Sivu 2/4

Lähetetty: 01.10.06 23:00
Kirjoittaja OlliMolli
Jännä kuva tuo viimeinen; kohde on sinänsä äärettömän tylsä lähiökerrostalo, mutta taivas on niin kauniin näköinen ja nurmikko keltaista, että jotenkin hyppäsi silmään. Tekninen laatukin on kuvissa oikein hyvä, pidän kovasti. Joissakin noissa aiemmissa oli hieman alivalottuneita katuotoksia, mutta itsekin sellasia ottaneena tiedän, että valonmittaus oikein päivällä on hyvin vaikeaa - joko katu alivalottuu tai sitten taivas palaa puhki. Itse en ole pitkään aikaan jaksanut edes yrittää kun tuntuu, että ei koskaan onnistu. Mutta tosiaan olen pitänyt ketjua silmällä suurella mielenkiinnolla. Hyvä, että jaksat laittaa kuvia, koska Lahti on minusta täysin ansaitsemattomasti jäänyt aiemmin paitsioon talossa. Kuten joskus olen sanonutkin, Vesijärvenkatu lienee "grandein" katu Suomessa Helsingin ulkopuolella.

Lähetetty: 23.10.06 20:38
Kirjoittaja satama
...valonmittaus oikein päivällä on hyvin vaikeaa - joko katu alivalottuu tai sitten taivas palaa puhki.
Pokkarikameran omistajana tunnen ilmiön varsin hyvin.:x Järkkärikameralla homma hoituisi hieman helpommin, vaikka ei niilläkään nyt ihan vastavaloon voi kuvata.
Parhaimmaksi ajaksi kuvata kaupunkinäkymää omasta mielestäni on siinä aamu 6-9 aikaan. Silloin auringon vastainen taivas/horisontti on tumman sininen ja rakennukset valottuvat jyrkässä valossa kauniisti. Ihan toinen asia on se, että jaksanko vapaapäivinäni herätä tuohon aikaan.:)
Tekninen laatukin on kuvissa oikein hyvä, pidän kovasti.
Itseäni harmittaa kuvieni suttuisuus. Katselin äskettäin Kotka viestiäni ja näiden kuvien tekninen laatu on kyllä selvästi näitä parempi. Tosin lähes kaikki Kotka kuvani on kuvattu aikaisin aamulla jolloin valokuvaus on tapahtunut lähes ideaaliympäristössä.




Viime kuussa otettuja kuvia. Tällaiset kuolemanhiljaiset kuvat sopivat hyvin syysiltoihin. Vai sopiiko? :dontknow:

Kuva


Kuva


Kuva
Sataman laivoista ehkä mielenkiintoisin kohde on tämä siipiratasalus. M/S Vellamo tunnettiin aikaisemmin nimellä Finlandia Queen ja alus tuotiin tänne Tampereen satamasta. Alus on tosin sataman yksi nuorimmista, sillä tämä alus rakennettiin vasta vuonna 1990.
Wikipedia kirjoitti:Ainoa Suomessa säilynyt aito siipirataskauden alus on s/s Lahtis, josta on jäljellä vain ruostunut runko. Alusta entistetään Noukanniemessä, Jyväskylän maalaiskunnassa.
Saapa nähdä minne tuo alus päätyy.

(Kuva luonnollisesti kärventyi vastavaloon kuvatessa sen verran pahasti, ettei tuosta saanut photarillakaan kovin kunnollista kuvaa.)


Kuva


Kuva
Vanha Vesijärven rautatieasema toimii nykyään ravintolana.

Kuva


Kuva

Lähetetty: 30.12.06 23:27
Kirjoittaja satama
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Lähetetty: 25.02.07 19:41
Kirjoittaja satama
Liian laiska kommentoimaan kuvia. Kommentoikaa (= haukkukaa, ihailkaa, vittuilkaa) itse jos jaksanette. :coffee:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Lähetetty: 28.02.07 23:56
Kirjoittaja satama
AIKAMATKA HISTORIAAN


----------------------- ei tosin kovin kauas -----------------------



Kuva
Ennen kuin tämä nykyinen funkkisbussiasema valmistui Kartanon alueelle, toimi Kauppatori linja-autojen huolto ja lähtöpaikkana.
Mahtavan näköisiä olivat vempeleet tuohon aikaan.


Kuva



Kuva




Kuva



Kuva
Kattokaa mun hienoo maitoautoo.8)


Kuva



Kuva



Kuva



Kuva
Tämä kukkulan päälle rakentuva kaupunki -kaupunkikuvallisesti puhuen- on hävinnyt jo aikaa sitten. Nykyään korkeimmat rakennukset sijaitsevat alhaalla, tasaisella maalla - joten kaukaa katsottuna keskustan siluetti näyttää kovin tasapaksulta.


Kuva
Ydinkeskustan ulkopuolinen alue oli varsin vapaasti kasvavaa "villiä länttä" ilman ruutukaavoitusta.

Kuva





Kuva



Kuva
^ Pirun huonolaatuinen kuva, mutta idea välityy. Lahden kaupunkikuvallinen muutos 50 vuodessa on paikoitellen ollut raju.

Lähetetty: 29.04.07 20:26
Kirjoittaja satama
Kuva
Kirkkokatua en ole teille aikaisemmin esitellykkään, johtuen pitkälti noista kauniista tammista jotka kesäisin peittävät rakennukset taakseen.
Aika tyypillistä Lahtelaista katunäkymää.


Kuva
Lahden Yhteiskoulu on kaupungin vanhimpia pystyssä olevia rakennuksia.
Rakennus valmistui vuonna 1899, jolloin Lahti oli vielä alle 1000 asukkaan kylä.

Kuva
Kymintieltä löytyy ihan suht kunnollista arkkitehtuuria viime vuosikymmeneltä.

Lähetetty: 08.07.07 23:38
Kirjoittaja satama
Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva




Kuva
Pieni ja söpö ruokapuoti Vesijärvenkadulla. Onko Ranskalaisilla tuotteilla kysyntää Lahden kokoisessa kaupungissa - mene ja tiedä.

Kuva
Vapaudenkadun uusi minimarketti painottuu tarjoamaan tuotemerkkejä Lähi-Idästä.

Kuva
Mielenkiintoinen liikeidea ja komeita vesipiippuja. Nyt kuulemma saatavana erä aitoa porkkanasiemenöljyä. Hmmm.....

Lähetetty: 27.07.07 19:26
Kirjoittaja satama
Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva

Lähetetty: 31.07.07 18:42
Kirjoittaja Janne_H
Pyöräretkellä Espoo-Vääksy-Espoo tuli tietenkin poljettua myös Lahden läpi. Korkeiden paikkojen ystävänä, minun oli luonnollisesti päästävä mäkihyppytornin huipulle. :)

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Lähetetty: 31.07.07 19:47
Kirjoittaja satama
Ah, dammit. Kävitkö ollenkaan kierähtämässä hiihtomuseossa, vai menitkö suoraan torniin...

Lähetetty: 31.07.07 21:15
Kirjoittaja Janne_H
satama kirjoitti:Ah, dammit. Kävitkö ollenkaan kierähtämässä hiihtomuseossa, vai menitkö suoraan torniin...
En käynyt hiihtomuseossa.
Sunnuntaina käväsin siellä maisemia kattelemassa, kun takasin kotiin olin menossa. Tosin oli vähä kiire tuohon torniinkin, kun se suljettiin jo 17:00.
Ja heti kun pääsin tornista alas, niin alkoi raju ukkoskuuro. Siinä oli sitte hauska alkaa polkea Espooseen asti.

tosin otin keravasta lähijunan loppumatkalle, kun alkoi märät housut ja tylsääkin tylsempi Lahden vanhatie ärsyttämään :lol:

Lähetetty: 31.07.07 22:07
Kirjoittaja sam
Onpa Lahti kyllä mukavan näköinen kaupunki myös ilmasta - varsinkin nuo sirot funkispistetalot etualalla ovat aika maukkaita. Pitää varmaan ensi talvena ryhtyä töllöttämään mäkihyppyä ihan vaan maisemien vuoksi. ;)

Janne_H, totta kai kunnon karpaasina polkaisit hyppyränniä pitkin huipulle?

Lähetetty: 31.07.07 23:32
Kirjoittaja satama
Janne_H kirjoitti:
satama kirjoitti:Ah, dammit. Kävitkö ollenkaan kierähtämässä hiihtomuseossa, vai menitkö suoraan torniin...
En käynyt hiihtomuseossa.
Sunnuntaina käväsin siellä maisemia kattelemassa, kun takasin kotiin olin menossa. Tosin oli vähä kiire tuohon torniinkin, kun se suljettiin jo 17:00.
Ja heti kun pääsin tornista alas, niin alkoi raju ukkoskuuro. Siinä oli sitte hauska alkaa polkea Espooseen asti.

tosin otin keravasta lähijunan loppumatkalle, kun alkoi märät housut ja tylsääkin tylsempi Lahden vanhatie ärsyttämään :lol:
Ihan vaan sillä mielellä kysyin kun olisin saattanut sut mahdollisesti nähdäkin kun olin viime viikonloppuna työvuorossa vahtimestarina tuolla hiihtomuseossa.

Suomen kesä ei tosiaan tainnut tarjota ihan parhaita päiviään. :)

Lähetetty: 01.08.07 00:00
Kirjoittaja Janne_H
sam kirjoitti: Janne_H, totta kai kunnon karpaasina polkaisit hyppyränniä pitkin huipulle?
No kuten tossa kolmannessa kuvassa näkyy, se alue on ''ainoastaan hyppääjille''. Muutenhan toki olisin siitä mennyt ;)

Mutta kyllä tohon hissitornin juurellekkin oli ihan mukava mäki noustavana. :)

satama, missä se museo edes oli? En ainakaan mitään suuria kylttejä huomannut.

Lähetetty: 07.08.07 20:38
Kirjoittaja satama
Kuva

Lähdin tänään haahuilemaan Sopenkorven ja Mytäjäisen väliselle wanhalle rautatielle.

Kuva
Porhaltaessani lähijunalla Herralaan olen ollut näkeniväni tuolla rapistuneen tehdasmiljöön seassa jotain perin mielenkiintoista....


Kuva


Kuva
Ei, ei tämä.

Kuva
Vaan tämä! Höyry -stuku stuku- veturi

Kuva
Iso pieni googlaus tuotti tulosta ja sain selville merkin.
Tr1 (R1) Risto
http://www.dlc.fi/~srhs/tr1iso.htm

Numerot: 1030-1096
Nopeus: 80km/t
Paino tendereineen: 157t
Pituus: 22,25m
Vettä, hiiltä, halkoja: 27m3 9t 16m3
Tulipinta: 195,4m2
Tulistuspinta: 68m2
Arinapinta: 3,54m2
Pyörästö: 2-8-2

* 1030 Haapamäki
* 1033 Rautatiemuseo
* 1037 Haapamäki
* 1041 Romutettu Haapamäellä 2004
* 1044,1046 Romutettu toukokuussa 1997
* 1047 Lahti
* 1051,1055,1057 Haapamäki
* 1062 Romutettu toukokuussa 1997
* 1060 Acton, Suffolk, Englanti
* 1067,1071 Haapamäki
* 1073 Romutettu Haapamäellä 2004
* 1074 Pieksämäki (yksityisomistuksessa)
* 1075,1076 Romutettu toukokuussa 1997
* 1077 Acton, Suffolk, Englanti
* 1079 Romutettu toukokuussa 1997
* 1082 Haapamäki
* 1083,1086 Romutettu toukokuussa 1997
* 1087 Haapamäki
* 1088 Tampere
* 1091 Romutettu toukokuussa 1997
* 1092-1095 Haapamäki
* 1096 Hyvinkään konepaja


Kuva


Kuva


Kuva


Kuva
"Vanhalla radalla käveleminen ankarasti kielletty", "Yksityisalue, luvaton oleskelu kielletty"
20 metrin päässä oli joitan työntekijöitä jotka aika varmasti näkivät minut, mutteivat vähempää voineet välittää. Kiitos heille!



Janne_H kirjoitti:satama, missä se museo edes oli? En ainakaan mitään suuria kylttejä huomannut.
Se oli se rakennus jonka julkisivu muistutti hiukan Hesan olympiastadionia.