- 25.06.13 15:03
#56945
hmikko kirjoitti:Ympäristösäädökset ovat Suomessa niin tiukat, että Talvivaaran kaltaiset räikeät rikkomukset ovat pikemminkin korruptioperäisiä. Joka tapauksessa kaivos elvyttää Pohjoisen Suomen taloutta, suon ja männikön suojelu eivät. Itse Suomea ristiin rastiin pieniä hiekkateitä matkanneena ja tutkineena voin sanoa, että välillä Parikkala-Ivalo voitaisiin pistää vaikka puolet metsästä matalaksi jos se auttaa laman yli. Ei kerrassaan minkään arvoista aluetta biodiversiteetin kannalta, vaikka odotin näkeväni hienoa erämaata ja vaaroja. Sen sijaan etelässä pistetään nykyisin surutta matalaksi jalopuulehtoja ja satoja vuosia vanhoja puujättejä pihakeinujen tieltä.RV kirjoitti: Uskon, että ympäristöviranomaisten vallan kasvattaminen on kansantalouden kannalta haitallista.Edellisessä hallintomallin uudistuksessa, joka tuotti nykyiset ELY-keskukset, ympäristöviranomaisilta nimenomaan vietiin hampaat. Lopputulema oli sitten Talvivaara, jonka ympäristölupa-asioita käsittääkseni hoiti yksi ihminen talousnäkövinkkelistä johdetussa ELY-keskuksessa. Eiks tää nyt ole juuri sitä mitä halusit tilata?
"Tohtori Iggyn arkkiviholliset: Kapteeni RV ja Professori Darkmage." -Darkmage7280



