- 13.10.13 13:09
#61229
Ullakoiden hyödyntämisestä onkin jo oma ketjunsa, mutta kellarit on jätetty unohduksiin. Monissa taloissa on kellaritiloja, joille ei enää löydy tehokasta käyttöä. Esimerkiksi kylmäkellareiden jäähdyttäminen on suurimmassa osassa taloja lopetettu jo kauan sitten ja taloyhtiön saunatilojen käyttö on vähentynyt. On haaskausta jättää nämä tilat tyhjilleen.
Millaista käyttöä teidän talossanne on löydetty vajaalla käyttöasteella oleville kellaritiloille? Onko tilat vuokrattu eteenpäin vai onko taloyhtiö löytänyt niille jotain omaa käyttöä? Tai jos asialle ei ole vielä tehty mitään, millaista toimintaa haluaisit sinne?
Meidän talossamme asia on vielä pohdinnassa. Suuntaa-antava pohjapiirros alla (toisessa rapussa on vastaavanlaiset tilat, jossa sauna säilyy käytössä.). Tiloissa on muun muassa varastohäkkejä ja pyörävarasto, mutta näille toiminnoille riittäisi vähempikin tila.

Lähtökohtaisesti kaikkien tilojen käyttöä, teknistä tilaa lukuunottamatta, voi miettiä puhtaalta pöydältä. Toki väestösuojan on oltava sellaisessa käytössä että se voidaan ottaa nopeasti suojakäyttöön hätätilan tullessa. Maantasossa ei ole asuntoja, lähinnä autotalleja, ja kellari on kokonaan maanpinnan alapuolella. Talo sijaitsee Oulun keskustassa, joskaan ei aivan keskeisimmissä kortteleissa.
Ollaan yritetty miettiä asiaa, mutta hyvistä ideoista on puute. Pari kuntosalilaitetta tai kangaspuut vanhoissa saunatiloissa ei välttämättä ole kovin mielenkiintoinen juttu. Olisiko Talolaisilla hyviä ideoita?
Keskustelua aiheesta kellarit hyötykäyttöön