- 23.11.23 00:24
#106494
[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
veka kirjoitti: ↑16.12.23 10:48No niin, nyt kuulostaa oikealta puheelta! Itse olen jokunen vuosi sitten tällä saitilla ihmetellyt ja haikaillut Millenium-palkinnon vaatimattomia puitteita huomioonottaen palkinnon suuruuden miljoona euroa. Sen ympärille voisi nyt kehitellä "Millenium-centerin" kun itse palkintopokaalikin on ihan supisuomalainen.
Juhana Vartiainen tuntuu olevan luottavainen: "Toivoisin, että Helsinkiin syntyisi jonkinlainen ikoninen ja symbolinen uusi rakennus, joka aletaan tuntea maailmalla vähän samalla tavalla kuin Sydneyn oopperatalo tai Eiffel-torni.
hylje kirjoitti: ↑26.12.23 18:15 Estetiikka on kyllä aliarvostettua, mutta keskusta on jo kaupunkiseudun esteettisin paikka eikä sen tarvitse olla juuri sen esteettisempi. Samaa estetiikan tasoa voisi toivoa muuallakin kaupungissa, siellä missä suuri valtaosa seudun asukkaista oikeasti asuu.Aika ankeaa ajattelua. Siis ihan totta ajattelet, että yhden alueen esteettisyys on jotenkin pois muualta, minkä vuoksi keskustan olisi syytä jarrutella ja keskittyä pelkkään tehokkuuteen? Omasta mielestäni kaupunkien kehityksen on aina kuljettava keskustan keulakuva edellä, minkä varaan muut alueet voivat luottaa myös heikompina aikoina. Suurin ongelma on nimenomaan, ettei Helsingissä haluta hyväksyä keskustan arvoa koko metropolin tulevaisuudelle, kun siirrymme yhä enemmän palveluteollisuuden varaan.
hylje kirjoitti: ↑26.12.23 18:15Nykyajan kaupunkituristi haluaa aitoutta ja paikalliselämää, ei teemapuistoiksi latistettuja kokemuksia joissa elämä loppuu sillä hetkellä kun palvelutyöntekijöiden vuorot päättyvät ja he työmatkailevat takaisin koteihinsa lähiöihin.Viesteissäsi vastustat keskustan "museointia" ja vaadit unohtamaan keskustan historiallisen arvon, jotta rakentaminen voisi keskittyä aidon paikalliselämän kehittämiseen. Pidän kummallisena, että näet uuden rakennuskannan jotenkin vanhaa aidompana. Eikö huolella tehty uusi rakentaminen voi toimia vanhan jatkeena, jolloin paikalliset alueet hyötyvät niin uusista palveluista kuin historiallisuudesta? Mielestäni oikeat teemapuistot ovat nimenomaan alueilla, joilta historia puuttuu kokonaan ja se on lähinnä suhaistu bränditoimistossa.
Pyöröovi kirjoitti: ↑26.12.23 20:28 Aika ankeaa ajattelua. Siis ihan totta ajattelet, että yhden alueen esteettisyys on jotenkin pois muualta, minkä vuoksi keskustan olisi syytä jarrutella ja keskittyä pelkkään tehokkuuteen? Omasta mielestäni kaupunkien kehityksen on aina kuljettava keskustan keulakuva edellä, minkä varaan muut alueet voivat luottaa myös heikompina aikoina. Suurin ongelma on nimenomaan, ettei Helsingissä haluta hyväksyä keskustan arvoa koko metropolin tulevaisuudelle, kun siirrymme yhä enemmän palveluteollisuuden varaan.Esteettisyyteen pitää ilman muuta panostaa siellä missä sitä ei ole. Estetiikka kuuluu kaikille, eli sitä pitää olla myös siellä missä ihmiset asuvat ja elävät. Harva helsinkiläinen käy siellä keulakuvakaupungissa edes päivittäin, estetiikan pitää tulla sinne missä ihmiset oikeasti ovat. Mä en näe että miten vähän nätimpi Esplanadi näkyisi mun päivittäisessä elämässä Kontulassa. Miksei Kontulasta tehtäisi yhtä hienoa?
Pyöröovi kirjoitti: ↑26.12.23 20:28Viesteissäsi vastustat keskustan "museointia" ja vaadit unohtamaan keskustan historiallisen arvon, jotta rakentaminen voisi keskittyä aidon paikalliselämän kehittämiseen. Pidän kummallisena, että näet uuden rakennuskannan jotenkin vanhaa aidompana. Eikö huolella tehty uusi rakentaminen voi toimia vanhan jatkeena, jolloin paikalliset alueet hyötyvät niin uusista palveluista kuin historiallisuudesta? Mielestäni oikeat teemapuistot ovat nimenomaan alueilla, joilta historia puuttuu kokonaan ja se on lähinnä suhaistu bränditoimistossa.Pidän kummallisena, että pidät vanhaa rakennuskantaa jotenkin uutta aidompana.
hylje kirjoitti: ↑26.12.23 18:15 Estetiikka on kyllä aliarvostettua, mutta keskusta on jo kaupunkiseudun esteettisin paikka eikä sen tarvitse olla juuri sen esteettisempi. Samaa estetiikan tasoa voisi toivoa muuallakin kaupungissa, siellä missä suuri valtaosa seudun asukkaista oikeasti asuu.Toki, jokaisella meistä on oma näkemys siitä miltä Helsingin haluamme näyttävän. Mielestäni pääkaupungin tulee olla nimensä veroinen ja näyttää myös esteettisesti hyvältä ja kehittyvältä. Tämän takia Helsingissä ei tulisi tyytyä keskinkertaiseen suunnitteluun ja arkkitehtuuriin. Sen sijaan Helsingin tulisi siis tarjota parastaan sekä asukkaille, että turisteille ja sen tulee itsessään kohentaa Suomi-brändiä. Näiden takia on tärkeää ottaa huomioon asukkaiden lisäksi ainakin esteettisyys ja turismi. Toki toimiva/elävä kaupunki itsessään luo turismia, mutta ei saada luulla liikoja siitä, että tämä ainoastaan riittäisi. Muutenkin nämä mainitsemani tekijät eivät ole mielestäni mitenkään toisiaan poissulkevia. Kaupunkilaisten huomioimisen ei siis tarvitse olla pois turisteilta eikä päinvastoin. Helpoin selitys (joskin ei esteettisin) lienee Allas sea pool, joka toimi samaan aikaan sekä kaupunkilaisia että turisteja palvelevana kohteena. Joka tapauksessa jos turistit tulevat lisäämään palveluita niin olkoon niin, sillä se on parempi kuin näivettyvä keskusta.
Kaukaa tulevien (jokapäiväisen) houkuttelun ja näyteikkunan kasaamisen sijaan pitäisi vaan rakentaa ihmisille hyvää kaupunkia jossa elää ja asua joka päivä, joka kyllä siinä sivussa kiinnostaa turistejakin. Nykyajan kaupunkituristi haluaa aitoutta ja paikalliselämää, ei teemapuistoiksi latistettuja kokemuksia joissa elämä loppuu sillä hetkellä kun palvelutyöntekijöiden vuorot päättyvät ja he työmatkailevat takaisin koteihinsa lähiöihin.