Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#94392
hmikko kirjoitti:
veka kirjoitti:Jotenkin vallalla on yhä sellaista ajattelua, että perinteisen korkeakulttuurin (ja esim. kirjastojen) puolella rahaa saa palaa ja rakennuksille varataan kaupungin parhaat paikat. Urheilun ja viihteen puolella ollaan kovasti kitsaampia.
En nyt ihan tunnista todellisuutta tuosta. Mistään ei tule semmoista julkista kitinää kuin kultturirakennusten ja -hankkeiden rahoituksesta. Esim. Olympiastadionin remontti on mennyt erittäin vähin kitinöin verrattuna vaikkapa Musiikkitaloon.
Ja Olympiastadioninkin kohdalla kitinä on kohdistunut täysin siihen, että remontti on kallis kulttuurihistoriallisten syiden vuoksi. Urheiluväki olisi halunnut purkaa stadionin, ja rakentaa uuden tilalle.
Clepe tykkää tästä
#94395
Pyöröovi kirjoitti:Ihan alkujaan on vaikea ymmärtää, miksi keskustaan tarvitaan uusi jättiareena kiekolle, kun Hartwall on jo olemassa ja tapahtumia voidaan järjestää vielä useammassakin paikkaa. Jos moinen välttämätön tarve on olemassa, HIFK:lle voitaisiin myydä tehokas siivu tonttia ja viereen voitaisiin samalla suunnitella muuta kaupunkia. Nyt valtaisa mötikkä vailla kummempaa kunnioitusta ympäristöään kohtaan on nousemassa upean vanhan jäähallin viereen, vaikka parempaa olisi voitu saada paikalle. Toisin kuin Tande haluaisin pois massiivisuudesta kohti hienovaraisempaa, mutta silti tehokkaampaa suunnittelua.
Juju on siinä että yleiskaava ei salli pääasiallisesti asumiseen tarkoitettua tilaa tuolla, joten kaikki on laitettava samalle tontille.
#97456
Mä taisin jo joskus kaksi vuotta sitten ehdottaa että rahoitetaan maanalainen halli mieluummin jostain muualta lahjoitettavilla tonteilla kuin ylisuurella möhköllä Töölössä jos "yksityisellä rahalla" rakennettavan hallin fiktiosta halutaan pitää kiinni, mutta nyt saadaankin molemmat...
#97458
^ Tällä kikalla on ainakin se hyvä puoli, että se tekee kaikille selväksi, että kaupunki rahoittaa hallia rakennusoikeutta antamalla, kun hommaan liitetään täysin areenaan kuulumatonta rakentamista. Keskustelu näyttää virinneen ihan eri tavalla, kuin pelkästä hallikolossista puhuttaessa.

Tää on nyt vissiin sitä osallistuvaa budjetointia... Hernesaaren tontinluovutukset ovat tulossa, liikuntahankkeille tiedoksi. Sieltä oma kerrostalo rantatontilla.
#97462
Jos tarkkoja ollaan, niin kerrotun mukaan Helsinki ei "anna" tai "lahjoita" tontteja eli rakennusoikeutta, vaan luovuttaa sen käypään hintaan. Näin sanoi edellä olevassa HS:n artikkelissa siteerattu Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan erityisasiantuntija Katarina Nordberg. Totta kai se on joka tapauksessa huomattava etu, ja niin pitää ollakin, jotta sillä olisi merkitystä. Toivottavasti tuo hinta kerrotaan aikanaan myös julkisuuteen, jotta turhista pahoista puheista päästäisiin. Sitten voidaan keskustella siitä, mitä tarkoittaa käypä hinta.

Joka tapauksessa on hieno juttu, että tämä upea hanke päästään toteuttamaan yksityisellä rahalla ja riskillä. Nyt tässä projektissa on vain voittajia.
#97463
veka kirjoitti: 31.03.19 10:48 Joka tapauksessa on hieno juttu, että tämä upea hanke päästään toteuttamaan yksityisellä rahalla ja riskillä. Nyt tässä projektissa on vain voittajia.
Ei ole projektia, jossa on vain voittajia. Pitää miettiä vaihtoehtoja, joita tuossa jättihallin paikalla olisi voinut olla, jos haluaa miettiä häviäjiä.
#97464
Helsinki "luovuttaa" kaikki tontit reiluun alihintaan. "Käypä hinta" lasketaan tontinvuokrasta käyttämällä korkotasoon nähden aivan absurdin korkeaa tuotto-odotusta, mikä painaa hinnan hyvin alas.

Nyt puhutaan tämän hankkeen kohdalla 1400 euron neliöhinnasta rakennusoikeudelle. Kun asuintalon rakennuskustannukset eivät nouse missään 4000 euron yli, ja myyntihinnat vaikka alkavat 7000 eurosta neliö, niin "käypä hinta" on ehkä noin puolet tonttien oikeasta hinnasta.
#97466
Eikös kaupunki hiljattain linjannut tai ainakin aikonut linjata että se keskittyy tontinvuokraukseen sen sijaan että tontteja myytäisiin. Tämä periaate on ilmeisesti heitetty romukoppaan heti kun tälläistä hanketta puuhataan, jossa ei myytäisi vain ko. hankkeen tonttia vaan kasapäin tontteja ympäri Helsinkiä. Sinänsä kannatan enemmän tonttien myyntejä ja mahdollisesti korkeampaa kiinteistöveroa (jos siis vuokrauksen tarkoitus on kerätä vain enemmän rahaa), mutta tässä hankkeessa on hassua että myyntiä harrastetaan näinkin kyseenalaisesti.

En yhtään ihmettelisi vaikka koko hanke nykyisessä muodossaan kuopattaisiin kokonaan lautakunnan toimesta, sillä on kuulunut kriittisä arvioita sekä kompleksin ulkoasusta ja sen massiivisuudesta että hankkeen rahoituksesta.
#97467
^ Olisin yllättynyt, jos tuo tässä vaiheessa torpataan. Hankehan on esitelty lautakunnalle aiemissa vaiheissa, ja hommaa on jatkettu. Puolueet neuvottelevat näistä tykönään, ja jos joku isoista olisi asettunut vastustamaan, niin siitä olisi varmaan kuulunut jo. Vastaava apulaiskaupunginjohtaja Sinnemäki ymmärtääkseni kannattaa, ja Kokoomus tietysti. Sen voisin kuvitella, että jos kansalaisten älämölö nousee, niin valtuustossa saatetaan päätyä Jätkäsaaren tornihotellin kaltaiseen täpärään äänestykseen.
#97469
Siis oli hankkeesta mitä mieltä hyvänsä (itse ymmärrettävästi kannatan), toivoisin ehdottomasti ryhmäpäätösten pitävän. Se, miten Jätkäsaaren hotellista kehkeytyi "omantunnon kysymys" oli aika ikävä case.

Paljon itkua ja porua saanut tämäkin varsin maltillinen kompromissiratkaisu. Ei kelvannut mäntymäen kenttä ja nykyisen tontin suunnitelmatkin ovat jo pienentyneet melkoisesti. Onhan hanke edelleen varsin isossa mittakaavassa, muttei ainakaan omasta mielestä alueelle edes sovi mitkään pienkerrostalot. Jotenkin olisin uskonut ihmisten olevan nimenomaan tyytyväisiä, ettei rakenneta pelkkää "jäähallia", vaan oikeasri 24/7 elävänä pysyvä kokonaisuus. Siis omasta mielestäni kerrosneliöitä asumiseen voisi lisätä nykyisestäkin ja toivon Helsinki Gardenin olevan pelinavaaja Nordenskiöldinkadun ja Laakson täydennysrakentamiselle.
#97472
Pyöröovi kirjoitti: 31.03.19 11:36 Ei ole projektia, jossa on vain voittajia. Pitää miettiä vaihtoehtoja, joita tuossa jättihallin paikalla olisi voinut olla, jos haluaa miettiä häviäjiä.
Tämä on oikeastaan se pointti, jota itsekin tarkoitin. Monissa, ehkä useimmissa paikoissa Helsingissä ei ole liiemmin vaihtoehtoja sen jälkeeen kun isot kaavaratkaisut ja linjaukset on tehty. Eteläsataman G-tontti on sellainen aito vaihtoehtojen paikka. Gardenin tontilla kai ainoa todellinen vaihtoehto on se, ettei tehdä mitään ja jätetään parkkipaikaksi. Joten onko häviäjiä? Minusta ei ole.
  • 1
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 18