Sivu 15/18
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 09.05.14 10:44
Kirjoittaja hmikko
Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän keskustelussa valtuutettu ja lautakunnan jäsen Kirsi Louhelainen taisi viitata tähän jo aiemmin, kun aiheena oli viereen kaavailtujen kerrostalojen madaltaminen. Joku perusteli korkeampaa rakentamista Marriottilla, ja Louhelainen vastasi, että sen tulemisesta ei ole varmuutta. Louhelainen oli siis päättämässä kerrostalojen madaltamisesta ja oli sitä mieltä, että muutettu kaava on ihan hyvä. Kerrostalokorttelista tulee matalampanakin kuulemma tehokkaammin rakennettu kuin juuri mikään osa Tapiolaa.
Lepakkosirkus on tietysti naurettavaa ja osoittaa aika vakavan vian systeemissä. Itse laittaisin hotellitornin mieluummin Tapiolaan tai Keilaniemeen, varsinkin nyt kun Keilaniemeen näyttäis muutenkin olevan tulossa muitakin toimintoja kuin konttoreita.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 09.05.14 22:33
Kirjoittaja RV
hmikko kirjoitti:Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän keskustelussa valtuutettu ja lautakunnan jäsen Kirsi Louhelainen taisi viitata tähän jo aiemmin, kun aiheena oli viereen kaavailtujen kerrostalojen madaltaminen. Joku perusteli korkeampaa rakentamista Marriottilla, ja Louhelainen vastasi, että sen tulemisesta ei ole varmuutta. Louhelainen oli siis päättämässä kerrostalojen madaltamisesta ja oli sitä mieltä, että muutettu kaava on ihan hyvä. Kerrostalokorttelista tulee matalampanakin kuulemma tehokkaammin rakennettu kuin juuri mikään osa Tapiolaa.
Lepakkosirkus on tietysti naurettavaa ja osoittaa aika vakavan vian systeemissä. Itse laittaisin hotellitornin mieluummin Tapiolaan tai Keilaniemeen, varsinkin nyt kun Keilaniemeen näyttäis muutenkin olevan tulossa muitakin toimintoja kuin konttoreita.
Jos rakentamista ei nyt aloiteta pian, niin tämäkin kuopataan näiden valopää-Louhelaisten toimesta. Janne_H taisi mainita, että rakentaminen (todennäköisesti...) alkaa syksyllä?
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 18.05.14 11:15
Kirjoittaja Janne_H
Länsiväylän 10.5 numerossa oli hieman toiveikkampi uutinen aikatauluista.

Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 14.08.14 18:16
Kirjoittaja Kazaam
Helsingin Sanomat 14.8.2014 kirjoitti:
Valituskierre Westendin tornihotellista päättyi
Teemu Selänteen osin omistama yhtiö arvioi käynnistävänsä rakentamisen ensi keväänä
Neljän vuoden värikkään ja tuloksettoman valituskierteen jälkeen esteet ovat poistuneet tornihotellin rakentamiselta Espoon Westendissä.
Eri oikeusasteet hylkäsivät Harrods-tavarataloketjun omistajan Mohamed Al-Fayedin perheen valitukset.
Perhe vaati muun muassa hotellitornin madaltamista. Heidän omistamansa talo sijaitsee kohdetta lähellä.
Iltapäivälehdet seurasivat valitusvaiheita tiiviisti, sillä vastapuolella oli yhtiö, josta osan omistaa jääkiekkotähti Teemu Selänne.
Espoo oli jo myöntänyt hotellille rakennusluvan helmikuussa 2013. Hotellin arvioitiin avaavan ovensa loppuvuodesta 2015.
Tuoreimpien arvioiden mukaan avajaisia vietetään aikaisintaan vuoden 2016 lopulla.
Hotellitontti on nyt kiinteistökonserni Ultivista Oy:n omistuksessa.
"Tarkistamme suunnitelmat uudelleen ensi talven aikana, koska tässä on mennyt vuosia", sanoo toimitusjohtaja Sami Alatalo Ultivistasta.
Hän lisää, että rakennustyöt on mahdollista käynnistää aikaisintaan ensi keväänä "sulan maan aikaan".
Marriot-hotelliketju on Alatalon mukaan yhä kiinnostunut Espoon rantatontista. Hotelli olisi ketjun ensimmäinen Suomessa.
Taloudellinen tilanne on muuttunut Alatalon mukaan todella paljon vuoden 2009 jälkeen, jolloin valituskierre alkoi.
Nokian pääkonttorikin ehti hävitä hotellitontin läheisyydestä.
"Tällaiset eivät suunnitelmaa kaada. Hotelliahan ei rakenneta muutamaksi vuodeksi, vaan useiksi kymmeniksi vuosiksi", Alatalo muistuttaa.
18-kerroksiseen maisemahotelliin suunniteltiin aiemmin 272 huonetta, joista suurimmasta osasta olisi upeat merinäköalat.
Rakennukseen oli tulossa kylpylä sekä hyvinvointitiloja, kuten hieronta- ja hoitohuoneita, uimahalli sekä kuntosali ravintolan ja kahviloiden lisäksi.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 14.08.14 18:39
Kirjoittaja Klazu
Hyvä että valitukset on viimein kaadettu, mutta "suunnitelmien tarkastaminen" voi pahimmillaan tarkoittaa hotellin madaltumista, kun Keilaniemestä on kadonnut tuhansia työpaikkoja ja siten kysyntää bisneshotellille tuolla sijainnilla on huomattavasti aiempaa vähemmän. Sijaintihan on kätevä vain ja ainoastaan Keilaniemen alueelle bisnesmatkalle saapuville.

Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 24.08.14 11:46
Kirjoittaja Bernheart
Ottaen huomioon kuka valitusten takana on, en ole ollenkaan niin varma, että asia on taputeltu:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082 ... 0_uu.shtml
Egyptiläissyntyinen liikemies, miljardööri Mohamed Al-Fayed on Hufvudstadsbladetin mukaan hävinnyt taistelun suomalaista virkakoneistoa vastaan.
Al-Fayed vastustaa kiivaasti 18-kerroksisen kylpylähotellin rakentamista Espoon Westendiin Suomen-kotinsa läheisyyteen merenrantaan.
Miljardöörin valitukset kohteesta on hylätty. HBL kertoo, että Al-Fayed on jo kääntynyt asiassa EU-komission puoleen.
Kyseisen hotellihanke on saanut alueella ristiriitaisen vastaanoton. Vastustajia riittää. Arkkitehtuuriltaan hotelli eroaa kuin huutomerkki Westendin muista, pääosin isoista omakotitaloista ja paremman luokan rivitaloista koostuvista kortteleista.
HBL tietää, että rakennuttaja harkitseekin hotellin piirustusten muuttamista. Tarkoituksena olisi laskea talon korkeutta kerroksia vähentämällä.
Al-Fayed rakennutti kodin Suomeen, sillä hänen puolisonsa on aikanaan Miss Suomi -kisoista tutuksi tullut Heini Wathén.
Vakituisesti he asuvat Britanniassa. Al-Fayedin poika Dodi Al-Fayed menehtyi Pariisissa 31. elokuuta 1997 sattuneessa autoturmassa tyttöystävänsä, Walesin prinsessa Dianan kanssa.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 24.08.14 17:57
Kirjoittaja Klazu
Oho, enpä olisi arvannut olevani noin oikeassa. Jos tästä tornista napsitaan kerroksia, niin melkoinen tynkä on kyllä tulossa.
ÄmJiin viikon takainen kommentti tuntuu tämän uutisen jälkeen hieman huvittavalta. Toivottavasti näin ei käy myös Kämp Towerin kohdalla, mutta vahvaa uskoa on hyvä olla.

Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 24.08.14 18:56
Kirjoittaja RV
Hyi helvetti jotain 14-kerroksista tynkämoskaa... Eihän tää voi olla tottakaan! En voi uskoa edes, miten Marriottin kaltainen yhtiö tahtoo oikeasti sijoittaa Suomeen ja kestää kaikki tämä paska.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 30.01.15 13:31
Kirjoittaja Urbaani
Tästä hankkeesta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Toivottavasti hotellisuunnitelmat ovat kuitenkin elossa.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 31.01.15 20:18
Kirjoittaja jake
Nyt keväällä sulan sään aikaan piti rakennustöiden aikaisintaan alkaa (jos ovat saaneet operaattorisopimukset ja rahoituksen uudestaan kuntoon). Tosin jos aikovat toteuttaa aikeensa ja madaltaa tornia niin sehän tietää rakennuslupien uusimista. Ja se puolestaan varmaa uutta valitusprosessia. Menisivät vaan nyt nykyisillä luvilla joista ei voi kukaan enää valittaa.

Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 31.01.15 20:23
Kirjoittaja Urbaani
Mikäköhän tuohon kerrosten vähentämiseen on oikein syynä? Onko hotellikapasiteetin kysyntä laskenut, vai mikä.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 31.01.15 23:26
Kirjoittaja jake
Hyvä kysymys. Eihän kerrosten vähentäminen välttämättä tarkoita huoneiden vähentämistä, sama huonemäärä saadaan varmaan matalaan ja paksuun torniin. Rakennuskustannuksiltaan matala on halvempi.
Voi myös olla että hotelli toteutuu markkinatilanteen takia jonakin halvemman hintaluokan hotellina kuin Marriottina. Silloin ei rakennuksen statusarvollakaan ole niin väliä. Valitettavasti.

Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 03.02.15 00:45
Kirjoittaja RV
Jätkäsaareen suunniteltu samanaikaisesti käynnistyvä hotellihanke tietenkin vaikuttaa kapasiteettiin. We'll see... Molemmilla hankkeilla on hyvä potentiaali: yksi tarjoaa näkymän ulkosaaristoon ja toinen kaupungin yli.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 07.02.15 11:35
Kirjoittaja jake
Tämän päivän printti-Länsiväylässä on juttu hotellihankkeesta otsikolla "Lama lyö lisää jarruja Westendin hotellihankkeelle". Rakennuttaja kertoo, että rakennustyöt eivät ala tänä keväänä, eikä "uskalla luvata, että ne alkaisivat syksylläkään". Valitusten takia umpeutuneet rahoitus- ja rakentamissopimukset ovat edelleen uudelleenneuvoteltavina ja talouden epävarmuus hidastaa prosessia. Marriottin kanssa on kuitenkin edelleen sopimus hotellin operoinnista.
Re: Helsinki Marriott Hotel, Espoo
Lähetetty: 07.02.15 13:34
Kirjoittaja Urbaani
jake kirjoitti:Tämän päivän printti-Länsiväylässä on juttu hotellihankkeesta otsikolla "Lama lyö lisää jarruja Westendin hotellihankkeelle". Rakennuttaja kertoo, että rakennustyöt eivät ala tänä keväänä, eikä "uskalla luvata, että ne alkaisivat syksylläkään". Valitusten takia umpeutuneet rahoitus- ja rakentamissopimukset ovat edelleen uudelleenneuvoteltavina ja talouden epävarmuus hidastaa prosessia. Marriottin kanssa on kuitenkin edelleen sopimus hotellin operoinnista.
Ikävä kuulla.

Tässä on kyllä taas hyvä osoitus, että täysin kiusantekomielessä tehdyillä valituksilla voi olla todella tuhoisat seuraukset.