Hiukan analyysiä tuosta Pokkisen tekstistä:
Nyt se on todistettu oikeaksi ratkaisuksi. Tampereelle kaavailtu kaupunkiraitiotie on kannattava ainakin teoriassa.
Tehdyt laskelmat ovat sinänsä toki pelkkää teoriaa, mutta koska (pakon edessä) käytetty YHTALI-menetelmä ei mitenkään suosi tämän tyyppisiä liikennehankkeita, voidaan katsoa oltavan melko varmoilla vesillä hankkeen kannattavuuden suhteen.
Minimikustannuksiksi on laskettu vajaat 200 miljoonaa euroa per hanke.
Ratikan osalta ei varsinaisesti minimikustannuksiksi, vaan todennäköisiksi kustannuksiksi. Helsingissä raitiotieratojen vakiintunut kustannustaso (kilometrikustannus) on tätä selvästi alempi, mutta toisaalta Tampereella tarvitaan lähiöosuuksilla siltojen rakennusta ja muuta, mikä nostaa kustannustasoa. Yleisesti ottaen budjetin ylitykset ovat maanpäällisissä raitiotiehankkeissa harvinaisia, koska mahdollisia yllätysten lähteitä on tunnelihankkeita vähemmän.
Keskiviikkona esiteltiin kaupunkiratikan ensimmäisen vaiheen alustava yleissuunnitelma. Tuskin monikaan yllättyi, kun hanke kuvattiin siinä myönteisessä valossa.
Pokkinen antaa jälkimmäisessä lauseessa ymmärtää, että ratikkahanketta ollaan ajamassa eteenpäin juonittelun avulla, asiaperusteet sivuuttaen. Ei kovin asiallista.
Tampereella on mietitty joukkoliikenteen kehittämisessä kolmea päävaihtoehtoa.
Yksi niistä on kaupunkiraitiotien rakentaminen Lentävänniemestä Hervantaan – vaihtoehtoisia reittejä on neljä. Toinen on nykyisen bussiliikenteen lievä parantaminen ja kolmas sen tason radikaali nostaminen.
Tämä ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Jos raitiotie toteutuu, toteutuu samaan aikaan myös radikaali bussilinjaston uudistaminen, johon liittyvät runkolinjat niille alueille, joita raitiotie ei palvele.
Hyötyjä arvioitaessa on sovellettu yleisesti käytössä olevia laskentakaavoja, mutta on todennäköistä, että ne eivät vakuuta kaikkia.
Eivät todella vakuuta kaikkia, mutta näihin kaavoihin perehtyneiden vakuuttumattomuus on yleisesti ottaen hiukan eri suuntaista, kuin mitä Pokkinen vaikuttaa kuvittelevan.
Näin suurten hankkeiden kustannukset tuppaavat usein nousemaan, kun taas hyödyt eivät välttämättä toteudu täysimääräisinä. Lisäksi laskentakaavojen reunaehtojen muuttaminen voi muuttaa myös lopputulosta.
Maanpäällisten ratikkahankkeiden kulut harvoin nousevat (ks. yllä).
Laskentakaavojen reunaehtoja ei ole juuri mahdollista muuttaa, koska ne tulevat valmiina liikenneministeriöstä. Lähinnä tulee kyseeseen matkustajamääräennusteen muuttuminen. Sen muuttuminen negatiiviseen suuntaan on kuitenkin epätodennäköistä, koska käytäntö on osoittanut, että erittäin harvoissa raitiotiehankkeissa näin tapahtuu. Valtaosassa hankkeita matkustajamääräennusteet ylittyvät, osassa tapauksista jopa usealla sadalla prosentilla.
Peruskysymys on, ovatko nyt lasketut hyödyt riittävän suuria ja riittävän varmoja, jotta isoon ja kalliiseen hankkeeseen kannattaa ryhtyä.
Tästä voidaan sanoa olevan melko suuri varmuus (ks. yllä).
Kiinteistöjen arvonnousu ja raitiotien mahdollistaman maankäytön tiivistäminen - jotka eivät ole mukana hyöty/kustannus-laskelmassa - on myös arvioitu satojen miljoonien arvoisiksi (luultavasti yli puolen miljardin).
Kysyä voi myös, onko Tampere riittävän suuri kaupunki raitiotielle. Varteenotettava vasta-argumentti on, että Tampereen seutu kasvaa nopeasti, jolloin on järkevämpää parantaa joukkoliikennettä nyt kuin jättää se siihen vaiheeseen, kun niin on pakko tehdä.
Eurooppalaisena raitiotiekaupunkina Tampere on hyvinkin keskikokoa. Vaikka sinällään kaupungin kokonaisasukasluku ei raitiotien kannattavuutta ratkaise, vaan se, minkä verran maankäyttöä itse raitiotielinjan varressa on.
Saksassa on käytössä raja 2000 asukasta per ratakilometri (400 metrin etäisyydellä) uusien raitiotiehankkeiden valtiontuelle. Hervanta-Lentävänniemi-raitiotielinjan varressa noin 3000-3300 asukasta ratakilometrillä (500 metrin etäisyydellä), eli vaatimus täyttyy selvästi. Toisaalta on myös esimerkkejä onnistuneista raitiotiehankkeista, joiden varrella asukkaita on vähemmän kuin 2000 per kilometri. Tampereen raitiotien varressa on myös runsaasti työpaikkoja, noin 2000 per kilometri 500 metrin etäisyydellä.
Tampereelle ennustettu päivittäinen matkustajamäärä per käytössä oleva ratakilometri (noin 2000) on myös suurin piirtein sama kuin Helsingissä toteutunut.
Huomattavaa on myös, että kaikissa pohjoismaisissa Tampereen kokoisissa tai sitä isommissa kaupungeissa on jo raitiotie, tai sen tekemisestä on rakennus- tai periaatepäätös. Raitiotie löytyy Helsingistä, Tukholmasta, Göteborgista, Oslosta ja Bergenistä, rakennuspäätös on tehty Århusissa, Odensessa ja Kööpenhaminassa ja periaatepäätös Turussa, Malmössä ja Stavangerissa.
Sen jälkeen on vielä ratkaistava kysymys, onko Tampereella juuri nyt varaa sekä tunneliin että ratikkaan.
Jostain syytä Pokkiselta on tullut paljon enemmän kritiikkiä ratikan kuin tunnelin suhteen. Mitä jos yllättäen käy niin, että ratikka toteutuu mutta tunneli ei?