Taloforum.fi

[Jape]

Tämä selvästi ansaitsee oman ketjunsa, koska aiheeseen päädytään yksittäisiä rakennusprojekteja ruotiessa harva se päivä – viimeksi suomalaista bulkkirakentamista venäjällä käsittelevässä ketjussa, josta otan tähän muutaman lainauksen.

Itse en nyt mikään arkkitehtuurin asiantuntija varsinaisesti ole, enkä hirveästi osaa sanoa, mutta sellainen tuntuma on jäänyt, etteivät asiat ole täällä loppujen lopuksi hullummin, jos suurimpia ongelmia ovat elementtisaumat.

Meneehän elementtisaumoista nillittäminen suuremmasta perspektiivistä katsottuna kategoriaan "first world problems", mutta sitähän varten interweb on olemassa. Anyways, elementtisaumat menevät hyvin 70-lukulaisissa lähiökerrostaloissa aikansa kuvana, mutta niiden jääminen yhä vielä on minusta käsittämätöntä. Ne syövät minusta "uskottavuuden" uudemmista taloista, varsinkin jos muuten on lähdetty irtaantumaan modernismista (esim. kulmatorneilla, harjakatoilla, jne.).

Kuitenkin hmikko meni mielestäni hyvin ongelman ytimeen, joka ei ole elementtisaumat (vaikka nekin minua häiritsee), vaan kokonaiskuvan ja kunnollisen kaupunkitilan puute:

Melkein poikkeuksetta isoimpien kaupunkien vanhoja keskustoja lukuun ottamatta kerrostalot rakennetaan Suomessa jonnekin tontin perälle ja kadun viereen joku enemmän tai vähemmän epämääräinen autotallihässäkkä. Lopputulema on se, että yksityisiä melulta ja pölyltä suojaisia ulkotiloja ei synny, on vain epämääräistä etutakapihaa. Talot eivät muodosta jatkuvaa julkisivujen riviä, vaan harittavat mikä minnekin. StreetView-kuva yhdestä esimerkistä.

Tämä.

Minua ei periaatteessa haittaa niinkään, että/jos modernismin vaikutteet ovat jääneet elämään täällä talojen muotokieleen vahvemmin kuin muualla. En missään nimessä kaipaa, että uudiskohteissamme alettaisiin imitoida alppitaloja tai välimerellisiä kujakaupunkeja (vaikka esim. Oulun matkakeskukselta kyllä sopisi odottaa jo jotain vähän muutakin kuin miltä tahansa kehätienvarren toimistolta).

Enemmänkin kaipaan, että tätä meidän modernismin perintöämme vähän päivitettäisiin ja vietäisiin korttelikaupunkimaisempaan ja vähemmän autokaupunkimaiseen suuntaan. Erkkereiden, jyrkkien harjakattojen ja kuusiruutuisten ikkunoiden puute ei niinkään haittaa, mutta hmikon mainitsemat etutakapihat ja kaiken maailman parkkikatosten katveet (joita itse kutsuisin ei oikein miksikään alueeksi) senkin edestä.

Vuosaari taitaa olla Suomen yksi suurimpia uudiskohteita yhdessä Etelä-Leppävaaran kanssa. Vuosaaressa on valtavasti esimerkkejä epäonnistumisesta ja arkkivirheistä, mutta uusimmissa tuotoksissa on alkanut näkyä valoa tunnelin päässä. Jotten leimaudu ainaiseksi nillittäjäksi, laitan tässä esimerkin onnistuneesta suomimodernimista, jollainen suorastaan ilahduttaa: Solvikinkadun ja Leikosaarentien risteys Aurinkolahden perukoilla.

Arkkitehtuuri ei missään nimessä ole wow:ta, mutta täysin kelvollista. Nämä tekevät paljon:

• Perimetraalisuunnitteluun viittaava sijoittelu risteyksessä (paremman sanan puutteessa)
• Aukio, katutila
• Parveketornit muodostavat "portin" sisäpihaan

jne.

Tässä on selvästi ajateltu kokonaisuutta ja kaupunkitilaa, eikä vain länttästy taloja sinne minne kaava on jossain kaukaisissa virastoissa taivuteltu ja pakolliset lakisääteiset parkkipaikat ja -katokset ympärille, kuten hmikon esimerkissä.

Myöskin Gustav Pauligin kadun mustavalkomodernistiset laatikot ovat ihan meneviä. Huomatkaa jälleen:

• Korttelirakenne, julkisivu alkaa kadun reunasta
• Katutaso ja ylin kerros eroavat keskiosasta

...ja molemmissa esimerkeissä tietysti julkisivujen päällystäminen. Se vain tekee talosta heti jykevämmän ja pysyvämmän oloisen. Olkoon tämä sitten joku henk. koht. pakkomielteeni.

Tähän vielä lyhyesti...

Itse en nyt mikään arkkitehtuurin asiantuntija varsinaisesti ole, enkä hirveästi osaa sanoa, mutta sellainen tuntuma on jäänyt...

Veikkaan, ettei Talossa ole varsinaisia arkkitehtuurin asiantuntijoita (esim. taidehissan maistereita) juuri ollenkaan. Mutu-pohjalta täällä itse kukin enimmäkseen kirjoittelee. Jollain on ehkä kuitenkin vähän enemmän asiaperusteluita ja ymmärrystä kuin toisella. Hyvä kuitenkin, että on tällainen arkkitehtuurikeskustelun kansalaistori, jossa ei asukasyhdistysten hengessä ole pakko vastustaa kategorisesti kaikkea, ja ollaan toisaalta myös vapaita virastojen kylmän kapulakielis-matemaattisesta tulokulmasta.

Tämä näin akuuttina vastauksena noihin quoteihin, mitä Venäjä-ketjussa aiheeseen vastattiin. Paljon olisi tästä sanottavaa, mutta nyt ei riitä aika.

Vielä yksi Streetview-esimerkki arkkitehtuurista, jossa on selvästi vapauduttu täysin suomibulkkiuden kahleista: Eliel Saarisen tie Etelä-Haagassa. Osaako kukaan kertoa, miten noin raikkaan virkistävän erilaisia taloja pääsi syntymään tuohon? Onko sillä asian kanssa tekemistä, että tie on nimetty suomalaisen arkkitehtuurin ylijumalan mukaan? Kun ottaa huomioon että tuosta tulee vielä menemään ratikkalinja (Raide-Jokeri) sitten ehkä joskus, niin sopisi melkein esikuvaksi täydennysrakentamiselle. Tällaista lisää, kiitos!

[Iggy.P]

Yhtenä tähän asiaan liittyvänä huomion arvoisena seikkana on hyvä tuoda esiin se, että suomalaisen kerrostalorakentamisen taustalta löytyy myös melko paljon monista muista maista poikkeava talouselämän rakenne. Meillä on hyvin voimakas maan sisäinen muuttoliike, jonka seurauksena rakennusyhtiöt rakentavat paljon. Siksi rakentamisessa liikkuu suuria rahoja ja rakennusyhtiöillä on paljon päätäntävaltaa asioihin. Lisäksi huomattava osa rakentamisesta tehdään täysin uusille alueille (monissa muissa maissa useimmiten täydennetään vain vanhoja alueita).

Nämä seikat vaikuttavat mielestäni varsin voimakkaasti siihen kuinka suuri paine uuden arkkitehtuurin tyylilliselle laadukkuudelle voidaan asettaa. Jos rakentaminen on vähäistä, ja sillä vain täydennetään tietyt ominaispiirteet omaavaa aluetta, arkkitehtuuriin on helpompaa vaikuttaa kansalaiskeskustelun yms. kautta. Asunnonostajat voisivat toki vaikuttaa valinnoillaan enemmän rakentamiseen, mutta meillä asunnonostajilla ei ole useinkaan asiaan samaa perspektiiviä kuin monissa muissa maissa asuvilla, sillä tyypillinen kerrostaloasunnonostaja on joko sijoittaja tai eläkeläispariskunta. Ostopäätöstä tehtäessä korostuvat siten käytännönseikat.

Autoilukeskeisen suunnittelun kääntäminen "joukkoliikenneajatteluksi" on myös erittäin vaikeaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Varsinkin täällä Oulussa ajatellaan helposti että jos ei ole autoa niin pääseehän sitä pyörällä. Miksi siis panostaa kovin paljoa joukkoliikenteeseen? Puhumattakaan että suunnittelua tehtäisiin sen ehdoilla. Tästä huolimatta Oulu on tehnyt kuitenkin sentään jotakin asian hyväksi perustamalla pienemmillä busseilla ajettavan "Cityliikenteen" (bussien kokoa kasvatettiin myös hieman) ja lupaamalla lisätä myös muita bussivuoroja. Runkolinja-ajattelukin taitaa edetä ainakin jossakin määrin.

[RV]

Itse yleensä tykkäilen vähäeleisemmästä, modernistisesta arkkitehtuurista; jyhkeät 70-luvun rakennukset ovat mieleeni. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että samanlaisia tulisi tuottaa edelleen.

Joka tapauksessa mielestäni esim. täällä Talossa suhtaudutaan suomalaiseen nyky-arkkitehtuuriin aivan täysin liian kriittisesti. Tulos tuppaa olemaan yleensä hyvää keskitasoa - kun em. Martinlaakson tornia on hirveästi haukuttu, olen tullut ihmetelleekseni, että miksi ihmeessä sitten Vantaalaiseen lähiöön pitäisikään toteuttaa mitään wow-arkkitehtuuria? Toki suurempien kaupunkien keskusta-alueet ovat asia erikseen. Mielestäni onnistuneita esimerkkejä nykyarkkitehtuurista ovat Siltasaarenkadun varren tyhjälle tontille Helsingissä muutamia vuosia sitten toteutettu uudisrakennus, sekä muutamat Hermannin rantatien uudet asuintalot.

Sitä taas en ymmärrä, miksi umpikortteleita ei nykyisin toteuteta lainkaan. Kunhan sisäpiha on avara ja valoisa, ratkaisu on mitä toimivin arkkitehtoonisesti. Sikin sokin sijoitetut talot toimivat esteettisesti vain mm. suurien kukkoloiden tapaisissa ympäristöissä (esim. pohjois-Haaga). Esimerkiksi Espanjassa lähes kaikki lähiötkin koostuvat umpikortteleista!

Autokaupunkiin vielä; mun mielestä vaihtoehtoina tulee olla joko raideliikenneratkaisuin toteutettu joukkoliikennepainotteisuus tai puhdas autokaupunki; bussiliikennettä ei tulisi missään tapauksessa tukea kaupungeissa em. bussikaistoin; bussit ovat kaupunkien sisäisessä liikenteessä täysin toimimaton, vastenmielinenkin ratkaisu.

[ultrix]

Tässä on tullut hyviä aspekteja esiin. Minua ei häiritse modernismi sinänsä vaan lähinnä se, että modernismin ja jonkin uusbrutalismin varjolla tehdään huonoja julkisivuja. Olen varmasti nillittänyt emmentaalijuuston reikiä muistuttavasta randomaukotuksesta tarpeeksi, mielestäni siis sellainen näyttää muuten modernistisessa talossa yksinkertaisesti rumalta. Mutta se ei ole suinkaan ainoa ongelma julkisivuissa. Talossa kirottujen elementtisaumojen lisäksi julkisivuja vaivaa yleinen viimeistelemättömyys – kalleillakin alueilla huomaa etenkin 1990-luvun lopun rakentamisesta alkaen parveke-elementeissä ja muissa teräselementeissä yksinkertaisesti rumaa ja väkivaltaista viimeistelemättömyyttä: parveke-elementit ovat kulmistaan teräviä, harkkomaisia, ikään kuin parveketehtaalla olisi rälläkkämies irtisanottu ja jatkettu saman tuotteen myymistä pokkana kuin munkkikahvilan myyjä tonnin seteli-sketsissä (http://youtu.be/XBDpIHH4glE).

Yksi idea, jolla olen leikitellyt vanhojen 1970-luvun lähiökerrostalojen saneeraukseksi on se, että niiden vanhat parvekkeet poistettaisiin kokonaan ja tilalle rakennettaisiin loivasti kaareva lasiseinä (vrt. Radisson Blu Kampissa), johon olisi integroitu parvekkeet, naapurin parvekkeen ja oman parvekkeen välissä olisi lasitiili. Kaari päättyisi molemmissa päissä ennen talon päätyä, jolloin talon suorakulmaisuus jäisi yhä näkyviin. Tällaiseksi kuvittelin modernin arkkitehtuurin tulevaisuuden lapsena 1990-luvulla ja vielä 2000-luvullakin.

Toinen lapsuuteni visio tulevaisuuden arkkitehtuurista on lyhyesti sanottuna kasvihuone. Ei välttämättä kauttaaltaan lasinen, mutta perusidea kasvihuoneesta – mikäs sen hienomman näköinen kuin minimalistisesti lasista ja teräksestä julkisivunsa saanut talo? Lapsena muistan ihmettelleeni hätää kasvihuoneilmiöstä, koska luulin sen tarkoittavan kasvihuoneilmiötä arkkitehtuurissa, mikä oli siis lähtökohtaisesti hyvä asia, koska futurum perfectum.

Intimiteettiä toisi esim. mustan lasin tai teräksen käyttö sellaisissa kohdissa, joissa tyypillisesti on käytetty betonia tai puuta ja etelän suunnan kattolape voisi olla yhtä aurinkopaneelia.

Kolmas tapa uudistaa modernismia olisi palata yleisessä muotokielessä 111 vuotta taaksepäin edellisen vuosisadan vaihteeseen, jolloin taantumuksellisen kertausarkkitehtuurin (uusklassismi, -barokki, -renessanssi, -gotiikka) tilalle tuli jugend, art nouveau ja muu silloin moderni arkkitehtuuri. En sano, että pitäisi alkaa väsäileen jotain pöllönkuvia ikkunanpokiin, mutta jugendin plastisuus, fantastisuus ja ajankestävyys esim. muumitalomaisten, kartiohattuisten kulmatornien avulla saisi meikäläisen tällaiseksi:

[Darre]

Ottaisin esille sellaisen pointin, että arkkitehtuuri on jostain syystä jätetty peruskouluopetuksen ja myös lukio-opetuksen ulkopuolelle lähes kokonaan. Muutenkin rakentaminen ja siihen liittyvä kaupunkisuunnittelu ja tätä kautta se kulttuurimaantieteellinen identiteetti pitäisi olla ihan perusasioita, joista keskusteltaisiin jo lapsille ja tätä keskustelua käytäisiin koko elämä. Siellä kapaloissa ne tulevat arkkitehdit ovat ja imevät tietoa kuin talouspaperi. Ja jotta tämä ei nyt ymmärrettäisi väärin, niin tarkoitan innoittavaa ja perustason opetusta, en mitään ideologista propagandaa tietyn tyylisuunnan puolesta tai vastaan.

Muutenkin arkkitehtuurista keskustellaan mielestäni liian vähän mediassa. Meillä on toki uutisointi kaikista uusista projekteista, mutta se jää sitten yleensä siihen. Hyvänä esimerkkinä tästä on mielestäni erinomainen Ruma Suomi -sarja, joka todella heittää päin naamaa kakein, mitä arkkitehtuurissa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Tätä tasokeskustelua voisi olla siis paljon enemmän, sitä voisi olla enemmän opetussuunnitelmissa ja se voisi olla huomattavasti keskeisemmässä asemassa mediassa kun ylipäätään puhutaan kulttuurista (laajana käsitteenä). Miksei esim. taloja ja kaupunkisuunnittelua arvioida samaan tapaan säännöllisesti kuin elokuvia tai kirjoja. Tämä voi kuullostaa äkkiseltään oudolta, mutta miksi ei. Yksi julkinen ja laajasti luettu mielipide herättäisi aina keskustelua. Kyllähän nyt rakentaminen ja arkkitehtuuri ja laajemmin kaupunkisuunnittelu ovat paljon tärkeämpiä alueita kuin elokuvat, jos nyt tämänkaltainen arvoluokittelu sallitaan. Ja miksei sallita, tämä on minun mielipiteeni.

[Toni]

Hyvä oivaltavia pointteja Darrelta. Itse asiassa kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri koskettaa jokaist, sillä altistumme sille aina passiivisesti, kiinnosti se meitä tai ei. Se on läsnä jokaisen arjessa, päinvastoin kuin muu kulttuuri jota tätyy varta vasten kuluttaa. Vaikka ei tiedostaisikaan olevansa kiinnostunut varta vasten kaupunkisuunnittelusta, väittäisin että jokainen meistä havannoi rakennettua elinympäristöään ja antaa sen vaikuttaa omiin tuntemuksiinsa. Tästä näkökulmasta kaupunkisuunnittelu- ja arkkitehtuurikeskustelu ansaitsisi ehdottomasti paikkansa mediassa sekä opetuksessa. Unohtaisin opetuksessa lähes täysin erilaisten tyylisuuntien läpikäymisen. Sen sijaan paljon tärkeämpää olisi kannustaa havainnoimaan rakennettua ympäristöä ja asioita, joista se koostuu.

Mitä nykyarkkitehtuuriin ja uudistuotantoon tulee, mielestäni yksittäisten kohteiden ulkonäkö ei loppujen lopuksi ole se ongelma. Paljon pahempi tyylirike on kaavoituksessa. Rakennukset massoitellaan ja asetetaan aivan liikaa 1970-luvun esimerkkien mukaan. Allekirjoitan täysin Japen lainaaman hmikon "etutakapiha" kommentin ja toiveen korttelikaupunkimaisemmasta rakentamisesta.

Lähtökohtaisesti Suomessa tehdään varsinkin pienille paikkakunnille liian korkeaa, mutta epätiivistä. Mielestäni Hämeenlinnan Raatihuoneenkatu edustaa melkolailla ideaalia ilmettä, mitä soisi näkevän enemmänkin: https://maps.google.com/maps?q=H%C3%A4m ... 2,,0,-2.87

[Iggy.P]

Lähtökohtaisesti Suomessa tehdään varsinkin pienille paikkakunnille liian korkeaa, mutta epätiivistä. Mielestäni Hämeenlinnan Raatihuoneenkatu edustaa melkolailla ideaalia ilmettä, mitä soisi näkevän enemmänkin: https://maps.google.com/maps?q=H%C3%A4m ... 2,,0,-2.87

Varmasti tätä kaivattaisiin myös lisää, mutta haluan silti esittää kysymyksen, millainen talotyyppi ja millä tavalla rakennettu kaupunginosa vastaa parhaiten nimeomaan suomalaiseen tarpeeseen, ja sopii parhaiten suomalaisiin olosuhteisiin?

Tuonkaltaista kaupunkia on euroopassa niinpaljon että siitä tulee jo jonkinlainen ähky. Huomauttaisin lisäksi siitä, että meillä valoa on suuren osan vuotta hyvin vähän, ja puita on enemmän (ja ne ovat korkeampia) kuin monissa muissa euroopan maissa, joten asuntojen valoisuus ja luonnonvalon määrä tulisi huomioida rakentamisessa erityisesti. Siksi tiivis ja matala rakentaminen ei välttämättä ole paras ratkaisu kovinkaan usein.

Omasta mielestäni yksi parhaiten suomeen sopivista talotyypeistä on korkeahko pistetalo. Sellainen on valoisa. Sieltä avautuu näköalat jotka ovat erityisesti suomessa varsin vaikuttavia ja erityisen haluttuja (on paljon merimaisemaa ja metsämaisemaa jne.) Sellaisia voidaan sijoittaa lähes minne vain. Ne voidaan kerätä "ryppäiksi" tukemaan joukkoliikennejärjestelmien solmukohtia jne. jne.

Pistetaloilla on toisin sanoen monia erityisesti meidän olosuhteisimme sopivia ominaisuuksia. Varsinkin pitkän talven aikana luonnonvalo on ihmisille tärkeää ja meillä talon on usein oltava vähän korkeampi että puiden liian suurelta varjostavalta vaikutukselta vältytään. On parempi rakentaa näin kuin alkaa karsia puita, koska puut ovat suomessa niin hienoja.

Toivoisin muutenkin enemmän keskustelua siitä kuinka meidän tulisi pyrkiä erottumaan muista euroopan maista. Toisten kopiointi on hölmöintä silloin kun sitä tehdään niin ettei se edes olosuhteisiimme sovi.

Pistetaloja Oulusta:

[hmikko]

Pistetaloja Oulusta:

Kuvan pistetalot näyttävät olevan ajalta ennen laajamittaista autoistumista. Silloin niiden ympäristöjä suunniteltiinkin aika hienosti. Usein naapurissa on samaan aikaan rakennettuja lamellitaloja, jotka rajaavat katutiloja ja pihoja, ja parkkipaikat ovat vielä kohtuullisen kokoisia, ainakin jos ovat pysyneet alkuperäisissä mitoissaan. Turussa on arkisista julkisivuistaan huolimatta varsin arvostettu kokonaisuus Elinantien varrella:

https://maps.google.com/maps?q=turku&hl ... ,,0,-11.44

Nykyään vaan pistetalojen ympäristö ei oikein ole tuon näköistä, kun ulkotilat on alistettu parkkeeraamiselle. Myös parkkipaikkojen laittaminen betonikannen alle tuntuu usein tuottavan jotensakin epäluontevia, jopa kolkkoja pihoja, vaikka autot sinänsä olisikin saatu pois näkökentästä.

[järvellä nukkuva]

Melkein poikkeuksetta isoimpien kaupunkien vanhoja keskustoja lukuun ottamatta kerrostalot rakennetaan Suomessa jonnekin tontin perälle ja kadun viereen joku enemmän tai vähemmän epämääräinen autotallihässäkkä. Lopputulema on se, että yksityisiä melulta ja pölyltä suojaisia ulkotiloja ei synny, on vain epämääräistä etutakapihaa. Talot eivät muodosta jatkuvaa julkisivujen riviä, vaan harittavat mikä minnekin. StreetView-kuva yhdestä esimerkistä.

Tuo ei ole paras esimerkki sikäli, että kyseessä on valtaväylä (ja samalla valtatie), eikä siis mikään tavallinen katu. Tuossa kohdassa ollaan vieläpä kaukana keskustasta. Yleensä tuollaiset tiet vain rakennetaan hyvin leveiksi ja erillisin pyörätein varustettuna, eikä lähellä ole mitään taloja.

En kyllä oikein niele tuota 70-lukulaisen kaavoituksen väitettä. Suurimmissa kaupungeissa ongelmaa ei ole. Helsingissä kadun viereen kaavoittamisen suosio alkoi jo 80-luvulla, kun Katajannokan kärki rakennettiin: tiiviitä kortteleita kadun vieressä ja kapeita kujia. Nykyään sen tapaista - toki korttelit eivät ole umpinaisia - rakennetaan lähiöihinkin: esim. Viikki tai Kivikko. Kuopiossakin Petosen pääkatu on kantakaupunkimainen, ja Petosenkin rakentamisesta on aikaa.

Enemmänkin näen ongelmana jotkut 10 000 asukkaan pikkukaupungit ja pienten kuntien taajamat. Paljon yksittäisiä julkisia rakennuksia, suuria kauppoja parkkipaikkoineen, yksinään seisovia kerrostaloja, pyöräteitä vesistöjen varrella... mutta kaupunkiympäristö jää kovin sekavaksi ja hajanaiseksi. Joku vanha puutalopainotteinen vanha katu ehkä jossain (ehkä myös kävelykatu), ja kaunis kirkko, mutta kyläfiilis on vaisu. Useissa suuremmissa kaupungeissa on jo hyvin monesti niin paljon historiaa ja kerrostumia, että moderni rakennusten sijoittelu ei ole muuttanut täydellisesti kantakaupungin luonnetta. Tämän näkee jo jossain Savonlinnan tai Iisalmen kokoisissa kaupungeissa. Eri asia ovat tietenkin Seinäjoen tai Siilinjärven tapaiset myöhemmin perustetut kaupungit, jotka ovat hengeltään erilaisia. Seinäjoen keskusta on ainakin melko ruma, tosin luulen että se on nykyään paljon parempi kuin vielä jonkin aikaa sitten.

Suomen sisälläkin pihapiirin talojen sijoittelussa on ollut perinteisesti eroja. Lännessä on suosittu umpipihaa, ja idässä talot ovat olleet vähän miten sattuu. Kainuussa taas siltä väliltä. Mutta idässäkin 1800-luvun puutalokaupungit taisivat olla valtion taholta hyvin säänneltyjä, katujenvierusaidatkin ja sellaiset.

Toivoisin muutenkin enemmän keskustelua siitä kuinka meidän tulisi pyrkiä erottumaan muista euroopan maista. Toisten kopiointi on hölmöintä silloin kun sitä tehdään niin ettei se edes olosuhteisiimme sovi.

Tästä olen samaa mieltä. On hedelmätöntä lähteä lähestymään arkkitehtuuria se mielessä, että ulkomaisissa esimerkeissä olisi sellaisenaan ratkaisu meidän kysymyksiimme, vaikka tietenkin muilta oppiminen on aina hyväksi. Eikä pidä pyrkiä erottautumaan väkisin. Erottautuminen tulee itsestään, jos on tullakseen, ei sitä tarvitse erikseen yrittää. Ja jollain lailla se aina tulee, koska suomalaiset kaupungit eivät vain toimi samalla tavalla kuin vaikka hollantilaiset tai espanjalaiset (syitä esim. lumi, valo, tila, kulttuuri). Ei korttelikaupunki ole mikään yksinkertainen patenttiratkaisu.

[hmikko]

Tuo ei ole paras esimerkki sikäli, että kyseessä on valtaväylä (ja samalla valtatie), eikä siis mikään tavallinen katu. Tuossa kohdassa ollaan vieläpä kaukana keskustasta. Yleensä tuollaiset tiet vain rakennetaan hyvin leveiksi ja erillisin pyörätein varustettuna, eikä lähellä ole mitään taloja.

Kyseinen Vapaudentie kulkee aivan yhtä vilkkaana Seinäjoen keskustan läpi parin kilometrin päässä. Siellä talot ovat kadussa kiinni, mutta niin on myös linkkaamani kerrostalon kohdalla kadun toisella puolella 60-lukulaisen näköinen talo, ja moni muukin Törnävällä vielä kauemmas keskustasta mentäessä. Esimerkiksi tämä.

Tuolla paikalla liikenteestä ja varsinkin raskaasta sellaisesta osan piti siirtyä Huhtalantielle kun sen jatko etelässä valmistui, mutta Seinäjoki autoistuu vielä nopeammin kuin kasvaa, joten meteli ja muu häiriö ei ole Vapaudentiellä/Törnäväntiellä mitenkään vähentynyt. Ongelma paikalla tietysti on, että vanhojen talojen välissä oleva väylä on kasvanut turhan isoksi ja vilkkaaksi, mikä on osaltaan johtanut sekoiluun asuintalojen typologian kanssa, mutta tuota samaa etutakapihamallia on kyllä Suomi täynnä hiljaisillakin kaduilla.

Arktisiin erityisolosuhteisiin jaksetaan viitata monessa yhteydessä, mutta en näe, että ne mitenkään tekisivät umpikortteleista sen toimimattomampia Suomessa kuin muuallakaan. Mitä korkeampaa tehdään, sen varjoisampaa alakerroksissa tietysti on, mutta tämä koskee myös pistetaloja, jos niitä ei sijoitella aivan yksikseen pellolle. Lumen poistamisessa tuntuu nykyään olevan periaatteena, että täyskokoisella traktorilla ja kauhakuormaajalla täytyy päästä joka paikkaan. Se voi ehkä olla rahassa mitattuna edullista, ainakin lumityökustannusten kohdalla, mutta on niitä pienempiäkin työkaluja olemassa, moottoroituja jopa.

Ilmastotieteilijät ennustavat Suomeen lisää ja kovempia tuulia. Uskokoon ken haluaa, mutta ainakin oma empiirinen kokemukseni viimeisen viiden vuoden ajalta on, että aika paljon enemmän tuulee. Helsingissähän nämä asiat on merellisestä sijainnista johtuen otettu aina enemmän ja vähemmän huomioon. Jossain Kööpenhaminassa asia näkyy vielä selvemmin. Tiivismatala, suorien tuulitunnelien välttämiseksi jonkin verran monimuotoinen rakentaminen lienee tuulensuojan kannalta parasta. Nuo Lahden kuvassa olevat pistetalot ovat tässä suhteessa aika kaukana ideaalista.

[ultrix]

Ottaisin esille sellaisen pointin, että arkkitehtuuri on jostain syystä jätetty peruskouluopetuksen ja myös lukio-opetuksen ulkopuolelle lähes kokonaan. Muutenkin rakentaminen ja siihen liittyvä kaupunkisuunnittelu ja tätä kautta se kulttuurimaantieteellinen identiteetti pitäisi olla ihan perusasioita, joista keskusteltaisiin jo lapsille ja tätä keskustelua käytäisiin koko elämä. Siellä kapaloissa ne tulevat arkkitehdit ovat ja imevät tietoa kuin talouspaperi. Ja jotta tämä ei nyt ymmärrettäisi väärin, niin tarkoitan innoittavaa ja perustason opetusta, en mitään ideologista propagandaa tietyn tyylisuunnan puolesta tai vastaan.

Muutenkin arkkitehtuurista keskustellaan mielestäni liian vähän mediassa. Meillä on toki uutisointi kaikista uusista projekteista, mutta se jää sitten yleensä siihen. Hyvänä esimerkkinä tästä on mielestäni erinomainen Ruma Suomi -sarja, joka todella heittää päin naamaa kakein, mitä arkkitehtuurissa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Tätä tasokeskustelua voisi olla siis paljon enemmän, sitä voisi olla enemmän opetussuunnitelmissa ja se voisi olla huomattavasti keskeisemmässä asemassa mediassa kun ylipäätään puhutaan kulttuurista (laajana käsitteenä). Miksei esim. taloja ja kaupunkisuunnittelua arvioida samaan tapaan säännöllisesti kuin elokuvia tai kirjoja. Tämä voi kuullostaa äkkiseltään oudolta, mutta miksi ei. Yksi julkinen ja laajasti luettu mielipide herättäisi aina keskustelua. Kyllähän nyt rakentaminen ja arkkitehtuuri ja laajemmin kaupunkisuunnittelu ovat paljon tärkeämpiä alueita kuin elokuvat, jos nyt tämänkaltainen arvoluokittelu sallitaan. Ja miksei sallita, tämä on minun mielipiteeni.

Aamen!

Näin kun muistelen peruskoulun ja lukion kuviksen taidehistorian tunteja, niin eipä siellä käsitelty muuta kuin juurikin kuvataidetta. Rakennustaide on noudattanut monesti samoja ismejä kuin kuvataidekin, mutta missään oppiaineessa rakennustaidetta ei käsitelty. Arkkitehtuuri jotenkin osuu sellaiseen omituiseen mustaan aukkoon kuviksen, hissan ja mantsan välissä.

[Toni]

Lähtökohtaisesti Suomessa tehdään varsinkin pienille paikkakunnille liian korkeaa, mutta epätiivistä. Mielestäni Hämeenlinnan Raatihuoneenkatu edustaa melkolailla ideaalia ilmettä, mitä soisi näkevän enemmänkin: https://maps.google.com/maps?q=H%C3%A4m ... 2,,0,-2.87

Varmasti tätä kaivattaisiin myös lisää, mutta haluan silti esittää kysymyksen, millainen talotyyppi ja millä tavalla rakennettu kaupunginosa vastaa parhaiten nimeomaan suomalaiseen tarpeeseen, ja sopii parhaiten suomalaisiin olosuhteisiin?

Tuonkaltaista kaupunkia on euroopassa niinpaljon että siitä tulee jo jonkinlainen ähky. Huomauttaisin lisäksi siitä, että meillä valoa on suuren osan vuotta hyvin vähän, ja puita on enemmän (ja ne ovat korkeampia) kuin monissa muissa euroopan maissa, joten asuntojen valoisuus ja luonnonvalon määrä tulisi huomioida rakentamisessa erityisesti. Siksi tiivis ja matala rakentaminen ei välttämättä ole paras ratkaisu kovinkaan usein.

Omasta mielestäni yksi parhaiten suomeen sopivista talotyypeistä on korkeahko pistetalo. Sellainen on valoisa. Sieltä avautuu näköalat jotka ovat erityisesti suomessa varsin vaikuttavia ja erityisen haluttuja (on paljon merimaisemaa ja metsämaisemaa jne.) Sellaisia voidaan sijoittaa lähes minne vain. Ne voidaan kerätä "ryppäiksi" tukemaan joukkoliikennejärjestelmien solmukohtia jne. jne.

Tarkennuksena viestiini tarkoitin, että noita katunäkymiä kaivattaisiin pienten kaupunkien keskustoihin. Olet oikeassa, että valon määrä on haaste Suomessa. Kantakaupunkien ulkopuolella pistetalot ansaitsevat paikkansa ja mielelläni näkisin lisää tämän kaltaista lähiörakentamista, mitä keskisuurissa kaupungeissa nousi 1950-60 -luvuilla keskustojen laitamille. Esimerkki Jyvväskylästä: http://maps.google.com/maps?q=Jyv%C3%A4 ... 7,,0,-6.49

Vastaavaa rakennuskantaa löytyy paljon vaikkapa Haagasta.

[järvellä nukkuva]

Kyseinen Vapaudentie kulkee aivan yhtä vilkkaana Seinäjoen keskustan läpi parin kilometrin päässä. Siellä talot ovat kadussa kiinni, mutta niin on myös linkkaamani kerrostalon kohdalla kadun toisella puolella 60-lukulaisen näköinen talo, ja moni muukin Törnävällä vielä kauemmas keskustasta mentäessä.

Joo. Muutama kuukausi sitten itse asiassa kävelin pitkän matkaa tuolla tiellä aina Törnävään asti. Törnävähän ei ole mikään tavallinen lähiö, vaan historiallinen kaupunginosa.

Muistan myös, että silloin Vapaudentien ja Kauppakadun risteykseen oltiin rakentamassa kerrostaloja. Vieläpä katuun kiinni.

Ja toki keskusta-alueella talojen pitääkin olla kadussa kiinni. Mutta on väärin absoluuttisesti pitää oikeana kadunvarsirakentamista myös syrjäisemmillä alueilla. Pitää ainakin ensin perustella, miksi lähiöissä talot pitää rakentaa samalla tavalla kuin kantakaupungissa. Voisi väittää, että eihän se sitten enää olisi mikään lähiö. Erilaisille rakennustavoille löytyy kyllä tilaa, turha kaikkea on tunkea samaan muottiin.

Sehän tässä myös on, että Suomessa keskustan (kantakaupungin) ja lähiöiden välinen on yleensä harvinaisen selvä, sekä sijainnin puolesta että rakennustavoissa. Eron huomaa joskus heti karttaa katsomalla: mikä on ruutukaavaa ja mikä ei. Välissä on yleensä kehä, jossa on teollisuusalueita, viheralueita ja liikenneväyliä. Onko tällainen kahtiajako hyvä asia? Helsingin seudulla tosin on myös kantakaupunkimaisen palvelutason (ja osin myös rakentamisen) lähiökeskuksia, kuten Itäkeskus tai Leppävaara.

[hmikko]

Mutta on väärin absoluuttisesti pitää oikeana kadunvarsirakentamista myös syrjäisemmillä alueilla. Pitää ainakin ensin perustella, miksi lähiöissä talot pitää rakentaa samalla tavalla kuin kantakaupungissa. Voisi väittää, että eihän se sitten enää olisi mikään lähiö. Erilaisille rakennustavoille löytyy kyllä tilaa, turha kaikkea on tunkea samaan muottiin.

Kaipa se, mikä pitää perustella on, että miksi valittu typologia on hyvä, riippumatta siitä, mitä jossain muualla on rakennettu. Etutakapihamallilla ilmeisesti ainakin joissain paikoissa pyritään noudattamaan hiukkaspäästö- ja melunormeja, eli taloja sijoitetaan määräyksiin kirjatulle, nopeusrajoituksen ja liikennemäärän mukaan määräytyvälle etäisyydelle kadusta. Ongelma tässä vaan on, että samalla kun normit on tehty suojelemaan ihmisiä autoilta, ne helpottavat autoilua ja harventavat kaupunkia, jolloin autoilla ajetaan enemmän, mikä taas pahentaa niitä haittoja, joilta ihmisiä oli tarkoitus suojella. Talo itse toimisi melu- ja pölymuurina, jos se olisi kadun vieressä, toisin kuin matala autotalli. Suuri osa esim. Töölöä ja Kalliota vilkkaimpien väylien varrella rikkoo nykyisiä määräyksiä roimasti, mutta sisäpihat ovat kuitenkin suojaisampia ja hiljaisempia kuin jos olisi rakennettu nykynormin mukaan, ja tiheys itsessään vähentää liikennettä.

Monessa vähemmän vilkkaassa paikassa nykyään tietysti suunnittelija sitten yksinkertaisesti yrittää änkeä tontille vaaditun määrän parkkipaikkoja miten parhaiten pystyy.

Sehän tässä myös on, että Suomessa keskustan (kantakaupungin) ja lähiöiden välinen on yleensä harvinaisen selvä, sekä sijainnin puolesta että rakennustavoissa. Eron huomaa joskus heti karttaa katsomalla: mikä on ruutukaavaa ja mikä ei. Välissä on yleensä kehä, jossa on teollisuusalueita, viheralueita ja liikenneväyliä. Onko tällainen kahtiajako hyvä asia? Helsingin seudulla tosin on myös kantakaupunkimaisen palvelutason (ja osin myös rakentamisen) lähiökeskuksia, kuten Itäkeskus tai Leppävaara.

Raja juontaa yleensä aivan suoraan rakennusajankohdasta. Kaupunkisuunnittelu muuttui 50-luvun loppuun mennessä hyvin selvästi, kun omaksuttiin ulkomailta, lähinnä Yhdysvalloista (osin Ruotsin kautta), modernistisen autokaupungin suunnitteluperiaatteet parkkinormeineen ja alueiden erottelemisine toiminnon mukaan asumiseen, kaupankäyntiin, teollisuuteen jne. Asukkaita häiritsevä läpikulkuliikenne asuinalueilla julistettiin tässä mallissa pannaan, jolloin perinteinen ruutukaava poistui repertuaarista. Jonkinlaista ruutuahan tietysti tehtiin (esim. vaikka Myyrmäki, varmasti on monia vanhempiakin), mutta niin, että autojen läpikulku on mahdollista vain kokoojakaduilla, ja muualla vain kevyen liikenteen läpikulku, jos sekään. Samalla korttelin koko usein kasvoi jalankulkijan kannalta liian suureksi. Perinteisen puutarhakaupungin ideaan kuuluu myös se, että asuinalue on erotettu muusta kaupungista vihervyöhykkeellä, jotta asukit eivät kärsi teollisuuden haitoista tms.

Yhdysvalloissa toimintojen erottelu on paikoin viety aivan naurettavuuksiin asti niin, että eri kategorioita on liki parikymmentä ja mitään sekoittumista ei sallita. Tällöin esim. omakotitaloalueella ei saa harrastaa yhtään mitään liiketoimintaa, joka voisi aiheuttaa asiakasliikennettä, eli omakotitalossa ei voi pitää parturikampaamoa tms., mitä suomalaisissa lähiöissä tapahtuu paljonkin. Yhdysvallat on tietysti iso maa, johon mahtuu monenlaisia versioita säädöksistä.

[Clepe]

Tuonkaltaista kaupunkia on euroopassa niinpaljon että siitä tulee jo jonkinlainen ähky.

Onko sillä oikeastaan merkitystä mitä muualla on. On turha pyrkiä erillaisuuteen ellei se ole jotenkin perusteltua.

Huomauttaisin lisäksi siitä, että meillä valoa on suuren osan vuotta hyvin vähän, ja puita on enemmän (ja ne ovat korkeampia) kuin monissa muissa euroopan maissa, joten asuntojen valoisuus ja luonnonvalon määrä tulisi huomioida rakentamisessa erityisesti. Siksi tiivis ja matala rakentaminen ei välttämättä ole paras ratkaisu kovinkaan usein.

Suomalaiset kaupungit olivat sotia edeltävänä aikana lähinnä tiivistä ja matalaa. Talot olivat yksi tai kaksikerroksisia puutaloja, jotka yleensä oli sijoitettu katujen varsille muodostaen suojaisan sisäpihan. Modernistit pitivät rakennettua puukaupunkia lähinnä raakamaana. Puutalot raivattiin ja rakennettiin kerrostaloja korttelin keskelle. Kyllä siinä varmasti jotain voitettiin rakennustehokkuudessa. Mutta jotain myös kadotettiin: katutila. Tiivis ja matala on nimenomaan sitä alkuperäistä suomalaista kaupunkia. Perinteinen puutalokaupungin aluetehokkuus voittaa lähes minkä tahansa lähiön, mutta erona lähiöihin on että kaupunkipuutalo on oikeasti haluttu asumismuoto. Lisäksi se luo viihtyisää kaupunki- ja katutilaa.

Omasta mielestäni yksi parhaiten suomeen sopivista talotyypeistä on korkeahko pistetalo. Sellainen on valoisa. Sieltä avautuu näköalat jotka ovat erityisesti suomessa varsin vaikuttavia ja erityisen haluttuja (on paljon merimaisemaa ja metsämaisemaa jne.) Sellaisia voidaan sijoittaa lähes minne vain. Ne voidaan kerätä "ryppäiksi" tukemaan joukkoliikennejärjestelmien solmukohtia jne. jne.

Pistetaloilla on toisin sanoen monia erityisesti meidän olosuhteisimme sopivia ominaisuuksia. Varsinkin pitkän talven aikana luonnonvalo on ihmisille tärkeää ja meillä talon on usein oltava vähän korkeampi että puiden liian suurelta varjostavalta vaikutukselta vältytään. On parempi rakentaa näin kuin alkaa karsia puita, koska puut ovat suomessa niin hienoja.

Ja sitten myytti "valoisuudesta". Suomen talvessa on se ongelma että sitä luonnonvaloa on käytössä vain se lyhyt hetki päivällä. Yleensä se hetki kun kukaan ei ole kotona, eli käydään töissä, opiskellaan ja asioidaan. Lisäksi auringonvaloa on talvella vielä vähemmän. Yleensä valo taittuu pilvien läpi jolloin valoa on tasaisesti joka puolella. Mielestäni on hieman kyseenalaista että kaupunkia suunnitellaan sen perusteella miten valoa on tarjolla kun kukaan ei ole kotona. Sitten se asia joka yleensä unohtuu kun valitetaan Suomen pimeistä talvista. Nimittäin erittäin valoisa kesä. Kesällä on vaikea saada unta kun illat ovat valoisia, lisäksi aamulla herää liian aikaisin auringon noustessa. Eli pistetalosta, verrattuna umpikortteliin, talvella ei ole juuri hyötyä mutta kesällä siitä on sitäkin enemmän haittaa. Eli paras ratkaisu on umpikortteli jossa makuutilat ovat sisäpihan puolella suojassa.

Jos ongelmana nyt on tämä valoisuus, niin miksi siiten jätetään korkeita havupuita talojen pihoille? Kaupunkitilassa puiden tulisi olla nimenomaan lehtipuita. Puissa on kesällä lehdet jolloin ne varjostavat helteellä, talvella lehdet tippuvat ja puut päästävät enemmän valoa läpi. Lisäksi lehtipuut ovat yleensä havupuita kauniimpia.

Piste/torni-taloilla on myös lähes mahdotonta luoda viihtyisää katutilaa, ellei kadun vastaista osaa muodosteta eri periaattein kuin muu rakennus. Pistetalojen ainoa, hieman kyseenalaisesti positiivinen asia on että pysäköintitilaa on helpommin tarjolla. Tämä lienee se syy miksi niitä niin suositaan. Eli ne hienot suomalaiset puut raivataan kuitenkin pois autojen tieltä.