Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Nalle
#89390
Hemmetti. Vielä esityslistan aikana siellä oli valituskirjelmä viereiseltä taloyhtiöltä. Nyt ei sitä enää ollut pöytäkirjassa. No, toivotaan että tuo on sillä selvä ja ravintola siihen saatais ens kesäksi.
tekijänä paavali
#89392
Miksi tuostakin nyt valittaa? Alueelle tulee vihdoin lisää palveluja ja asuntojen arvot sen kuin kasvavat kun alue tiivistyy, sekin on ilmeisesti ongelma joillekin vaikka itse omistaa asunnon.
tekijänä ptjuhis
#89786
Kuuluu nähtävästi osalla jotenkin turkulaiseen menttaliteettiin - valitetaan valittamisen vuoksi. Kaupunki kehittyy ja sen myötä myös maisema. Toki aikanaan rakennuksia purettiin kehityksen johdosta milloin milläkin verukkaalla, mutta se onkin toinen juttu.
tekijänä kilonet
#89789
Rivarin pitäis olla viimein valmis! Ehkä on jo asukkaatkin muuttaneet. Tais olla vain 1 1,5 miljoonan kämppä enää myymättä.
tekijänä ptjuhis
#89790
Ei ole ihan vielä valmis. Toki alkujaan taisi aikataulu olla sellainen, että heinäkuussa pitäisi valmistua eli paljosta ei ole enää kiinni. Tänään lenkkeilin rivarin ohi. Siellä siivottiin tiloja sisällä, mutta takapuolella on vielä laiturit kesken.
Avatar
tekijänä Kantti
#89879
Viimeisen Rovon rivitalo noin viikko sitten.
Kuva

Sataman päädyssä laiturin teko alkanut, ilmeisesti myös ensimmäisen valmistuvan asunnon loppusiivous?
Kuva

Kuva

Lemminkäisen Asunto Oy Turun Sataman Loiste. Siellä ei kiirettä pidetä. Kolme neljä äijää ja pomo, loput lomilla? Kaikenkaikkiaan edennyt nahkeasti ja seissyt pitkään paikoillaan.
Kuva

Skanskan As Oy Kuunarinrannassa sama tilanne, loma-aika, pari kolme tyyppiä hommissa
Kuva

TKU-Rakennus Oy:n As Oy Föörmanni on piakkoin harjassa. Mikäli talosta tulee muiden korttelin rakennusten kanssa saman korkuinen, kerros lisää.
Kuva

Kuva

Kuva

Kolmella sivulla parvekkeet, kuten asiaan kuuluu Telakkarannassa.
Kuva
Janne_H, jfo, Ukilainen tykkää tästä
tekijänä Sisu
#89882
Rakentamisen suhdanne on sen verran kiihkeässä tilassa että elementtitehtailta ei tahdo saada elementtejä sovitun mukaisesti. Siksi monet työmaat näyttävät etenevän - ja niin tekevätkin - hitaasti. Tilanne ollut päällä koko vuoden eikä helpotusta näy.
Avatar
tekijänä Kantti
#89886
Sisu kirjoitti:Rakentamisen suhdanne on sen verran kiihkeässä tilassa että elementtitehtailta ei tahdo saada elementtejä sovitun mukaisesti. Siksi monet työmaat näyttävät etenevän - ja niin tekevätkin - hitaasti. Tilanne ollut päällä koko vuoden eikä helpotusta näy.
Näinpä taitaa olla. Tästä lehdissäkin välillä on kirjoiteltu. Heinäkuu lisäksi on ollut perinteinen rakennustyömaiden kesälomakuukausi, joten näkyy sekin työmaiden hiljaisuutena. Molemmat kerrostalotyömaat edellisessä postauksessa ovat muutenkin odotelleet ennen töiden varsinaista aloittamista, tässä muutama kuukausi sitten. Lemminkäisen Sataman Loiste taisi hengähtää jopa vuoden verran.
tekijänä kilonet
#89908
Toi kuopan ympäristö on niiin upea! Onkohan koko Suomessa mitään vastaavaa? :smt007

Tampereella Luminaryn työmaalla huhkii parhaillaan kymmeniä työmiehiä (kuvista päätellellen voi olla jopa 50), että jossakin kyllä työt jatkuu lomakuukausinakin..

Sataman Loiste taisi muuten odotellan että naapurin talon Sataman Tähti kämppien myyntiä kesti niissä jonkin aikaa.
Avatar
tekijänä Kantti
#90400
As Oy Kuunarinranta eilen.
Kuva

Viimeinen Ropo.
Kuva

Kuva

Vastapäätä Turun Linnanranta rivaria Lemminkäisen Turun Sataman Loiste.
Kuva

Rivarin laiturit ja laiturille laskeutuvat portaat alkavat valmistua.
Kuva

Kuva

Sataman puoleisessa päädyssä ikäänkuin asutaan jo? Laiturin sulkee eräs Turun kulttuuripääkaupunkivuodelle tehty hylje veistos. Stefan Lindfors teki useita hylje veistoksia jotka kupttuuripääkaupunkivuoden jälkeen myytiin eri tahoille. Eräs niistä on Helsingissä, Hotelli Clarionon edustalla.
Kuva

Kuva

Viimeisen Rovon päässä riittää vielä viimeistelemistä. Kenellehän se kuuluu?
Kuva

Kuva
TurkuCubed, zeizei, Janne_H ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#90830
Kuopan alueella Lemminkäisen työn alla oleva rakennus alkaa olla harjassa , 6-kerrosta on saatu pystytettyä.
Kuva

Viimeisen Rovon rivatalon laituri on sekin valmistunut.
Kuva

Laiturilla, rivatalon asuntojen välillä, on pienet kynnykset erottamassa asuntojen käytössä olevaa aluetta. Ulkoa katsoen kaikki näyttää valmiilta tällä Kuopan puolella ja vaikuttaisi aivan kuin siellä jo asuttaisi? Sähköliitännät ja vesipisteet on talon ulko-oven tasanteen alla ja veneen kiinnityspylpyrät valmiina laiturin reunassa. Toiselta, joenpuoleta, näyttää selvältä työmaalta edelleen.
Kuva
veka, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#90931
kilonet kirjoitti:Tuo uusi rivari on muuten illalla aika hienosti valaistu vink, vink..
Joko se on valmis?
  • 1
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 28