- 11.05.25 00:25
#108136
Mercator on vähän hassu projektio tuollaiseen kokovertailuun, erityisesti jos ihmeteltävänä on nimenomaan yli jäävät pinta-alat pohjoisessa. Toki nyt tässä tapauksessa asia kuvasta välittyy.
Euroopan urheilusarjoista nimenomaan futiksen kakkos- ja kolmostason eurosarjoissa (Eurooppa-liiga ja Konferenssiliiga) matkat ovat aikalailla verrannollisia Amerikan ammattilaissarjoihin. Ei edes jääkiekkoa pelata kuin aivan eteläisessä Kanadassa (koriksen ja baseballin kanadalaisjoukkueet tulevatkin Torontosta). Esimerkiksi Uefan Konferenssiliigassa pelasi tällä kaudella joukkueita Reykjavikista Astanaan ja Suomesta ja Norjasta Kyprokselle, Espanjaan ja Portugaliin. Israelin ja Kaukasuksen joukkueet taisivat kaikki kuluneella kaudella päätyä Eurooppaliigan puolelle tai karsiutua. Mestarien liigassa painotus on nykyään yhä enemmän suurimpien sarjojen joukkueissa, joten siellä iso osa peleistä on suunnilleen saman kokoisella alueella kuin Itäinen konferenssi NBA:ssa tai NHL:ssä.
Tietysti Eurofutikset ovat lyhyitä, muutaman vierasottelun mittaisia sarjoja. Satunnaisista hyvinkin pitkistä etäisyyksistä huolimatta, isolla osalla joukkueita, suuri osa matsesta on suhteellisen lähdellä, ja niitä ainakin kannattajat pystyvät reissaamaan myös maata pitkin. Keski-Euroopassa useita reissuja ainakin teoriassa myös joukkeuilla mahdollista, vaikka suurin osa taitaa aika lyhyetkin matkat lentää, ellei nyt ihan naapurikaupunkiin osu matsi.
Jos newyorkilaisia joukkueita miettii NHL:ssä, niin kauden 41 vierasottelusta sellainen reilu parikymmentä on matkoja, jotka eivät enää olisi millään muotoa mielekkäitä bussin kyydissä (eli matkaa yli 10 tuntia - tai vielä paljon enemmän), mutta lähemmäs puolet kuitenkin tehtävissä. Kotimaisissa palloilusarjoissamme on ihan normaali tapa, että Rovaniemellä, Kemissä tai Kajaanissa käydään etelärannikoltakin bussilla pelissä ja rikkaimpia seuroja (sm-liiga, muutama futisjengi) lukuunottamatta, tullaan sitten yötävasten samalla bussilla takaisin. Tuo nyt vastaisi etäisyyden puolesta esimerkiksi Raleighta (Hurricanes), Montrealia tai Torontoa. (Ruuhkat tietysti sitten aivan eri maailmasta.)
Ei Yhdyvaltoihin ole mahdollista rakentaa koko maan kattavaa, ja koko maan etäisyyksille käytännöllistä, raideliikennettä, kuten ei edes vain vähän isompaan, mutta yli tuplaten väkirikkaampaan Eurooppaankaan, mutta kyllä se monille tiiviimmin asutuille alueille olisi etäisyyksien puolesta mahdollista. Urban sprawlin ja onnettoman paikallisen julkisen liikenteen takia se ei oikein missään tapauksessa olisi mielekästä, kun rautatieasemat vaatisivat miltei lentokenttämäiset parkkialueet, että ihmiset niitä pystyisivät käyttämään.