Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#83932
Selkeyden vuoksi Tyksin T3 sairaalasta oma ketju, vaikka projekti on ollut jo vuoden verran käynnissä.

Aluksi kaupunkikuvamallivideo projektista ja koko Turun Yliopistollisen sairaalan alueesta Kupittaalla.
Uudisrakennuksen kokonaisala n. 54 000 m2
Hyötyneliöitä 21 000 m2, kannen pinta-ala 9 000 m2
Kahdeksan kerrosta
Kokonaiskustannukset 158 miljoonaa euroa
rakennuskustannukset 140 milj. €
muut hankintakustannukset 18 milj. €
Projektin pitäisi valmistua 2020 loppuun mennessä. Hanke on melkoisen massiivinen ja hankala toteutukseltaan koska rakentuu motarin levyisen tien päälle.

Kuva Tyksin mäeltä Itäharjun ja T-sairaalan suuntaan.
Kuva

Kuva

Torninosturin kuljettajan näkymät avautuvat selvästi korkeimmalta Turussa tällä hetkellä.
Kuva

Kuva

Kuva

Rakennuksen alapuolelle on tulossa tiheä tukirakennelmarivistö.
Kuva

Junaraiteet vievät Kupittaan asemalle. Aseman oikealla puolella on Kupittaan Data Cityn alue. Vasemmalla, Itäharjun puolella, vakuutusyhtiö Ifin kolme tornia ja aivan vasemmassa reunassa Tyksin lääkevarastorakennus.
Kuva

Helsinginradan kakkosraiteet Kupittaan aseman edessä on katkaistu ja osa raiteista nostettu radan päälle.
Kuva

Kuva

Alapuolella poraillaan ankkurointeja tukirakenteita varten edelleen.
Kuva

Helsingintien liikenne on projektin ajaksi ahdettu aluksi kaupunkiin päin tulevalle kaistalle. Tulevalle liikenteelle on onnekkaasti käytössä myös Hämeensillalle kääntyvän rampin kaista.
Kuva

Kuva

Havainneilmakuva Tyksin alueesta ja T3:n asettumisesta alueelle.
Kuva

http://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiir ... fault.aspx
Ukilainen, paavali tykkää tästä
tekijänä paavali
#83983
Mitä mahtavat olla nuo videolla, sekä viimeisessä havaintokuvassa hiukan näkyvät rakennukset? Eli siis tuo pitkä rakennus tuolla Savitehtaankadulla, sekä tuo Kupittaan aseman parkkipaikalla oleva rakennus? Tuossa aivan Medisiina D:n vieressäkin näyttäisi olevan jokin ei-Medisiinaan tai T3:een kuuluva rakennus. Hienoa jos saadaan tuohon kuraiselle parkkipaikalle jokin rakennus, sekä tuohon lääkevaraston kulmaan. Nyt alkaa näyttää oikeasti hyvälle tämä Kupittaan seutu. Kumpa vain noille hammaslääkärin kauheille rakennuksille, sekä nykyistä Medisiinaa vastapäätä olevalle rakennukselle tehtäisiin joskus jotain. Toivottavasti lanaisivat pois sen ruman laattaverhoillun rakennuksen ja pistäisivät korkeampaa tai tiiviimpää tilalle.
tekijänä hmikko
#83990
paavali kirjoitti:Mitä mahtavat olla nuo videolla, sekä viimeisessä havaintokuvassa hiukan näkyvät rakennukset? Eli siis tuo pitkä rakennus tuolla Savitehtaankadulla,
Parkkitalo?
sekä tuo Kupittaan aseman parkkipaikalla oleva rakennus?
Takavuosina yliopisto esitteli suurisuuntaisia suunnitelmia uudesta biolääketieteen rakennuksesta noille paikkeille. Silloin taisi olla ainakin vaihtoehtona Mikron (Medisiinaa vastapäätä oleva pienempi mikrobiologian ja entisen KTL:n talo) korvaaminen. En tiedä, onko hankkeeseen siunaantunut jostain rahaa ja sijainti vaihdettu tuohon parkkipaikalle.
Nyt alkaa näyttää oikeasti hyvälle tämä Kupittaan seutu.
Minen suuremmin tykkää. TYKS ja yliopisto tuntuvat pursottavan anonyymeja laatikoita lähes hahmottomana massana entisten viereen. Sairaalakompleksista ei saa oikein mitään käsitystä muuten kuin ilmakuvasta.
Kumpa vain noille hammaslääkärin kauheille rakennuksille, sekä nykyistä Medisiinaa vastapäätä olevalle rakennukselle tehtäisiin joskus jotain.
Dentalia peruskorjattiin kymmenisen vuotta sitten. Siihen aikaan soudettiin ja huovattiin hammaslääkärikoulutuksen kanssa, joka sitten palautettiin Turkuun. Rakennus on pienikokoinen, mutta sanoisin, että arkkitehtuuri kilpailee heittämällä näiden tekeillä olevien laatikoiden kanssa. Mikro on arkkitehtuurin puolesta vaatimattomampi ja sen korvaamista on kyllä suunniteltu. Talossa on mm. yliopiston koe-eläintilat vaatimusten mukaisine ilmanvaihtoineen ja puhdastiloineen. Niiden tekninen ikä tulee varmaan joskus päähänsä ja korvaaminen on jonkun verran vaativaa ja tyyristä.
Avatar
tekijänä jfo
#83995
hmikko kirjoitti:
paavali kirjoitti:Nyt alkaa näyttää oikeasti hyvälle tämä Kupittaan seutu.
Minen suuremmin tykkää. TYKS ja yliopisto tuntuvat pursottavan anonyymeja laatikoita lähes hahmottomana massana entisten viereen. Sairaalakompleksista ei saa oikein mitään käsitystä muuten kuin ilmakuvasta.
Kieltämättä esimerkiksi T-sairaala ei vaikuta nopeasti tarkasteltuna arkkitehtonisesti aivan yhtä kunnianhimoiselta projektilta kuin vaikkapa Kuopion yliopistollisen keskussairaalan kampusalue. Karttakuvia katsomalla toisaalta huomaa, että loppujen lopuksi molemmat edustavat aika samanlaista, rakennushistoriallisesti kerrostunutta aluetta, jossa vanhat rakennukset nivotaan yhteen uusien, modernia ajattelua edustavien kompleksien tai "sairaalamöhkäleiden" kanssa.

Loppujen lopuksihan sairaala jos mikä on rakennus, missä käyttötarkoitus määrää muodon. Alvar Aallon Paimion parantola oli hieno, idealisoitu ajatus, jossa kaunis rakennus ja hyvin suunniteltu ympäristö edesauttaa parantumista. Modernin lääketieteen kanssa tällaisella holistisella ajattelutavalla ei ole merkitystä, kun rakennuksen tarkoituksena on viilata lääketieteellisten operaatioiden logistiikka mahdollisimman sujuvaksi.

Itse harmittelen jo etukäteen komean U-sairaalan tulevaa purkamista. Toisaalta U-sairaalaa ja T-sairaalaa vertaillessa sairaalan sisäisen logistiikan ajatus tulee helposti esille ja U-sairaalan tekninen että arkkitehtoninen vanhanaikaisuus käy ilmi. Lienee väistämättä niin, että U-sairaalan hisseillä ja pitkillä käytävillä liikkuminen on hitaampaa kuin huomattavasti matalamman T-sairaalan vertikaalisesti toisissaan yhteydessä olevilla käytävillä ja osastoilla.
Kantti tykkää tästä
tekijänä hmikko
#84002
jfo kirjoitti:Alvar Aallon Paimion parantola oli hieno, idealisoitu ajatus, jossa kaunis rakennus ja hyvin suunniteltu ympäristö edesauttaa parantumista. Modernin lääketieteen kanssa tällaisella holistisella ajattelutavalla ei ole merkitystä, kun rakennuksen tarkoituksena on viilata lääketieteellisten operaatioiden logistiikka mahdollisimman sujuvaksi.
Tekis mieli väittää, ettei lääketieteellisten operaatioiden logistiikalla ole kovin paljon tekemistä terveyden kanssa. Joku on nimittänyt näitä sairastamisen monumenteiksi. Operaatiot varmaan sujuu, juu.

Se on totta, että kaikki uudet sairaalat näyttävät jokseenkin tältä, kun ovat saman systeemin tuotteita ja arkkitehtuuriakin ohjaa samat ideat. Jään tässä miettimään, että oisko möhkälemassalle jotain vaihtoehtoa. Ainakin möhkäleen voisi rakentaa kadun reunaan kiinni ja teeskennellä korttelia. TYKS on tietty siinä suhteessa poikkeus, että uusi osa on moottoritien päällä, mikä on tavallaan omiaan möhkäleiden kasvattamiselle.
Avatar
tekijänä Kantti
#84011
Nykyiset sairaalat ovat tietyllä tavalla tehtaita tai teollisuuslaitoksia, joissa kaikki lähtee toimintalogistiikasta ja sairaalatehokkuudesta. Tarkoituksensa pakottamina ne ovat erittäin kalliita rakennuksia kaikkineen. Tietenkin olisi kivaa jos arkkitehtuurilla olisi tässä iso rooli, väkisin sen kuitenkin on jäätävä kakkospallille, kun katsotaan mitä maksaa, mitä tarvitaan ja paljonko rahaa olisi käytössä. Tärkeysjärjestys on aika selvä. Taidepuoli näyttäytynee sittemmin sisätilojen, aulan, kahvilan jne prosenttitaiteena seinillä?

T3 rakennuspaikkansa vuoksi on kyllä poikkeuksillinen. Arkkitehtuuri on kunnolla näkyvissä lähinnä Helsingintieltä, auton tuulilasista. Nähdään sitten miltä se tulee näyttämään 2020?
tekijänä Sam33
#84039
Melkoinen möhkäle tulossa. HUS taitaa viime aikoina olla ainoa, joka on järjestänyt oikean arkkitehtuurikilpailun sairaalarakennuksesta. Väitän kyllä, että tuleva Trauma- ja syöpäkeskus on keskiverto sairaala-arkkitehtuuria tasokkaampi, joten pienellä rahalla kokonaisbudjettiin nähden olisi varmasti saanut myös Turkuun hienomman rakennuksen.

Helsingin uusi trauma- ja syöpäsairaala, valmis 2022:
Kuva
Kuva
jfo, hmikko tykkää tästä
tekijänä Darre
#84218
Sam33 kirjoitti:Helsingin uusi trauma- ja syöpäsairaala, valmis 2022
Ettei vaan olisi ollut valmiina jo 1972 koska kuvista päätellen aikamoista kekkostehtuuria.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#84525
paavali kirjoitti:Mitä mahtavat olla nuo videolla, sekä viimeisessä havaintokuvassa hiukan näkyvät rakennukset? Eli siis tuo pitkä rakennus tuolla Savitehtaankadulla, sekä tuo Kupittaan aseman parkkipaikalla oleva rakennus?
Ilmeisesti paikalle pitäisi tulla tosiaan parkkihalli (niin kuin aikaisemmin jo todettiinkin) ja potilashotelli. http://www.turkulainen.fi/artikkeli/433 ... ashotellia Turkulainen ainakin tehnyt juttua
Avatar
tekijänä Kantti
#84553
Pari päivää sitten.
Syyskuun ilmat suosivat rakentajaakin. Rakennuksen tukirakenteisiin Helsingintien kohdalla käytetään rankasti rautaa.
Kuva

Korkeamman kraanan kuskilla epäilemättä laajat näkymät joka suuntaan.
Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#85100
Muutama päivä sitten.

Kuva

Aikaisemmin töiden alta purettu raide, on rakennettu uudelleen.
Kuva

Valmiiksi raudoitetti tukiseinän pätkä odottaa vain betonia.
Kuva

Medisiina D:n seinät nousevat.
Kuva

Kuva
tekijänä hmikko
#85105
^ Nuo kuvat kertonevat jotain siitä, miksi raiteiden päälle rakentaminen maksaa. Rakenteiden pitää ilmeisesti kestää junan törmäys myös kovasta vauhdista.
Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#85352
No eipä tämäkään projeksti mennyt ongelmitta läpi... No ei sillä, hyvä että asia huomattiin ja että näitä hommia oikeesti valvotaan.
Betonirakenteissa lujuusongelma – Tyksin työmaan rakennustyöt osittain keskeytetty
Kuva
Jori Liimatainen

PAIKALLISET Turun Sanomat 14:45 1
Päivitetty 17:48
Turun yliopistollisen keskussairaalan T3-uudisrakennustyömaan betonirakenteissa epäillään lujuusongelmaa. Havaittujen ongelmien vuoksi rakentaminen on osittain keskeytetty.

Epäilyn kohteena olevaa betonia on käytetty perustuksissa ja kantavissa pystyrakenteissa, jotka muodostavat betonikannen tukirakenteet. Varsinaisen betonikannen rakentamista ei ole vielä aloitettu.

Betonin lujuuteen liittyvä epäilys havaittiin sairaanhoitopiirin laadunvalvonnassa, minkä jälkeen betonin tutkimista on jatkettu yhteistyössä projektinjohtourakoitsijana toimivan Lemminkäinen Infra Oy:n kanssa. Kannen betonimassan toimittaja on Rudus Oy.

Sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä toteaa, että mahdollisen laatuongelman havaitseminen tässä vaiheessa on tärkeää koko rakentamisen turvallisuuden kannalta.

– Ongelman selvittämiseksi työskennellään kaikin tavoin, Setälä sanoo.

Sairaanhoitopiiri on ilmoittanut asiasta sopimuskumppaneilleen, Liikennevirastolle, Turun kaupungille ja kaupungin rakennusvalvonnalle. Samalla on käynnistetty tarkentavat tutkimukset, joiden tuloksista tiedotetaan reilun viikon kuluttua 11. marraskuuta.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/29 ... eskeytetty
tekijänä TheCultureHigh
#85359
Aika käsittämätöntä ettei voida tehdä kerralla sellasta betonia että varmasti kestää. No budjetti paukkuu, kuten Suomessa on tapana.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 11