Lappi on nyt huipputrendikäs matkailukohde – ja se on merkittävää koko Suomen talouskasvulle
Lapin matkailu on kasvanut rajusti parin viime vuoden aikana, ja erityisen kovaa kasvu on ollut kansainvälisen kysynnän osalta. Suomi ei ole perinteinen matkailun suurvalta, mutta tilastokeskuksen mukaan majoituspalvelujen ulkomainen kysyntä kasvoi 16,8 ja kotimainen kysyntä 4,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tämä ylittää kirkkaasti muun Euroopan.
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen painottaa menneiden sukupolvien työn merkitystä Lapin nykyisen menestyksen taustalla.
– Lapin matkailun historian merkitys on valtavan tärkeä nykyisessä kasvun vaiheessa ja menestystarinassa. Takana on vuosikymmenten työ, jossa pienillä perheyrityksillä on ollut suuri merkitys. Yritykset ovat nykyään suurempia, mutta se siemen on kylvetty pienien yritysten voimalla 1980 luvun alkupuolella.
Arktisuus on nyt kuuma trendi. Danske Bankin Pohjois-Suomen Finanssikeskuksen johtaja Kari Salmela toteaa, että ulkomaisen matkaajan näkökulmasta Suomessa on kaksi kohdetta ylitse muiden: Helsinki ja Lappi.
Helsingin valtteja ovat saavutettavuus ja pääkaupungin asema, Lappiin houkuttelee revontulet, erämaakokemus, lumivarmuus, eksotiikka ja mystisyys.
https://danskebank.fi/sinulle/artikkeli ... uskasvulle