Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#103098
Feenixin työmaa eilen. Vasemmalla näkyvä YIT:n nosturi on vieressä käynnistyneellä uusimman 12-kerroksisen työmaalla. Senkin luvataan valmistuvan jo 2023. Tapiolassa on parhaillaan rakenteilla hurja määrä uusia kerrostaloja, jos mukaan luetaan Tuuliniityn, Suvikummun ja Urheilupuiston alueella olevat uudisrakennukset (kuten markkinointiväki tekee).

Kuva
Janne_H tykkää tästä
tekijänä hmikko
#103308
Osui silmään mielipidekirjoitus Hesarissa.

HS: Pelkään eksyväni Tapiolan kauppakeskuksessa kerta toisensa jälkeen

Tuo varmaan tulee sivuutetuksi kukkahattuiluna. Itselläni suuntavaisto toimii kohtuullisesti, eikä ole ollut suurempaa ongelmaa maailman metroasemilla, lentokentillä sun muissa kompleksihässäköissä. Silti yhdyn tuohon valitukseen huononpuoleisesta suunnittelusta. Tämän hetken meno pääkaupunkiseudulla ja Suomessa laajemminkin tuntuu tuottavan näitä virityksiä, joissa on vaiheittain rakennettu sokkeloa ja kansirakennelmia. Redi on luku sinänsä, siellä tämä tehtiin ehdoin tahdoin puhtaalta pöydältä. Jotenkin tuntuu, että helposti hahmotettava ja suunnistettava julkinen tila on pudonnut tärkeysjärjestyksestä.
tekijänä bonk
#103310
Ei yhtään ihmettele, jos on ollut sekavaa viimeiset 10 vuotta tapiolassa. Kun rakennetaan metro ja kauppakeskus - asunnot päälle, on vuosia jouduttu kulkemaan vaihtuvin reitein. Kunhan alueen rakentaminen valmistuu, muuttuu arki helpommaksi
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#103311
Ongelma on että metroasema on suunniteltu päin persettä, ja se on jo valmis. Metroasemalta pitäisi päästä laiturilta yksillä liukuportailla suoraan kadulle, Tapiolassa tämä ei tule onnistumaan missään kuviteltavissa olevassa tulevaisuudessa.
#103313
Tapiolan metroasema on kyllä epäonnistunut. Olisi edes kahdet eri liukuportaat, mutta siellä on ties kuinka monet ja sittenkään ei tunnu pääsevän kuin kauppakeskukseen tai terminaaliin. Ainoa itsessään on kelvollinen kauppakeskus, mutta vaikea ymmärtää miten metrolle pääsemisestä on tehty niin vaikeaa. Varsinkin kun Urheilupuiston asema on niin selkeä, että sitä käyttää vaikka vaihtopaikkanakin ihan mielellään.
Avatar
tekijänä veka
#103314
Käyn Tapiolassa kerran kuussa tai kahdessa. Siskoni asuu Tapiolan keskustassa, ja hän kertoo sukkuloivansa Ainoassa ja liikennevälineille sujuvasti. Itse olen yhä lähinnä eksyksissä. Kun löydän jonkin toimivan reitin, pyrin käyttämään aina sitä enkä vilkuile muihin käytäviin. Sellaiseen jouduttuani fiksuin taktiikka on päästä ulos tavalla tai toisella. Suurin puute kaltaisteni kannalta on laadukas opastus. Noin ihmeellisessä ja alati muotoaan vaihtavassa paikassa opastuksen tulisi olla viimosen päälle kunnossa. Tapiolassa ei nyt ole, eikä ole ollut missään vaiheessa.
tekijänä Pilvilinna
#104025
Tapiolasta näyttää tulevan 2000-luvun Espoolaista lähiöunelmaa. Korkeahkoja "torneja" kauppakeskuksen päällä ja ympärillä betonia ja monotonisia julkisivua, sekä lähelle toistaan rakennettuja pulleita kerrostaloja, joissa asuinneliöt maksimoitu.

No ainakin ne näyttää kelpaavan tällä hetkellä todella hyvin hinnoista päätellen.
Avatar
tekijänä veka
#104403
Tapiolan keskus kasvaa… Ja kasvaa… Tuorein rakennushanke on YIT:n Tuultenristi. Ensi vaiheessa siihen kuuluu kaksi 12-kerroksista ja yksi 9-kerrroksinen asuintalo sekä Pohjantien laidalle asettuva toimistotalo. Toinen 12-kerroksisista (Itätuuli) ja toimistotalo ovat jo hyvässä vauhdissa, kuten arbsin kuvistakin edellä mainiosti näkee. Niitä luvataan valmiiksi 2023. Käyn paikan päällä katsomassa.

https://www.yit.fi/asunnot/myytavat-asu ... ultenristi

Kuva

Kuva
tekijänä JamoL
#104405
Jännää että entinen puutarhakaupungin keskus luo nahkansa itä-pasilan suuntaan: melko tiheässä 10-14 kerroksisia pistetorneja, ja autoliikenne tasoerotettu jalankulkualuiden alapuolelle.

Jos noita havainnekuvien rakennuksia muokkaisi hiukan ajan hampaan syömään suuntaan, en aidosti pystyisi sanomaan kummasta ovat :|
Katarina tykkää tästä
Avatar
tekijänä Jary
#104406
JamoL kirjoitti: 23.05.22 22:11 Jännää että entinen puutarhakaupungin keskus luo nahkansa itä-pasilan suuntaan: melko tiheässä 10-14 kerroksisia pistetorneja, ja autoliikenne tasoerotettu jalankulkualuiden alapuolelle.

Jos noita havainnekuvien rakennuksia muokkaisi hiukan ajan hampaan syömään suuntaan, en aidosti pystyisi sanomaan kummasta ovat :|
Juu, sananmukaisesti paluu tulevaisuuteen :?
Avatar
tekijänä hylje
#104407
Itä-Pasila on luonteva johtopäätös, kun on ristiriitaiset tavoitteet maksimoida yhtäaikaa autoilun määrä ja asuinkerrosneliöt. Pistetaloja pysäköintipihakannen päällä. Syy, kuten yleensä huonoon ympäristörakentamiseen, on autoilu. Koska autolla pääsee pois huonosta ympäristöstä, ja koska autoilu aiheuttaa huonoa ympäristöä.

Ehkä Suomessa päästään joskus jossain irti autoilun sortavan saappaan ikeestä. Sitä odotellessa hyvää kaupunkia voi etsiä muualta maailmasta. Hyvä kaupunkiympäristö on yleensä niinkin yksinkertainen asia, että jättää vain autot pois kokonaan.
  • 1
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29