Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Pyöröovi
#98849
Tande kirjoitti: 05.11.19 21:51 Mielenkiintoinen tämä "kategorinen päätös", ettei Kruunuvuorenrantaan haluta tornitaloja. Se, että alue kaavoitettiin varsin mitäänsanomattomaksi 90-00-lukujen henkiseksi matalan tehokkuuden esikaupunkialueeksi oli virhe, mutta edes nimenomaiseen keskustakortteliin olisi voinut pienen klusterin laittaa.
Samalla voi tietysti kysyä pitääkö joka alueella olla oma keskustorniklusteri jättimäisen kauppakeskuksen kera. Olisin toivonut enemmän kerroksia, jotta vältyttäisiin kaatamasta turhaan metsään lähialueilta, mutta turha Kruunuvuorenrantaa on yrittää keskittää pääkaupunkiseudun suuria työpaikkoja. Toivottavasti alueesta kehittyy Lauttasaaren kaltainen yhteisö, joka innostuu kehittämään omaa identiteettiään huolimatta päättäjien toistuvista hutiloinneista. Tuskin jäävät kaipaamaan jättitorneja, kun niitä näkee lahden toisella puolen jo liiankin päälle.
Avatar
tekijänä Urbaani
#98851
Siis todellakin olen tyytyväinen, ettei Kruunuvuorenrantaan ole haluttu mitään Redi-mittakaavan kauppakeskusta, tämä ei tarkoita kuitenkaan, etteikö asuinneliöitä olisi voinut maksimoida. Kruunusiltojen myötä alue kun tulee olemaan miltei osa kantakaupunkia, sekä tietäen valtavat investoinnit mitä alueen saattamiseksi alkuun öljysataman purkamisesta lähtien, olisin toivonut tehokkuuden olevan niin korkea, kuin tällä hetkellä on mahdollista. "Päivitetty versio Herttoniemenrannasta" on ehdottomasti pettymys.
Avatar
tekijänä Clepe
#99012
hmikko kirjoitti: 05.11.19 16:08 Kruunuvuorenrannan keskuskorttelien asemakaava lautakunnan listalla. Selostus (PDF, 48 MB)

Kuvat Cederqvist & Jäntin viitesuunnitelmasta.

Kuva
Mielestäni tämä keskuskorttelin sijainti on aika outo. Olisi ehkä ollut luontevampaa jos se olisi ollut Koirasaarentien ja Hakoninlahdenkadun(?) risteyksessä tai edes jotenkin kytköksissä rantaan.
tekijänä bonk
#99020
Korttelin kävelykadulta on näkymä merelle, mikä on mielestäni riittävää. Suomessa merenrannat ovat huonolla säällä erittäin epämukavia -syksyinen myrskyviima avomereltä räntäsateessa tekisi tuosta korttelista epämiellytävän. Samaa mieltä olen kuitenkin sijainnista vaikkakin eri syistä. Minkä takia keskuskortteli ei ole raitiotien varrella? jotenkin outoa, ettei pääkulkuväylä mene korttelin yhdeltä kyljeltä.
Avatar
tekijänä MindW
#99022
Keskuskortteli on raitiotien varrella, mutta ei pääyhteyden. Yksi linja menee tuota mutkan korttelin kohdalla tekevää katua pitkin etelään.
Kuva
Avatar
tekijänä Raksa
#103270
Kruunuvuorenrannassa sijaitseva Hopealaakson päiväkoti on voittanut vuosittain järjestettävän puurakentamisen Puupalkinto-kilpailun.

Päiväkodin tilaaja ja rakennuttaja on Helsingin kaupunki. Tuomaristo kiitteli päiväkodissa käytetyn puun monipuolista, johdonmukaista ja luontevaa käyttöä.

Kuva
Kuva

(Yleisöäänestyksen voitti niinikään Helsingissä sijaitseva Suomalais-venäläinen koulu:)

Kuva

Molemmat hienoja :smt045
veka, Tipi, JamoL ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä arbs
#105413
Toisin kuin vastausten määrästä voisi päätellä, on Kruunuvuorenrannassa edelleen aktiivisia ja uusiakin projekteja. Tässä niistä muutamia.

Kruunuvuorenrannan parhaalla maisematontilla aivan Kruunuvuorensillan päädyssä on alkanut Helsingin Mainingin rakentaminen. Skanskan mukaan tähän mutkittelevaan rakennukseen tulee 78 asuntoa ja valmista pitäisi olla Helmikuussa 2025.
Kuva
Kuva
Kruunuvuorensiltaa lähemmän tontin aloittamista joudutaan luultavasti odottamaan sillan valmistumiseen asti.
Kuva visualisoinnit: Skanska

Kruunuvuorensilta on edennyt jo viidennelle välituelle Kruunuvuorenrannasta laskettuna.
Kuva

Haakoninlahden radan rakentaminen on edennyt siihen pisteeseen, että koko Haakoninlahdenkadun matkalla on nyt kiskoja. Taustalla Santahamina mastoineen. Kuva
Kuva
kartta: Kruunusillat

Kruunuvuoren kallioiden väliin sijoittuvalla alueella on pystyssä jo viisi kerrostaloa. Etualalla kolmiosainen Helsingin Kultavene. Skanskan mukaan valmista pitäisi olla ensi syksynä.
Kuva
Keskellä Helsingin Kultavene ja Kultakruununkaaren toisella puolella kallion vieressä Premicon ja Skanskan yhteishanke Helsingin Spektri. ARA-rahoitteisen Spektrin arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden helmikuu.
Kuva visualisointi: Skanska

Aikamoista kallioseinämää saa ylimmästäkin kerroksesta katsella. :P
Kuva
Janne_H, Tlahti, hmikko ja 6 muuta tykkää tästä
tekijänä Jumppu
#105414
Onpas ikävän ja ankean näköistä rakentamista. Krunkun sijaintihan on upea, voisi kuvitella että merellinen ja vehreä ympäristö olisi kirvoittanut rakentajissa, arkkitehdeissä ja päättäjissä yritystä vähän ylevämmän asuinalueen rakentamiseen ihmisille.
apollonkatu tykkää tästä
tekijänä Xerdoz
#105419
Edelleen kommunistinen rakennustyyli on voimissaan suomessa. Muutama talo siellä täällä, ympäröity epämääräisellä ryteiköllä, täysin erillään muista kaupunginosista. Jostain syystä suomessa pelätään sitä, että eri kaupunginosat olisivat jopa kontaktissa toisiinsa. Tuonne sitten tehdään kallis silta, jossa ei saa edes ajaa autolla.
hylje, apollonkatu tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#105420
arbs kirjoitti: 17.02.23 20:10
Kuva
Tämä on vavahduttavan upea kuva. Keskustan itälaidalle on nousemassa Helsingissä jotain ennen näkemättömän suurta ja komeaa, siltojen silta, josta pääsemme pian kaikki nauttimaan ja tuntemaan ylpeyttä. Näkymästä voi jo aavistella, miltä silta ja maisema tulevat näyttämään sitten kun pyloni ym. ovat pystyssä. Tästä tulee kansallismaisema jo syntyessään, uudenlaisen Helsingin kuva idästä katsottaessa.
Avatar
tekijänä arbs
#105422
veka kirjoitti: Tämä on vavahduttavan upea kuva. Keskustan itälaidalle on nousemassa Helsingissä jotain ennen näkemättömän suurta ja komeaa, siltojen silta, josta pääsemme pian kaikki nauttimaan ja tuntemaan ylpeyttä. Näkymästä voi jo aavistella, miltä silta ja maisema tulevat näyttämään sitten kun pyloni ym. ovat pystyssä. Tästä tulee kansallismaisema jo syntyessään, uudenlaisen Helsingin kuva idästä katsottaessa.
Kiitos! :smt023 Olen samoilla linjoilla kanssasi jo sillan maisemallisesta merkittävyydestä. Silta tulee ehdottomasti olemaan olennainen osa Helsingin uutta kaupunkikuvaa olitpa sitten Pohjoisrannassa, Suomenlinnassa tai Arabianrannassa. On sanomattakin selvää, että sillan mukana myös Kruunuvuorenrannan olemus muuttuu. Tuntuu siltä, ettei hankkeen mittaluokkaa ole vielä ehkä tiedostettu kaupunkilaisten keskuudessa eikä medianäkyvyyskään ole ollut niin suurta kuin olisin tässä vaiheessa odottanut.

edit: Aavistelun ja hahmottamisen tueksi:
Kuva
Kuva
  • 1
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12