Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Eeros
#107012
Itse yli puoli vuosisataa tässä muutaman kilometrin säteellä, pääasiasiassa, asuneena lohdutan (yritän - itsäni ainakin) sillä ettei tätä seutua nyt ihan tyystin pilattu ole.Onneksi. Palvelujakin ihmiset tarvitsevat eikä kovin moni ole valittanut uudisrakentamisestakaan.
Toki kaikesta itkijöitä aina riittää.
Kun - kuitenkin- muuallakin on välillä tullut asuttua vertaillen väitän ettei ihan ruminta eikä toimimattominta seutuakaan ole...

Toki on hyvä kriittinenkin olla eikä nuo uudet metroaseman suunnitelmat itsellenikään oikein nappaa. Olen jo, asiasta, maininnutkin - aiemmin...
Myös kumma (turha sellainen) intohimo puuston yms. tuhoamiseen kummastuttaa kun puheissa ollaan eri linjoilla.

Tällä keväisellä toukokuun viikkona, 2024, otettuja kuvia lähiympäristöstä.

Kuva

Kuva

Kuva
veka, Biosphere, wab tykkää tästä
tekijänä hmikko
#107019
^ Herttoniemenrantahan on ilman muuta onnistuneimmasta päästä Helsingin uusia alueita, ja onnekseen rakennettu pääosin ennen yksiöiden ahtamisen huippua. Metroaseman ympäristö vaan ei päässyt tähän kelkkaan mukaan. Kaupungilla oli suunnitelmat eritasoliittymästä Linnanrakentajantielle kansirakenteineen, ja ne todettiin aikanaan liian kalliiksi ja aloitettiin alusta. Sen jälkeen on ollut tämmöistä kauppakeskusvetoista soutamista ja huopaamista. Umpinainen metrovalvomorakennus plompsahti paikalle ikään kuin vahingossa. Sinänsä olen samaa mieltä täällä esitetystä kritiikistä. Melko ankealta näyttää, sekä suunnitelma että nykyinen kauppakeskuksen kylki.
MindW tykkää tästä
  • 1
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22