tulee koko Espoon tyylikkäin alue. Kunpa sinne saataisiin myös asukkaita... Kuva

Kuva

NCC:n Next, tuleva Fiskarsin pääkonttori Kuva

Raide-Jokerin päätepysäkin työmaa. Tähän on tulossa myös näyttävän näköisiä terassitaloja, ensimmäiset uudet asuintalot Keilaniemessä? Kuva
Hipardus, Pyöröovi, TurkuCubed ja 4 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä arbs
#102697
Mukavaa kehitystä torin ja Nextin osalta. :smt023
Onko Keilaniemen Portin tontilla näkynyt vielä mitään valmistelevia töitä?

veka kirjoitti: Raide-Jokerin päätepysäkin työmaa. Tähän on tulossa myös näyttävän näköisiä terassitaloja, ensimmäiset uudet asuintalot Keilaniemessä? Kuva
Mitäs varten tää iso monttu siis on?
Avatar
tekijänä veka
#102698
Jos olen ymmärtänyt oikein, Raide-Jokerin päätepysäkin ja metroaseman välille tulee maanalainen yhteys, joka helpottaa kulkupelin vaihtamista. Ehkä tämä monttu on sitä varten.
arbs tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#103097
NCC:n Next on saanut ylleen lopullista pintaa. Rakennusta markkinoitiin aikoinaan Keilaniemen arkkitehtonisena maamerkkinä, ja onhan siitä sellainen tulossa, katsoi mistä suunnasta tahansa. Paikka on keskeinen ja rakennus olemukseltaan sopivasti valtavirrasta poikkeava ja hyvän näköinen.

Kävin vilkaisemassa rannassa YIT:n 'Suomen korkeimman' rakennuspaikkaa. Minkäänlaisia merkkejä tontin valmistelusta rakentamiseen ei valitettavasti näkynyt. Ei myöskään Keilaniemen portin tontilla. Oliskohan seuraava torni (ensimmäinen pitkään aikaan) sittenkin NCC:n hybriditorni Nextin vieressä? Sitä sentään markkinoidaan jo.

14.10.Kuva

Kuva

Kuva
jfo, arbs, wab ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä tunppi
#103101
Keilaniemi on tavallaan Suomen Canary Wharf, eli toimisto/kalliit asunnot veden äärellä. Entisenä espoolaisena Tapiolan uudistus on näyttänyt epäonnistuneelta (tällä hetkellä) joten toive toimivasta kävely+fillari+metro+auto kaupunginosasta on langennut Keilaniemen osalle. Kokonaisuus on kuitenkin tällä hetkellä yhä hyvin autovoittoinen, toivoisin että merenrannan kävely&pyöräilyreittiin panostetaan. Lisäksi kiinnostaa miten Otaniemi kytketään Keilaniemeen tiiviimmin.