Tosiaan. Kaavahan oli nähtävillä ekan kerran jo 2002. Sitten se jäi uinumaan 13 vuodeksi. "Asemakaavan valmistelu viivästyi kaavamuutosalueeseen liittyvän lähiympäristön keskeneräisen suunnittelutilanteen vuoksi." Tuolla lauseella menetettyjä vuosia kuvaa seuraavalla kierroksella asemakaavan muutoksen selostus 2015. Nyt on siis taas hukattu viisi vuotta lisää.
Tuo vuoden 2015 selostus kertoo myös, että "Asuinrakennusten korttelin alueella rakentaminen alkaa kun uusi aallonmurtaja laitureineen ja pursiseura Sindbadin käyttöön suunniteltu venesatama-alueen eteläosa on rakennettu." Ja tämän: "Asuinkerrostalojen korttelialueen toteutuksesta pyritään järjestämään tontinluovutuskilpailu."
Sen pituinen se. Yritin penkoa tuoreempia tietoja, mutta en löytänyt mitään. Arvelen että vika ei ole näissä uusissa taloissa, vaan saman kaava-alueen 31154 isossa venesatamassa, jonka palikoita ei ole saatu kohdalleen.
