- 26.04.20 21:43
#100005
[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
Xerdoz kirjoitti: Edelleen olen sitä mieltä, että Hernesaari tulee kärsimään järkyttävistä liikenneongelmista, koska tehdään vaan tuo yksi katu, johon myös ratikka laitetaan. Miksi ihmeessä suomessa pelätään teitä ja katuja?Tämän pitäisi olla matematiikkaa ymmärtävälle ihan selviö, tai ainakin se on huomattava riski. Tukkoisen niemen tukkoinen kärki, jonne johtaa yksi tie ei ole liikenteellinen optimikohta. Jätkänsaaren kohdalla tätä jo pohdittiin. No nyt siellä on sitten jonot ja onkohan alueesta rakennettu puolet? Mielestäni tarvittava ratkaisu olisi edelleen se raskasraide-joukkoliikenne Helsingin eteläniemelle, tunnelissa, jotta katuverkon ruuhkat eivät pääsisi haittaamaan sitä.
Xerdoz kirjoitti: ↑26.04.20 23:51 Milloin tuo aivan järkyttävä hirvitys, eli hernesaarenkadun ja eiranrannan välinen alue on rakennettu. En olekaan aiemmin huomannut koko aluetta, miten perseelleen voidaankin yksi kaupungin parhaista alueista rakentaa.Eiranrannan talot ovat valmistuneet 2007-2008. Kaavaselostuksesta voi lukea suunnittelun historiaa, kerrosala lähes puolittunut suunnittelun edetessä mm. nimbyilyn johdosta. Kilpailuohjelmassa on vaadittu säilyttämään nuo koirankusetuspuistikot. Alkuperäinen kilpailuehdotus, josta voi olla montaa mieltä. Itse olen sitä mieltä että ei tämäkään olisi kyseiseen paikkaan sopinut vaan olisi tarvittu kaupunkimaisempaa.
pallo kirjoitti: ↑27.04.20 10:20Jätkäsaaren katuverkolla ei ole mitään ongelmaa selvittää asukkaista, työpaikoista ja verkkokauppa.comista johtuvaa liikennettä, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Ruuhkat aiheuttaa satama, muulloin pelkkä tuuli ujeltaa Tyynenmerenkadulla.
Tukkoisen niemen tukkoinen kärki, jonne johtaa yksi tie ei ole liikenteellinen optimikohta. Jätkänsaaren kohdalla tätä jo pohdittiin. No nyt siellä on sitten jonot ja onkohan alueesta rakennettu puolet?
JamoL kirjoitti:Saisiko laskelmat ja mallinnukset siitä, miten tuo työpaikka/autolisäys tuossa sijainnissa vaikuttaa muuhun keskustaniemen tilanteeseen? Mutu ei oikein riitä. Esimerkkinä vaikka länsiväylä ja mechelininkatu. Usein liikenne (esimerkkinä vaikka tietoverkko) lomittuu ihan mukavasti, kunnes kriittinen piste ylittyy ja sen jälkeen ongelmia tulee ja paljon.pallo kirjoitti: ↑27.04.20 10:20Jätkäsaaren katuverkolla ei ole mitään ongelmaa selvittää asukkaista, työpaikoista ja verkkokauppa.comista johtuvaa liikennettä, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Ruuhkat aiheuttaa satama, muulloin pelkkä tuuli ujeltaa Tyynenmerenkadulla.
Tukkoisen niemen tukkoinen kärki, jonne johtaa yksi tie ei ole liikenteellinen optimikohta. Jätkänsaaren kohdalla tätä jo pohdittiin. No nyt siellä on sitten jonot ja onkohan alueesta rakennettu puolet?
Hernesaareen on tosin vaikea verrata, koska Jätkäsaaresta johtaa pois 3 katua (yhteensä 5 kaistaa) ja ratikkakiskot kahteen suuntaan. Eli kapasiteettia ihan runsaasti.
MindW kirjoitti: ↑27.04.20 16:08Tämä varmaan kiinnostaa ihan pirukseen teitä jokaista, mutta itse näin tämän hankkeen ekaa kertaa kun sitä esiteltiin havainnekuvien avulla MTV3:sen uutisissa. Hanke oli tällöin kaavoitusvaiheessa ja lähdin googlaamaan siitä lisätietoja. Päädyin osoitteeseen talo.sw2000.net ja sillä tiellä ollaan Pian siitä on 15 vuottaXerdoz kirjoitti: ↑26.04.20 23:51 Milloin tuo aivan järkyttävä hirvitys, eli hernesaarenkadun ja eiranrannan välinen alue on rakennettu. En olekaan aiemmin huomannut koko aluetta, miten perseelleen voidaankin yksi kaupungin parhaista alueista rakentaa.Eiranrannan talot ovat valmistuneet 2007-2008. Kaavaselostuksesta voi lukea suunnittelun historiaa, kerrosala lähes puolittunut suunnittelun edetessä mm. nimbyilyn johdosta. Kilpailuohjelmassa on vaadittu säilyttämään nuo koirankusetuspuistikot. Alkuperäinen kilpailuehdotus, josta voi olla montaa mieltä. Itse olen sitä mieltä että ei tämäkään olisi kyseiseen paikkaan sopinut vaan olisi tarvittu kaupunkimaisempaa.
pallo kirjoitti: ↑28.04.20 22:30 Saisiko laskelmat ja mallinnukset siitä, miten tuo työpaikka/autolisäys tuossa sijainnissa vaikuttaa muuhun keskustaniemen tilanteeseen? Mutu ei oikein riitä. Esimerkkinä vaikka länsiväylä ja mechelininkatu. Usein liikenne (esimerkkinä vaikka tietoverkko) lomittuu ihan mukavasti, kunnes kriittinen piste ylittyy ja sen jälkeen ongelmia tulee ja paljon.Noin lähtökohtaisesti potentiaaliset liikenneruuhkat eivät ole kovinkaan kiinnostava suunnittelun lähtökohta, koska Helsingin niemellä sille ei oikeasti mahda mitään; katuverkko on täynnä autoja joka tapauksessa, ja jos Hernesaaren kasvu tarkoittaa lisää kysyntää autoilulle niin jonkun toisen on vastavuoroisesti pakko vähentää autoilua. Ehkä joku autoiluun perustuva raksafirma Punavuoressa muuttaa Herttoniemeen ja tilalle tulee polkupyörällä liikkuvien hipstereiden mainostoimisto. Tällä ei sinänsä ole merkitystä, markkinat kyllä löytävät tasapainon.
arkkinikkari kirjoitti: ↑28.04.20 23:13Erikoinen puheenvuoro. Liikennesuunnittelua ei kannata tehdä, koska liikennettä on vaan liikaa? Nostetaan kädet ylös ja sivuutetaan ikävä ajatus liikenneongelmista ja ladotaan niin paljon taloa kun kynästä lähtee, selvittäkööt ruuhkansa itse.pallo kirjoitti: ↑28.04.20 22:30 Saisiko laskelmat ja mallinnukset siitä, miten tuo työpaikka/autolisäys tuossa sijainnissa vaikuttaa muuhun keskustaniemen tilanteeseen? Mutu ei oikein riitä. Esimerkkinä vaikka länsiväylä ja mechelininkatu. Usein liikenne (esimerkkinä vaikka tietoverkko) lomittuu ihan mukavasti, kunnes kriittinen piste ylittyy ja sen jälkeen ongelmia tulee ja paljon.Noin lähtökohtaisesti potentiaaliset liikenneruuhkat eivät ole kovinkaan kiinnostava suunnittelun lähtökohta, koska Helsingin niemellä sille ei oikeasti mahda mitään; katuverkko on täynnä autoja joka tapauksessa, ja jos Hernesaaren kasvu tarkoittaa lisää kysyntää autoilulle niin jonkun toisen on vastavuoroisesti pakko vähentää autoilua. Ehkä joku autoiluun perustuva raksafirma Punavuoressa muuttaa Herttoniemeen ja tilalle tulee polkupyörällä liikkuvien hipstereiden mainostoimisto. Tällä ei sinänsä ole merkitystä, markkinat kyllä löytävät tasapainon.
Ainoa järkevä tapa reagoida liikenteen lisääntymiseen on hinnoitella autoilu niin kalliiksi, että mahtuu. Ihan mutulla väitän että Etelä-Helsingin merenranta-asunnoille löytyy ottajia vaikka autoilu olisikin nykyistä kalliimpaa.
arkkinikkari kirjoitti: ↑29.04.20 14:58 Korttelikaupungissa jotakuinkin näin. Ainoa asia jota kannattaa suunnitella on joukkoliikenne. Ruuhkat kaupungeissa on pitkälti juuri liikennesuunnittelun syytä; on yritetty ratkaista ongelma rakentamalla lisää teitä, ja tuloksena on pahempi ongelma.Minkä takia ei sitten ole jätetty suosiolla minne sattuu hiekkateitä ja merkkaamattomia parkkipaikkoja?