Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#76599
Tästä oma ketju Hernesaarelle.

Hesarin juttu tänään: Helsingin Hernesaareen tulee hulppea venesatama ja 6 000 asukasta
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on saanut valmiiksi uudet suunnitelmat Hernesaaren teollisuus- ja satama-alueen muuttamisesta asuinalueeksi. Uudessa osayleiskaavaehdotuksessa talot ovat kerrosta entistä korkeampia ja asukkaita on aikaisempia suunnitelmia enemmän – noin 6 000. Hintavista ratkaisuista, kuten saaren keskiosaan ulottuvista Venetsian tyylisistä kanaaleista ja täyttömaalle rakennetusta helikopterikentästä, on luovuttu.

[...]

Hernesaari on tarkoitus rakentaa niin, että saaren länsilaidalle nousee seitsemän- ja kahdeksankerroksisia kerrostaloja ja niiden eteen viisi- ja kuusikerroksisia taloja. Ideana on, että talomuuri suojaisi asukkaita merituulelta ja Länsisataman melulta.

[...]

Jos kaikki menee odotetusti, Hernesaaren rakentaminen alkaa vuonna 2020. Vanhasta ympäristöstä jäävät muistuttamaan ainakin Hernesaaren itälaidalla sijaitseva viljasiilo ja entinen Fordin autotehtaan rakennus. Myös risteilyaluksia, jäänmurtajia ja autolauttoja rakentava Hietalahden telakka jää paikalleen.

Kuva
En löytänyt vielä uutta yleiskaavaehdotusta kaupungin sivuilta. Varmaan se sinne pian ilmaantuu (hankekortti, jossa tätä kirjoittaessani vielä uusimpana kaavaehdotus vuodelta 2013).

Itse en osaa suuremmin surra kanavien ja altaiden perään. Ne vaikuttivat vähän kikkailulta, vaikka tietysti olisivat varmaan olleet kerrostalossa asuville veneilijöille käteviä. Rahanpuute palauttaa näemmä perusasioiden ääreen, mikä voi olla ihan hyväksi. Edelliseen versioon nähden kortteleista on tullut monikulmaisempia ja epäsäännöllisiä, luullakseni tuulitunneleiden välttämiseksi.
Avatar
tekijänä veka
#80257
http://www.hs.fi/paivanlehti/14012016/a1452663006050

Päivän Hesari jatkaa samalla teemalla. Uutta ja mielenkiintoista on purjehtijoiden välinen skuutinveto. Liuskasaaarella Merisataman edustalla majaansa pitävä pursiseura HSS (se hieno pyöreä rakennus ravintoloineen) haluaisi kansainvälisen tason kilpapurjehtijat omiin suojiinsa. Toisilla halsseilla seilaa Suomen vanhin pursiseura NJK, joka näyttäisi siirtyvän Hernesaareen tulevaan valtavaan veneilykeskukseen ja valmistautuu ottamaan skabaajat omiin nurkkiinsa.

NJK:n perinteinen kotisatama oli ja on vieläkin Olympialaiturin edustalla Valkosaaressa. Varsinainen toiminta on kuitenkin ollut jo pitkään Koivusaaressa. Kun Koivusaarta ryhdytään rakentamaan uusiksi, NJK joutuu taas muuttamaan, nyt Hernesaareen.

Entinen skabaaja veikkaa, että tämän startin kuittaa NJK. Ne pursiseurat menestyvät, joihin pääsee autolla. Saarissa on vaikeampaa.

Uutisessa on muutakin kiinnostavaa:

"Pro Herne -kansalaisliikettä edustava Saynur Imaditdin-Auer muistuttaa, että kaupunginhallitus on jo kerran palauttanut kaupunkisuunnitteluviraston maatäyttöä vaatineet Hernesaari-suunnitelmat uudelleen valmisteluun.

”Nyt maatäytöt ovat kuitenkin tulleet mukaan tähän uuteenkin suunnitelmaan”, Imaditdin-Auer sanoo. Hän kertoo olevansa huolissaan veneilijöiden turvallisuudesta, ruoppausten vaikutuksesta uimaveteen ja näkymien kärsimisestä."

Näkymien kärsiminen on tuttua puhetta, muut argumentit lähinnä vitsi.
tekijänä Sam33
#80263
Kaupunkisuunnitteluviraston esityslistalla hel.fi-sivuilla on jo kaikki materiaali, joka lienee hankekorttiinkin tulossa.

Osalle eteläisten kaupunginosien kokouksessa kaupunki on jo ilmeisesti esitellyt uutta suunnitelmaa ja jossain kannanotossa todettiin, että ei tämäkään menisi valituksitta läpi. Tosin tässä nyt olisi reilusti vuosia ennen kuin rakentamista on tarkoitus aloittaa. Itse en kyllä ikinä ole ymmärtänyt miten teollisuushallit ja parkkikentät ovat vanhoille asukkaille parempi vaihtoehto kuin siisti asuntoalue palveluineen. Merimaisemahan ei tuossa keneltäkään mihinkään katoa, Eiran horisontista teollisuushallit vaan vaihtuu hiukan korkeimpiin asuntoihin. Venereiteistä Helsingin satamalla ja Trafilla, joita hankkeessa on kuultu, luulisi olevan parempi käsitys kuin kenelläkään näistä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#80285
Suunnitelmat vaikuttavat kyllä ihan kelvollisilta. Harmi vaan, ettei korkeampaa rakentamista näytä juuri olevan tulossa. Muutama ~20krs torni olisi kyllä ihan hyvin sopinut tuonne siilojen lomaan.
tekijänä hmikko
#80286
Pistetään nyt tännekin kuvia osayleiskaavan selostuksesta (PDF, 29 MB).

Tää saa mun mielestä Eiranrannan pistetalohässäkän näyttämään entistä pahemmalta. Siinä kohtaa juurikin pitäisi korttelirakenteen jatkua.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä veka
#80295
Vähän vielä selvennystä edellä kertomaani pursiseurojen väliseen otatukseen. Ymmärtääkseni kumpikaan ei varmaan vastusta vanesatamaa tuolle paikalle, päinvastoin. Kyseessähän on valtava satsaus veneilyn hyväksi.

Venesataman yhteyteen on tulossa maailmanluokan kilpapurjehduskeskus, jonka kumpikin haluaisi ottaa hoitaakseen. Vahvoilla on Hernesaareen siirtyvä NJK, ja Hesarissa rypisteli otsaa viereisessä Liuskasaaressa majaileva HSS. Pienempien luokkien isoja kisoja on jo useita vuosia järjestetty Hernesaaresta käsin, ja nyt on tulossa kunnon puhuri purjeisiin.

Kilpailualue on Hernesaaren itäreunaa kiertävän laajan puiston edessä. Kuvassa 2 yllä siinä näyttääkin olevan hyvä kisa käynnissä. Katsojille rannalla on mahtavat olot ja näkymät. Tuulien kannalta paikka ei ole ongelmaton. Kesällä yleisillä etelän ja lännen välisillä tuulilla Hernesaari laivoineen häiritsee vapaita virtauksia.

Voi olla että lopulta päädytään järjestämään ainakin isoimmat kisat yhdessä. Mukaan saattavat haluta vielä Sirpalesaarella Liuskasaaren ja Hernesaaren välissä majaileva SPS ja Harakan toisella puolella Särkällä asustava Merenkävijät.
tekijänä HCB
#80297
Hyvältähän tuo näyttää!

Mikä on tuo Jätkäsaaren puolella laivaterminaalin yhteyteen kuvitettu Clarionia muistuttava torni? Onko suunnitelmia nähtävillä jossakin siitä? Myös Jätkäsaaren keskuksen tornit on havainnollistettu ja näemmä ainakin yksi vaikuttaisi selvästi korkeammalta kuin Clarion..
tekijänä hmikko
#80298
HCB kirjoitti: Mikä on tuo Jätkäsaaren puolella laivaterminaalin yhteyteen kuvitettu Clarionia muistuttava torni? Onko suunnitelmia nähtävillä jossakin siitä?
Se on toistaiseksi liian kalliina jäihin laitettu ALA-arkkitehtien suunnitelma terminaalikompleksiksi, johon tulisi hotelli, liiketiloja sun muuta. Kuvia on linkkailtu täällä Jätkäsaari-ketjussa. Jätkäsaaren päähän on rakenteilla uusi matkustajaterminaali (PES-arkkitehdit), joka myös näkyy renderissä. Se on ilmeisesti mahdollista yhdistää tuohon ehdotettuun aallon malliseen kompleksiin, jos se joskus toteutuu.

Edit: Linkki Jätkäsaari-ketjuun. Näköjään terminaali/hotellirakennuksen muoto on muuttunut tähän Hernesaaren renderiin. En tiedä, mihin suunnitelmiin se perustuu, jos mihinkään.
Avatar
tekijänä veka
#80301
Kuva
hmikko kirjoitti:Tää saa mun mielestä Eiranrannan pistetalohässäkän näyttämään entistä pahemmalta. Siinä kohtaa juurikin pitäisi korttelirakenteen jatkua.
Minusta nuo Eiranrannan pistetalot eivät näytä ihan niin kamalilta. Niiden takana on vanha Eira, missä ei myöskään voida puhua tavanomaisesta korttelirakenteesta. Aikansa lapsia molemmat

Paikoin Hernesaaren talot ovat aika lähellä toisiaan. Onneksi ei sentään ole luotu ihan samanlaisia kapeita kujia kuin Jätkäsaaren puolella. Onko bunkkerimaiset korttelit ja kapeat kadut jonkinlainen tämän ajan trendi? Suomen leveyspiireillä joutuu kesälläkin pitämään sisällä valot päällä, jos ikkunasta näkyy vain lähellä olevan vastapäisen talon seinää.

Uskoakseni Hernesaaren talot ja asunnot rakennetaan kovan rahan standardeilla ja markkinoille, jotta kaupunki saisi tästä mahdollisimman suuren tuoton. Tuskin nähdään Hernesaaressa HITAS-lottoarpajaisia.
tekijänä slette
#80302
veka kirjoitti:Paikoin Hernesaaren talot ovat aika lähellä toisiaan. Onneksi ei sentään ole luotu ihan samanlaisia kapeita kujia kuin Jätkäsaaren puolella. Onko bunkkerimaiset korttelit ja kapeat kadut jonkinlainen tämän ajan trendi? Suomen leveyspiireillä joutuu kesälläkin pitämään sisällä valot päällä, jos ikkunasta näkyy vain lähellä olevan vastapäisen talon seinää.
Vaikkapa Hietalahteen tai Punavuoreen verrattunahan tämä on harvaa rakentamista.

Kunhan parkkinormit lieventyvät/poistuvat, niin voisi kuvitella, että esim. tuohon Hernesaaren kärkeen piirretylle parkkikentälle tulee kortteleita (kuten myös Jätkäsaaren voimakkaasti ylimitoitettuihin puistoihin).
tekijänä hmikko
#80303
Venesatama on vissiin suunniteltu sillä periaatteella, että veneilijöille pitää olla parkkikenttä. En usko, että nuo autopaikat ovat asukkaille tai että asuntorakentamisen normit niihin vaikuttaisivat.
Avatar
tekijänä veka
#80304
Näin arvelen itsekin. Venesatama on niin iso, että sesonkiaikaan parkkipaikat eivät välttämättä enää riitä. Saarelle on tulossa monia muitakin aktiviteetteja, joihin osa asiakkaista varmaan tulee autolla, vaikka ratikallakin pääsisi. Ravintoloita ja kahviloitakin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#80306
veka kirjoitti: Minusta nuo Eiranrannan pistetalot eivät näytä ihan niin kamalilta. Niiden takana on vanha Eira, missä ei myöskään voida puhua tavanomaisesta korttelirakenteesta. Aikansa lapsia molemmat
Ihan tyylikkäitähän Eiranrannan pistetalot ovat. Jonnekin Tapiolaan tai Vuosaareen sopisivat erinomaisesti. Ongelmana onkin nimenomaan lähiömäisyys. En tiedä kaavailtiinko paikalle umpikortteliin perustuvaa ratkaisua.
tekijänä Kivenhakkaaja
#80317
hmikko kirjoitti:Venesatama on vissiin suunniteltu sillä periaatteella, että veneilijöille pitää olla parkkikenttä. En usko, että nuo autopaikat ovat asukkaille tai että asuntorakentamisen normit niihin vaikuttaisivat.
Miten noille "veneiden" parkkipaikoille edes ajetaan kun ovat tuolla päässä motissa ja eritasossa kadun kanssa? Luiskat näyttävät olevan kevyelle liikenteelle. Kahvilan pöytien välistä vaan.
tekijänä hmikko
#80318
Kivenhakkaaja kirjoitti: Miten noille "veneiden" parkkipaikoille edes ajetaan kun ovat tuolla päässä motissa ja eritasossa kadun kanssa? Luiskat näyttävät olevan kevyelle liikenteelle. Kahvilan pöytien välistä vaan.
Nää renderit tehdään kuvitustarkoituksessa eivätkä ne esitä katusuunnitelmia tarkasti, eikä lopullisia semmoisia varmasti ole vielä olemassakaan. Edellä linkattua kaavaselostusta voi yrittää tutkailla. Venetelakan rakennuksen vieressä (kuvassa vasemmalla) kylläkin näkyy autojen kääntöpaikka samassa tasossa kuin parkkipaikat, mutta varmaankaan sitä kautta ei ohjata liikennettä, kun pitäisi ajaa melkein laiturin reunaa pitkät pätkät.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7