Sivu 7/48
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 17.12.08 13:33
Kirjoittaja 16valve
Aamulehti kirjoitti:Ranta-Tampellaan syntyy eniten koteja
Kaavoitus: Tampere penkoo lisärakentamisen paikkoja kantakaupungin alueelta

Havainnekuva Ranta-Tampellasta. Arkkitehtitoimisto Erkki Helamaa ja Keijo Heiskanen Oy.
Tampere kaavoittaa uusia asuntoja noin 15 000 asukkaalle seuraavan kolmen vuoden aikana. Vuosittain aiotaan tehdä asemakaava 2 500 asunnolle, eli noin 200 000 asuinkerrosneliölle. Pientaloille tavoitellaan 300 uutta tonttia joka vuosi. Kaupunginhallituksen suunnittelujaoston hyväksymän kolmen vuoden suunnitelman tavoitteeksi on kirjattu hieman alle 830 000 kerrosneliötä asumiseen ja 680 000 kerrosneliötä muuhun tarkoitukseen. Isoilla tavoitteilla halutaan alueita myös reserviin.
- Nämä ovat tavoitteita. Vuosittain olemme päässeet 1500 - 2000 asuntoon. Olisi hyvä, että voisimme kaavoittaa vähän enemmän kuin tarvitaan, jotta meillä olisi luovutettavaa tonttikantaa eri puolilta kaupunkia eri tarkoituksiin, Tampereen kaavoitusjohtaja Jyrki Laiho kertoo.
Myllypuroon teollisuutta
Ensi vuonna eniten asuinkerrosneliöitä tehdään Vuoreskeskuksen itäosaan, Lentävänniemen keskustaan ja Hervantajärven Hiidenmäkeen. Ranta-Tampellan vuoro on vuonna 2010, ja sen kaavoitus riittää lähes yksinään vuositavoitteeseen. Kerrosneliöitä alueelle on tulossa 150 000.
Vuorekseen kaavoitetaan asuinkerrosneliöitä yhteensä 140 000 kolmessa vuodessa. Vuonna 2003 tulleen kantakaupungin osayleiskaavan asuntovaranto on käytetty loppuun. Muuhun rakentamiseen kuuluvat esimerkiksi teollisuus, työpaikka ja liiketilat. Suurin toimitila- ja teollisuusalue syntyy Kolmenkulman alueelle Myllypuroon, jonne kaavoitetaan 250 000 kerrosneliötä. Seuraavaksi isoin alue on Lahdesjärvi.
Tamperetta pitää tiivistää
Vuonna 2003 tehdyn kantakaupungin osayleiskaavan asuntovaranto alkaa olla käytetty. Uudessa osayleiskaavasuunnitelmassa ensi vuonna valmistuvaksi on kirjattu Nurmi-Sorilan, Niemenrannan ja Lahdesjärvi-Tampereen tiivistämisestä tehdään erillinen selvitys.
- Tiivistäminen tarkoittaa, että haemme vielä mahdollisia rakennuspaikkoja kantakaupungin alueelta. Se ei tarkoita, että kaikki puistot rakennetaan täyteen. Jossakin voi silti olla niin väljiä kortteleita, että sinne mahtuisi yksi talo lisää, Laiho kuvailee. Puhutaan myös ajallisesta tiivistämisestä, jolloin liikenne tulee suunnitteluun mukaan.
- Pitäisi kyetä lisäämään niiden ihmisten määrää, jotka asuvat 15 minuutin matkan sisällä keskustasta. Se tarkoittaa liikennejärjestelmien pohtimista, Laiho summaa.
Tampereen asemakaavoitus 2009 - 11
Isoimmat asuinalueet 2009:
- Vuoreskeskus 50 000 asuinkerrosneliötä. 100 pientalotonttia.
- Lentävänniemen keskusta palvelutilaa ja asuntoja 35 000 kerrosneliötä.
- Hervantajärven Hiidenmäki 35 000 asuinkerrosneliötä. 120 pientalotonttia.
Isoimmat asuinalueet 2010:
- Ranta-Tampella 150 000 asuinkerrosneliötä.
- Hervantajärvi 1 70 000 asuinkerrosneliötä, 100 pientalotonttia.
Isoimmat asuinalueet 2011:
- Hervantajärvi 2 70 000 asuinkerrosneliötä, 100 pientalotonttia.
- Niemenranta 2, Nurmi-Sorila 1, Vuoreksen Isokuusi, ja 50 000 70 000 asuinkerrosneliötä kuhunkin.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanm ... eja/120498
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 29.04.09 13:38
Kirjoittaja salos
Tänään on 29.4.2009 ja suunnittelukilpailun tulokset pitäisi julkistaa. Jännitys tiivistyy...
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 29.04.09 13:44
Kirjoittaja salos
Horisontti voitti Ranta-Tampellan maankäytön aatekilpailun
Ehdotuksen mukaan Ranta-Tampellaan tulisi asuintilaa 147000 kerrosneliömetriä asuintilaa sekä runsas 6000 kerrosneliömetriä liike- ja julkista tilaa. Rakennusten kerrosluku olisi matalimmillaan kaksi kerrosta, korkeimmillaan kuusitoista kerrosta. Alueelle on ajateltu rakennttavan pääasiallisesti pienasuntoja (2 h+k). Asuntoja voisi tulla noin 2000-2300 kappaletta.
http://www.tampere.fi/tampereinfo/tiedo ... c8QBI.html
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 29.04.09 15:54
Kirjoittaja 16valve
salos kirjoitti:Horisontti voitti Ranta-Tampellan maankäytön aatekilpailun
Ehdotuksen mukaan Ranta-Tampellaan tulisi asuintilaa 147000 kerrosneliömetriä asuintilaa sekä runsas 6000 kerrosneliömetriä liike- ja julkista tilaa. Rakennusten kerrosluku olisi matalimmillaan kaksi kerrosta, korkeimmillaan kuusitoista kerrosta. Alueelle on ajateltu rakennttavan pääasiallisesti pienasuntoja (2 h+k). Asuntoja voisi tulla noin 2000-2300 kappaletta.
http://www.tampere.fi/tampereinfo/tiedo ... c8QBI.html
Loisto juttu, että Ranta-Tampella edistyy. Olisin odottanut radikaalimpaa lähestymistapaa korkeampien talojen muodossa. Toisaalta iso plussa (edes yhdestä) 16 kerroksisesta talosta. Nyt vaan tunnelia väsäämään, että saadaan paikka kuntoon

Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 08:17
Kirjoittaja 16valve
Tässä Aamulehden artikkeli aiheesta.
Sivuilla voi käydä kommentoimassa suunnittelukilpailun tuloksia
http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanm ... toi/141547
Aamulehti kirjoitti:Horisontti voitti Ranta-Tampellan suunnittelukilpailun
Tampereen Ranta-Tampellan suunnittelukilpailun voittajaksi on valittu ehdotus nimeltä Horisontti. Tuomariston mukaan Horisontissa on voimaa. Suunnitelma luo kaupungille uuden rintaman, joka näkyy Näsijärvelle ja muistuttaa Tammerkosken rantojen teollisuusrakentamisesta. Horisontissa rannan asunnoista avautuu järvinäkymiä, ja alueella on koskelta järven rantaan saakka ulottuva kanava. Näsijärven ranta on ehdotuksessa hyvin kaupunkimainen. Rakennusten pohjoispuolelta kiertää ulkoilureitti.
Ranta-Tampellan alue sijaitsee kaupungin keskustan pohjoislaidalla, Näsijärven etelärannassa. Sitä rajaavat Näsijärvi, Armonkallion asuinalue sekä rautatie. Alueen läpi kulkeva Kekkosentie on suunniteltu korvattavaksi maanalaisella liikennetunnelilla.
Asunnot pääasiassa kaksioita
Kutsukilpailussa oli mukana neljä ehdotusta, joissa suunniteltiin Ranta-Tampellan maankäyttöä. Ehdotukset olivat hyvin erilaisia, mutta tasokkaita.
Arkkitehtuuritoimisto B&M:n luomassa voittajasuunnitelmassa Ranta-Tampellaan on sovitettu 147000 kerrosneliömetriä asuintilaa sekä runsas 6000 kerrosneliömetriä liiketilaa ja julkista tilaa. Matalimmissa rakennuksissa on kaksi, korkeimmissa 16 kerrosta. Alueelle on suunniteltu pääasiassa kaksioita. Asuntoja on yhteensä 2000-2300 kappaletta.
Toiseksi tuli Arkkitehtitoimisto Harris - Kjisikin Parabrisas-ehdotus. Sen idea on kaupunkimainen muuri Näsijärven rannalla. Kilpailutyöt tulevat yleisön nähtäville Palvelupiste Frenckelliin. Näyttely kootaan Frenckellin aulaan torstaina 30. huhtikuuta, ja se on esillä juhannukseen asti. Arvostelupöytäkirja ja havainnekuvia kilpailutöistä löytyy myös kaupungin internetsivuilta.
Ehdotuksia ei voida suoraan toteuttaa
Suunnittelukilpailun järjestivät Tampereen kaupunki ja alueen toinen maanomistaja YIT Rakennus. Ranta-Tampellasta halutaan saada maisemallisesti ja kaupunkirakenteellisesti korkealuokkainen asuinalue.
Ehdotukset eivät ole sellaisenaan toteutettavissa, vaan vaativat jatkotyöstämistä. Kahden parhaan työn hyviä puolia voidaan kuitenkin kehittää. Tuomariston mielestä rannan täyttöä, suuria korkeuseroja alueella sekä Soukkapuistoon rakentamista tulee välttää. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kaavoitusjohtaja Jyrki Laiho puheenjohtajana, apulaispormestari Timo Hanhilahti ja kiinteistöjohtaja Mikko Nurminen Tampereen kaupungilta, aluejohtaja Ilkka Kääriäinen ja kiinteistöpäällikkö Matti Rautaharkko YIT Rakennus Oy:stä sekä yliasiamies Matti Rautiola järjestäjistä riippumattomana asiantuntijana. Laiholla ja Rautiolalla on arkkitehdin koulutus. Tuomariston sihteerinä toimi projektisihteeri Tarja Kaasalainen. Pysyvinä asiantuntijoina ovat olleet projektinjohtaja Mauri Eskonen ja projektiarkkitehti Juha Jaakola.
Voittajaehdotus palkittiin 40 000 eurolla ja Parabrisas-ehdotuksen suunnittelijat saivat 30 000 eurolla. Kolmanneksi tulleen Aspnäsin suunnittelijoille eli Arkkitehtitoimisto Erkki Helamaa ja Keijo Heiskaselle annettiin 20 000 euroa. Neljännen palkinnon arvo oli 10 000 euroa ja sen sai Arkkitehdit Anttila & Rusasen Bumerangi.

Horisontti-ehdotukseen kuuluu koskelta järven rantaan saakka ulottuva kanava. Havainnekuva: Arkkitehtuuritoimisto B

Horisontissa Näsijärven ranta on hyvin kaupunkimainen. Havainnekuva: Arkkitehtuuritoimisto B

Horisontti-ilmakuva. Havainnekuva: Arkkitehtuuritoimisto B
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 08:45
Kirjoittaja grendy
Enpäs tiä, aika blaablaablaata! Ei jaksa sävähdyttää kyllä yhtään, edelleenkin ärsyttää kun vaan neljä ehdokasta otettiin mukaan kun Itella munas! Hyvin mahdollista että muiden joukosta olis löytynyt parempaa matskua, enemmän uskallusta ainakin!.. Tosiaan korkeaa rakentamista olis yllättäen odottanut huomattavasti enemmän. Hauska tossa Horisontissa on toi Armonkallioo vastapäätä oleva saman näköinen alue

.. Rantamuurista en tiedä, aika massiivisen näköinen viritys, mutta mikäpäs näistä oikeesti tulis toteutuun.... mutta odotukset ei oo kovin korkeella.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 09:24
Kirjoittaja ÄmJii
No on kyllä todella pliisu... Mutta sitä sen kai on oltava, jotta alue on YIT:n mielestä toteutettavissa ja tuollaisilla suht matalilla laatikoilla ne parhaat voitot kerätään. Ei mitenkään huono, mutta niin keskitasoa, kuin vain voi olla. Arkkitehtuurissa ei mitään mielenkiintoista. Jaka tapauksessa hyvä, että alue rakennetaan.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 09:32
Kirjoittaja grendy
^Arkkitehtuuristahan ei vielä ole mitään tietoa, eli yksittäiset talot
voivat olla hienoja mutta
tuskin YIT:n tuntien

.. Eiköhän jostain yhdestä tai kahdesta talosta joku arkkitehtikilpailu järjestetä mutta muut ovatkin sitten bulk-tuotantoa.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 10:20
Kirjoittaja ÄmJii
Okei, no onhan tässä sitten vielä toivoa! Mut kaipa silti kannattaa varovaisesti odottaa mitään todella spesiaalia. Pitäis kai vaan pikkuhiljaa hyväksyy, että se suuri massa ei voi olla mitään huippuarkkitehtuuria. Tietty Suomessa on se ongelma, että edes niistä yksittäisistä katseenvangitsijoista ei saada mitenkään arkkitehtonisesti hienoja, Vuosaaren Cirrus jne... Jonkin verran SSC:tä seuraavana ihmetyttää, miten esimerkiksi jossain Baltiassa sekä massa että ne yksittäiset katseenvangitsijat voivat olla huomattavasti korkeatasoisempia, mitä Suomessa. En tosin tiedä onko kansantalouden kannalta järkevää laittaa raha kiinni tuottamattomiin sijoituskohteisiin. Voi tässä Suomen ikuisessa lamarakentamisessa olla hyvätkin puolensa.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 10:55
Kirjoittaja salos
grendy kirjoitti:edelleenkin ärsyttää kun vaan neljä ehdokasta otettiin mukaan kun Itella munas!
Hetkinen, neljä ehdokasta olisi otettu mukaan ilman mitään Itellan munauksiakin. Määräaikaan mennessähän tuli 15 osallistumishakemusta, joista valittiin nämä neljä varsinaiseen suunnittelukilpailuun. Määräajan jälkeen saapui 12 hakemusta, jotka hylättiin.
Kaikki ehdotukset ovat tuhat potenssiin tuhat kertaa parempia mitä alueen nykytila on, joten ei voi kauheasti valittaa. Aikanaan kun kaavoitus tosissaan alkaa kannattaa olla aktiivinen ja edes yrittää vaikuttaa lopputulemaan. Silloin tämä peli ratkaistaan.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 11:59
Kirjoittaja grendy
salos kirjoitti:grendy kirjoitti:edelleenkin ärsyttää kun vaan neljä ehdokasta otettiin mukaan kun Itella munas!
Hetkinen, neljä ehdokasta olisi otettu mukaan ilman mitään Itellan munauksiakin. Määräaikaan mennessähän tuli 15 osallistumishakemusta, joista valittiin nämä neljä varsinaiseen suunnittelukilpailuun. Määräajan jälkeen saapui 12 hakemusta, jotka hylättiin.
Kaikki ehdotukset ovat tuhat potenssiin tuhat kertaa parempia mitä alueen nykytila on, joten ei voi kauheasti valittaa. Aikanaan kun kaavoitus tosissaan alkaa kannattaa olla aktiivinen ja edes yrittää vaikuttaa lopputulemaan. Silloin tämä peli ratkaistaan.
Aah okei! Ei ollut faktat ihan kohdillaan siis mutta kiitos kun selvensit miten toi kilpailu meni

.. Olis niin kiinnostava nähä loputkin suunnitelmat että mitä sieltä löytyi..
Tottahan se on että ihan mikä noista vaan toteutuis nykytilanne parantuu huomattavasti, mutta kuitenkin alue on niin potentiaalinen kohde että jotain huomattavasti spesiaalimpaa odotin, eli sinänsä pettymys.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 12:04
Kirjoittaja pks
salos kirjoitti:grendy kirjoitti:edelleenkin ärsyttää kun vaan neljä ehdokasta otettiin mukaan kun Itella munas!
Hetkinen, neljä ehdokasta olisi otettu mukaan ilman mitään Itellan munauksiakin. Määräaikaan mennessähän tuli 15 osallistumishakemusta, joista valittiin nämä neljä varsinaiseen suunnittelukilpailuun. Määräajan jälkeen saapui 12 hakemusta, jotka hylättiin.
Tarkkaan ottaen kaikki hakemukset taisivat olla kaupungin postilokerossa määräajan sisällä, mutta kaupungin Itellalta ostama kuljetuspalvelu lokerosta virastotalolle ei toiminut sopimuksen mukaisesti. Jotenkin tuota tilannetta on vaikea nähdä niin, että arkkitehtitoimistojen vastuu töiden perille toimittamisesta voisi ulottua kaupungin ilmoittamaa postilokero-osoitetta pidemmälle. Voi tietysti olla, että nämä samat neljä toimistoa olisi valikoitunut jatkoon vaikka kaikki 27 hakemusta oli arvioitu, mutta mitenkään ei voida varmistaa, että parhaat ideat tulevat käyttöön, jos puolet asianmukaisesti palautetuista ehdotuksista jätetään arvioimatta. Tuota vastuukysymystä ratkotaan ilmeisesti edelleen oikeudessa.
salos kirjoitti:Kaikki ehdotukset ovat tuhat potenssiin tuhat kertaa parempia mitä alueen nykytila on, joten ei voi kauheasti valittaa
Tällä logiikalla on täysin yhdentekevää, mitä kaupunkien keskustojen tyhjille tonteille tai keskustan kupeessa oleville joutomaa-alueille rakennetaan. Ei kai sitten tarvittaisi mitään suunnittelukilpailuja?
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 30.04.09 16:07
Kirjoittaja salos
pks kirjoitti:Tällä logiikalla on täysin yhdentekevää, mitä kaupunkien keskustojen tyhjille tonteille tai keskustan kupeessa oleville joutomaa-alueille rakennetaan. Ei kai sitten tarvittaisi mitään suunnittelukilpailuja?
Ilmeisesti ei logiikka auennut, sillä tuskin kukaan tuolla tavalla ajattelee.
Itseäni tuo Horisontti miellyttää. Grendyn mainitsema Armonkallio pienoiskoossa osassa aluetta on hyvä vastinpari rakennetulle Armonkalliolle. Muutamaa korkeampaa tornia alue kuitenkin kaipaa. Ja jotenkin olen skeptinen suunnitellun kanavan toteutuksesta.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 02.05.09 13:49
Kirjoittaja hamppari
Jotenkin vähän on mielikuvituksetonta. Toisaalta sen saattaa ymmärtää, kun puhutaan näin hyvällä paikalla olevasta alueesta. Vaikka tuo kanava ihan kiva onkin, niin jotenkin näyttää joltain punatiilierämaalta. Joskin onhan noissa taloissa noita 'tosi kivoja' väripaneeleita.
Tiesittekö muuten, että tuota torniahan ei varmasti aiota rakentaa, sehän peittää koko kaupungin Näsijärvinäkymät + se näyttää fallokselta.
Re: Ranta-Tampella
Lähetetty: 02.05.09 14:25
Kirjoittaja Kantti
Omissa silmissäni nuo näyttävät aivan siisteiltä ja hyväksyttäviltä suunnitelmilta. Ainahan kaikki voisi olla paremmin ja spesiaalimpaa ja poikkeavampaa, mutta talot on saatava kaupaksi myös, joten se rajaa tekemistä. Itse näen tämän "matalan" rakentamisen tässä vain positiivisena asiana, jos rakennukset olisivat älyttömän korkeita olisi kanavat ja kadut pimeämpiä ja kuilumaisia. Kyllä tuollainen rannassa oleva asunto-alue on "matalana" (ei 5 kerrosta ole erityisen matala) on asukkaan kannalta viihtyisämpi, eikä kaupunkimaisuudesta tässä olla tingitty mielestäni lainkaan. Ihan hyvä!