Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#100975
Kakolan hotelli on avautunut, ei se silti valmis vielä ole. Vankilanmuurin sisäpuolista piha-aluetta rakennellaan edelleen. Pistäydyin tänään.

Kuva

Keskeneräisyydestä esimerkkinä on hotellin erikoisuus (erikoisuus hotelli on jo sinällään), on kiinteistöneuvoksen iso Nauticat jolle on rakennettu oma allas ja lasiakvaario, tarkoituksena tehdä paatista erikois-sviitti. Olli Ojala on nähtävästi päättänyt lopettaa veneilyn nostaessaan paattinsa Lääninvankilanpihalle viettämään eläkepäiviä. Venesviittiprojekti on kesken ja mietityttääkin millaisen kattorakennelman tälle voi rakentaa? Mastojen ja rikin on kuitenkin mentävä katon läpi.
Kuva

Allas on noin 3-4m syvä.
Kuva

Upea vene! Vähän säälittää kun tuollainen jätetään maihin kylpyammeeseen, pois luontaisesta elementistään.
Kuva

Vankilan korkean tiiliaidan takaa kurkistelee Kakolan keitaan eisimmäinen talo.
Kuva

Rakennus pihan äärimmäisestä nurkasta nähtynä.
Kuva

Vertailu 5 vuoden päähän samasta kohdasta.
Kuva

Länsipääty.
Kuva

Vertailu 5 vuotta sitten.
Kuva
tuomas, TurkuCubed, hmikko ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#101043
Peab on käynnistänyt Kakolanmäen itäpään kaarevan talon rakentamisen muutama viikko sitten Lääninvankilan - nykyisen hotellin - tiiliaidan eteen.

Kuva

Kuva

Kuva

Runsaasti varauksia ja useampi asunto jo myytykin. Pienimpiä yksiöitä tietenkin ne myydyt.

https://peabkoti.fi/asunnot/turku/asunt ... I6YXNjIn19
TurkuCubed, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#101406
Kakolankaari 1 on nousemassa kalliosta esiin. Rakennus sijoittuu Kakolanmäen itäreunalle, keskustan puolelle.

Kuva

Kaarevan rakennuksen tulevalle pihalle kuljetaan entisen lääninvankilan korkean tiiliaidan viertä.
Kuva

Kuvan perusteella ei selviä rakentuuko talo kahdessa osassa? Kuvassa näkyvä pohjois-siipi ensin, vaiko koko kaari samalla rykäisyllä?
Kuva

Kakolan keidas II on käynnistynyt sekin.
Kuva

Linnankadulla, Kakolanmäen reunalla olevien 4 ison kerrostalon julkisivuremontti on kahden talon osalta valmistunut. Tässä uusi pääty-ilme.
Kuva

Veiressä kaksi vielä korjausta odottavaa rakennusta. Ilme on muuttunut, raikastunut. Klinkkerit alkuperäisessä toteutuksessa ovat kyllä kestäneet mainiosti aikaa ja ovat tavallaan ilmeeltään elävämpiä koska klinkkerit näyttävät olevan melkoisesti yksilöitä, kaikki erilaisia. Elementtisaumat kuitenkin ovat väistämättä eilistä.
Kuva

Kuva

Kuva

Linnankadun osuus Kakolanrinteessä on, sanoisiko modernisoitumassa, kahden jäljellä olevan kerrostalon tultua vielä rempattua. Rivitalomaisesta entisestä Turun kaupungin käytössä olleesta matalasta kadunvarsiosasta on kehkeytynyt ruutukaava-alueelle harvinainen ja laadukkaan vaikutelman antava (varmaan myös hinnakas) itsenäinen asuinrakennus. Parvekenäkymä puistoon kadun toisella puolella jonka takana lainehtii Aurajoki.
Kuva
TurkuCubed, Tlahti, hmikko ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#101407
En ole ikinä noiden Linnankadun neljän kerrostalon suurin fani ollut, mutta täytyy kyllä sanoa että onhan tuo julkisivuremppa vähän pliisu. Yleisilme on tietysti paljon siistimpi, mutta tuon klinkkeriseinän korvaaminen noilla nykypäivän levyillä vähentää rakennusten olemusta ja omaleimaisuutta mielestäni aika paljon.
Niin kuin Kantti sanoi, klinkkerit olivat yksilöitä, jotka elävöittivät suurta pinta-alaa mukavasti; nykyinen levyseinä sen sijaan kovin monotoninen ja mitään sanomaton. Varmasti olisi voinut tuonkin nykytekniikalla tehdä jostain klinkkeristä tai poltetusta tiilestä ilman elementtisaumoja, mutta näköjään vähän halvimman kautta mentiin. Esimerkiksi Fabriikin rakennuksissahan käytettiin onnistuneesti aitoa tiiltä, mutta hyvin ohueksi leikattuna.
OssiS tykkää tästä
tekijänä hmikko
#101409
^ Samaa mieltä rempasta. Taisin joskus taannoin povata tässä ketjussa kun remppasuunnitelmista ilmoitettiin, että noita levyjä tulee ja levyiltä ne tulevat näyttämään. Noita alkaa myös olla sen verran monessa rakennuksessa, että käyvät puuduttamaan senkin takia. Toivottavasti noihin Kakolan korkeisiin taloihin on tehty asennus hyvin, levyt kun näyttävät aika pahalta repsottaessaan. Itäisen keskustan muutaman vuoden takaisissa remppakohteissa näkyy semmoisiakin.
tekijänä Tipi
#101412
Jep. Jossain toisessa ketjussa pohdittiin että klinkkerijulkisivut saattaa kadota kaupunkikuvasta kokonaan ja joitakin pitäisi suojella jotta aikakaudesta jäisi kerrostumia kaupunkikuvaan. Nuo ruskeat klinkkerit oli sieltä parhaasta päästä ja elementtien muoto oli hyvä (korkeita ja kapeita) sekä saumaus joka teki päädystä jotenkin ryhdikkään. Samanlaisena uusiminen olis varmaan ollu selvästi kalliimpaa mutta nuo olisin halunnut kerrostumana säilyttää vaikka nyt ilme onkin siisti.
Edit: Viimeaikoina Euroopassa on trendinä ollu myös kattotiilijulkisivut. Sellainen olis voinu toimia tuossa levyä paremmin...
Avatar
tekijänä Kantti
#101413
Klinkkeri olisi ollut oikea ratkaisu taloihin kaupunkikuvan historiallisen kerrostuman kannalta ja kuvastanut aikaansa 1960-luvun talonrakentamisessa Turussa. Ainakin tältä osin. Olisiko vastaavia klinkkereitä ollut saatavissa jos sellaiseen ratkaisuun olisi haluttu mennä? Hyvä kysymys.

Klinkkerit korvannut laatta ei onneksi ole sileä! Kupruilevuus antaa siihen hippasen ilmettä. Positiivisena puolena on vielä seinän monoliittimainen yhtenäisyys tällaisena. Luultavasti asukkaat halusivat myös uuden ilmeen rakennusten päätyihin ja selvää eroa vanhaan. Klinkkerit eivät olisi käyneet vaikka sellaisia olisi löytynytkin? Veikkaan.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#101414
Kyllä maailmalta keraamisia laattoja löytyy joka lähtöön, ja vaikka ei juuri oikeanlaista löytyisikään, niin noin iso pinta olisi täysin custominakin luultavasti kokolailla varastotavaran hintainen. Ja eiköhän klinkkerin saa liimattua tuulettuvaksi julkisivujärjestelmäksi siinä missä tiililaatankin.

Tässä näköjään on käytetty ABL:n maahantuomaa saksalaista keraamista julkisivulaattaa, eli aika lähelle ollaan pyritty alkuperäistä. Vähän sääli että näissä julkisivulaatoissa tulostamalla tuotettu pintakuvio toistuu omaan makuun vähän liian tiuhaan, jolloin lopputulos näyttää entisen luonnollisen polttamalla tuotetun värikirjon sijaan huonoilla tekstuureilla tehdyltä rendaukselta...

https://www.abl.fi/fi/referenssit/julki ... innarinne/

Kuva
TurkuCubed, hmikko, Kantti ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#101638
Kakolankaari 1 eilen kevyessä lumisateessa. Entinen Lääninvankila, nykyinen Hotelli Kakola ravintoloineen ja siellä olevine kirkkoineen oikealla. Hyvin näkyy tuomikokirkkokin kuvanottokorkeudelta ja Kakolankaaren ylimmästä kerroksesta jatkossa.

Kuva

Puolikas kerrallaan näyttäisi tämä projekti menevän eteenpäin. Ollaanko varovaisia kysynnästä vai miksi toimitaan täten? Tulevia asukkaita ei kovasti innostane muuttaa paikkaan jossa rakennustyömaa jatkuu pitkään uuteen kämppään muuttamisen jälkeen ja kaikki on meluisaa ja kuraisen keskeneräistä.

Kuva

Kakolan keidas II on noussut pari kerrosta pihakannen yläpuolelle. Kauempana julkisivurempassa läljellä olevien kahden talon ympärille nousee telineet.

Kuva

Kysyntää näyttäisi Kakolankaari ll:ssa olevan Peabin myyntisivua tarkastelemalla. Varsinaisesti myynnissä on enää muutama asunto, muut ovat varattuja.
https://peabkoti.fi/asunnot/turku/asunt ... I6YXNjIn19
Tlahti, TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#101969
Vankilan piha-alue viikko sitten.

Kuva

Vankilarakennuksen seinustalle on tehty hissi!
Kuva

Päärakennuksesta vinosti lähtevä tiilinen rakennus on toinen, itäiinen puoli, ns. viiksistä. Tähän on tehty asuntoja. Läntinen viiksi on asuntojen varastotiloja.
Kuva

Kuva

Vanha kunnon huokausten silta. Päädyssäkin hissitorni.
Kuva

Kuva

Rakennuksen rakennusaika.
Kuva

Itäisen ja läntisen viiksirakennuksen väliin tuleva Spa lähtenee rakentumaan lähiaikoina? Spa -työmaa on parisen vuotta ollut vaiheessa. Vaneriseinä ja havainnekuva siinä pistävät olettamaan eteenpäin menoa...
Kuva
hmikko, TurkuCubed, veka ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#102538
Kakolan Keidas.

Kuva

Kakolan Kaari ll.

Kuva
hmikko, Tlahti, veka ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#102640
Kakola ei ole tavallisilla reiteilläni, ja osuin nyt vasta käymään Kakolanmäellä niin, että on lehti puussa ja entisen Keskusvankilan osan remppa pääosin valmiina. Aiemminkin olen käynyt, mutta työmaa oli sen verran keskeneräinen, että en antanut arvolausetta. Nyt pitää erikseen todeta, että vaikutelma jalakulkijan näkövinkkelistä on melko tympeä, vaikka siis olosuhteet olivat jokseenkin parhaat mahdolliset, kaunis kesäpäivä ja väkeä terasseilla. Piha-alueita vaan hallitsee jokseenkin täysin seinästä seinään ulottuva asvaltointi ja parkkilaitosten betonikannet. Sisäpihalla pizzaravintolan terassi on kakkoskerroksessa kolhon betonipylväikön nokassa, asvaltin yllä. Pizzansyöjät tarkkailevat sieltä oluttuoppinsa ääreltä menoa kuin vanginvartijat. Sisäpihalla oli vielä jonkun parkkilaitoksen ramppi rakenteilla. Täälläkin kritisoidut kivilinnan julkisivuun asennetut rumat parvekkeet ovat tosielämässä vielä vähän rumempia, ja niillä grillailevat ihmiset killuvat vähän orvosti kivilinnan kyljessä.

Ymmärrän, että normi määrää parkkipaikkojen luvun, ja että niiden sijoittelemiseen ei jyrkällä mäellä ole kovin paljon vaihtoehtoja, ja että kallioluola olisi liian kallis. Samoin parveke on rakennuttajan näkövinkkelistä asunnossa pakollinen. Silti, pihamateriaaleja on valittavissa muitakin kuin asvaltti, ja sisäpihalla on kuitenkin sen verran tilaa, että sen olisi voinut viihtyisämmäksi tehdä. Satunnaisen pasteerailijan vaikutelma koko paikasta oli, että ahneus edellä on menty ja koska täältä pääsee pois.

Edit: Tämä kuva siis eteläjulkisivun puolelta. Autot ovat parkkitalon betonikannella. Parkkilaitoksen ja kivilinnan välissä on kapea kuilu, jossa on jalankulkuväylä rakennukseen. Sisäpihan asvaltointia näkyy Kantin ottamissa kuvissa edellä.

Kuva
Viimeksi muokannut hmikko, 26.07.21 23:23. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
veka, jfo, Raimo Miettinen tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102641
Mielenkiintoista. Täytyypä käydä katsomassa, kun Turkuun pääsen. Nyt on tyydyttävä tuohon kuvaan. Minusta nuo parvekkeet eivät ole ihan niin kamalia, jos siis parvekkeet pitää olla. Parempi olisi ollut jättää ne pois. Piha sen sijaan näyttää tosiaan aivan masentavalta. Kuinka ovat kehdanneet?
Avatar
tekijänä VPH
#102647
Parkkipaikkojen louhiminen kallion sisään olisi voinut olla myös ongelmallista siksi, että tuon alueen alla on jo yksi iso luolasto.
Avatar
tekijänä Juha
#102649
Sisäpihalla on kylpylän työmaa. Kylpylä tulee sinne pihakannen alle.
  • 1
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31