Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä James
#100695
Ukilainen kirjoitti: 28.08.20 08:31
Siihen betonikannen päälle on tosiaan tulossa asuntoja, jossain muistelen nähneeni luonnoksia ja saattaa olla kaavamuutoskin jo vireillä. Tuohonhan on kai alunperin ajateltu kauppakeskuksen laajennusta.
Muistelisin, että siihen olisi jopa rakennuslupakin (poikkeamispäätös) jo myönnetty vaikka mitään ei olekaan vielä tapahtunut. Voin toki muistaa väärinkin.
tekijänä Xerdoz
#100700
TurkuCubed kirjoitti: 27.08.20 17:22 Ketjussa ollut hiljasta, mutta alue jatkaa kehittymistä, kun Skanssinmäen asemakaavamuutos on tulossa kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi. Kaava on sekoitus asuinaluetta ja teollisuutta, kun alue rakentuu toimintaan jäävän teollisuusrakennuksen ympärille. Ei mitään kovin ihmeellistä luvassa; vähän olisi toivonut edes jotain tornin tynkää (12-16 kerrosta). Pienenä kuriositeettina on virkistysalueeksi merkatut Skanssinharjun jäänteet, ''jotka ovat ainoa Turun alueella sijaitseva osa aiemmin Turun kautta kulkeneesta Laitilan-Mynämäen harjujaksosta''. Suunnitelmissa jätetty varaukset pikaraitiotietä varten.
Kaavaselostusta selaamalla nähdään suunnitelmien yksinkertaisuminen matkanvarrella:

Viimeisin havainnekuva samasta pätkästä:
Kuva
Taas tuommoinen katuun poikittain oleva vankilamuuri, jota ei edes yritetä yhdistää järkevästi ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Eikä tulevaisuudessakaan pystytä, koska tehdään rakennuksiin päättyviä umpikujia yms.
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä James
#100726
Xerdoz kirjoitti: 28.08.20 20:17
Taas tuommoinen katuun poikittain oleva vankilamuuri, jota ei edes yritetä yhdistää järkevästi ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Eikä tulevaisuudessakaan pystytä, koska tehdään rakennuksiin päättyviä umpikujia yms.
Eikös tuon etummaisen talon vierestä ala suojeltu niitty tms. eli siitä kuvanotto suuntaan ei ole tulevaisuudessakaan tulossa mitään lisärakentamista?
tekijänä torredelmar
#102676
Ajelin tänään skanssin ohi ja näytti 6-7 taloa olevan rakenteilla. Kaksi niistä kauempana alueen perällä, yksi ihan kauppakeskuksen vieressä. Yllättävästi alue edistyy vaikka väki tuntuukin näinä aikoina mieluummin siirtyvän lähellä olevan kaarinan rajan toiselle puolelle.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104476
Seuraava Skanssin iso asemakaava tulossa päätöksentekoon. Havainnekuvissa ainakin näyttää vähän mukavammalta rakentamiselta, kuin mitä Skanssissa on tähän mennessä ollut. Kaavassa vaaditaan mm. kivijalkaan liiketiloja ja julkisivuista vaihtelevia.
''Umpikortteliin sijoittuvat, yli neljäkerroksiset rakennukset tulee jäsentää selviin vaakasuuntaisiin tasoihin. Tämä pienentää rakennusten koettuja mittasuhteita. Vaakasuuntaisen jaottelun lisäksi myös pystysuuntaista jaottelua edellytetään, sillä korttelijulkisivun tulee koostua useammasta julkisivusommittelultaan selkeästi erilaisesta rakennuksesta. Kunkin erilaisen julkisivun pituus saa olla Sitadellinpolun varrella (pientaloja vastapäätä) enintään 14 metriä ja muualla enintään 34 metriä. Julkisivusommittelun tulee vaihdella ainakin kahden laatutekijän suhteen. Laatutekijöitä ovat esimerkiksi kattomuodot, materiaalit, väritys, muut detaljit ja ikkuna-aukotus. Lisäksi umpikorttelin eri rakennusten kattomuotojen tulee olla vaihtelevia ja monimuotoisia.''

Vallikadun keskelle jää leveä viherkaista odottamaan raitiotien rakentumista Skanssin kautta kohti Kaarinaa.

Havainneaineisto: https://kaupunkisuunnittelu.turku.fi/ka ... hdotus.pdf
Kaavahaussa: https://www.turku.fi/kaavoitus/ita-skanssi-2310-2014

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kantti, Tlahti, Ukilainen ja 5 muuta tykkää tästä
tekijänä JusuPetteri
#104478
Ihan hyvältä näyttää. Ei onneksi ihan perus sarjatuotantolaatikoita. Ehkäpä olisi muutama vähän korkeampikin tornitalo mahtunut 😁 Mutta ihan raikas kyllä.
Risumies tykkää tästä
Avatar
tekijänä Ukilainen
#104481
Havainnekuvien perusteella näyttää paremmalta kuin tähän asti toteutunut tuotanto alueen länsipuolella.

Kauppakeskuksen viereen saatiin yhden umpikorttelin verran aavistuksen mielenkiintoisempaa taloa, mutta sen jälkeen loput korttelit halpuutettiinkin rankasti, kun kysyntää ei vain ollut näin kaukana keskustasta. Pellolle rakennetuista taloista 90% taitaa olla isojen yhtiöiden vuokrakasarmeja.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#104484
Ihastuttavan monipuolista kaupunkirakennetta. Erityinen kehu annettava kaartuvasta pääkadusta (Vallikatu), joka siis on valitettavasti nykyään kaavoissa aika harvinainen näky, koska kaikilla on niin kova kiire joka paikkaan. Rohkeasti on myös jätetty yksi ajokaista suuntaansa, mikä rauhoittaa katua huomattavasti.
Lurkkeri tykkää tästä
tekijänä Luukie
#104493
Huh mennyt jo 4 vuotta kun Skanssin projekteista laitettu kuvia. Alun rakennukset nyt ollut perus tylsiä kerrostaloja, mutta onneksi "taakse" tehdään jotain mielenkiintoista. Sori oli hieman kiire niin muutama räpsy vain. Parkkihallin ylimmästä kerroksesta oli saanut hyvin kuvia mutta nyt siihen oli tullut kerrostalo eteen. En ehkä itse muuttaisi tuohon kauppakeskuksen eteen muuttaisi mikä täynnä tönöjö.

Kuva

Kuva

Kuva


Kuva

Yritän tässä kohta käydä kuvaamassa tuolla takana. :roll: Hyvin on Skanssin kasvanut.
tekijänä hmikko
#104494
JusuPetteri kirjoitti: 10.06.22 03:02 Ihan hyvältä näyttää. Ei onneksi ihan perus sarjatuotantolaatikoita. Ehkäpä olisi muutama vähän korkeampikin tornitalo mahtunut 😁 Mutta ihan raikas kyllä.
En todellakaan mainitsisi raikkaaksi. Nuo ovat juurikin sarjatuotantolaatikoita, joihin on laitettu harjakatto päälle (ja vähän oudosti osaan on jätetty laittamatta). Kerrosneliöiden ahtaminen edellä on menty, ja tehty kaavassa melkoisen tympeä ratkaisu. Tuntuu tuolla paikalla oudolta, kun lääniä olisi.

Omaan silmääni Skanssin ensimmäinen vaihe, eli Helinin konttorin suunnitelemat asuintalot kauppakeskuksen yhteydessä, on raikkausasteikolla huomattavasti parempi.
tekijänä Xerdoz
#104495
Tilaa olisi tehdä oikeaa korttelikaupunkia joka suuntaan, mutta itäpuolelle tehdään vaan tuommoista 50-luvun poikittaistaloa, jonka jälkeen tottakai alkaa ryteikkö.
Jännä, että noissa havainnekuvissa on kyllä pyöräilijää ja kävelijää jos jonnekin suuntaan, mutta todellisuudessa siihen tarvittaisiin vähintään kolminkertainen asukasmäärä. Hyvällä tuurilla joku saattaa samaan aikaan sattua kävelemään, jos olisi itse liikkeellä.
Avatar
tekijänä maitokahvi
#104502
Xerdoz kirjoitti: 12.06.22 18:30 Tilaa olisi tehdä oikeaa korttelikaupunkia joka suuntaan, mutta itäpuolelle tehdään vaan tuommoista 50-luvun poikittaistaloa, jonka jälkeen tottakai alkaa ryteikkö.
Jännä, että noissa havainnekuvissa on kyllä pyöräilijää ja kävelijää jos jonnekin suuntaan, mutta todellisuudessa siihen tarvittaisiin vähintään kolminkertainen asukasmäärä. Hyvällä tuurilla joku saattaa samaan aikaan sattua kävelemään, jos olisi itse liikkeellä.
Juuri näin. Tuossa on vähän samaa henkeä kuin ennen sisääntuloväylien rakentamisessa, mutta ilman sisääntuloväylien elämää.

Hiljaista tulee olemaan noilla pyöreillä kadunpätkillä. Kaaret näyttävät ilmasta hyvältä ja autoilijalle kohtuu miellyttäviä, mutta kävelyyn ja ihmispersketiivistä uuvuttavia ja tylsiä.

Onneksi tuolla on tuo takapihojen puistotie, sitä ihmiset varmaan käyttävät kun on valoisaa ja hyvä ilma.
tekijänä James
#104509
Xerdoz kirjoitti: 12.06.22 18:30 Tilaa olisi tehdä oikeaa korttelikaupunkia joka suuntaan, mutta itäpuolelle tehdään vaan tuommoista 50-luvun poikittaistaloa, jonka jälkeen tottakai alkaa ryteikkö.
Jännä, että noissa havainnekuvissa on kyllä pyöräilijää ja kävelijää jos jonnekin suuntaan, mutta todellisuudessa siihen tarvittaisiin vähintään kolminkertainen asukasmäärä. Hyvällä tuurilla joku saattaa samaan aikaan sattua kävelemään, jos olisi itse liikkeellä.
Täytyy nyt sen verran ottaa kantaa, että jo tällä hetkellä kevyenliikenteen väylillä on kyllä väkeä ollut ainakin aina silloin kun on itse tullut Skanssin alueella vierailtua (eli vähintään kerran viikossa eri viikonpäivinä ja kellonaikoina). Ja aika taajaan valmistuu uutta asuntokantaa myös alueelle. Eli tuo pyöräilijää ja kävelijää jos jonnekin suuntaan on todellisuutta jo nyt.
tekijänä torredelmar
#106393
Skanssin alue on laajentunut skanssinkadun toiselle puolelle lähemmäs uudenmaantietä sorakadulle.
Kuva
Kuva
Onkohan katutasoon tulossa liiketiloja?
Kuva
Kantti, hmikko, veka ja 2 muuta tykkää tästä