Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#104251
Paluu Kakolaan. Pitkästä aikaa muutama valokuva.

Kakolankaari 1, Tiililinnankatu 7A, näyttäisi valmistuneen ja Kakolankaari 2, Tiililinnankatu 7B, tekee saman tuota pikaa.

Kuva

Kakolankaari 2. pääty ja autokatokset
Kuva

Kuva

Kakolan Keitaan, entisen Kakolan Rivieran monttuun, on kohoamassa ison puoleinen parkkitalo. Taustalla pätkä asunnoiksi muutettua vankilaa ja vaalea hieno entinen vankilanjohtajan rakennus Kuva

Kuva

Rakennuksen välisestä aukosta näkyy Itäinen Rantakatu Aurajoen toisella puolella ja entinen Wärtsilän telakan ns. Pommilan teollisuustontti, jolle on rakennettu kerrostaloja. Pommila -nimen paikka sai siellä sota-aikana sorvattujen pommi -aihioiden vuoksi. Kaksi alkuperäistä taloa tontin rakennuksista on jäljellä, molemmat näkyvät kuvassa kadunvarressa. Vaalea empiirityylinen 1847 rakennettu puutalo ja 1873 rakennettu punatiilinen 2-kerroksinen pieni talo.
Kuva

Kuva
Tlahti, TurkuCubed, veka ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#104320
Varsinaisen Kakolan, oikealta entiseltä nimeltään Turun Keskusvankilan, umpipiha on pian taas rakennusten ympäröimä. Paikalta puretun vankila-osaston tilalle kiinteistöneuvos Olli Ojala kaavaili 25-kerroksista kunnon tornia, jonka kerrosmäärää laskettiin kaavoitusprosessin tiimellyksessä 16 kerrokseen, mutta joka torpattiin siitä huolimatta. Ei kovin yllättäen, Turussa kun ollaan. Paikalle tullee 4-kerroksinen talo. Kallioon ollaan jo kaivautumassa.

Kakolanmäelle rakennettaessa tietää, talo ei painu eikä notku mihinkään. Koskaan.

Kuva
TurkuCubed, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tande
#104650
Suomen kielessä Spa on pikkukaupunki Belgiassa. Kylpylää soisi kutsuttavan kylpyläksi, oli kyseessä kuinka hieno fasiliteetti hyvänsä. :)
tekijänä Jukki
#104654
^ Eroa voisi yrittää tehdä vaikka kylpylä/vesipuisto -sanapareilla.
Avatar
tekijänä Kantti
#104974
Kakolan vankilapihan viimeiseen kulmaan, paikkaan johon piti kiinteistöneuvos Olli Ojalan tavoitteissa tulla alkusuunnitelmissa 25-kerroksinen torni josta "näkee Ahvenanmaalle asti", nousee kuitenkin huomattavasti maltillisempi 5-kerrosta kattava talo. Sinänsä ihan sopivan näköinen.

Kuva

Kuva

Kuva
TurkuCubed, veka, jfo tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104976
"AsOy Turun Kakolan Torni" on pakko olla jotain piikittelyä Ojalalta kaupungin päättäjille. Noin muuten ihan tyylikäs rakennus, joka sopii hyvin Kakolan kokonaisuuteen. Tosin edelleen ajattelen että Kakolan sisäpiha on aikamoinen pätsi, johon sopisi laittaa vähän enemmän istutuksia, kun mitä kesällä tuli käytyä Kakolan Ruusussa (käymisen arvoinen ravintola muuten), niin tuulensuojassa oleva asfalttipiha on aika kuuma ja kolkko ilman puita.

Kakolassa on käytetty alueen potentiaali huomattavasti paremmin kuin Turun Telakkarannassa, mutta siltikin tuntuu hieman että Kakola jää vähän ulkopuoliselta suljetuksi alueeksi, vaikka siellä on ravintolaa ja kylpylää ym. Mutta ehkä se on vain hieman väistämätöntä, kun puhutaan mäen päällä olevasta entisestä vankila-alueesta. Muistelisin hämärästi myös että Kakolan K:n toinen siipi oli tarkoitus säilyttää alkuperäisessä asussaan, eikä muuttaa asunnoiksi, vaan joksikin museon tyyppiseksi. Osaako joku tietäjä sanoa että tapahtuiko näin vai gryndasiko Ojala molemmat siivet asumiseen?
Avatar
tekijänä Kantti
#104978
TurkuCubed kirjoitti: 27.10.22 17:39 " Muistelisin hämärästi myös että Kakolan K:n toinen siipi oli tarkoitus säilyttää alkuperäisessä asussaan, eikä muuttaa asunnoiksi, vaan joksikin museon tyyppiseksi. Osaako joku tietäjä sanoa että tapahtuiko näin vai gryndasiko Ojala molemmat siivet asumiseen?
Siivestä tehtiin asukkaiden varastotiloja. Kopit olivat jo valmiina ja murtovarmoja. :)
TurkuCubed, Tipi tykkää tästä
  • 1
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31