Sivu 42/150

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 10:27
Kirjoittaja Lurkkeri
Kaava on muuten hyvä, mutta townhouset ja ylisuuri Poseidoninpuisto ovat kummallisia ratkaisuja.

Tasakorkuiset – esim. 6-kerroksiset – muurimaiset umpikorttelit rannassa pitäisivät pahimmat puuskat loitolla alueen sisäosista. Jos kaikilla kaduilla olisi lisäksi puita molemmin puolin, se hillitsisi tuulta jonkin verran. Mutta täysin tuuletonta Jätkäsaaresta ei saa.

Puiston rakentaminen pilaantuneiden maa-ainesten päälle on lyhyellä tähtäyksellä järkevä päätös, mutta pitkällä tähtäyksellä tuntuisi fiksummalta puhdistaa alue kunnolla ja rakentaa siihen nykyistä paljon suurempi määrä asuntoja. Helsinkiin valmistuu edelleen liian vähän asuntoja hyvien kulkuyhteyksien varrelle.

Jos jostain halutaan säästää, niin olisin miettinyt kanavan tarpeellisuutta. Kanava on toki kiva ja maalauksellinen, mutta maksaa 31 miljoonaa € - lähes puolet kaupungin vastattavaksi aiheutuvista kustannuksista.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 15:49
Kirjoittaja pakolaishallitus
hmikko kirjoitti:^ Kaavaselostuksessa kerrotaan, että Poseidoninpuisto on osin pilaantuneiden (=saastuneiden) maa-ainesten päällä, jotka olisi pitänyt vaihtaa, jos paikalle olisi rakennettu. Puiston sijoittelulla on siis säästetty jonkun verran rahaa ja ainesten läjitystä toisaalle.
Ok, sitten ymmärrän. Mutta sitä suuremmalla syyllä puiston ympärille pitäisi rakentaa tehokkaammin ja korkeammin. Pysyn kuitenkin kannassani että ihmiset haluavat nähdä vettä ja siksi sekä paistattelevat päivää ja lenkkeilevät rantaa pitkin. Mistä tullaan sitten tuohon ylisuureen S-muotoiseen, oliko nyt hyväntoivonpuisto nimeltään. Pahoin pelkään että suurimmalta osin sekin tulee olemaan lähes autio kokoonsa nähden, ehkä pari hassua lenkkeilijää ja lasta hiekkalaatikolla.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 16:41
Kirjoittaja RV
Lurkkeri kirjoitti:Kaava on muuten hyvä, mutta townhouset ja ylisuuri Poseidoninpuisto ovat kummallisia ratkaisuja.

Tasakorkuiset – esim. 6-kerroksiset – muurimaiset umpikorttelit rannassa pitäisivät pahimmat puuskat loitolla alueen sisäosista. Jos kaikilla kaduilla olisi lisäksi puita molemmin puolin, se hillitsisi tuulta jonkin verran. Mutta täysin tuuletonta Jätkäsaaresta ei saa.

Puiston rakentaminen pilaantuneiden maa-ainesten päälle on lyhyellä tähtäyksellä järkevä päätös, mutta pitkällä tähtäyksellä tuntuisi fiksummalta puhdistaa alue kunnolla ja rakentaa siihen nykyistä paljon suurempi määrä asuntoja. Helsinkiin valmistuu edelleen liian vähän asuntoja hyvien kulkuyhteyksien varrelle.

Jos jostain halutaan säästää, niin olisin miettinyt kanavan tarpeellisuutta. Kanava on toki kiva ja maalauksellinen, mutta maksaa 31 miljoonaa € - lähes puolet kaupungin vastattavaksi aiheutuvista kustannuksista.
Puita olen pitänyt luonnollisena osana katuja. Mutta mitkä hyvät liikenneyhteydet? Autolla helvettiä, jalan liian kaukana, pyörällä hengenvaarallista. En edelleen kelpuuta ratikkaa sodanjälkeisen liikennesuunnittelun osaksi, ja bussit kuuluvat kauas keskustasta.

Ja vaikka sporista pitäisikin, jää Jätkä ja varsinkin tuo säkinpohjaksi. Tunnelia Länsiväylältä ei tule vuosikymmeniin. Sekin olisi Espoon suuntaan.

Puistoista taas tuleekin tehdä riittävän suuria, kumpareisia, "intiimejä" elottomien hiekkakenttien ja millilleen trimmatun pensaan sekoituksen/kirkon takapihojen sijasta.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 18:18
Kirjoittaja sekovene
RV kirjoitti:Mutta mitkä hyvät liikenneyhteydet? Autolla helvettiä, jalan liian kaukana, pyörällä hengenvaarallista. En edelleen kelpuuta ratikkaa sodanjälkeisen liikennesuunnittelun osaksi, ja bussit kuuluvat kauas keskustasta.

Ja vaikka sporista pitäisikin, jää Jätkä ja varsinkin tuo säkinpohjaksi. Tunnelia Länsiväylältä ei tule vuosikymmeniin. Sekin olisi Espoon suuntaan.
Öö. Tostahan pääsee Crusellinsiltaa pitkin muutamassa minuutissa Länärille. Mihin siinä jotain tunnelia tarvitaan? Jos muualle kuin länteen on menossa ja keskustan läpi ajaminen tuntuu liian tukalalta, niin Kehää pitkin pääsee ihan näppärästi. Laadukas ja nopea reitti sekin on, vaikka vähän joutuu kiertämään. Ei sinne keskustaan kuitenkaan kannata lisää tilaa autoille raivata ja tunneleihin ei oo varaa, niin minkäs teet. Mitä pyöräilyyn tulee, niin keskustassa se tosiaan on vähän ankeaa, kun kävelijöitä on niin paljon ja infra on paskaa, mutta Jätkästä keskustaan pyöräillessä voi välttää ongelmat menemällä Baanaa pitkin ja Punavuoren ja Töölön pikkukaduilla se pyöräily (ajoradoilla) on enimmäkseen ihan iisiä, et eipä tossa mitään ongelmaa ole.

Ratikoista sen verran, että sit kun tää raitoliikenteen uusi linjasto otetaan käyttöön, niin tosta Saukonlaiturilta pääsee sporalla Kaivokadulle about kymmenessä minuutissa. Pussinperällähän se Jätkä on, mutta ei se tässä tapauksessa suuremmin haittaa. Joo, ja kiva kuulla, että sä et "kelpuuta ratikkaa sodanjälkeisen liikennesuunnittelun osaksi". En mäkään kelpuuta sua liikennesunnittelijaksi. Ihan oikeesti niiq. Sit tos on se Ruoholahden metroasemakin tollasen perus espoolaisen kävelymatkan/liitynnän päässä, mikä on sulle ainakin aiemmin ollut ihan riittävä julkisen liikenteen palvelutaso. Sä taidat vaan repiä noita argumenttejä perseestäsi niinku aina.
RV kirjoitti:Puistoista taas tuleekin tehdä riittävän suuria, kumpareisia, "intiimejä" elottomien hiekkakenttien ja millilleen trimmatun pensaan sekoituksen/kirkon takapihojen sijasta.
Jätkässä tota puistopinta-alaa nyt on vaan vähän liikaa, joten ei niistä intiimejä tule.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 18:37
Kirjoittaja RV
En minä Kehälle pääsyä tarkoita, vaan keskustaan. Laivalle suuntaava liikenne aiheuttaa jo nyt huomattavaa häiriötä, joka heijastuu siten että tuhannet autot päivässä rupeavat oikaisemaan asuinkatujen kautta kielloista viis. Eikä siinä voi autoilijaa syyllistää, kun liput on ostettu ja lautta lähtee.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 18:46
Kirjoittaja sekovene
RV kirjoitti:En minä Kehälle pääsyä tarkoita, vaan keskustaan. Laivalle suuntaava liikenne aiheuttaa jo nyt huomattavaa häiriötä, joka heijastuu siten että tuhannet autot päivässä rupeavat oikaisemaan asuinkatujen kautta kielloista viis. Eikä siinä voi autoilijaa syyllistää, kun liput on ostettu ja lautta lähtee.
Siis sä haluaisit nopeamman reitin Jätkäsaaresta keskustaan? Miksi? Mitä järkeä Jätkäsaaresta edes on mennä autolla keskustaan muuta kuin poikkeustapauksissa? Mieti nyt oikeesti mitä sä kirjotat. Sitä paitsi se matka on niin lyhyt, että vaikka keskinopeus sattuisi jostain kumman syystä olemaan luokkaa kävely, niin ei siinä kauaa kestä. Q-parkin sisäänkäyntiin on tosta Saukonlaiturilta noin kaksi kilometriä http://goo.gl/maps/5tJ5S

Laivamatkustajien autot tukkivat lähinnä Mechelininkadun risteystä, mutta Crusellinsillalta pääsee ihan hyvin ja tämä Saukonlaiturihan on juuri Crusellinsillan vieressä.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 10.09.14 23:27
Kirjoittaja RV
sekovene kirjoitti:
Siis sä haluaisit nopeamman reitin Jätkäsaaresta keskustaan? Miksi? Mitä järkeä Jätkäsaaresta edes on mennä autolla keskustaan muuta kuin poikkeustapauksissa?

Öh, jokapäiväiset Verkkokauppa Oy:n tavarantoimittajat sekä he jotka toimittavat tavaraa mahdollisiin putiikkeihin? EI taida Verkkokaupan liikenne olla marginaalista saati sporaan mahtuvaa. Autolauttaliikenne on myös runsasta.

Jätkä on liikenteellisesti kuin pieneisversio Stadin niemestä :/

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 01:12
Kirjoittaja sekovene
RV kirjoitti:

Vähän sä oot pihalla.

Jätkäsaaren putiikkien tavaraliikenne on aivan marginaalista ja se ei todellakaan ruuhkauta katuja. Tavaraliikennettä tulisi toki edistää suhteessa yksityisautoiluun ja siihen taitaa jopa Helsingin liikennestrategiakin tähdätä. Mihin toimenpiteisiin itse ryhtyisit vähentääksesi yksityisautojen tavaraliikenteelle aiheuttamaa haittaa?

Sit sellanen pikkujuttu, että ei tuolla mitään ihmeellisiä ruuhkia ole muutenkaan kuin laivojen saapumisaikoihin. Lähtöaikoinakin autot tulevat huomattavasti ohuempina virtoina. Autolauttaliikenne pitäisi kyllä pyrkiä siirtämään Vuosaareen jollain aikavälillä, koska tuollaisille piikkikuormille ei ole oikeastaan mitään tehtävissä. Tosin eipä tosta jonottelemisestakaan kovin suurta kärsimystä taida aiheutua, kun melkein kenenkään ei tarvitse mennä autolla Viron lautalle päivittäin.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 02:07
Kirjoittaja RV
Jaa et oo laivalla käynyt? siel tuppaa olee aika pihalla :) :)

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 09:44
Kirjoittaja arkkinikkari
Autolautat nyt pitäisi muutenkin saada helvettiin kantakaupungista.

Vuosaareen vain, jäisi enemmän laituritilaa niille risteilyturisteillekin joita Helsinkiin on kaipailtu. Kaupunkikuvakin paranisi kun helvetin rumat autolautat ja niiden vaatimat massiiviset liikennejärjestelyt eivät hallitsisi koko ranta-aluetta.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 14:43
Kirjoittaja RV
arkkinikkari kirjoitti:Autolautat nyt pitäisi muutenkin saada helvettiin kantakaupungista.

Vuosaareen vain, jäisi enemmän laituritilaa niille risteilyturisteillekin joita Helsinkiin on kaipailtu. Kaupunkikuvakin paranisi kun helvetin rumat autolautat ja niiden vaatimat massiiviset liikennejärjestelyt eivät hallitsisi koko ranta-aluetta.

Kyllä ja ei. Helsingin-turistit eivät näkisi koko homman valttia, eli Tuomiokirkkoa jne jne. Muutoin samaa mieltä.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 15:37
Kirjoittaja arkkinikkari
Turistit eivät saavu Helsinkiin autolautoilla, vaan risteilyaluksilla. Autolautoilla kulkevat lähinnä suomalaiset, jotka ovat niin kännissä kaupunkiin saapuessaan etteivät pysty näkymiä arvostamaan, ja virolaiset työmiehet, joita ei oikeastaan kiinnosta.

Eteläsatamaan ei saavu tällä hetkellä ulkomaalaisia matkailijoita oikeastaan lainkaan.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 20:20
Kirjoittaja sekovene
RV kirjoitti:Jaa et oo laivalla käynyt? siel tuppaa olee aika pihalla :) :)
Juuh, okei. Otetaas nyt askel taaksepäin, kun löit taas läskiksi.
RV kirjoitti:Mutta mitkä hyvät liikenneyhteydet? Autolla helvettiä, jalan liian kaukana, pyörällä hengenvaarallista. En edelleen kelpuuta ratikkaa sodanjälkeisen liikennesuunnittelun osaksi, ja bussit kuuluvat kauas keskustasta.

Ja vaikka sporista pitäisikin, jää Jätkä ja varsinkin tuo säkinpohjaksi. Tunnelia Länsiväylältä ei tule vuosikymmeniin. Sekin olisi Espoon suuntaan.
Mä en jaksa lähteä tämän enempää purkamaan sun "sporat ja kevyt liikenne ovat helvettiä" -juttuja, mutta faktahan on se, että jopa Jätkäsaaren länsisosista on tulevaisuudessa todella hyvät yhteydet eri puolille seutua ihan jo siksi, että sekä sporalla että fillarilla pääsee keskustaan noin kymmenessä minuutissa ja kun seudulla on säteittäinen joukkoliikennelinjasto, keskustasta pääsee minne vain. On siinä metroasemaa ja aika helvetin monta eri matkakohdettakin välissä.

Se kiinnostaisi kuitenkin vielä kuulla, että miksi autoilu tuolla on mielestäsi helvettiä. Kerro vaikka joku paikka, jossa autoilu on kätevämpää. Kovin monesta paikasta ei taida päästä yhtä näppärästi sekä ympäri kantakaupunkia että kehäteille. Lisäksi tuollaista luksusta kuin Jätkäsaaren korttelien kansipysäköinnit, joita autottomat subventoivat, ei ole samassa mittakaavassa tarjolla melkein missään.

Ja kun sua tuntuu Jätkäsaaren länsiosan mahdolliset ruuhkaongelmat pelottavan, niin nehän ratkeaisivat helposti esim. sillä, että kaavoitettaisiin pelkät kadunvarsipaikat, eikä ollenkaan niitä vitun halleja, ellei ole maksuhalukasta kysyntää, kuten ei käytännössä koskaan ole. Silloin osa ihmisistä tajuaisi jättää auton vaikkapa Ruoholahden pysäköintilaitoksiin. Tästä olisi myös se hyöty, että pysäköinti hoituisi kerrankin markkinatalouden oppien mukaan, eikä helsinkiläisellä kokoomusdemarisosialismimallilla.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 11.09.14 20:52
Kirjoittaja Clepe
arkkinikkari kirjoitti:Turistit eivät saavu Helsinkiin autolautoilla, vaan risteilyaluksilla. Autolautoilla kulkevat lähinnä suomalaiset, jotka ovat niin kännissä kaupunkiin saapuessaan etteivät pysty näkymiä arvostamaan, ja virolaiset työmiehet, joita ei oikeastaan kiinnosta.

Eteläsatamaan ei saavu tällä hetkellä ulkomaalaisia matkailijoita oikeastaan lainkaan.
Kyllä niitä ulkomaalaisiakin näillä autolautoilla liikkuu. Varsin yleinen skenaario on se että Aasiasta lennetään Helsinkiin, mennään laivalla Tukholmaan ja sieltä Eurooppaan. Euroopan kierroksen jälkeen lennetään takaisin jostain muualta. Tässä säännöllisessä reittiliikenteessä on valtava potentiaali turismin kannalta (vrt. island hopping Kreikassa). Helsingistä on sentään suorat laivayhteydet kolmeen muuhun Itämerenalueen suurkaupunkiin.

Re: Jätkäsaari Helsinki

Lähetetty: 12.09.14 19:35
Kirjoittaja cobaink
sekovene kirjoitti: Se kiinnostaisi kuitenkin vielä kuulla, että miksi autoilu tuolla on mielestäsi helvettiä. Kerro vaikka joku paikka, jossa autoilu on kätevämpää. Kovin monesta paikasta ei taida päästä yhtä näppärästi sekä ympäri kantakaupunkia että kehäteille. Lisäksi tuollaista luksusta kuin Jätkäsaaren korttelien kansipysäköinnit, joita autottomat subventoivat, ei ole samassa mittakaavassa tarjolla melkein missään.

Ja kun sua tuntuu Jätkäsaaren länsiosan mahdolliset ruuhkaongelmat pelottavan, niin nehän ratkeaisivat helposti esim. sillä, että kaavoitettaisiin pelkät kadunvarsipaikat, eikä ollenkaan niitä vitun halleja, ellei ole maksuhalukasta kysyntää, kuten ei käytännössä koskaan ole. Silloin osa ihmisistä tajuaisi jättää auton vaikkapa Ruoholahden pysäköintilaitoksiin. Tästä olisi myös se hyöty, että pysäköinti hoituisi kerrankin markkinatalouden oppien mukaan, eikä helsinkiläisellä kokoomusdemarisosialismimallilla.
Kuva
http://blogs.helsinki.fi/eranti/autopai ... a-tarkein/

Apropoo, Jätkäsaarihan alkaa olla aika lähellä Lauttasaarta, varsinkin jos meritäyttöjä vielä kovin jatketaan..Ratikkasilta Vattuniemeen? Tämän Saukonlaiturinkin luonne muuttuisi pussinperästä matkanvarreksi.

[Salmisaaren voimalaitoskaan ei ole ikuinen.]
Kuva