Vierastan Japen tapaa esittää omat mielipiteet ja käydä keskustelua lainaamalla toisten ihmisten blogi- ja keskustelupalstakirjoituksia. Epäselväksi jää allekirjoittaako hän kaikki lainaamansa osiot, vain osan niistä, vai esittääkö hän omaa mielipidettään lainkaan. Tämä tyyli tuntuu erityisen kummalliselta, kun lainatuista kohdista sitten löytyy ilmeisesti aivan suoria valheita (esim. tuo Bilbaon budjettiylitys).
Tunnut tekevän ison numeron toteutumattomista Guggenheim-projekteista. En oikein ymmärrä mitä ajat takaa.
taevii kirjoitti:Lisenssi- ja rakentamiskustannukset ovat yksinkertaisesti niin kalliita, ettei ketään yllätä, kun valtiota huudellaan apuun jo nyt.
Eilisessä Hesarissa ainakin sanottiin, että Helsinki vaatii lisenssimaksut maksettaviksi yksityisin varoin. Näin siis kaupungille jää maksettavaksi osa suunnittelukuluista sekä rakennus, joka jää kaupungin omistukseen. Amerikkaan valuvat rahamäärät ovat siis suhteessa pienet.
Toni kirjoitti:Guggenheimin osalta minulle nousee niskakarvat pystyyn siitä kuinka vähän säätiö ottaa taloudellista riskiä koko projektista. Vertaus franchising-ketjuun on aika osuva siinä mielessä; Helsinki-yrittäjähän tässä pistää itsensä likoon, kun Guggenheim hykertelee.
Minkähänlaisia ja minkä suuruisia riskejä voittoa tavoittelemattoman säätiön tulisi kyetä ottamaan, ja miksi? Kun kyseessä ei ole mikään voittoa tavoitteleva yhtiö, riskeistä puhuminen tuntuu hieman oudolta säätiön näkökulmasta.
ÄmJii kirjoitti:Tää lähtökohta on mun mielestä sinällään ihan ok, mutta ainoa varma voittaja on amerikkalainen säätiö.
Mitä tarkoitat säätiön voitolla? Jos Helsingin museosta tulee osa säätiötä, eikö Helsinkikin ole silloin osa samaa voittajaa, mitä se sitten tarkoittaakaan?
xoop kirjoitti:Bilbaosta on kyllä kuultu ja eittämättä se jonkinlainen menestystarina on ollutkin, mutta eipä näistä muista vanhan mantereen guggeleista juurikaan ole lauluja tehty.
Onkohan hyödyllistä verrata Berliinin ja Venetsian mini-Guggenheimeja Helsinkiin ehdotettuun museoon (pinta-ala kymmenesosa siitä) tai varsinkaan Bilbaon museoon.
Lähtökohtaisesti Guggenheim Helsingissä on varmastikin kaikkien mielestä hyvä asia. Hintalappu vain tuntuu ainakin alkuun aika suurelta. Toisaalta asiat kannattaa laittaa perspektiiviin. Täälläkin on mainittu esimerkkinä Herttoniemen liikenneympyrä (100 miljoonaa). Toinen hanke, josta on juuri ollut puhetta, on Stadikan peruskorjaus, joka maksaa jo tehtyjen remonttien lisäksi noin 200 miljoonaa. En tässä yritä millään tavalla vertailla eri projektien "järkevyyttä", yritän vain saada jonkinlaisen vertailukohdan Guggenheimin hinnalle.
Kaupungin näkökulmasta projekti on kasvavan taidetarjonnan lisäksi riskisijoitus, jossa mahdollinen voitto on turismin ja maailmanlaajuisen tunnettuuden lisääntyminen. Laajemmin mahdollinen voitto voisi sisältää myös suomalaisen taiteen vientiä ulkomaille, mutta tällaisten asioiden arviointiin minulla ei ole kompetenssia. Bilbao-efekti ei varmasti toteudu samassa mittakaavassa kuin Bilbaossa, mutta kymmenesosakin siitä olisi hyvä saavutus.
Olen jossain määrin riskinottajatyyppiä, joten toivotan projektin varovaisesti tervetulleeksi. Olisi tietenkin mahtavaa, jos rahoituksesta saataisiin ainakin merkittävä osa kasaan muualta kuin kaupungin kassasta. Valtiokin voisi tulla mukaan hyvin pienellä panoksella. Minuakin mietityttää hieman tuo ehdotettu sijainti. Saako sinne tosiaan rakennettua tarpeeksi näyttävän museon. Bilbaon Guggenheim on ilmeisesti 57 metriä korkea. Sellaista ei ainakaan saa millään ilveellä Skattalle
