Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä hmikko
#105778
^ Asia oli alun perin päätetty lautakunnassa, jossa puolueilla on samat määräsuhteet kuin hallituksessa. Hallituksessa äänestys meni nyt samalla tavalla, mikä oli etukäteen selvä. Tätä kierrosta voisi pitää lähinnä kokoomuksen teatteriesityksenä.
Avatar
tekijänä veka
#105885
Esplanadien kävely- ja pyöräilyalueiden laajennuskokeilu on nyt ollut valmiina toista viikkoa. Ripeästi toimittu. Pohjoisespan puolella autoilta vapautuneet kaistat ovat ravintolapöytien, kukkalaatikoiden, penkkien ja muiden kivojen viritysten käytössä. Ne ovat kuitenkin levinneet jalkakäytävän puolelle, niin että käveltävät jalkakäytävät ovat valitettavasti kaventuneet, paikoin jopa kolmanneksen. Uudistuksen suuria voittajia ovat Cafe Esplanad ja Strindberg, jotka ovat saaneet mukavasti lisää ulkopöytiä entisen ajoradan paikalle.

Eteläespan puolella voittajia ovat fillarit yms. Ne voivat ajaa uusilla kaistoillaan kadulla. Tarkoitus oli vissiin, että entiset pyöräkaistat puiston laidalla siirtyvät nyt jalankulkijoiden käyttöön, mutta tämä ei näytä onnistuneen. Pyöräkaistamerkinnät on peitetty niin kehnosti, että monet arvelevat voivansa ajaa tälläkin puolella entiseen malliin. Tein tänään koekävelyn Erottajalta Kauppatorille entistä pyöräkaistaa pitkin. Matkan aikana ohi meni viisi fillaria, yksi jopa soitti kohteliaasti kelloa varoittaen takaa tulevasta.

Kuva

Kuva
#105887
Olen tehnyt aika vastaavia havaintoja. Kahviloiden kohdalla väkeä on usein tungokseen saakka, ja hetkellisesti saattaa tulla välimerellinen meininki mieleen. Kaupungintaloa lähestyttäessä väkimassa kuitenkin harvenee, kuten ennenkin. Väkisin mietin, mahtaako enää kukaan istua penkeillä syyskuusta eteenpäin.

Etelä-Espan puolella pyörätie on kovin kätevä, mutta homma on hieman jäänyt viimeistelemättä. Kuten veka mainitsi, pyöräilijät menevät jatkuvasti jalankulkijoiden alueelle, mikä vie kokonaan ilon kävellä puiston vierestä. Lisäksi pyöräilijän näkökulmasta uusi pyörätie loppuu äkkillisesti Kappelin jälkeen, eikä selkeästi yhdisty muuhun verkostoon.

Puutteista huolimatta pidän kokeilua hyödyllisenä ja siinä on paljon asioita, joita voi jatkaa tulevina vuosina niin Espalla kuin muualla Helsingissä. Esimerkiksi Mannerheimintielle voisin hyvin kuvitella jotain vastaavaa, jos päättäjät uskaltavat hiukan ärsyttää helsinkiläisiä lisää.
Avatar
tekijänä veka
#105919
Ollakseen viihtyisä kaupunkitilan on oltava kaunis.

Mittasuhteiden ja tilakokonaisuuksien visuaalinen jäsennys on oma erityisalueensa, joka loistaa poissaolollaan Helsingin kaupungin viimeaikaisissa uudistuksissa. Keskustelua käydään maankäytön hierarkioista ja poliittisista hyötynäkökohdista, mutta lopputulosta ei arvioida visuaalisen ajattelun kannalta.
.....
Hesarissa on tänään mainio lukijan mielipide, jonka on kirjoittanut kuvataiteen tohtori Silja Rantanen. Se sanoittaa aika tarkkaan omiakin tuntemuksiani Esplanadien liikennekokeilusta. Kirjoittajan sanoin tiivistäen: ”Jalankulkijan asema Esplanadilla on huonontunut, mutta masentavinta on kaupunkitilan rumennus.”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009697507.html
Avatar
tekijänä hylje
#105920
Minusta se on huono mielipide, eikä se sanoita minun tuntemuksiani Espan kokeilusta. Kiva että ihmiset jaksaa paasata pyöräteistä, kun sellaisia kerrankin tehdään. Keskustan läpi ei edelleenkään ole hyviä pyöräilyreittejä, Espa on liian etelässä kun työmatkapyöräily lähiöistä tulee pohjoisesta..

Helsinkiin pitäisi viimeinkin rakentaa ihan aito kävelykeskusta jossa ihmiset asuu ja elää, eikä vaan iänkaikkisesti alistaa kaikkea autoilulle. Autoilu ankeuttaa ja tuhoaa kaupunkikokemuksen.
tekijänä Tipi
#105921
Valtaosa varmasti pitää varmasti kävelykaduista, mutta kehityksen ideologia täytyy perustua kävelykeskustan viihtyisyyden parantantamiseen, ei autoilun vaikeuttamiseen.

Täytyy muistaa että 10 vuoden kuluttua autot ja bussit suihkii 40km/h alueilla ilman käryä ja huomattavasti meluttomammin. Ratikka kolisee ja kirskuu entiseen tapaan ellei kiskoja kääritä pois. Aleksanterin kadun itäosasta ratikka pois kuullostaa projektilta jota näkisin ehkä mieluummin toteutuvan??
Avatar
tekijänä hylje
#105923
Tipi kirjoitti: 09.07.23 17:34 Valtaosa varmasti pitää varmasti kävelykaduista, mutta kehityksen ideologia täytyy perustua kävelykeskustan viihtyisyyden parantantamiseen, ei autoilun vaikeuttamiseen.

Täytyy muistaa että 10 vuoden kuluttua autot ja bussit suihkii 40km/h alueilla ilman käryä ja huomattavasti meluttomammin. Ratikka kolisee ja kirskuu entiseen tapaan ellei kiskoja kääritä pois. Aleksanterin kadun itäosasta ratikka pois kuullostaa projektilta jota näkisin ehkä mieluummin toteutuvan??
Kaupungin katuja ei voi noin vain leventää, joten tilankäytön muutokset jonkun käytön eduksi ovat välttämättä pois muilta. Koska kadut ovat nykytilassa lähes pelkästään autoilun vallassa, kehitys esimerkiksi jalankulun viihtyisyyteen on välttämättä autoilulta pois. Yritäppä siinä olla vaikeuttamatta autoilua. Retoriikallasi vain suojellaan nykyistä ankeutta.

Tiedoksesi myös, että sähköisillä kumirengasajoneuvoilla on ihan merkittävästi pelkästään rengasmelua noissa 40km/h kaahailuissa joita hehkutat. Toisekseen, nopea ajoneuvoliikenne tappaa jalankulkijan, vaikka se liikkuisi akkusähköllä. Viihtyisässä ja turvallisessa kävelykeskustassa moottoriliikennekin kulkee välttämättä jalankulun tahdissa.
suberb, James, Eeros ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä Tipi
#105929
Juu ei voi katuja leventää, itseasiassa kapeat kadut ja kujat on usein parasta ympäristöä flaneeraukseen. Omat polvinivelet on ehdottomasti paras ja hiljaisin kulkuväline jos ympäristö on viihtyisää.
Aleksanterinkatu ilman ratikkaa olis varmaankin parempi, toisaalta hyvä korvaava reitti ratikalle pitäis tietysti löytyä eikä siirto saisi likaa kustantaa.

Yleisesti olen pannu merkille että Helsingissä kävellessä tuntuu olevan jonkunlaista turhaa kiirettä viuhtoa eteenpäin, sellainen rento lomalöntystely ei ole luontevaa. Jos tuo espan kokeilu hidastaa kävelijöitä ja rentouttaa kävelykeskustaa niin oikein hyvä. Paha kommentoida kun en oo käyny, ehkä ensi viikolla kun kesäloma alkaa…
Avatar
tekijänä Eeros
#105931
Jep - turha autoilu helevettiin Stadista.
Tää on kaikkien otusten mesta - ei vain häirikkö/turhaan autoilijoiden kiusaamismiljöö.
Keskusta vapaaksi henkilöautoilun tyranniasta!
#105945
Vähän off topic kun videon aiheena on Amsterdam, mutta vertautuu autopuolueiden öyhötyksessä aika hyvin Helsinkiin ja Espan pyörätiekokeiluun. Toki Helsingissä ja muualla Suomessa on vielä pitkä matka Amsterdamin kaltaisiin ratkaisuihin ja autopuolueet ja Helsingin Sanomat tietysti jatkavat äänekästä älämölöään parempaa kaupunkisuunnittelua vastaan.
Avatar
tekijänä veka
#106120
Syyskausi rävähtää käyntiin Helsingin kaupunkisuunnittelussa isoilla asioilla. Ensi tiistaina kymp-lautakunnassa palataan Katajanokan rannan suunnitelmaan ja uima-allasvetoisen viihdekeskuksen rakentamiseen pressanlinnan eteen - pysyvästi. Uutena asiana ovat esillä ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman yleisperiaatteet.

Keskustan liikennesuunnittelussa tuuli puhaltaa tällä haavaa siihen malliin, että poikittaisliikennettä halutaan jarruttaa ja kävelykeskustaa laajentaa sulkemalla Kaivokatu autoliikenteeltä. Jäljelle jäävä poikittainen autoliikenne käyttäisi Espaa. Kaivokadun sulkeminen ajoittuisi kolmen, neljän vuoden päässä odottavaan remppaan.

Lisäksi halutaan kehittää keskustan huoltotunnelia palvelemaan saapumista autolla keskustan pysäköintilaitoksiin. Nykyisin yhteys toimii melko hyvin tultaessa lännen suunnasta, huonosti muista suunnista.

https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-20 ... 62b587f5f3
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#106249
Kaivokadun sulkeminen yksityisautoilta eteni eilen kymp-lautakunnassa. Sulkupäätös voitti tutuin numeroin 7-6, puolesta vasemmistopuolueet, vastaan oikeistopuolueet. Lopullisen päätöksen asiassa tekee myöhemmin kaupunginvaltuusto, joka joutunee äänestämään päätöksestä uudemman kerran. Sulkeminen ajoittuisi vuosille 2026-2027, jolloin katu on menossa remonttiin.

Päätöstä höystettiin useilla ponsilla, joissa yhteinen sävel löytyi helpommin, kuten:

"Selvitetään kustannuksia ja teknisiä edellytyksiä siihen, että kaikki huoltotunneliin yhteydessä ovat maanalaiset pysäköintilaitokset ovat saavutettavissa molemmista huoltotunnelin pääsisäänkäynneistä ja muista sisäänajoväylistä siten, että huoltotunneli ja siihen yhteydessä ovat pysäköintilaitokset muodostavat eheän ja helposti eri ilmansuunnista saavutettavan kokonaisuuden."

"Kaupunkiympäristölautakunta korostaa liikennesuunnitteluperiaatteissa olevaa tavoitetta Helsingin ydinkeskustan elinvoiman, viihtyisyyden ja elämyksellisyyden vahvistamisesta. Liikennejärjestelmän suunnittelun jatkotyössä tavoitteen saavuttaminen edellyttää kaikkien eri osapuolten sitoutumista tavoitteeseen. Siksi lautakunta pitää tärkeänä, että jatkotyössä suunnitteluun osallistetaan laajasti eri sidosryhmiä elinkeinoelämästä kaupunkilaisiin."
Avatar
tekijänä veka
#106338
Pohjois-Espan jalkakäytävä on siirtynyt talviasentoon ja saanut uudet laatikot istutuksineen. Sööttejä ovat, mutta… Vasta aika näyttää, kuinka moni tulee talven mittaan istuneeksi noilla penkeillä. Isoista harmaista kukkalaatikoista voi kuitenkin heti todeta, että ovatpa aika kamalan näköisiä. Eikö varastossa ole muun sorttisia? Nyt kuitenkin on ollut puoli vuotta aikaa varautua tähän hetkeen ja vaikka teettää kauniit puukuoret tms. laatikoihin. Näillä ei totisesti hurmata kaupunkilaisia tämän kokeilun kannattajiksi.

Kuva

Kuva
Tähtitorni, Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#106545
Kymp-lautakunnan kokouksessa eilen käsiteltiin Esplanadien ym. katujärjestelykokeilun alustavia tuloksia. Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluin lokakuussa. Kahlailin monisanaista raporttia sieltä täältä. Siitä huokuu aika positiivinen fiilis.

Talven ja lumisateiden tultua tilanne kaduilla ja jalkakäytävillä on tietysti toinen kuin sulan maan aikaan. Olen yrittänyt käydä haistelemassa tunnelmaa Pohjois-Espalla aina keskustassa käydessäni, viimeksi maanantaina. Penkit, kukkaruukut ym. viritykset ovat lumien alla. Kulkijoita on vähän, mihin osaltaan varmaan vaikuttavat parin talon kohdalle perustetut työmaat, jotka ovat vallanneet isoja osia jalkakäytävästä. Onpa paikalle kaivettu iso kuoppakin jotain putkitöitä varten. Kaivannolla ei näy ketään hommissa. Lämmitetystä jalkakäytävästä huolimatta yleisvaikutelma on tällä haavaa lähes apaattinen. Missä ovat joululaulut ja iloinen hyörinä kauppojen ja kahviloiden luona? Kävelijöitä näkyy selvästi enemmän Mannerheimintien, Keskuskadun ja Aleksanterinkadun puolella.

Ei siis hyvältä näytä. Kun tunnelmaa vertaa edellisten talvien ja joulujen meininkiin Pohjois-Espalla, takapakkia on menty. Autot ja jalankulkijat ovat menettäneet tilaa, eikä edes hyvältä tunnu. Olisi edes muutama glögikärry ja nakkikioski kesästä paikalle jätetyn rekvisiitan sijaan.

https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-20 ... 5d89300006

Kuva
apollonkatu tykkää tästä