Palasin tuolta infotilaisuudesta. Kyseessä oli tosiaan vapaamuotoinen avoimet ovet -meininki eli ei mitään kalvosulkeisia yms. Ei mitään uutta ihmeellistä, porukkaa oli kourallinen ja enemmänkin ihmiset uteliaita kuin henkihieverissä puolesta tai vastaan.
Aikatauluista sen verran että rohkeasti ja vauhdikkaasti edetään vaikka on laskusuhdannetta yms. koska on kolme firmaa liikkeellä rakentamassa. Eli ei pitäisi vaikuttaa talouden nykytilanteen asiaan. Ja ensimmäisenä rakennetaan nuo valtaväylän viereiset korttelit eli juurikin 3 x 16 talot ja niiden taakse Tieteenkadun varteen niitä 5-kerroksisia.
Ja mielenkiintoinen seikka on se, että joka 16krs tornin siis rakentaa siis eri firma. Yhtenäistävänä tekijänä on käytettävät materiaalit yms. mutta periaatteessa joka firma suunnittelee ja toteuttaa yhden näistä korkeista. Aiheellisestikin joku esitti huolta siitä tuolla että onko riittävän yhtenäisen näköisiä että ei tule kolme irrallisen näköistä tornia, mutta kuulemma ei pitäisi liikoja syitä huoleen olla, että yhtenäistä linjaa pitäisi siis loppupeleissä näkyä.
Julkisivuksi valtaväylälle päin pyrkivät saamaan kaikkiin samaa mustaa betonia mikä on ihan rohkea ja mielenkiintoinen veto. Päädyistä sen sijaan joka talo olisi hieman eri värinen/näköinen muutamissa yksityiskohdissa. Tornien parkkitilat tulee parkkitaloihin jotka sijottuu tornien väliin parikerroksisina valtaväylän suuntaisesti meluesteeksi samalla. Rapattua punertavaa pintaa tjsp.
Tornien kattokorkeus muuten jää alemmalle tasolle kuin vesitornin katon. Mutta kuitenkin noin 1-1.5 -kerrosta korkeammalla kuin Wäinölä 2:n tai Seitsemän Veljeksen aka. mutteritalot. Toki vaikuttavia jos siinä valtaväylällä seisoo, mutta esim. Duon paikkeilta katsottuna eivät varmaan edes näy... Näin meillä Hervannassa, Metsä-Manhattanilla.
Ja kevyen liikenteen silta rakennetaan valtaväylän yli siitä tornien välistä. Ihan hyvä juttu.
Vanhan Postin jakelukeskuksen/Nokian talon korttelin suhteen Tieteenkadulla tulee sellainen toteutus että tulee kansipihat joiden päällä nämä 5-8krs talot olisivat samalla tasolla Tieteenkadun kanssa. Sitten niiden kansipihojen alle tulee parkkitilat. Nokian talon monttuun sitten tulee puistoalue, ei siis sisäpiha vaan julkinen puistoalue josta pääsee itä-länsi ja pohjois-eteläsuunnassa läpi.
Hesburger-Shell säilynee toistaiseksi mutta voi olla että sen tilalle joskus tulee jotain taloa.
Liikehuoneistoja pyrkivät saamaan muutamia siihen Tieteenkadun varrelle ja korttelien keskelle muodostuvan pienen torin ympärille. Pääpaino kuitenkin siinä että asukkaat siitä käyttävät läheisen Duon palveluja mikä on ihan oikein sinänsä.
Ihan vaikutti OK-meiningiltä, koska joutomaatahan toi on nyt ja Hervanta kaipaa jykevän portin.
