- 28.09.17 18:44
#90854
Perusongelma tuota tehdessä oli siinä, että kilpailualue oli rajattu todella kapeaksi, ja bulevardin reunasta n. puolet (eli eteläosa) oli valmiiksi kaavoitettua, ja ohjeistuksena oli että ei kaavoiteta uudestaan. Pohjoisosassa taas bulevardin reunavyöhykkeellä oli suojeltu rakennus, eli käytännössä tilaa itse bulevardin reunojen suunnittelulle oli hyvin rajallisesti, varsinkin kun myös bulevardin poikkileikkaus tuli annettuna.

Tuossa kuvana kilpailun lähtötiedot; ei siinä oikein jäänyt tilaa tehdä isompaa bulevardisuunnitelmaa. Ohjelma ohjasi todella vahvasti juuri tuon poukaman kehittämiseen, ja esimerkiksi täyttömaata ohjattiin tekemään parinkymmenen metrin verran.