Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä ultrix
#28887
Ideaparkin tunkkaisuus käy ilmi tuosta laajennusmainoksesta: kattoikkunat ainoastaan yhdessä pikku kohdassa, vaikka järkevästi toteutettuna ne olisivat arkadimaisesti kävelykäytävien yläpuolella koko matkalta, kuten Tullintorilla tai sitten pistemäisesti kupoleina kuten Koskikeskuksessa.

Citycon vs. Sukari: 2-0.
Avatar
tekijänä grendy
#29477
Aamulehti kirjoitti:Lempäälän Ideapark jää todennäköisesti ainoaksi

Sukari: Ydinvoimalallekin saa helpommin luvat kuin kauppakeskukselle

Uusia Ideaparkeja ei enää tule. Lempäälä jää ainoaksi.
- Kauppakeskuksen rakentaminen vaatii ydinvoimalan luvat. Suuret kauppakeskukset ovat nyt tässä, sanoo liikemies Toivo Sukari päättäväisesti. Sanat tarkoittavat, että Kiiminki, Pieksämäki ja Vihti jäävät nuolemaan näppejään. Hankkeet ovat niin jäissä, että ne ovat melkein ikiroudassa, kuopattu ja unohdettu.
- Olisin rakentanut ennen lamaa. Rahoitus oli kunnossa ja rakentajat tiedossa, mutta lupa-asioita ei saatu kuntoon.
Tai ehkä sittenkin. Kunnon liikemies ei koskaan sano ei. Sukari on valmis ajattelemaan asian uusiksi joskus kymmenen vuoden kuluttua. Jospa yleinen mielipide muuttuu myönteisemmäksi. Sukari ei usko, että muutaman viikon kuluttua Oulun seudulla valmistuva kauppapaikkaselvitys muuttaa enää mitään. Vaikka se näyttäisi vihreää valoa, Ideaparkia Titanic-kopioineen ei ryhdytä rakentamaan Kiiminkiin.
Kiimingin elinkeinojohtaja Jyrki Kemppainen puhuu ympäristöministeriön tiukentuneesta ohjauksesta, joka on nyt napannut Kiiminginkin otteeseensa. Hän uskoo silti, että ratkaisuja voitaisiin tehdä tämän vuoden aikana.
- On selvitetty, että yli 30 prosenttia Lempäälän Ideaparkin kävijöistä tulee Pirkanmaan ulkopuolelta. Matkailullinen asema korostuu Kiimingissä vielä Lempäälää voimakkaammin.
- On valtavan iso menetys, jos Ideapark-hankkeeseen tulee mutkia matkaan.

Haaparantaan

Sukari on suunnannut katseensa jo toiseen suuntaan. Hän osti viime kesänä kaksi tonttia Haaparannasta, yhteensä noin 4-5 hehtaaria Ikean vierestä. Rakennusoikeutta on parin hehtaarin verran ja häntä kiinnostaa ainakin Maskun rakentaminen. Ideaparkille tila ei riitä. Sitä ennen alkavat laajennustyöt Lempäälässä. Noin 13 miljoonan euron investointi tuo 1,5 hehtaaria lisää liiketilaa nykyisen hallin eteläpäähän. Loppukesästä alkava rakennustyö valmistuu vuoden kuluttua siitä.
- Noin 1,2 hehtaarin verran on jo alustavasti vuokrattu. Tulossa on vaatekauppaa, tilaa vievää kauppaa, kodinsisustamista ja kodinkonekauppaa.

Vuoden 2006 joulukuussa avattu Ideapark rakennettiin käytännössä kokonaan velkarahalla. Sitten rahoitus järjestettiin uusiksi niin, että saksalaistaustainen kiinteistöihin sijoittava Aareal Bank otti hoitaakseen koko 120 miljoonan euron velkavastuut. Hyvällä paikalla sijaitsevien liikekiinteistöjen kysyntä on vahvassa kasvussa. Sukarin mukaan hänellä on tällä hetkellä kymmenen muuta kiinteistöä, jotka myisi mieluummin kuin Ideaparkin.
- Emme silti hae aktiivisesti ostajaa, mutta jos joku tulee ja tarjoaa vaikka 300 miljoonaa, niin ehkä voimme harkita. Tiettävästi helsinkiläinen Advium toimii neuvonantajana sopivan ostajan etsinnässä.
Eiköhän tää periaatteessa ollut jo kaikkien tiedossa ja toiveissa ;)
tekijänä Valdéz
#29478
grendy kirjoitti:Kunnon liikemies ei koskaan sano ei. Sukari on valmis ajattelemaan asian uusiksi joskus kymmenen vuoden kuluttua. Jospa yleinen mielipide muuttuu myönteisemmäksi.
Ainahan sitä voi ajatella mitä vain. Olisin kovin huolestunut, jos mielipiteet muuttuisivat tuohon suuntaan. En olisi yllättynyt, olisin vain pettynyt. Mutta jospa saataisiin täällä Talossakin hengähtää vähäksi aikaa. :)
Avatar
tekijänä Jari
#29487
grendy kirjoitti:
Aamulehti kirjoitti:Lempäälän Ideapark jää todennäköisesti ainoaksi
Taitavat olla perättömiä puheita Sukarilta. Kunhan kiroaa tiukkaa lupaprosessia ja yrittää saadaa huomiota.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kiiminki-i ... aan/850491
Kaleva kirjoitti:Kiiminki: Ideapark yhä voimissaan

Kiimingin kunnanjohtaja Jukka Weisell kiistää, että liikemies Toivo Sukari olisi perunut suunnitelmansa rakentaa Kiiminkiin Ideapark-liikekeskus.

"Keskustelin Sukarin kanssa viimeksi puoli tuntia sitten", Weisell sanoi hieman kahdentoista jälkeen. "Kaikki, mistä on aiemmin sovittu, on vielä voimassa."
Avatar
tekijänä 16valve
#29518
Klazu kirjoitti:Ei voi kuin sanoa että LOL koko Sukari. Tätä ei voi sanoa edes uutiseksi, koska itse en koskaan uskonut muihin Ideaparkkeihin.
Itse en viitsi lollitella Sukaria yhtään. Hän on kovan luokan business mies, jonka kautta on työllistetty välillisesti tai välittömästi Suomessa tuhansia henkilöitä. Että ei ihan turha mies, vaikka välillä jotkut hankkeet ovatkin mielipiteitä jakavia. Ilman näin rohkeita, aktiivisia ja vielä varakkaitakin ihmisiä ei syntyisi kilpailua, ja kulutustuotteiden hinnat pysyisivät pilvissä. Toki toivoisin sijoitusten kohdistuvan enemmän keskustojen tuntumaan ;)
Avatar
tekijänä RV
#29519
Joutaisi roskakoriin koko ympäristöministeriö. Suuret kauppakeskukset elvyttävät pieniä paikkakuntia ja luovat tuhansia työpaikkoja sekä lisäävät huomattavasti kaupan alan valikoimaa. Jos häiritsee erityisemmin oman auton käyttö tai sijainti, voi aina käydä niissä ihanissa kivijalkaputiikeissa. Ideaparkin kaltaisissa kauppakeskusissa käyvillä tulisi kuitenkin olla mahdollisuus siihen. En uskoisi, että Helsingin keskustassa asuvalta on erityisemmin pois jos Vihtiin pistetään Ideapark?

Porvoon Kuninkaanporttiin vilkkaaseen liikenneväylien ja tulevan Heli-radan risteyskohtaan suunniteltiin valtavaa määrää asuntoja ja suurta kauppakeskittymää. Ympäristöministeriö hylkäsi tämän hankkeen, joka olisi elvyttänyt nykyisin täynnä rautakauppoja olevaa aluetta sekä koko Porvoon kaupunkia lisäten huomattavasti Porvoossa käymistä ja Porvoon muuttovirtaa. Haloo? Siksi ulkomaiset yritykset eivät sijoita Suomeen; pelkässä rakennusluvan käsittelyn valmistelun esikäsittelyssä menee vuosia.
Avatar
tekijänä eskimo
#29532
RV kirjoitti:Joutaisi roskakoriin koko ympäristöministeriö. Suuret kauppakeskukset elvyttävät pieniä paikkakuntia ja luovat tuhansia työpaikkoja sekä lisäävät huomattavasti kaupan alan valikoimaa.
Mm. tyopaikkojen lisaantymisella uusia kauppakeskuksia yritetaan markkinoida. Todellisuudessa ymparistosta laajalta alueelta pienkaupat panevat laput luukulle. Tehokkaat kassat hoitavat liukuhihnalta suuret asiakasmaarat ja itsepalvelukassatkin tekevat tuloaan.

Kaupan monipuolista valikoimaa ei kannata kehua. Kaksi keskusliiketta sanalee, mita Suomessa ostetaan. Ulkomaiset ketjutkin uskovat naiden muovaamaan ostoskayttaytymiseen ja sovittavat valikoimansa siihen. Esim. Bauhaus rautakauppavalikoima on sovitettu nain ja kateellisena saa ulkomailla tutkiskella hienoja tuotteita, joita saman ketjun suomalaisissa liikkeissa ei ole.

Ymparistoministeriolle suuret kiitokset rohkeudesta tarttua kauppapaikojen sijoittumiseen!
tekijänä bitterfly
#29534
Sukari vain puijaa ja kohta se taas yllättää! Ei se kaveri luovuta ihan helposti, kunhan kiukuttelee vain välillä.
Avatar
tekijänä grendy
#32854
Sukari in action again, nyt alkaa kaverilla jo viirata päässä ihan tosissaan? :D
Aamulehti kirjoitti:Sukarin yllätys: Ideaparkiin ei uimahallia vaan huvipuisto

Lempääläläiset eivät saa uimahallia ainakaan lähiaikoina. Liikemies Toivo Sukari on luopunut kokonaan Ideaparkiin suunnitellusta uimahallista ja hiihtoputkesta. Sukarin mukaan uimahalli olisi ollut katastrofi.

- Oli oikeasti hyvä, että tuli järki päähän ja ymmärsin luovuttaa, liikemies Toivo Sukari hymähtää.

Hänellä on uusi idea. Tarkoitus on rakentaa jo valmiiksi louhittuihin tiloihin sisähuvipuisto. Sukari kertoo neuvottelevansa eurooppalaisen yrityksen kanssa, joka tulisi pyörittämään huvipuiston liiketoimintaa. Puiston rakentaminen voisi käynnistyä jo ensi keväänä. Sukari kertoo saaneensa asiantuntijoilta laskelmia uimahallin ja hiihtoputken kannattavuudesta. Jo tehtyjen 13 miljoonan euron investointien jälkeen rahaa olisi palanut vielä 17 miljoonaa euroa ennen kuin kokonaisuus olisi ollut valmis. Uimahallin ja hiihtoputken tuloilla olisi katettu vain juoksevat käyttömenot. Kymmenen vuoden käytön jälkeen uimahalli olisi joka tapauksessa pitänyt remontoida.
Mitähän Lempäälän johto sanoo kun niillä piti olla kuitenkin diili uimahallista ja Lempäälä saakin sisähuvipuiston? :lol:.. Tai siis pitäisi saada, tuskin tulee saamaan. Ketä kiinnostaa huvitella kallion sisässä?

EDIT: Aamulehden printtiversiossa oli lisää hauskaa juttua:
Aamulehden printtiversio kirjoitti: Kilpailijat eivät niele Sukarin numeroita

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä oli pelaamassa golfia huvipuistobisneksessä työskentelevien kollegoidensa kanssa, kun hän kuuli Aamulehdeltä Toivo Sukarin suunnitelmista rakentaa huvipuisto. Seppälä keskeytti puhelun hetkeksi ja kertoi uutisen läsnäolijoille. Taustalta kuului kova, ällistynyt huudahdus. Eniten hämmennystä aiheutti Sukarin visio 3-5 miljoonasta huvipuiston vuosittaisesta kävijästä.

- Se on viisi kertaa Linnanmäen kävijämäärä.
Kuulostaa haasteelliselta. Se vaatisi, että koululaisilla ja vanhemmilla olisi lomaa joka kuukausi, Seppälä tuumi huvittuneena, mutta nostaa Sukarille hattua.

Toisaalla iltaansa viettänyt Linnanmäen kehitysjohtaja Rafik Neuman oli sen sijaan suorempi:

- Utopistisia lukuja!

Neuman teki nopean laskutoimituksen. Suomessa on 5,4 miljoonaa ihmistä. Potentiaalisia huvipuistoasiakkaita on kuitenkin vain 2,2 miljoonaa. Heistä jokaisen pitäisi käydä kahdesta kolmeen kertaa vuodessa huvipuistossa ennen kuin Sukarin luvut toteutuisivat. Neuman oli 1990-luvulla mukana sisähuvipuisto Planet Fun Funissa. Hänen mukaansa se kaatui muutamassa vuodessa, koska suomalaiset haluavat olla kesällä ulkona. Talvella kiinnostavat muut asiat, kuten hiihtäminen ja jääkiekko.
Avatar
tekijänä Klazu
#32859
Sukarilla on näillä sutkautuksilla vain ja ainoastaan tarkoitus pitää uppoavaa Ideaparkkia ihmisten mielissä ja otsikoissa. Yhtä tyhjänpäiväistä jauhantaa kuin Ryanairin toimarilla uusista ideoista. Ja media menee retkuun, jatkuvasti.
Avatar
tekijänä grendy
#32861
Klazu kirjoitti:Sukarilla on näillä sutkautuksilla vain ja ainoastaan tarkoitus pitää uppoavaa Ideaparkkia ihmisten mielissä ja otsikoissa. Yhtä tyhjänpäiväistä jauhantaa kuin Ryanairin toimarilla uusista ideoista. Ja media menee retkuun, jatkuvasti.
Ei ainakaan nykyinen Ideapark oo uppoamassa luultavasti yhtään mihinkään, mutta uudet on jo luultavasti kuolleet ja kuopattu?.. Tuntuu että sillä on vaan halu pitää ittensä pinnalla :D
Avatar
tekijänä Klazu
#32862
Onko Ideapark ollut jonkinlainen menestys ja onko se yltänyt tavoitteisiinsa? Paljonhan on puhuttu, että Sukarilla on ollut parkkeineen ainoana tavoitteena päästä myymään ne kovalla hinnalla, mutta sen suhteen on ollut hyvin hiljaista pitkään... Kaupaksi ei tunnu käyvän (jos nyt edes on myynnissä kulisseissa).
tekijänä Jussi
#32865
Klazu kirjoitti:Onko Ideapark ollut jonkinlainen menestys ja onko se yltänyt tavoitteisiinsa? Paljonhan on puhuttu, että Sukarilla on ollut parkkeineen ainoana tavoitteena päästä myymään ne kovalla hinnalla, mutta sen suhteen on ollut hyvin hiljaista pitkään... Kaupaksi ei tunnu käyvän (jos nyt edes on myynnissä kulisseissa).
Täytyy myöntää että hiukan mutuilen seuraavassa väitteessä, mutta tietääkseni Ideapark on kävijämäärillä mitaten pitänyt tai jopa ylittänyt tavoitteensa, mutta taloudellisesti on ensimmäiset vuodet tuottanut 2 miljoonaa tappiota / vuosi.

Optio menestykselle on, mutta todennäköisyydet sille eivät näytä kaksisilta Sukarin lausunto-mainostuksista huolimatta.
tekijänä bitterfly
#32866
Sukari se aina keksii. Ei voi ainakaan moittia laiskaksi. Koko ajan kehittelemässä jotain älytöntä. Sukari on tavallaan todiste siitä, ettei menestyäkseen tarvita niinkään älliä vaan rohkeita visioita, taito puhua muut ympäri ja hieman investoida poliitikkojen voiteluun.
  • 1
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31