Nyt täytyy kyllä olla hieman erimieltä edeltävistä kommenteista.
Asuntomessuilla keskitytään lähinnä pientalorakentamiseen. Suomalaisessa kulttuurissa unelmaasumiseen liittyy myös perinteisesti järven tai jonkun muun vesialueen läheisyys. Messutapahtuman käytännön toteutuksen kannalta olisi oleellista että messujen pääkohteet olisiva yhteneisellä tiiviillä alueella. Tältä pohjalta kun messualuetta yritetään katsoa ei monestakaan Suomen kaupungeista löydy sopivaa aluetta 500metrin säteellä kaupungin ydinkeskustasta. Näistä syistä Messualueelle ei juuri parempaa sijaintia voisi Jyväskylästä löytää. Mitä parkkipaikkoihin tulee, on Jyväskylässä uusilla alueilla siirrytty yhä enemmän rakenteellisiin pysäköintijärjestelyihin, mistä mm. Palokunnanmäki, Karismakortteli ja Harjunkulma toimivat esimerkkeinä. Äijälänrannassa kerrostalojen viereinen alue sisältää viereisen Rauhalahdenvoimalaitoksen lievästi radioaktiivista tuhkaa (kiitos Neuvostoliiton ja Tsernobylin), mikä estää alueella asuinrakentamisen. Tuhkan siirtäminen ja sijoittaminen muualle olisi kohtuuttoman kallista. Tästä syystä tuo vanha tuhkanläjitysalue on suurelta osin maisemoitu puistoksi ja kerrostaloasuntojen hinnan kohtuullisena pitämiseksi kaistale alueesta on kaavoitettu parkkipaikoiksi alueelle jolle asuntoja ei siis saa tuhkan takia rakentaa.
Tässä kertauksen vuoksi kartta mistä näkee miten Äijälänrantana tunnettu "Metsälähiö" sijoittuu Jyväskylän kaupunkirakenteeseen.
Havainnekuvissa alue rajautuu siis lähinnä Jyväsjärveen, tuhkan läjitysalueeseen (parkkipaikka ja puisto) sekä metsäkaistaleeseen äijälän joen varressa (suojelualue, lintujen pesimärauhan takaamiseksi)
Lisäksi:
Alueen kerrostalot eivät varsinaisesti ole osa asuntomessuja tuota pohjoisinta 13-kerroksista tornia lukuunottamatta. Asuntojen ja autopaikkojen hinta lienee kerrostalojen osalta se määräävin tekijä. Kerrostaloasunnostaan suurempaa neliöhintaa "mielellään" maksavat ostavat asuntonsa luultavasti Keskustasta, Lutakosta tai tulevina vuosina Kankaalta (5000 uutta asukasta, 0,5-1,3km päässä kävelykadulta). Alueelle haluttiin kuitenkin myös kerrostaloasuntoja, jotta edes joillakin lähipalveluilla olisi riittävästu asiakkaita (lähikauppa ja päiväkoti) ja paikallisliikenteen bussiyhteydet pystyttäisiin pitämään kohoavista kustannuksista huolimatta edes nykyisellään. Oletan että kysynän takaamiseksi hinta täytyi pitää kilpailukykyisenä ja tämän luulen sanelleen pitkälti toteutusta.
Toki olisin itsekkin toivonut alueelle räväkämpää kerrostaloarkkitehtuuria ja parkkipaikat saisivat olla piilossa, mutta asunnon ostajana oleellisinta olisi kuitenkin asunnon toimivuus ja hinta, sekä se miltä asunto sisältäpäin näyttää ja kuinka siinä viihtyy.
Edit: Lisäyksenä vielä että osa alueesta rajoittuu siis Viherlandian tonttiin. Viherlandian omistaja omisti aiemmin käsittääkseni myös valtaosan nyt rakentuvan alueen maapohjasta ja halusi edelleen pitää osan "joutomaata" oman liiketoimintansa mahdollisen laajentamisen paikkana. Kaavassa oleva toinen parkkipaikka varaus on siis käsittääkseni kapasiteettia Viherlandian mahdollista lisätarvetta varten. Alueella toimii siis Viherlandia (kukkia, puutarhatuotteita ym. ym.) Sekä lasten seikkailupuisto Peukkula.
Top-6 tornit: 1. Burj Khalifa 828m 2. Tokyo Sky Tree 634m 3. Lotte World Tower 555m 4. Taipei 101. 508m 5. Shanghai World Financial Center 492m 6. Jin Mao Tower 421m