Sivu 215/216

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 24.06.25 21:09
Kirjoittaja Pyöröovi
Mielestäni Helsingin valtuuston olisi kannattanut vaatia painotalon säilyttämistä, sillä purkamiselle oli tutkittujakin vaihtoehtoja, kuten painotalon korottaminen kerroksella ylöspäin. Kyseiset vaihtoehdot nähtiin kuitenkin liian kalliina ja teknisesti vaikeina ratkaisuina. Jos urakka oli tosiaan liian kallis, ministeriöt olisivat aivan hyvin voineet muuttaa naapurikortteliin, josta olisi vähemmällä rahalla saanut hyvät tunneliyhteydet Valtioneuvoston linnaan.

Toisaalta: onko Valtioneuvoston linnan sisäpiha yhtä kuin Venetsian Pyhän Markuksen aukio tai Berliinin Stadtschloss? Vähän nyt rajaa vertauksiin. Tila on täysin kansalaisten tavoittamattomissa, ja painotalon hädin tuskin erottaa Senaatintorin rappusten ylätasanteelta. Rakennus ei myöskään ole Engelin alkuperäisen suunnitelman mukainen, vaan vuonna 1900 valmistunut projekti, jonka käyttöfunktio on auttamatta jäänyt informaatioteknologian kehityksestä jälkeen. Purkamiselle tai vähintään painotalon muokkaamiselle on siis erittäin hyviäkin perusteita.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 25.06.25 00:08
Kirjoittaja hmikko
CalvinDeHaan kirjoitti: 24.06.25 12:07 Ehkä samalla saadaan purettua pois mahdollisimman paljon toisen maailmansodan jälkeistä city-modernismia.
Näköjään sitä puretaan, mutta Signe ja Kasarmitori näyttävät, mitä tulee tilalle, eli 2010/20-luvun city-modernismia. Se ei julkisivujen puolesta eroa vanhasta järin valtaisasti. Kerroskorkeutta on enemmän ja nykyään kaavoittajalla on parempi tahtotila vaatia katutasoon liiketiloja tms., mutta samaan aikaan kivijalkaliiketilojen kysyntä on mitä on.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 25.06.25 09:59
Kirjoittaja Kivenhakkaaja
CalvinDeHaan kirjoitti: 24.06.25 12:07 Ydinkeskustassa tapahtuu jälleen... Spondan omistaman Mannerheimintie 6:n (entinen Aleksanterin kimnaasi) peruskorjaus- ja korotustyöt ovat alkaneet.

Nykytila:
Kuva
Mutta lopulta päädyttiin tähän:
Kuva
Toivottavasti eivät karsi noita kolmannen kerroksen ikkunoiden alapuolisia vaakakoristeita kuten ovat tuossa havainnekuvassa esittäneet. Samoin näyttäisi ikkunoiden välisiä pilariaiheisia koristeita karsitun rankalla kädellä. Uudet ikkunoiden ruutujaot sen sijaan näyttävät selkeämmiltä.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 25.06.25 10:10
Kirjoittaja arkkinikkari
Ei tulla karsimaan. Todennäköisesti vaan invetontimallia tekevä alipalkattu harjoittelija on vaan jättänyt mallintamatta, ja ei ole nähty tarvetta korjata visualisointia varten.

Julkisivu säilyy vanhoilta osiltaan alkuperäisenä.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 27.06.25 22:16
Kirjoittaja kullevi
Kiinteistöinvestointimalleja työkseen tekevänä voin sanoa että siellä ei tosiaan huomioida mitään vaakakoristeita, vaan isoja linjoja

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 29.06.25 23:22
Kirjoittaja hylje
Bernheart kirjoitti: 24.06.25 19:15Näinhän se on, Helsingissä on aivan liikaa 1800-luvun kivitaloja. Mutta "uudistaminen" jatkuu ja ehkäpä hylje pääsee joskus itse ajamaan catepillarilla koko valtioneuvoston linnan tai jos hyvin käy, miksei yliopiston päärakennuksen. Harmiksesi oikeat sivistyskaupungit eivät ole ymmärtäneet tätä "uudistamista" ja Keski-Euroopassa jälleenrakennetaan (esim. Berliinin Stadtschloss) vanhoja aarteita.
Kummasti keski-Euroopassa onnistuu sellaiset kehitysprojektit kuten päärautatieasemien laajentamiset ja uudistamiset jotka Helsingissä ovat totaalisesti sivistyneistön läänityksenä, vaikka järkevää olisi huomata että ne ovat satojen tuhansien ihmisten päivittäisen (työ)matkan nivelkohta joka toimii ala-arvoisesti, mutta muullahan ei ole sivistykselle väliä kun on se kiva korvaamaton aarre jota ne useiden minuuttien päivittäiselle pakkomuseokierrokselle viedyt matkalaiset saavat ihailla.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 10.07.25 18:06
Kirjoittaja Jary
veka kirjoitti: 15.12.23 13:10 Samppa Lajusen luksushotelli The Hotel Maria avataan tänään Krunikassa Mariankadulla. Onpa hieno uutinen. Täytyy tunnustaa, etten ihan jaksanut uskoa hankkeeseen, mutta nyt olen vain iloinen ja helsinkiläisenä vähän ylpeäkin: ajatella, että kotikaupungissani on nyt sitten tällainenkin paikka. Keväämmällä, kun alkuryminä on asettunut ja kelit suotuisammat, yritän mennä kattoterassin ravintolaan haistelemaan tunnelmaa.
Nyt odotetusti on Hotel Marian taru tullut tiensä päähän. Kauppasummaa ei kerrota julkisuuteen ja näin Hotel Mariaan sijoittaneet ovat menettäneet rahansa. Samla Capital kertoi viime viikolla myyneensä hotellin singaporelaiselle M&L Groupille, joka antoi hotellin päivittäisen operoinnin hotellijätti Hiltonille. Se avaa Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisen Waldorf Astoria -hotellin Helsinkiin ja aloittaa toimintansa uudella konseptilla myöhemmin tänä vuonna.

https://www.hs.fi/talous/art-2000011354 ... t=promobox

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 11.07.25 12:00
Kirjoittaja veka
^Surullinen juttu. Kuten kaikki nyt tiedämme, Sampan hotelli valmistui mahdollisimman huonoon aikaan. Ukrainan sodan suomalaisia uhreja. Ilkkujien kuoro on onneksi osannut pysyä melko hiljaa.

Hesarin jutussa ihmetytti kovasti toimittajan valitsema titteli ”entinen ammattiurheilija”. Samppa Lajunen on Suomen kaikkien aikojen menestyneimpien olympiamitalistien taulukossa top kympissä: kolme kultaa, kaksi hopeaa. Talvilajeista edellä ovat Matti Nykänen, Veikko Hakulinen ja Eero Mäntyranta, Sampan takana seuraavina ovat Iivo Niskanen ja Marja-Liisa Kirvesniemi. Niinpä Samppa Lajunen on suomalaisille aina ”olympiavoittaja”. Minkään muun tittelin käyttäminen kertoo vain kirjoittajan omasta sivistymättömyydestä

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 12.07.25 23:34
Kirjoittaja Karkkitehti
Itse en oikein tunnista ”entinen ammattiurheilija” -termissä sen kummempaa sävyä ja pidän kirjoittajan sivistymättömyys-johtopäätelmää outona.

Itse asiaan, niin hienoa, että hotellille löytyi jatkaja ja harmi, että Samla Capitalin hanke ei onnistunut. Mielestäni ihan aiheellista kyseenalaistaa varainhoitajan riskinhallinta yms. Jos ajattelee rahastojen sijoittajien näkökulmasta, niin hehän menettävät valtavasti rahaa, jotka ovat luottaneet toisen tahon hallinnoitavaksi. Kyllä, riskinotto kuuluu sijoittamiseen, mutta onhan tässä laitettu valtava potti yhteen pesään ja riskikohteeseen. Itselläni ainakin herää kysymys onko toteutus ollut oman vision ajamista vai harkitun sijoittajalähtöistä.

Ja en minä ainakaan mitenkään ilakoi toisen epäonnistumista, päin vastoin harmittaa kyllä Samla Capitalin ja sen sijoittajien kannalta. Mutta toisaalta pidän kriittistä keskusteluakin tervetulleena ja aiheellisena. Ja vielä lisäksi myös toivon tällaisiakin hankkeita lisää, kyllä Helsinki tarvitsee tasonnostoa monellakin tapaa ja tämä on yksi siihen kontribuoiva hanke. Eli vähän ristiriitaisiakin ajatuksia.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 13.07.25 02:09
Kirjoittaja hmikko
^ En pitäisi myöskään ihan selviönä, että Hilton saa tuon kannattamaan Waldorf Astoriana. He tietty tekivät ilmeisestikin omalta kannaltaan edulliset kaupat, ja firmalla on syvät taskut ja paljon kokemusta, mutta tuote ei ainakaan tähän mennessä ollut Helsingissä mikään menestys.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 13.07.25 19:55
Kirjoittaja arkkinikkari
Tuon kategorian hotellivieraat ovat konservatiivisia, ja on siinä nyt aika iso ero majoittuuko tunnetun brändin hotellissa vai luottaako entisen urheilijan (oli sitten kuinka olympiavoittaja tahansa) lupauksiin luksuksesta. Ja markkinointibudjetti on tietysti myös ihan eri tasolla.

Ja tosiaan jos kokolailla pränikän hotellirakennuksen saa halvalla hallintaansa, niin mikäs siinä on toimintaa rakentaessa. Luksuksessa tärkeintä on henkilökunnan osaaminen ja määrä, ja on helpompi palkata riittävä määrä osaavaa henkilökuntaa jos ei ole taakkana isoja investointikustannuksia—ja isolla kansainvälisellä ketjulla on myös kyky rekrytä osaavia asiakaspalvelijoita eri puolilta maailmaa; tuossa kategoriassa täydellinen kielitaito asiakkaan omalla kielellä on keskeinen osa palvelukokemusta, ja Hilton kykenee tarvittaessa lennättämään asiakaspalvelijoita muista hotelleistaan Helsinkiin jos sopiva emiiri on tulossa vierailulle.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 13.07.25 21:26
Kirjoittaja bonk
Huomasin eilen pyöräillessäni, että kruunuvuorensillan nostokurki oli kadonnut.

https://enlapser.cloud/1339551240/fi/

Raksakamerasta voi myös nähdä, että vaijerit kannattelevat nyt siltaa ja viimeisetkin tuet on poistettu kannattelemasta pisintä aukkokohtaa.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 14.07.25 13:04
Kirjoittaja Jary
arkkinikkari kirjoitti: 13.07.25 19:55 Luksuksessa tärkeintä on henkilökunnan osaaminen ja määrä, ja on helpompi palkata riittävä määrä osaavaa henkilökuntaa jos ei ole taakkana isoja investointikustannuksia—ja isolla kansainvälisellä ketjulla on myös kyky rekrytä osaavia asiakaspalvelijoita eri puolilta maailmaa; tuossa kategoriassa täydellinen kielitaito asiakkaan omalla kielellä on keskeinen osa palvelukokemusta, ja Hilton kykenee tarvittaessa lennättämään asiakaspalvelijoita muista hotelleistaan Helsinkiin jos sopiva emiiri on tulossa vierailulle.
Aivan -niinpä tietysti- kun on kyse 5 tähden paikasta; heillä on käytössään esim. oma hovimestari.
https://yle.fi/a/74-20167695

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 06.08.25 09:28
Kirjoittaja sw
Signen lopullinen ulkopinta näkyvissä
Kuva

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 08.08.25 21:42
Kirjoittaja CalvinDeHaan
Elielinaukiolla on rakennustelineiden takaa hiljattain paljastunut uusi Scandic Helsinki Station, joka avautuu myöhemmin syksyllä. Hotellirakennus on entinen Holiday Inn ja valmistui vuonna 2003 arkkitehtitoimisto Artto-Palo-Rossi-Tikan työnä. Nyt julkisivusta on poistettu alkuperäiset pystysuuntaiset ulkolasielementit, jotka yhdessä hotellihuoneiden värikkäiden verhojen kanssa loivat vanhaan Holiday Inniin kirjavan vaikutelman.

Tulevaisuudessa Klyyga tulee vähentämään tuon julkisivun kaupunkikuvallista painoarvoa ratkaisevasti.

Kuva