Sivu 112/217

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 24.08.15 15:10
Kirjoittaja RV
pallo kirjoitti:Niin no, Malmin ja Tapanilan asemilta on tuonne lentokentän reunaan matkaa about kilometri, joka ei suuressa maailmassa vielä oikeuta uuden metron vetämistä, varsinkaan kaupungin reuna-alueilla. Tervejalkainen kävelee juna-asemalle. Liikuntarajoitteisille voi sitten päräyttää jonkun tunnin välein liikkuvan mummobussin. Tietenkin jos sinne rakennetaan OIKEASTI tiivistä kaupunkia, niin sitten metroasema saattaa olla perusteltu. Suurempi ongelma on kuitenkin Viikin suunta, joka on enemmän eristyksissä raideliikenteestä ja merkittävämpi yliopiston yms. sijaintina. Ehkä toinen metrolinja sitten jotain Pasila - Arabia -Viikki - Malmin lentokenttä - Tapanila?
Itse tässä siis lähinnä puollan linjan vetämistä/ainakin haaroittamista Jakikseen ja Hakunilaan Olemattoman Östersundomin sijasta/lisäksi, kyseessä on kaksi täysin eristyksissä sijaitsevaa suurta lähiötä. Jos tielle sattuu pienellä mutkalla (en tiedä millä logiikalla on menty tekemään tuollainen mallinnos kuin esitetty??) saavutettavissa oleva uusi suuri alue, niin tietenkin se mukaan suunnitelmiin.

Hakunilan metro on ollut kaavoissa jo 1950-luvulta.

Viikin suunta on sillä suunnalla asuvana todella ongelmallinen sekä auto- että joukkoliikenteiden osalta - kertoisiko joku muuten, mikä on sen Maanherrantien sillan ihme raiteen idea?

Joka tapauksessa Hakaniemi-Kallio-Hermanni-Vallila-Kumpula-Käpylä-Arabia-Viikki-Latokartano-Kivikko-Jakis-Hakunila olisi täysin looginen linja. Sen sijaan sen kustannukset ovat sellaiset, että täysin eristetty Jakis ja Hakunila saataisiin paremmin (halvemmalla) "messiin" sieltä Mellunmäeltä vanhalla/minun uudelleenesittämälläni ajatuksella.

Tekeepi se Itämetrokin melko huikeita mutkia!

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 11:07
Kirjoittaja syksy
Terve kaikille. Olen lurkkaillut täällä jo pidempään, mutta nyt rekisteröitymiskynnys vihdoin ylittyi.

Ruoholahdenkatu 4:ssä näkyy olevan työt reippaasti käynnissä. Pikaisella googlailulla vaikuttaa, että toimistokäytössä ollutta taloa muutetaan asunnoiksi. Ihmettelin pitkään miksi talossa toiminut Ravintola Kantiksen tila oli vuosia tyhjillään, mutta ilmeisesti kyse on ollut valitusprosessin pitkittämästä hankkeesta.

Kyse siis tästä talosta:

https://goo.gl/maps/7yNS1

Tässä ilmeisesti suunniteltu lopputulos:

http://www.arkmm.fi/node/48

Ja tässä vielä tämänhetkinen tilanne:

Kuva


PS. Kuinka tässä olisi tarkoitus lisätä kuvia itse viestiin? Siis käyttämättä esim. dropboxia tai vastaavaa..

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 15:42
Kirjoittaja henkka
syksy kirjoitti: PS. Kuinka tässä olisi tarkoitus lisätä kuvia itse viestiin? Siis käyttämättä esim. dropboxia tai vastaavaa..
Tervetuloa.

Foorumille ei voi suoraan ladata kuvia. Imgur on hyvä vaihtoehto.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 21:16
Kirjoittaja hmikko
^^ Eipä voi tulevaa julkisivua ylenmääräisestä kauneudesta syyttää. Onkohan tuossa ollut jotain ohjausta kaupungin puolelta? Näyttäis vähän siltä, että mukaillaan jonkin verran vanhaa, vaikka teknisesti ei ilmeisesti olisi tarvinnut, kun koko julkisivu on purettu.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 21:39
Kirjoittaja arkkinikkari
On tosiaan aika jännä julkisivuratkaisu jos ei ole jotain ylhäältä tulevaa ohjausta mukana. Aika harvoin pääsee Suomessa tekemään asuintaloa ei-kantavalla julkisivulla: tässä olisi kerrankin ollut rakenteellisesti perusteltua tehdä oikein kunnon haulikolla ammuttu julkisivu.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 22:03
Kirjoittaja MindW
Lisäksi kaupunkikuvallisesti aukkojulkisivu olisi ollut perusteltu. Olkoonkin, että parin talon päässä on Aarne Ervin suunnittelema nauhaikkunajulkisivu.

Poikkeamishakemus on käynyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO päätyi vahvistamaan kaupunginhallituksen ehdon, että asuntoja ei saa tehdä avautumaan pelkästään Ruoholahdenkadulle.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 22:16
Kirjoittaja sekovene
Aikamoista puuhastelua. Ei ihme, jos toimistoja (syvä runko) on vaikea muuttaa asunnoiksi, kun kaupunki asettaa hommaan tuollaisia reunaehtoja.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 17.09.15 22:23
Kirjoittaja Etika
Huomattavaa tuossa KHO:n ratkaisussa oli myös näpäytys hallinto-oikeudelle. Se korostaa, että hallinto-oikeuksissa ei ole mahdollista lähteä uudelleen harkitsemaan viranomaisen (eli tässä tapauksessa kaupunginhallituksen) harkintaoikeuteen kuuluvaa asiaa. Eli koska hyväksymisen ehtona kaavalle olivat nuo läpitalon asunnot, niin mikäli ehto katsotaan laittomaksi, koko kaava pitää kumota ja palauttaa se kaupungille valmisteltavaksi. Eli hallinto-oikeudella ei ollut ylipäänsä vain poistaa noita ehtoja ja jättää muilta osin kaavaa voimaan, koska siinä muodossa kaava ei välttämättä olisi hyväksytty alun perin.

Tuolla voi olla seurauksia vastaaville valituksille. En tiedä olisiko kyseinen valittaja ollut kovinkaan iloinen, jos KHO olisi todennut ehdot laittomiksi, mutta tuolla perusteella kumonnut koko kaavan.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 19.09.15 12:41
Kirjoittaja tunppi
Viikolla ilmestyneessä lehdessä oli mainos tästä projektista. Vissiin v. 2017 alkaa tapahtua:
http://kodit.skanska.fi/Helsingin-Telakkaranta/

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 21.09.15 13:57
Kirjoittaja Jim
Malmin lentoaseman kaavarunko on valmistunut ja julkaistu.
http://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/201 ... lostus.pdf

Kaavanrungosta poimittua: "Alueen asemakaavoitus on tarkoitus toteuttaa vaiheittain siten, että alueen ensimmäisten osien rakentaminen voisi alkaa noin 2020. Koko alueen toteuttamisen arvioidaan kestävän noin 25–30 vuotta."
ja "Joukkoliikenneratkaisu perustuu raitioliikenteeseen – poikittaiseen Raide-Jokeri 2 -yhteyteen ja kantakaupungista Viikin kautta lentokentän alueen läpi pohjoiseen kulkevaan pikaraitiotiehen."

Tulevaisuudessa mahdollisesti hyväksyttävään asemakaavaan on siis luvassa: matalaa/väljää rakentamista, paljon puistoja ja pikaratikoita.

Havainnekuva
Kuva

Havainnekuva 2
Kuva

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 21.09.15 14:10
Kirjoittaja henkka
Jim kirjoitti:Malmin lentoaseman kaavarunko on valmistunut ja julkaistu.
http://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/201 ... lostus.pdf
Eikö tuostakin nyt olisi saanut paljon mielenkiintoisemman ja alueen menneisyyteen viittavan alueen jos kadut ja muut väylät olisivat noudatelleet kiito- ja rullausteitä?

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 21.09.15 15:08
Kirjoittaja pallo
Voi jum*lauta. Tämähän edustaa kaikkea sitä mitä Helsingin ei pitänyt enää tehdä. Kaupunki haluaa tiivistyä ja rakentaa PALJON asuntoja. Kalliit asunnot ja niiden puute estää talouskasvua. Sitten tuhotaan monumentaalinen lentoasema kaukana keskustasta ja rakennetaan se onnettoman tehokkaasti ja puolet jälleen puistoa, eli METSÄÄ. Ja tehdään seitsemästoista erilainen joukkoliikennejärjestelmä, ettei vaan saada mitään synergiaetuja yhtenäisestä järjestelmästä. Toivottavasti rakentavat ruskeasuon uudelle alueelle vielä monorailin. Ja laajasaloon zeppeliiniyhteyden. :smt028

Ei mitään tulevaisuuden näkemystä.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 21.09.15 15:43
Kirjoittaja arkkinikkari
henkka kirjoitti:Eikö tuostakin nyt olisi saanut paljon mielenkiintoisemman ja alueen menneisyyteen viittavan alueen jos kadut ja muut väylät olisivat noudatelleet kiito- ja rullausteitä?
Itse katsoin ihan samaa. Suunnitelmassa on yksi vanhaa linjaa noudattava kevyen liikenteen linjaus, muuten mennään sikin sokin. Eikä alueet tunnu noudattavan maaperän rakennettavuuttakaan, vaan ihan sekaisin on puistoa ja kerrostaloa kaikilla alueen erisyvyisillä savikoilla (tuonne tulee varmaan helsingin korkeimmat talot, jos mitataan paalujen pohjalta...).

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 21.09.15 16:58
Kirjoittaja sekovene
pallo kirjoitti:Ja tehdään seitsemästoista erilainen joukkoliikennejärjestelmä, ettei vaan saada mitään synergiaetuja yhtenäisestä järjestelmästä. Toivottavasti rakentavat ruskeasuon uudelle alueelle vielä monorailin. Ja laajasaloon zeppeliiniyhteyden. :smt028

Ei mitään tulevaisuuden näkemystä.
Synergiaetujahan tuossa nimenomaan tulee, kun oletettavasti raideleveys on 1000 mm, jolloin vaunut voivat käyttää samaa varikkoa raidejokerin ym. kanssa. Jos tuonne tehtäisiin erillinen raskasraide, niin se tarvitsisi käytännössä oman varikon.

Kaavarungosta on kyllä vaikea sanoa mitään.

Re: Helsingin projektit

Lähetetty: 21.09.15 17:19
Kirjoittaja hylje
pallo kirjoitti:Ja tehdään seitsemästoista erilainen joukkoliikennejärjestelmä, ettei vaan saada mitään synergiaetuja yhtenäisestä järjestelmästä.
Rakennustehokkuutta sen suuremmin kommentoimatta, runkolinjajärjestelmä on nimenomaan tulevaisuuden keskeinen ja tärkein joukkoliikenteen muoto. Se on jo nyt järjestelmä kahdella bussilinjalla, jotka matkustajamäärien kasvaessa voi luontevasti edelleen kehittää pikaraitiotieksi vastaamaan kapasiteettitarpeita. Nykyinen bussilinjasto on lähivuosina muuttumassa pikkuhiljaa runkolinjoiksi ja niitä täydentäviksi linjoiksi, jotka yhtä lailla voi edelleen kehittää pikaraitioteiksi vastaamaan kapasiteettitarpeita.

Pikaraitiotie ei ole pelkkä tavallinen katuyhteys, vaan sillä on omat vaatimuksensa mm. kaarresäteen ja pysäkkipituuden osalta. Siksi on hyvä, että raiteille piirretään jo aikaisessa vaiheessa luontevat kulkutiet ja sopivat pysäkin paikat.

Tunarointia oli puolestaan entisten vuosikymmenten pakkomielle raskaisiin rautatiejärjestelmiin, jotka eivät Helsingissä tyypillisille asukastiheyksille sovi. Muutenhan metroverkko olisi useamman kuin yhden linjan kokoinen. Meidän asukastiheyksiin riittävät bussit, ja paikoitellen tarvitaan jopa ratikkaa. Näillä pienemmillä kulkuvälineillä verkosto voi kattaa koko seudun hyvällä palvelutasolla.