Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#102264
Finnpark on valinnut omaksi yhteistyökumppanikseen Asemakeskuksen rakentamiseen YIT:n. Asemakaavaa ei vielä ole kuitenkaan ja rakentaminen alkaisi ehkä 2023 kunhan kaava on lainvoimainen.

Kyseessä on tontti, jolla nykyisin sijaitsee parkkihalli sekä toimistotalo. Kantakartan mukaan tontilla olisi myös toimistotalon pohjoispuolella oleva matalampi osa Matkakeskustunnelin sisäänkäynnille asti.

Kuva

https://yle.fi/uutiset/3-11913907
huopa tykkää tästä
Avatar
tekijänä huopa
#102303
YIT on ainakin iso toimija jolla on resursseja rakentaa.. toivotaanpas että tästä tulee vähintään yhtä mielenkiintoinen, tai mieluummin jopa parempi, suunnitelma kuin pasilan trigoneista. Tuskin yhtä korkeeta nyt kuitenkaan luvassa.
tekijänä Jonebone123
#102668
Lopultakin Ameriigan meininkiä Pohjois-Hämeeseen... Nyt sitten vihdoin mageita musavideoita tekemään, Härmälän mummut ja Takahyhkyn papat mukaan rappäämään avoauton kyytiin aurinkolasit päässä Tamhattanin pilvenpiirtäjät taustalla, niin wau wau.

Liebeskindin suunnittelema avaruusalus Enterprise (Uros live) myös on jo laskeutunut, ja vielä kun saadaan näihinkin suunnitelmiin vähän lisää korkeutta ja Las Vegas -säpinää (esim. jokin voisi hyvin olla jättimäisen Transformers-robotin mallinen ja jokin vaikka kilsan korkuinen) ja näitä huba-pilvenpiirtäjiä buildattua myös muualle keskustaan ja ympäristöön (esim. Hiedanrannassa ja Keskustorilla hyvin tilaa), niin alkaa cooleus-factori olla jo sitä luokkaa, että Tampere vihdoin saadaan maailmakartalle. Näitä tullaan tänne ihan Ausseja ja Jenkkilääkin myöten ihmettelmään kateudesta vihreinä... Niinistön Salekin soittaa Kalelle ja anelee saada siirtää pääkaupungin Tampereelle.

Sitten ei tartte enää hävetä silmiä päästään, kun sanoo olevansa Mansesta...
apollonkatu tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#105518
Aseman seudun palaset nytkähtelevät pikkuhiljaa eteenpäin.
Tamperelainen kirjoitti:Tullille kohoamassa jopa 10 tornitaloa – "Voi sanoa, että alue ei toteudu aivan sellaisena kuin nyt suunnitellaan..."

KuvaHavainnekuva valmiista alueesta 2040. Kuva on tehty vuonna 2019. COBE/LUNDEN

Tampereen ratakiskojen ja Yliopistonkadun välisellä alueella on vireillä suunnitelmia lähes kymmenestä tornista.

Tampereen Kannen tornitalojen ensimmäiset asukkaat muuttivat koteihinsa puolitoista vuotta sitten. Eteläkannen Topaasi- ja Opaali-tornien jälkeen seuraavat Tampereen tornitalot nähtäneen aivan vieressä eli Kalevantien pohjoispuolelle sijoittuvalla pohjoiskannella.

Pohjoiskannelle on asemakaavoitettu kolme tornitaloa, joissa on matalimmillaan 17 kerrosta ja korkeimmillaan 28 kerrosta.

– Pohjoiskannella on valmis asemakaava. SRV on hankkeen toteuttaja eli eteneminen odottaa siltä seuraavaa askelta, Viiden tähden keskusta -projektin hankekehityspäällikkö Mikko Siitonen sanoo.

Pohjoiskannen naapurissa on asemakeskuksen alue, joka kaavoitetaan osissa ja toteutetaan vaiheittain. Asemakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen eli länsipuoleen kuuluu suunnitelma kahdesta tornitalosta. Toisessa niistä olisi 29 kerrosta ja toisessa 30.

Mikko Siitonen kertoo, että asemakeskuksen viitesuunnitelma on tehty vuonna 2019 ja kaavoitusluonnos syntyy jollain aikataululla, mutta ei luultavasti tänä vuonna.

Asemakeskuksen kokonaisuudesta on irrotettu osoitteessa Itsenäisyydenkatu 2 oleva paikka, jossa on tällä hetkellä liike- ja toimistorakennus. Siinä sijaitsee muun muassa Ukraina-talo.

Muutoshankkeessa on kaksi erilaista asemakaavaluonnosta. Vaihtoehdossa 1 rakennuksen korkea osa on 23-kerroksinen ja se on keskellä korttelia.

Toisessa vaihtoehdossa korkeampi osa talosta on Ratapihankadun puolella, ja siinä on kaksi kerrosta enemmän eli 25 kerrosta. Matalampi osa pihoineen on idän suunnalla, ja siinä on yksi kerros vähemmän eli kuusi kerrosta.

Asia on hyvin tuore, sillä luonnokset olivat nähtävillä viime viikon torstaihin asti.

– Lausuntojen koostamisen jälkeen pitää päästä kahdesta vaihtoehdosta yhteen. Tämä on kuitenkin aikataulullisesti asemakeskusta edellä. Kaava voisi olla valmis 2024–25, Mikko Siitonen arvioi.

Tullin alueella on vireillä muitakin korkean rakentamisen hankkeita. Itsenäisyydenkadun varteen, Tullikamarinaukion pohjoisosaan on tulossa 16-kerroksinen tornitalo. Suunnittelukilpailun voittajaksi valittiin jo vuonna 2018 työ nimeltä Tullin hallit. Voittaneen ehdotuksen teki YH Kodit Oy.

– Asemakaava on viimeistelyvaiheessa. Seuraavaksi se menee hyväksymiskäsittelyyn, Siitonen määrittelee.

Yksityisen tahon tornitalohanke on Åkerlundinkadun ja Sumeliuksenkadun kulmassa eli Pienteollisuustalon päädyssä. Tampereen Pienteollisuustalo oy:n suunnitelmana on rakentaa paikalle 23-kerroksinen asuintalo.

– Hanke on Tampereen kaupungin kannalta aivan alkuvaiheessa. Kaavaluonnosta ei ole vielä asetettu nähtäville, hankekehityspäällikkö Siitonen toteaa.

Tampereen ratakiskojen ja Yliopistonkadun välisellä alueella on vireillä suunnitelmia lähes kymmenestä tornitalosta. Mikko Siitonen muistuttaa, että osallistumis- ja arviointisuunnitelman vaiheessa on olemassa tietty ajatus, mutta lopputulos voi olla toinen.

– Voi sanoa, että alue ei toteudu aivan sellaisena kuin nyt suunnitellaan. Tullin alueella tavoitellaan yleissuunnitelmaa noudattaen korkean rakentamisen lisäämistä, mutta tornitalojen sijainnit, määrät ja korkeudet määrittyvät sitten kaavavaiheessa, hän linjaa.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/5792815
Janne76, hmikko, veka ja 5 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#105888
Hyviä uutisia pohjoiskannen ja asemakeskuksen suhteen. Libeskindin toimisto lähtee toteuttamaan viitesuunnitelmaa yhteiselle kokonaisuudelle!
Tamperelainen kirjoitti:Tuttu tähtiarkkitehtitoimisto suunnittelemaan Tampereen Kannen alueen seuraavaa vaihetta – Mukaan myös asemakeskus

Kuva

Tampereen kaupunki tilaa pohjoiskannen ja asemakeskuksen alueita koskevan viitesuunnitelman Studio Libeskindiltä. Tavoitteena on luoda koko Kannen alueesta yhtenäinen kokonaisuus.

Studio Libeskindin käsialaa on myös Kansi ja areena -hankkeen alkuperäinen vuonna 2011 laadittu viitesuunnitelma, joka on kattanut etelä- ja pohjoiskannen alueet.

Nyt suunnitelma on laajennettu koskemaan pohjoiskannen lisäksi myös asemakeskuksen alueen. Uuden suunnitelman tavoitteena on mahdollistaa pääradan varrelle asuntojen ja toimitilojen lisäksi puistomainen julkinen kaupunkitila sekä suora kulkuyhteys Nokia-areenan ja rautatieaseman välille.

– Yhteistyön jatkaminen Studio Libeskindin kanssa on luontevaa, sillä tavoitteenamme on hioa koko Kannen alue yhtenäiseksi ja korkeatasoiseksi kokonaisuudeksi. Laaja korkean rakentamisen alue pääradan varrella vaikuttaa koko kaupungin imagoon ja siluettiin, sanoo hankejohtaja Tero Tenhunen tiedotteessa.

Kansi -ja areena -hankkeen ensimmäinen vaihe eli eteläkansi valmistui vuonna 2022. Pohjoiskannen viitesuunnitelma asemakaavaa varten on valmistunut samanaikaisesti eteläkannen kanssa eli vuonna 2011, ennen asemakeskuksen kehittämistä.

Alueen jatkosuunnittelussa on käynyt ilmi, etteivät alkuperäiset suunnitelmat huomioi toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Eteläkannesta saatuja kokemuksia hyödynnetään uuden viitesuunnitelman luomisessa.

– Kyseessä on poikkeuksellinen rakennuskohde ja saadut opit jalostetaan uuteen suunnitelmaan. Tämän lisäksi keskitymme alueen tunnelmaan ja kokemukseen, kuten viihtyisän julkisen kaupunkitilan mahdollistamiseen ja vehreyden lisäämiseen, kuvailee hankekehityspäällikkö Mikko Siitonen.

Kannen alue on Tampereen keskustan merkittävin kehityshanke. Sen tavoitteena on luoda rautatieaseman ympäristöön uudenlainen liikenteen, asumisen, elämysten ja liike- ja toimitilojen keskus. Alueen kehittäminen on kiinteässä yhteydessä Tampereen henkilöratapihan uudistamiseen. Tästä hankkeesta vastaa Väylävirasto.

Laajemman kehittämisaluetta koskevan viitesuunnitelman myötä asemakeskuksen hankealueen asemakaavatyötä jatketaan ja pohjoiskannen voimassa olevaa asemakaavaa muutetaan. Kaavojen valmisteluaineisto kuulutetaan nähtäville vuonna 2024.

Kannen aluetta kehittävät Tampereen kaupunki, Finnpark ja YIT sekä SRV. Kiinteistönomistajien ja kehittäjien hankealueet pysyvät ennallaan.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/6019773
hmikko, Kervolainen, AQ ja 6 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#106487
Periaatteessa tästä voisi tehdä omankin julkaisun, mutta menköön tänne asemakeskuksen alle.
Tamperelainen kirjoitti:Itsenäisyydenkadun varteen suunnitellusta 24-kerroksisesta tornista äänestettiin – Asuntoja ei saa rakentaa

Kuva

Pitkään suunnittelupöydällä olleen tornitalon kaavamuutos etenee. 24-kerroksiseen torniin voi sijoittaa hotellin, toimistoja tai liiketoloja, mutta ei asuntoja.
Itsenäisyydenkadun länsipään eli rautatieaseman puoleisen pään asemakaavamuutos etenee. Kaavamuutos toisi alueelle 24-kerroksisen tornitalon.

Uudisrakentamista tuova asemakaavan muutosehdotus osoitteessa Itsenäisyydenkatu 2 hyväksyttiin tiistaina yhdyskuntalautakunnassa asetettavaksi nähtäville.

Asian palauttamisesta valmisteluun äänestettiin, mutta asian käsittely jatkui äänin 10–2.
Edellisessä vaiheessa nähtävillä olleista kahdesta kaavaluonnoksesta valittiin palautteen perusteella jatkokehitettäväksi vaihtoehto, jonka jalustaosa oli toista vaihtoehtoa matalampi ja torniosa korkeampi.

Nähtäville tulevassa kaavaehdotuksessa Ratapihankadun puolelle sijoittuva torniosa on 24-kerroksinen ja sen itäpuolelle sijoittuva jalustaosa 5-kerroksinen.

Kiinteistön omistaja on tutkinut mahdollisuuksia sijoittaa rakennukseen liike- ja toimistotiloja sekä hotellitoimintaa.
Aiemmin liike- ja toimistokäytössä ollut nykyinen rakennus puretaan ja uudisrakennus toteutetaan siten, että ratapihan alueella suunnittelilla olevien liikennejärjestelyihin liittyvät hankkeet ovat mahdollisia. Tavoitteena on myös sujuva liittyminen mahdolliseen uuteen matkaterminaaliin.

Itsenäisyydenkatu 2 on osa Kannen alueen ja Asemakeskuksen kehittämistä. Tampereen kaupungin visio on kehittää ratapihan aluetta tarjoamaan tuhansia työpaikkoja ja asuntoja, keskustan palveluita sekä viihtyisää julkista tilaa. Kannen alueen kehittäminen on sovitettu yhteen Väyläviraston henkilöratapihahankkeen kanssa.
Kaavaehdotuksessa kortteliin saadaan sijoittaa kulttuuriympäristöön soveltuvaa liike-, toimisto-, majoitus-, tuotanto- ja palvelutiloja sekä kulttuuri- ja harrastustoimintaa palvelevaa yksityistä ja julkista tilaa. Asemakaava kieltää asumisen sijoittamisen korttelialueella.

Alueelle on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 22 700 kerrosneliömetriä. Alueen kokonaisrakennusoikeus kasvaa voimassa olevaan kaavaan verrattuna 3,5-kertaiseksi. Uudisrakennuksen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen sijaintiin historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävässä ympäristössä, julkisivujen arkkitehtuuriin ja rakennustavan korkealaatuisuuteen.

Asemakaavaehdotus on tulossa nähtäville 23. marraskuuta alkaen.

Asemakaavamuutos etenee edelleen kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi edellyttäen, että kaavan toteuttamiseen liittyvät sopimukset on hyväksytty.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/6368417
tiiliskivi, suberb, apollonkatu ja 6 muuta tykkää tästä
tekijänä Kervolainen
#106490
Havainnekuvan perusteella ei kyllä sovi omasta mielestä ollenkaan jo valmistuneiden tornitalojen sekaan, ottaen huomioon kun puolet tuosta lasipinta-alasta vielä kuitenkin ennen rakentamista poistetaan.
Toki olisi toivonut jonkinlaista wow effektiä kun tornitalo kuitenkin näkyy maamerkkinä pitkälle hämeenkadulle. Rohkeasti vaan enemmän lasipinta-alaa.
Näkymä hämeentieltä:
Kuva
veka tykkää tästä
tekijänä pekka.kytölä
#106528
Kervolainen kirjoitti: 22.11.23 20:41 Havainnekuvan perusteella ei kyllä sovi omasta mielestä ollenkaan jo valmistuneiden tornitalojen sekaan, ottaen huomioon kun puolet tuosta lasipinta-alasta vielä kuitenkin ennen rakentamista poistetaan.
Toki olisi toivonut jonkinlaista wow effektiä kun tornitalo kuitenkin näkyy maamerkkinä pitkälle hämeenkadulle. Rohkeasti vaan enemmän lasipinta-alaa.
Näkymä hämeentieltä:
Kuva
Kuvan perusteella toistaa hyvin edessä olevaa asemahallia, muodoiltaan ja ilmeisesti väritykseltäänkin.
tekijänä Kervolainen
#106532
Siihen se oikeastaan sitten jääkin, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään asemahallin laajennus vaan erillinen tornitalo joka näkyy myös muualle kuin asemahallin edustalle, toki myös monimuotoisuus kaupungin siluetissa on hyväksi, silti olisi toivonut jonkinlaista wow-effektiä esimerkiksi tornin muodoissa
huopa tykkää tästä
tekijänä jusa-masa
#106538
Eikös siinä ole riittävästi yllätyksellisyyttä kun otetaan tiilenpunaiseen väriin värjättyjä elementtejä ja ne niputetaan toistensa päälle ja vielä siten, että saumat jää näkyviin. Se on sitä suomalaista wow-arkkitehtuuria parhaimmillaan… 🫠
Jostain syystä oma positiivinen asenne kuihtuu kun katselee torni-hotellia ja tästä on tulossa samanlainen pesubetoni elemntti seinä hässäkkä, mutta maalattuna ihanan tiilenpunaiseksi.
Krio tykkää tästä
Avatar
tekijänä huopa
#106603
Geometrisesti saisi tosiaan olla jotain vaihtelevuutta. Itse pidän tornihotellista koska siinä on se yhden kulman aukileet jotka tuovat omaan silmään riittävästi vaihtelua, että se tornihotelli tuntuu mielenkiintoiselta.
VeniVidiVici, apollonkatu tykkää tästä