Taloforum.fi

[Quu]

Hesarin Sunnuntaissa oli vuosina 2002-2004 sarja "Helsingin puretut talot". Sarjan sai luettua kokonaisuudessaan myös verkkoliitteestä, mutta nyt sarjan kirjoittaja Antti Manninen on julkaissut aiheesta kirjan ja materiaali on poistunut netistä. Kiitos Wayback Machinen, voimme palata ajassa taakse päin helmikuuhun 2004 ja sarja on luettavissa lähes kokonaisuudessaan.

Tässä linkki arkiston välimuistiin. Tomii hitaasti, mutta jokainen testaamani linkki aukesi lukuunottamatta suurta osaa kuvista.

[Jape]

Jatketaan keskustelua täällä ettei mene liikaa otsikon ohi tuolla Helsingin ydinkeskustan muutostöitä käsittelevässä threadissa.

On virheellistä ajatella, että rakennussuojelu toteutuu palauttamalla vanhojen rakennusten kopioita.

Tuohon kaipaisin hieman selvennystä ja perustelua. Moista toimintaa onkin harrastettu muualla, miksi ei sitten Suomessa?

Tavoitteena on säästää kuvia eri aikakausilta ja myös Makkaratalo on siinä mielessä pätevä aikansa kuva.

Tuo on tavallaan totta, mutta Helsingin keskusta (esim. Aleksi) on sekasotku 1800- ja 1900-lukujen vaihdetta ja 60-lukua ja Helsingistä on vaikea löytää katuja joissa olisi yhtenäisiä vanhoja koristeellisia julkisivurivejä. Mielestäni karmeudessaan suorastaan upea Merihaka tulee ehdottomasti säilyttää aikansa merkkinä, koska se on yhtenäinen kokonaisuus, eikä se syrjäyttänyt mitään kovin arvokasta. Tavallaan ihan hyväkin, että Helsingistä löytyy näitä persoonattomia 60-70's -laatikoita, mutta ne eivät missään nimessä olisi saaneet jyrätä tieltään vanhoja taloja ja tuhota yhtenäisiä julkisivulinjoja - kuten Mannerheimintiellä tekivät.

Pistää vain mietityttämään, että 735000 asukasta sisältävän (n. 1,2 milj. metropolialueella) Amsterdamin (siis Helsinkiä suurempi) ydinkeskustassa ei ole kovin helppoa löytää isoja taloja - talot ovat pääasin erittäin kapeita n. neljän kerroksen korkuisia vanhoja kivitaloja. Amsterdamin keskustassa valtava alue muodostuu vain pienten sievien vanhojen talojen muodostamista riveistä. Silti Amsterdamista löytyy mm. 150m korkea Rembrandt Tower ja Crystal Tower.

Uusi uutena ja vanha vanhana.

[late-]

Tuohon kaipaisin hieman selvennystä ja perustelua. Moista toimintaa onkin harrastettu muualla, miksi ei sitten Suomessa?

Lienee liian jyrkkää kutsua jotakin toimintatapaa virheelliseksi. Kuitenkin olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei tehtyä pidä vääntää tekemättömäksi. Rakennussuojelun kohteena ei yleensä ole pelkkä julkisivu, vaan koko rakennus ja myös talon liittyvät muistot ja historia. Vanhan talon julkisivukopion rakentaminen ei tuo taloa aidosti takaisin eikä ole kovin mielekästä rakentaa moista, jos sisätiloja ei ole aikomustakaan rakentaa edes lähelle alkuperäistä.

Tuo on tavallaan totta, mutta Helsingin keskusta (esim. Aleksi) on sekasotku 1800- ja 1900-lukujen vaihdetta ja 60-lukua ja Helsingistä on vaikea löytää katuja joissa olisi yhtenäisiä vanhoja koristeellisia julkisivurivejä.

Kuitenkin sellaisten palauttaminen väkisin olisi minusta aika epärehellistä olkoonkin, etten nykyarkkitehtuurin kaanonin mukaista rehellisyysajattelua allekirjoita esimerkiksi elementtitalojen julkisivujen osalta.

Minusta meillä ei myöskään ole pätevyyttä lähteä arvioimaan niinkin äskettäin kuin 60- ja 70-luvulla rakennettujen talojen arvoa. 60- ja 70-luvullahan oltiin sitä mieltä, että pätevyys löytyy ja puolisen vuosisataa aiemmin rakennetut talot voi purkaa arvottomina, tehottomina ja rumina. Rumuushan määriteltiin silloin aika eri tavalla. Kuka takaa, ettemme vielä muuttaisi mieltämme.

Toinen kohta on minusta myös se, ettei esimerkiksi Makkaratalon olemisen oikeus poistu automaattisesti sen takia, että sen tieltä purettiin jotain muuta. Makkarataloa on voitava tarkastella ainakin jossain määrin irti tästä kontekstista itsenäisenä työnä. Koko minun elinikäni Makkaratalo on seissyt nykyisellä paikallaan ja minun kaupunkikäsitykseeni se on vaikuttanut vahvasti. Sama pätee myös Mannerheimintien sinänsä rumiin taloihin.

Tietysti myös yhtenäisellä katukuvalla olisi arvoja, mutta minusta sellainen toteutuu riittävässä määrin esimerkiksi Kruununhaassa ja lyhyempinä pätkinä Bulevardin suunnalla. Ajallinen kerrostuma on sekin kiinnostava ilmiö.

Mielestäni karmeudessaan suorastaan upea Merihaka tulee ehdottomasti säilyttää aikansa merkkinä, koska se on yhtenäinen kokonaisuus, eikä se syrjäyttänyt mitään kovin arvokasta.

Merihaallakin on kieltämättä arvonsa ja Merihaassa kannattaa ehdottomasti käydä sateisena syyspäivänä tutustumassa tunnelmaan. Se on jotain unohtumatonta. Toisaalta Merihaankin osalta pitäisi minusta huomioida myös asumisen laatu eli ainakin jossain määrin aluetta pitäisi voida inhimillistää, jos se vastaa suunnittelun alkuperäisiä tavoitteita.

Pistää vain mietityttämään, että 735000 asukasta sisältävän (n. 1,2 milj. metropolialueella) Amsterdamin (siis Helsinkiä suurempi)

En ole Amsterdamin tiheyteen tutustunut, mutta sinänsähän tuolla pyöritään samassa suuruusluokassa. Helsingin yhtenäinen rakennettu alue (urban area) on noin 1,1 miljoonaa ja kaupunkiseutu (jenkkien metropolitan area) on luokkaa 1,2 miljoonaa. Keskuskaupungin kokojen vertailu on aina vähän hankalaa koska keskuskaupunkejakin määritellään eri tavoin.

Amsterdamin keskustassa valtava alue muodostuu vain pienten sievien vanhojen talojen muodostamista riveistä. Silti Amsterdamista löytyy mm. 150m korkea Rembrandt Tower ja Crystal Tower. Uusi uutena ja vanha vanhana.

Yksi tapa ajatella asiaa tuokin. Helsingillähän varsinaista vanhaa kaupunkia ei ole lukuun ottamatta pientä empirekeskustaa. Osaltaan tämä varmasti vaikutti 60- ja 70-luvuilla. Todella vanha keskusta olisi ehkä ymmärretty säästää paremmin.

Kuitenkin jos otetaan linjaksi erottelu, ei täällä kovasti haikailtu "hieno skyline" oikein toimi koska siinä ei mielekkäästi voida erotella rakennuksia iän mukaan. Minusta Helsingin nykyinen skyline on kokoiselleen kaupungille aika sopiva. Keski-Pasilassa korkeampi rakentaminen voisi toki täydentää kokonaisuutta mukavasti. Kuitenkin esimerkiksi Tuomiokirkko on osa vanhinta Helsingin keskustaa ja sellaisena en tahtoisi minkään kilpailevan sen kanssa kovin lähellä rantaa.

Yksittäisiä torneja en kaipaa ainakaan keskemmälle kaupunkia edes midrise-luokassa, vaan rakennuksia pitäisi olla useampi, jotta asia mitenkään hahmottuisi fiksusti. Tiheyttäkin pitää olla tarpeeksi, jotta ei synny Merihakamaista surkeasti jäsentyvää tilaa talojen väliin. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää esimerkiksi New Yorkista tuttuja menetelmiä, joissa rakennuksilla on katutilan luova jalustaosa.

Esimerkiksi Keski-Pasilassa on minusta sitäkin vaaraa, että talojen väliin ei nykyisten luonnosten valossa synny kuin autokuiluja. Korkeita rakennuksia voisi ihan hyvin sijoitella enemmänkin, jotta kokonaisuudesta tulisi aidosti keskus. Canary Wharfillakin ongelmana on tilan melkoinen kliinisyys, vaikka se sinänsä hienoa aluetta onkin. Ei siellä oikein aikaa tee mieli viettää.

[Quu]

Mielestäni tuollainen "sekasotku" eli rakennuksia eri vuosikymmeniltä ja -sadoilta on jotenkin miellyttävää. Hyvä kuitenkin, että pre-60-lukulaisiakin yhtenäisiä alueita (tai edes yksi katu) säilyi Helsingissä, mutta ydinkeskustalta voi odottaa jo vähän uudempaa arkkitehtuuria. Toisaalta esim. Makkaratalon paikalla sijainneen palatsin julkisivun ja osan vanhaa rakennuskantaa olisi voinut säästää ja rakentaa uusi keskus sen suojiin, kuten niin monelle kompleksille on Helsingissä tehty.

[Jape]

Minusta meillä ei myöskään ole pätevyyttä lähteä arvioimaan niinkin äskettäin kuin 60- ja 70-luvulla rakennettujen talojen arvoa. 60- ja 70-luvullahan oltiin sitä mieltä, että pätevyys löytyy ja puolisen vuosisataa aiemmin rakennetut talot voi purkaa arvottomina, tehottomina ja rumina. Rumuushan määriteltiin silloin aika eri tavalla. Kuka takaa, ettemme vielä muuttaisi mieltämme.

Minäkin uskon erittäin vahvasti, että jo lähitulevaisuudessa keskustan rumiluslaatikoita aletaan omalla tavalla arvostaa ja puhutaan ''varhaisesta moderniudesta''. Tuskin niitä kuitenkaan ihailemalla ihaillaan ja ajatellaan: ''voi kuinka kaunis!'' Lähinnä ne herättävät säälinomaista huvittuneisuutta, kuten Makkaratalo.

Tapauksessa, jossa suojellaan näitä 60-70's laatikoita, siteeraan erästä 1965 kirjoitettua mielipidekirjoitusta, jossa sanottiin: ''pääkaupunkimme aikoo tehdä erääsä pääkadustaan arkkitehruurin rappiokauden harmaan museon''. Mielenkiintoista on se, että tuo kirjoitus koski kuitenkin suojelua saanutta Kämpin julkisivua. Huomaa kuinka arvomaailma on muuttunut sitten 60-luvun.

Arvomaailma ei kuitenkaan aina ja kaikkialla heittelehdi, 60-luku Suomessa taisi olla poikkeus kun sodasta selvinneessä valtiossa alkoi taloudellinen kehitys. Samanlainen moderniusvimma taitaa olla valloillaan juuri nyt Tallinnassa, mutta siellä sentään suojellaan täysin Vanha kaupunki (joka tosin myös on arvokkaampi kuin Helsingin ''Vanha kaupunki'' oli) - Tallinnassa modernit talot jyräävät altaan samankaltaisia neukkulaatikoita, joita Helsingissä suojellaan. Hotel Tallinkin paikalla oli ennen mielestäni paljon Kurt Simberg -tyylinen neuvostoaikoina rakennettu ''Toonindusmaja''.

[Quu]

Tiesittekö muuten, että Makkaratalosta valmistui lopulta vain puolet mitä oli suunniteltu? Hyvä että päättäjät heräsivät suojelemaan vanhoja rakennuksia.

[sw]

Hotell Tallinkin paikalla oli ennen mielestäni paljon Kurt Simberg -tyylinen neuvostoaikoina rakennettu ''Toonindusmaja''.

Teenindusmaja, eli suoraan suomennettuna Palvelutalo. Kuitenkin nimi viittasi siis kuluttajapalveluihin (eikä vanhustenhuoltoon), kuten parturi-kampaamot, kaupat, lääkäri yms.

Anteeksi offailu, luonteeni ei vaan sallinut olla hiljaa...

[Jape]

Tässä mielestäni erittäin mielenkiintoinen kirjoitus: http://forum.kaupunginosat.net/seutufoo ... index_html

Hotell Tallinkin paikalla oli ennen mielestäni paljon Kurt Simberg -tyylinen neuvostoaikoina rakennettu ''Toonindusmaja''.

Teenindusmaja

Teenintooninteenin, hitto! Pointtini kuitenkin oli se, että mallia tulisi ottaa Tallinnasta. Siellä tajutaan mikä tulee suojella ja mikä purkaa uuden tieltä. Ts. 60's peltibetonilaatikot matalaksi high-risejen tieltä mutta oikeasti vanhat ja _hienot_ talot suojellaan.

[Toni]

Täytyy kyllä sanoa, että Tallinnassa vähän turhankin innokkaasti ollaan purkamassa puutaloja keskustan alueella, samoin ihan kivitalojakin Radissonin, Olümpian ja tulevien Tornimäen talojen välistä. Siellä voisi hieman hillitä purkamisintoa, mutta siellä sentään ollaan todella urbanisoimassa kaupungin keskustaa, mikä on nykyisillään pienenehkön oloinen. Tallinaan on sytymässä yhteistä ulkonäköä . . .

. . . ja tämä puuttuu Helsingistä. Sitä löytyy ainoastaan Pohjois Espalta, Töölöstä, Unioninkadulta, Kruununhaasta (on todella aliarvostettu alue) sekä tietenkin Senaatintorin lähistöltä. Mielestäni ongelma ei ole niinkään se, että kaupungissa on 70-lukuisia taloja. Ongelma on rakennuskannan yhtenäisyyden puute.

Sekasotku toimii tosin tietyissä paikoissa, esim. Aleksanterinkadusta pidän erittäin paljon, mutta Punavuoressa ja Mannerheimintiellä 60- ja 70-lukulaiset talot iskevät esiin todella pahasti.


Jos saisin valita yhden puretun talon, minkä toisin Helsinkiin takaisin, se olisi Alfred Norrménin talo. Ehdottomasti.

Piittaamattomuudesta kyllä osoittaa jotain se, että 60-/70-luvulla purettiin myös Heinolan talo - paikka missä Suomi julistettiin itsenäiseksi . . . Vaikea uskoa miten tuon purkaminen oli mahdollista edes silloin.


Vanhojen julkisivujen palauttamista voidaan pitää Disney Worldmäisenä, mutta itse olisin sen kannalla. Tehdäänhän julkisivuremonttejakin -mikä se ero oikeasti olisi?

[late-]

Sitä löytyy ainoastaan Pohjois Espalta, Töölöstä, Unioninkadulta, Kruununhaasta (on todella aliarvostettu alue) sekä tietenkin Senaatintorin lähistöltä. Mielestäni ongelma ei ole niinkään se, että kaupungissa on 70-lukuisia taloja. Ongelma on rakennuskannan yhtenäisyyden puute.

Asuntojen myynti-ilmoituksia lukemalla ei kyllä uskoisi Kruununhakaa aliarvostetuksi ;) Kruununhaka on tosiaan varsin yhtenäinen ja siellä suojeluakin on tehty kokonaisuutena.

Kokonaisnäkemys olisi tässä ehkä muutenkin paikallaan. Voisi esimerkiksi miettiä olisiko jossain saatavissa merkittävää etua sillä, että puretaan muutama 60- tai 70-luvun talo ja rakennetaan jotain sopivampaa tilalle. Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, ettei moiseen työhön ole kaupallisia intressejä. Vanhempien talojen purkaminen kannatti koska uusista saatiin tehokkaampia. Yksittäisiä taloja ei voi korvata enää tehokkaammilla ja saavuttaa silti tavoitteita. Väkisin ei toisten omia taloja voi sentään purkaa.

Vanhojen julkisivujen palauttamista voidaan pitää Disney Worldmäisenä, mutta itse olisin sen kannalla. Tehdäänhän julkisivuremonttejakin -mikä se ero oikeasti olisi?

Minusta se vain jotenkin edustaa huonoa makua. Sen sijaan olisi ihan suotavaa, että Helsingissä voitaisiin Tukholman tapaan rakentaa joskus perinteisemmän näköisiä taloja uusina, jos ne sopivat alueen tyyliin. Tyhjiä tonttejahan on edelleen jonkin verran arvokkailla seuduilla tai niiden tuntumassa. Suomalaisessa arkkitehtuurissa se vain ei ole sallittua koska modernismin ihanteista pidetään edelleen kiinni hyvin tiukasti. Asukkaiden toiveet ohitetaan.

Toinen periaatehan on se, ettei elementtitaloon saisi muurata tai rapata julkisivua paikalla koska se on "epärehellistä". Tästä syystä Vantaan piti piirrättää Kartanonkosken alue ruotsalaisilla arkkitehdeilla. Ei liene yllätys, että Kartanonkoski on ollut valtavan suosittu. Paikan päällä käymällä huomaa, että siellä on tehty onnistunutta tiivistä asuinaluetta.

[Toni]

Ah
Täydennyksenä tuohon aliarvostettu-kommenttiin se, että kyseistä aluetta ei koskaan mainita juuri missään, kun taas Punavuori, Eira, Töölö, Lauttasaari yms. vilahtavat aina puhuttaessa "hienoista alueista".

Turussa Aurajoen varrella on todella hieno asuintalo vuodelta 1995, mikä sopii ympäristöönsä todella hyvin. En pääse käsiksi omiin kuviini siitä, mutta tässä sen kuva Schauman Arkkitehtien sivulta.



(kyse ei ole siis noista taloista taustalla)

[late-]

Turussa Aurajoen varrella on todella hieno asuintalo vuodelta 1995, mikä sopii ympäristöönsä todella hyvin. En pääse käsiksi omiin kuviini siitä, mutta tässä sen kuva Schauman Arkkitehtien sivulta.

Minähän olen tainnut nähdä tuon ryyppyreissulla viime keväänä :) Se on hieno.

[Toni]

Todella paha OT: minkä "tutkinnon" hankit tuolta reissulta?

[late-]

Todella paha OT: minkä "tutkinnon" hankit tuolta reissulta?

Kapteenihan sieltä. Tuossa approssa on helpommat vaatimukset kuin monessa muussa, joten minäkin pystyin tähtäämään huipulle ;)

Palatakseni aiheen pariin huomasin Hesarista, että Helsingin Kaupunginmuseon Helsinki Kehyksissä näyttely on nyt myös verkossa. Näyttely esittelee siis kaupunkikuvan muutoksia maalausten kautta.

[Jape]

Ryyppyreissuista alkuperäiseen aiheeseen kun ketju oli vajonnut jo ties kuinka syvälle..

Seutuvision forumilta löytyi mielenkiintoinen kirjoitus koskien tämän otsikon alkuperäistä aihetta. Kun täällä nyt on kasassa kourallinen kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista kiinnostuneita, pyytäisin saaman henkilökohtaisia mielipiteitä/kannanottoja (vain muutaman ihmisen mielipide on käynyt ilmi) liittyen seuraavaan tekstiin:

Kasvojenkohotus Helsinkiin
5/6/2004, Theodor Höijer
Helsinki
Teksti :
Helsinki on hyvä ja persoonallinen kaupunki, jonka omailmeisyydestä ja hengestä on vielä paljon jäljellä. Valitettavasti olennaisia osia siitä omailmeisyydestä on myös tuhottu, kuten Helsingin Sanomien ansiokas
Puretut talot -artikkelisarja voi todentaa:

http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/ ... ttalot.asp

Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Voiko kaupunkikuva pysyä samana vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen? Keski-Euroopassa on kaupunkeja, jotka voivat todistaa sen puolesta. Mm. Erfurtin kaupungissa Saksassa on vuosisatoja vanhoja rakennuksia ja sen keskusta on todellinen elämys turistille ja ylpeys asukkaille.

Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Ainakin osalle Helsingin arvorakennuksista vastaus on selvä. Jos jopa rakennus, jossa eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi voidaan kevyin perustein purkaa, niin ei kai minkään voi olettaa olevan pysyvää.

Ei minkään? Eikö edes tilalle rakennettujen persoonattomien ja hengettömien pelti-, tiili- ja betoniluomusten? Niin, tämäpä mielenkiintoinen ajatus. Olisiko todellakin aika alkaa korjaamaan 50-luvulta aina 80-luvun alkuun kestäneen purkamisvimman jälkiä ja palauttamaan Helsingin kasvoja sellaisiksi kuin ne parhaimmillaan ovat olleet?

Vanhoja rakennuksia ei enää takaisin saa, mutta julkisivutöillä voidaan vaikuttaa kaupunkikuvaan positiivisella tavalla. Olenkin sitä mieltä, että Helsingin viranomaisten tulisi asukkaiden ja kaupungissa toimivien yrittäjien ja rakennusten omistajien kanssa yhteistyössä ottaa seuraavat asiat tarkan tutkimuksen kohteeksi:

1) Asukkaiden ja muiden viiteryhmien mielipiteen kartoittaminen.
Koska kaupunki on asukkaiden koti ja monien muiden työympäristö, tulisi kaupunkilaisilla olla enemmän sanavaltaa elinympäristöään koskevissa asioissa. Tähän mennessä nykyisten rakennusten tilannetta ovat kommentoineet vain viranomaistahot, jotka ovat olleet sen kannalla, että niitä tulisi jopa suojella.

2) Muutostöiden teknisen toteutuksen hinnan selvittäminen.
Kaupungissa on lukuisia erilaisia kohteita. On rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat lähes tarkalleen samat kuin vanhan rakennuksen, kuten elokuvateatteri Maximin tapauksessa. Toisaalta on rakennuksia, joiden mittasuhteen poikkeavat jossain määrin vanhasta, kuten Säästöpankin talo Mannerheimintie 14:ssä. Sitten on rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat aivan toista luokkaa kuin alkuperäisen rakennuksen, kuten City-Center. Lisäksi on kohteita, joista julkisivu ei ole vain yksi seinä kuten Stora-Enson pääkonttori. Joissain tapauksissa voitaisiin siis käyttää alkuperäisiä piirustuksia, kun taas joissain joutuisi suunnittelutyön tekemään kokonaan alusta käyttäen alkuperäisiä piirustuksia viitteenä. On myös kohteita, joita ei ole realistista ottaa tutkimuskohteeksi alkuperäisen ja nykyisen rakennuksen massiivisen kokoeron vuoksi – kuten mm. Palace Etelärannassa.

3) Muutostöillä saatavan lopputuloksen selvittäminen.
Kuten edellä on mainittu, ei kaikkia julkisivuja voi palauttaa tarkalleen alkuperäiseen asuunsa johtuen nykyisen rakennuksen erilaisista mittasuhteista. Silti näidenkin kohteiden osalta tulisi tehdä erittäin hienovaraisella pieteetillä alkuperäisen rakennuksen ulkonäköä ja rakennustyylin periaatteita kunnioittava suunnitelma havainnekuvineen yms, jotta kaikkien asiasta kiinnostuneiden ja päättävien olisi omin silmin mahdollista arvioida olisiko muutos parempaan vai huonompaan suuntaan sekä rakennuksen itsensä että ympäröivän kokonaisuuden näkökulmasta.

4) Rakennusten omistajien tahtotilan selvittäminen ja rahoitus.
Kaupungin viranomaisten tulisi rohkaista rakennusten nykyisiä omistajia ennallistamistöihin sekä näyttää esimerkkiä ennallistamalla kaupungin omistuksessa olevia rakennuksia. Uskon asialle löytyvän rahallisia
tukijoita, koska muutostöistä aiheutuisi erittäin positiivista julkisuutta (kuten Nordealle Kämpin entistämisen yhteydessä), sekä rakennuksissa toimiville yrittäjille hyötyä muutostöiden aiheuttamasta kuriositeettilisästä.

60-luvun purkamisvimman sanotaan olevan osa Helsingin historiaa ja kaupungin luonnollista kehitystä. Mutta kuka ja mikä tekee kaupungin historiaa ja kehitystä elleivät kaupungin päättävät elimet. Jos siis asialle löytyy laajaa kannatusta ja siitä tehdään puoltava päätös, niin myös julkisivujen jälleenrakentamisesta voi tulla osa Helsingin historiaa.

Asia täytyisi vain kanavoida kaupungin päättäviin elimiin ja sitä tarkoitusta varten allekirjoittaneella on tarkoituksena perustaa yhdistys viemään asiaa eteenpäin. Aiheesta kiinnostuneita pyytäisin ottamaan yhteyttä osoitteeseen helsinginkasvot@hotmail.com.

”Theodor Höijer”

Oma mielipiteeni lienee tullut selväksi, mutta jos ei, niin sanonpa lyhyesti. Elikkä kaikkia purettuja taloja on turha lähteä palauttamaan, mutta muutaman keskeisellä paikalla olleen kauniint talon julkisivut voisi - tai pitäisi - mielestäni palauttaa. Vähintäänkin kaupungin ydinkeskustan keskeisimmät paikat tulisi entisöidä, ottaen tietenkin realistisuuden rajat huomioon, esim. Palacea tuskin tarvitsee romauttaa jonkun vanhan makasiinin tieltä, mutta Mannerheimintien Huberin talo tekisi todella hyvää ydinkeskustan kaupunkikuvalle.