Re: Jyväskylän projektit
Lähetetty: 07.06.13 00:57
Kupungin täydennysrakentamisen osalta on kuulunut tosiaan viimeaikoina paljon uutta. Kivääri tehtaan täydennys näyttää havainnekuvissa mukavalta. Taempi talo olisi tosiaan voinut olla hieman korkeampikin. Toisaalta taas muu rakennuskanta ei saa olla yhtään korkeampaa jotta Kivääritehtaan luonne alueen kiintopisteenä ei vaarannu.
Keskustassa Hotelli milttonin tontille kaavaillaan myös yli sadan asunnon täydennyrakennusprojektia! Tämän korttelin täydennystä olen itsekkin joskus visioinut ja tälläkin foorumille kortteli on useampaan kertaan nostettu esiin. Lisäksi Yläkaupungilla sijaitseva seurakuntakeskuksen tontti on menossa uusiksi ja tontin sisäpihalle suunnitellaan mm. 7-kerroksista KOAS:n kohdetta.
Hämeenkadun projekti on laitettu myös uudelleen käyntiin ja KOAS suunnittelee myös sinne opiskelija asuntoja. Jarski siitä jo mainitsikin.
Ruusupuiston uuden yliopistorakennuksen sekä museoiden (mm. Alvar Aalto museo) kaava ehdotus on menossa maanantaina kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Lisäksi ensimmäinen pala uutta Kankaan asemakaavaa on vireillä käsittäen vanhan paperitehtaan ja lähiympäristön.
Kaikenkaikkiaan hyviä ja tervetulleita projekteja. Toivotaan nyt vain että Kankaalle saataisiin pari korkeampaa tornia ja ruurukaava keskustan alueella laatu ja tehokkuus ovat paikalle sopivia.
Karisma korttelista vielä uutta päivitystä. Kulmauksessa jotain puukehikoita väsäilty: