Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä AQ
#102204
Tuo Libeskindin alkuperäinen konsepti on aika silmiinpistävän samankaltainen kuin eräässä hänen paikallisessa tuotoksessa. Skaala Tampereella toki vähän eri luokkaa ja symboliikka täysin päinvastainen :lol:
tekijänä hmikko
#102205
^ Manhattanin ja Tampereen välissä Libeskind ehdotti noita särmikkäitä torniklustereita erinäisiin muihinkin paikkoihin, ja kerrosalojen takia niitä jäi muistaakseni useampikin toteutumatta. Singaporeen valmistui 2011 tämmöinen:

Kuva
veka, AQ tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102207
Libeskindillä on siis ollut myös vähän nöyrempi kausi, jolloin nämä tornit saivat taipua. Noilta ajoilta taitaa olla peräisin myös hänen tunnetuin kaartuva talonsa, Milanon CityLife-alueen torni, joka on parhaillaan ja vihdoin valmistumassa. Ellei ole jo valmis. Taipuisaa tyyliä edustavat myös Studio Libeskindin suunnittelemat CityLife -alueen asuinkerrotalot. Täällä ennenkin nähdyssä kuvassa on keskellä Kuningas (Isozaki), oikealla Kuningatar (Hadid) liehuvine helmoineen, molemmilla pää ylväästi pystyssä, ja vasemmalla nöyristelevä Ministeri eli palvelija (Libeskind). Libeskindin tornin nimi on Torre PwC (PricewaterhouseCooper) ankkuriasukkaan mukaan.

kuva: Zaha Hadid ArchitectsKuva
huopa tykkää tästä
Avatar
tekijänä rakentaja
#102968
hmikko kirjoitti: 22.09.21 15:14 Lissää B1M:ää: Is Hudson Yards Good For New York?

https://www.youtube.com/watch?v=vmlKdyXP4nk
Ihan hyvää arkkitehtuuria, mutta tässäkin ratapihakansiprojetissa minulla herää ajatuksia siitä, että voiko tämä estää julkisen liikenteen kehittymistä jollakin tavalla. Ratapiha-alueet ovat suurissa kaupungeissa aina laajoja, mutta toiminnaltaan elintärkeitä. Autoilusta eroon pääseminen ja raideliikenteen lisääminen ovat varmasti tulevaisuuden seuraavia askelia. Voikohan tämänkaltaiset kansiprojetktit jollakin tavalla estää tulevaisuudessa junaliikenteen lisäämistä? Lisäraiteita kyseiselle tontille tuskin enää mahtuu, mutta mistä voimme tietää, että junat ovat tulevaisuudessa yhtä leveitä ja korkeita? (Hyperloop tai jokin muu?) Raiteiden väliin asetettavat tolpat asettavat fyysisen esteen. Koko järjestelmä on tietysti täynnä muitakin pullonkauloja, joten onko tällä ratapihalla mitään väliä.
tekijänä hmikko
#102974
rakentaja kirjoitti: 29.09.21 00:58 Ihan hyvää arkkitehtuuria,
Itse laittaisin tuon perään aika ison kysymysmerkin. Toki yksittäiset tornit ovat sliipattuja, mutta tuossa on tehty niin jättimäinen satsi kerralla ja niin tiuhaan, että kokonaisuus näyttää jotenkin kolkolta. Ei tietysti pitäisi arvostella paikalla käymättä. Ero pitkän ajan kuluessa rakentuneisiin tornialueisiin Manhattanilla on kumminkin selvä.

rakentaja kirjoitti: 29.09.21 00:58 Koko järjestelmä on tietysti täynnä muitakin pullonkauloja, joten onko tällä ratapihalla mitään väliä.
No juu. Hudson-joen alittavat rautatietunnelit on kaikki rakennettu alun perin yli sata vuotta sitten ja niiden kapasiteetti on täysin käytössä. Amtrakin kaukoliikenteen käyttämät North River Tunnels kärsivät tulvavahinkoja hurrikaani Sandyn aikana vuonna 2012 ja ovat nyt käyttöikänsä päässä. Tunnelit on tarkoitus korvata uusilla Gatewayksi nimetyssä 15 miljardin taalan hankkeessa, johon liittyy yhteyksiä myös Manhattanilta itään East Riverin ali. Nyky-Amerikan raidehankkeiden tyyliin asiassa on edetty kovin hitaasti (ja kalliisti). Gateway-hanke julkistettiin jo vuonna 2011, mutta sitovan päätöksen liittovaltion tasolla teki vasta Bidenin hallinto viime keväänä, ja osa rahoituksesta on edelleen epävarmaa.

Wikipedia sanoo ratapihasta näin: "The yard includes storage tracks, a six-track indoor shop for light maintenance, a 12-car long platform for car cleaning, and lockers and a break room for employees."

Ts. siellä on paljon tilaa varattuna huoltotoiminnoille, jotka ainakin teoriassa voidaan hoitaa muuallakin. Tietysti New Yorkissa tilaa isolle ratapihalle ei varmasti kovin helposti voi ottaa muualtakaan, ja varastoraiteiden sijainnilla on myös väliä. Jos ne ovat kovin hevonkuusessa, niin junien syöttämisestä liikenteeseen tulee hankalampaa, samoin työntekijöiden työmatkoista.
Avatar
tekijänä veka
#103892
Yksi Nykin kuuluisimmista hotelleista, Hyatt Grand Central New York (aikaisemmin Grand Hyatt New York, alkujaan Commodore Hotel) puretaan alkaen tänä vuonna. Sen paikalle rakennetaan toimistorakennus, jonka ylimpään osaan tulee Hyatt-hotelli. Hankkeen nimi on 175 Park Avenue, aka Project Commodore. Rakennuspaikka lienee kaupungin paras: lähes kainalossa on Grand Central Terminal ja vastapäätä Lexington Avenuen toisella puolella Chrysler Building. 1575 jalkaa korkea uudisrakennus tulee olemaan New Yorkin korkein tai toiseksi korkein mittaustavasta riippuen.

Purettavan hotellin tarina on kiehtova. Nimensä 1919 avattu Commodore Hotel sai Cornelius Vanderbiltin mukaan. 1970-luvun lopulla talousvaikeuksiin ajautuneen hotellin osti joku Donald Trump -niminen tyyppi, joka liittoutui Hyatt-yhtiön kanssa. Mittavassa remontissa kiviseinäisestä rakennuksesta tuli ajan trendin mukainen lasilaatikko. Trump ja Hyatt olivat napit vastakkain oikeudessa jo runsaat kymmenen vuotta myöhemmin, minkä jälkeen Hyatt osti Trumpin ulos.

Tuleva 175 Park Avenue on uljas rakennus. Sen on suunnitellut chicagolaistoimisto Skidmore, Owings & Merrill, aka SOM, joka on erikoistunut pilvenpiirtäjien suunnitteluun. Mm. Göteborgin Karlatornet on heidän töitään. 175 Park asettuu kuuluisien naapuriensa väliin ihmeen luontevasti ja henkii Gotham City -tunnelmaa parhaimmillaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Hyatt_Gra ... l_New_York

kuvat: SOMKuva

Kuva

Kuva

Kuva
TurkuCubed, wab, hmikko ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104267
Vaikka pandemia pakotti maailman ennennäkemättömään etätyöloikkaan, uskotaan ainakin jättiläispankki JPMorgan Chase:lla toimistotyön täysimittaiseen paluuseen. Tästä merkkinä toimii 270 Park Avenue johon rakentuu pankin uusi maailmanlaajuinen pääkonttori, tontti josta purettiin aiempi 216 metriä korkea torni. Uusi, jo rakenteilla oleva pilvenpiirtäjä, nousee 60 kerroksellaan peräti 423 metriin ja on suunniteltu pitämään sisällään jopa 14 000 työntekijää; vertailukohtana vanha pääkonttori johon mahtui 3500 työntekijää. Rakennuksen on suunnitellut Foster + Partners.
Kuvat ruutukaappauksia Foster + Partnersin videolta.
Tideote: http://www.fosterandpartners.com/news/a ... york-city/

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Pyöröovi, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#104268
^Kiinnitin samoin tähän huomiota, sillä muoto sopii mielestäni mainiosti kaupunkien vanhempien sekä uudempien pilvenpiirtäjien joukkoon. Lisäksi projektissa on kiinnitetty paljon huomiota ympäristöystävällisyyteen: Rakennus toimii täysin sähköllä, jonka se saa kaupungin omasta vesivoimalasta. 97% rakennuksen materiaaleista on saatu kierrättämällä purettujen rakennusten materiaaleja. Suomessakin voisi ottaa mallia vastaavasta kunnianhimosta rakentamisessa, kun peräänkuulutetaan kovasti uusiutuvien energianlähteiden puolesta.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104269
Pyöröovi kirjoitti:Lisäksi projektissa on kiinnitetty paljon huomiota ympäristöystävällisyyteen: Rakennus toimii täysin sähköllä, jonka se saa kaupungin omasta vesivoimalasta. 97% rakennuksen materiaaleista on saatu kierrättämällä purettujen rakennusten materiaaleja.
Itse käsitin tuosta tiedotteesta että 97% siitä vanhan rakennuksen materiaaleista joko kierrätettiin tai käytettiin uudelleen, ei niinkään että kaikista uuden rakennuksen materiaaleista 97% olisi kierrätetyjä.
"The project also recycled, reused or upcycled 97% of the building materials from the demolition – far exceeding the 75% requirement of the leading green building standard."
Pyöröovi, wab tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#104270
Haha joo, tietty näin! Joka tapauksessa ihan vaikuttavaa, että entinen rakennusmateriaali on liki kokonaan käytetty uudelleen. Ehkä sitten sadan vuoden päästä rakennetaan pilvenpiirtäjiä pelkästään kierrätetystä materiaalista :P
TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#104272
Tuo uudelleenkäyttö on tietysti vähän joustava käsite. Teräkset menee sellaisenaan romumetalliksi masuuniin, mutta esimerkiksi betonimurskan käyttö meluvallin runkoaineena lasketaan myös kierrätykseksi.

Varsinaista uusiokäyttöä eli esimerkiksi että otettaisiin vanhan rakennuksen runkoteräkset sellaisenaan uuden rakennuksen runkoteräksiksi tai ikkunat ja ovet ikkunoiksi ja oviksi on ihan häviävän pieni osa purkujätteen kierrätystä.
Avatar
tekijänä veka
#104276
Oikein näyttävän näköinen tornitalo taas. Mielestäni on kuitenkin suuri sääli, että kaupungin ikonisimmat vanhat tornit - Chrysler Building ja Empire State Building - hautautuvat vähitellen näiden uusien 400-metristen taakse. Tähän saakka niitä on onnistuttu varjelemaan rakentamalla ylikorkeita vain eteläkärkeen ja 57. kadun ympäristön bisnesalueelle.
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7