- 13.02.17 20:24
#87044
Tälläinen tapaus vastuuasiasta noussut nyt.
Omistin Rintamamiestalon. Tuolloin pinnoitin lattiat uudelleen. Tutkin lattiat avaamalla rakenteen yhdestä kohtaa. Keltaista villaa vain löysin villassa ei tummentumia ollut. Löysin vielä vanhan kuvan josta tuon voi havaita. Samaten porasin useita reikiä, enkä löytänyt hajuja tai kosteutta. Otin myös eristemateriaalia ylös reistä eikä siinä ollut mitään epänormaalia.
Sitten möin talon. Heti myytyäni talon. Palotikkaat putosivat katolta lumien matkassa, ilmeiseti vaurioittaen savupiippua. Piippu oli jo tuolloin todennäköisesti rapautunut.
Kuitenkin Piipusta kastui kylki, silminnähtävissä kosteusjälki oli noin 120cm-30cm. Tämän kävin toteamassa viime elokuussa 13.8.2016. Nuohooja oli piipusta sanonut, 27.7.2016, että se on erittäin pahoin vaurioitunut yläpäästään ja rapautunut. Edellinen nuohous oli keväällä 2014, jolloin ei mainintoja.
Vanha vesikatto oli myös alkanut vuotaa toukokuussa. Porraskäytävässä oli pistävä haju elokuussa. Omistaja oli tietoinen vesikaton kunnosta ja hänen olisi se pitänyt uusia toissa kesänä.
Nykyinen omistaja muutti pois elokuun puolessa välissä talosta ja jätti sen kylmilleen, koska olivat alkaneet oireilla.
Homekoira myös elokuussa tutki talon, löysi välipohjasta piipun vierestä mikrobilähteen. Onko mielestänne looginen syy, piipun kosteus?
Samaten koira teki elokuussa hajumerkintöjä alakerrassa alapohjassa piipun ympärillä olevista oviaukoista ns. kynnysten kohdalla. Ovi aukot ovat kehässä piipun ympärillä.
Nyt lattioita on avattu olohuoneessa keskeltä lattiaa ja makuuhuoneessa ulkoseinustan viereltä. Ja tehty kosteusvauriolöytöjä.
Onko mielestänne mahdollista, että syntyneet mikrobilöydöt ja kosteusvauriot olisivat syntyneet piipun "vuodosta" johtuen. Piipuun sisällä vesi menee ei kylkiä myöten. Samaten syystä, että talo on jätetty kylmilleen ja kellarista noussut kosteus olisi myös tehnyt tuhojaan. Koska kellarikerroskin on jätetty kylmilleen. Siellä oli kodinhoitotilat ja lämmitys mikä piti sen ennen kuivana.
Talo on rakennettu 1954, kuivalle hiekkakankaalle.