Sivu 10/23
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 12.09.14 23:15
Kirjoittaja hmikko
cobaink kirjoitti:
Niin ja se Veturitie maksaa 160.000.000 euroa. Eipä ole sillä omaa valitusketjua Taloforumissa.
Se on tietysti totta, että G-museon hintaisia risteyksiä tunneleineen on Helsingin suunnitelmissa puoli tusinaa. Tosin taannoisissa investointikattoneuvotteluissa valtuustoryhmät päättivät lykätä tai perua niistä melkein kaikkien rakentamisen, koska raha. Sitten on tietysti vanhusten vaipat, jotka myös maksavat museon verran jatkuvasti. Näitä meloni-omena -vertailuja voi tietysti pyörittää. Museon osalta kai pitäisi päättää, onko se hyvä investointi kulttuuriin tai matkailuun verrattuna muihin kulttuuri- tai matkailupanostuksiin. Jos Etelärannassa sijaitseva museorakennus päädytään muuttamaan vanhainkodiksi, niin sanoisin, että aika paljon on mennyt pieleen eikä homma ole mikään win miltään osin, paitsi ehkä vanhusten ikkunoista avautuvien näkymien suhteen.
Eikä sen parkkikentän kohentaminen muuten ollut Guggenheimin keksintö. Kirjava satama -kilpailu oli suunnitteilla ja vissiin käynnissäkin ennen G-hanketta. Kilpailussa vaan ei nimetty yhtä voittajaa, kun kaikissa ehdotuksissa oli vissiin merkittäviä puutteita.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 13.09.14 10:01
Kirjoittaja cobaink
Sama huuto ja parku aina kun on vähänkään kylttyyriltä haiskahtava hanke kyseessä. Musiikkitalo, Kiasma, Ooppera, Finlandiatalo....Hohhoijaa. Kuinkakohan moninkertaisesti Ateneumkin on maksanut alkuinvestointinsa takaisin tässä suht lyhyessä ajassa?
Jos Guggenheim hankkeeseen sisältyisi kiekkoareena ja ylimitoitettu eritasoliittymä, sitä jo rakennettaisiin innosta hihkuen.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 13.09.14 11:37
Kirjoittaja arkkinikkari
Et ole tainnut huomata että äänekkäimmät Guggenheimin vastustajat ovat nimenomaan kulttuuriväkeä, kun taas rakentamisen puolella ovat samat tahot jotka innokkaimmin rakentavat kiekkoareenoita ja eritasoliittymiä? Guggenheim ei ole kulttuuria, se on matkailumainos, joka yritetään rahoittaa kulttuurin määrärahoista.
Mutta onhan se totta, että maksamalla ulkomaiselle brändille saadaan näkyvyyttä Suomelle ja Helsingille; katso vaikka eilen päättynyttä MTV Helsinki Push tapahtumaa: 500 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailmaa! Mahtava kaupunkikarnevaali kaikkien iloksi! Eikä maksanut edes miljoonaa! Kyllä meidän kelpaa, kun kaupungin johdossa on näin dynaamisia kulttuuria arvostavia henkilöitä.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 13.09.14 12:03
Kirjoittaja cobaink
En ole huomannut, että ketään, siis ketään olisi rakentamisen puolella. Pajusta lukuunottamatta. Ehkä siksi kannatan Guggenheimia: ei ole pelkoa,että tämä koskaan toteutuisi.
Se hyvä puoli tässä on, että kun kaikki nega keskittyy ukkosenjohdattimen lailla Guggikseen, Keskustakirjasto saattaa kuin saattaakin siellä taustalla toteutua. Mielestäni loppupeleissä ihan yhtä turha (ja siksi kannatettava!) hanke.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 13.09.14 12:16
Kirjoittaja Urbaani
Joidenkin mielestä yhteiskunta ei saisi laittaa rahaa muuhun, kuin vanhusten vaippoihin. Suomalainen kulttuurielitti on niin ummehtunutta, että heidän mielipiteilleen en paljoa laittaisi painoarvoa. Täältä siis ehdoton kyllä Guggenheimille!
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 13.09.14 22:57
Kirjoittaja Karpathia
TANDE kirjoitti:Joidenkin mielestä yhteiskunta ei saisi laittaa rahaa muuhun, kuin vanhusten vaippoihin. Suomalainen kulttuurielitti on niin ummehtunutta, että heidän mielipiteilleen en paljoa laittaisi painoarvoa. Täältä siis ehdoton kyllä Guggenheimille!
Olen samaa mieltä. Suomalainen kulttuurieliitti on ainakin osittain nurkkakuntaista ja pelkää ulkomaisia, etenkin amerikkalaisia, vaikutteita. En käsitä miksi! Ilmeisesti täällä ajatellaan, että kaikki kaupallisuus on pahasta, eikä mikään vähänkään kaupallinen voi olla oikeaa kulttuuria.

Kulttuurihankkeen vastustaminen kulttuuripiireissä on ylipäänsäkin absurdia. Kun kerrankin saataisiin merkittävä kertainvestointi taiteeseen ja arkkitehtuuriin, niin sitä sitten paikallinen kulttuuriväki vastustaa?? Tällä asenteellako Suomen ylipäänsä pitäisi pärjätä? "Tänne mitään maailman hössötyksiä tuoda, nehän saattaa tuoda tänne ihmisiä". Suomesta tulee vaan voimakkaammin Euroopan Alaska tällä menolla. Henkisesti syrjäinen ja kaukana trendeistä. Äkkiä nyt ainakin kaupallistamisen kursseja kulttuurialan opiskelijoille! Suomalainen design on oikeasti hyvää, mutta nykyisin marginaalissa.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 00:12
Kirjoittaja arkkinikkari
Kulttuuriväen kritiikki Guggenheimiä kohtaan tulee siitä, että meillä on helvetin paljon kotimaistakin kulttuuria joka kaipaisi lisää rahaa.
Arkkitehtuurimuseo on toiminut vajaissa tiloissa alusta saakka eikä Designmuseolla ole riittävästi tilaa edes pysyville näyttelyille, ja kuitenkin arkkitehtuuri ja muotoilu ovat kaksi taiteen alaa joista Suomi on parhaiten tunnettu. Lisärakentamisesta on pidetty kaksikin kansainvälistä arkkitehtuurikilpailua vuosikymmenten aikana, ns. Välipala ja ARMI-talo.
Kaupunkikulttuurin puolella Flow-festivaali on kansainvälisesti todella kiinnostava, mutta julkista tukea se ei saa kuin murusia. Viime vuosikymmenten ehkä paras helsinkiläisinnovaatio Ravintolapäivä on saanut historiansa aikana joitakin tuhansia euroja julkista avustusta. Kummastakin pystyisi paremmallla kansainvälisellä markkinoinnilla tekemään merkittävän matkailuvaltin, ja molemmat ovat paremmin ajan hermolla kuin harmaantuvien setien Guggenheim, jonka parasta uusiutumiskykyä on ollut BMW:n automainosten ottaminen osaksi näyttelytoimintaa.
Ja jos museopuolelle mennään, niin sekä Helsingin Kaupunginmuseo että Kiasma tarvitsisivat lisää näyttelytiloja. Amos on lisätilaa saamassa (myös ilman julkista tukea), ja se tulee olemaan älyttömän loistavan sijaintinsa vuoksi todella merkittävä kulttuurilaitos Helsingissä.
Kukaan kulttuuripuolella ei vastusta merkittävää kertainvestointia taiteeseen ja kulttuuriin. Kyse on vain siitä, että investointi on suuntautumassa aivan idioottimaiseen suuntaan, jolla ei tueta kotimaista kulttuuria millään lailla, eikä luoda mitään uutta. Helsingissä on valtavasti olemassa olevaa luovaa pöhinää, josta fiksulla tuella ja toimivalla markkinointiorganisaatiolla voitaisiin hioa todella maailmanluokan kulttuurikaupunki, jonne tulisi luovia ihmisiä ihan omilla rahoillaan katsomaan ja tekemään, ja heidän perässään sitten turistit ja matkailuraha. Guggenheim tai mikään helvetin kallis vau-arkkitehtuuripalatsi ei tähän pysty.
Siitä olen samaa mieltä, että kaupallistaminen ja markkinointi pitäisi ottaa osaksi kaikkia opintoja Suomessa. Mutta sekin tarvitsisi rahaa, joka nyt ollaa mieluummin kaatamassa Guggenheimiin.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 03:14
Kirjoittaja Krio
No mikä on se arvoisa kulttuuri, joka kaipaa sitä rahaa? Tapetaan kissa? Harlinin Mannerheim-leffa?
No jaa, itse nautin Ateneumin vierailevista näyttelyistä ja en tajua, mikä sitä parantaisi, kun Kiasma on kävelymatkan päässä?
Arkkitehtuurimuseo taasen on HAH, HAH nykyisellä näytellyllään (eli neljä kuvaa ja 52 euroa sisäänpääsystä näin kärjistetysti). Mitä se auttaa, että se saa jotain uutta? Viidennen kuvan? Designmuseo samassa jamassa, ei niitä uusi rakennus auta mitään. Ongelma on ehkä se, että molemmat on siellä ydinkeskustan ulkopuolella (mitä Kauppatorikin edustaa sen moottoritien kaltaisen mörinän kanssa).
Jopa pysyvä Aku Ankka-näyttely Hesarin museossa olisi kiinnostavampi kuin nämä kaksi paikassa ??? olevan museon poikasta. Kukaan ei muuten puhu Tekniikan museosta, vaikka spora heittää turistin sinnekin. Siinä matkan varrella olisi "Kallion boheemi alue", joka vetäisi Berliinille...no..jotain nenään.
Guggis ainakin saisi ihmiset maakunnistakin tulemaan kerran tai kaksi Helsinkiin ihmettelemään, jos lottokuponki Hölmölässä saa kaffet kulumaan tai ämpäri uudessa Tokmannissa jonot pariksi tunniksi.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 06:20
Kirjoittaja Klazu
arkkinikkari kirjoitti:Mutta onhan se totta, että maksamalla ulkomaiselle brändille saadaan näkyvyyttä Suomelle ja Helsingille; katso vaikka eilen päättynyttä MTV Helsinki Push tapahtumaa: 500 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailmaa! Mahtava kaupunkikarnevaali kaikkien iloksi! Eikä maksanut edes miljoonaa! Kyllä meidän kelpaa, kun kaupungin johdossa on näin dynaamisia kulttuuria arvostavia henkilöitä.
Otaksun että olet vain sarkastinen, sillä MTV Push tapahtumahan oli hesarin uutisoinnin mukaan aivan floppi. 30 minuutin nauhoitus
muutama sata ihmistä paikalle houkutelleesta tapahtumastahan nähdään MTV:llä vasta joskus ensi kuussa. 500 miljoonaa katsojaa on myös täysin teoreettinen lukema, sillä vaikka kanava saattaakin tavoittaa niin monta televisiotaloutta ympäri maailman, ei sitä katso läheskään noin monta katsojaa. MTV on ollut jo vuosia roska-realityn täyttämä kanava, joka ei ole millään tavalla ikoninen tai suosittu Youtuben aikakaudella. Kyse on pitkälti 90-luvun brändistä.
MTV kuten melkein kaikki "kansainväliset kanavat" (kuten CNN, Discovery, jne.) ovat myös nykyisin täysin lokalisoituja ja tavoittavat paljon pienempiä maantieteellisiä alueita. En muista onko Suomessa ihan oma pikku-MTV vai oliko pohjoismaille joku yhteinen versio, mutta kanava on pilkottu hyvin pieniin osiin ja yksi kanava tavoittaa paljon pienempiä väkimääriä. 500 miljoonaan lasketaan varmaan mukaan koko Pohjois-Amerikka ja epäilen vahvasti että tällaista Eurooppalaista pikkutapahtumaa näytettäisiin täkäläisellä MTV:llä. CNN:kin on Amerikassa aivan eri kanava (täysin roskakanava) kuin Euroopassa (hieman asiallisempi).
Kyllä nuo rahat olisi käytetty paljon paremmin esim Flow-festivaalin kaltaisten tapahtumien tukemiseen, jotka tuntuvat median perusteella tuoneen oikeasti jotain omaa kaupunkikulttuuria Helsinkiin. Tämä MTV Push on aivan Guggenheimiin verrattava höpö höpö brändi, jolla vain viedään hölmöiltä rahat.

Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 06:36
Kirjoittaja Klazu
Itse Guggenheimiin liittyen, tässähän ei ole kyse minkäänlaisesta investoinnista Suomeen. Rahat rakennukseen, lisenssiin sekä taidekokoelmiinhan odotetaan tulevan suomalaisilta (veronmaksajilta) ja amerikkalainen säätiö tuo mukaan vain McBrändinsä. Tässä on myös koko projektin ongelma, sillä Suomesta ei löydy alkuunkaan tarpeeksi rahakkaita mesenaatteja tällaisen 150+ miljoonan euron projektin kustantamiseen, joten tällainen projekti voisi toteutua vain ja ainoastaan veronmaksajien kukkarolla. Ja se ei tule onnistumaan koskaan tilanteessa, jossa maan talous on miljardeja miinuksella ja oikeasti tärkeistä peruspalveluista joudutaan karsimaan kovalla kädellä. Tässä tilanteessa tällaiseen projektiin sijoittaminen olisi äärimmäisen riskikästä, varsinkin kun kyse ei ole millään tapaa pomminvarmasta tuotteesta. Guggenheimeja kun on epäonnistunut moninkertainen määrä verrattuna muutamaan onnistuneeseen (aina mainittava Bilbao ja New York jossain määrin).
Kyse on kuitenkin metropolikeisari Pajusen muistomerkistä, joten en olisi täysin ällikällä lyöty jos hallituksessa istuvat Kokoomus-kaverit päättäisivät piffata Pajuselle tällaisen muistomerkin pienellä lisävelalla. Kukapa sitä nyt 150 miljoonaa huomaa melkein 100 miljardin joukossa?
Nyt käynnissä oleva arkkitehtuurikilpailu tulee aivan varmasti esittelemään "kolme komeaa ja kaunista" ehdotusta. Se on selvä, mutta selvä on myös että jokaisen näiden hintalappu tulee olemaan vähintään tuo 150 miljoonaa, varmasti paljon enemmänkin. Kiintoisaa on nähdä miten niiden ympärille kehitettävän mediasirkuksen myötä saadaan ihmisten päitä pyöritettyä tämän suuren riskin ottamiseksi. Aivan varmasti tullaan ainakin lupaamaan, että nuo hassut pikkumiljoonat tuovat Helsinkiin "yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista" matkailuvirtojen moninkertaistuessa.

Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 10:05
Kirjoittaja arkkinikkari
Krio kirjoitti:Arkkitehtuurimuseo taasen on HAH, HAH nykyisellä näytellyllään (eli neljä kuvaa ja 52 euroa sisäänpääsystä näin kärjistetysti).
Tämä juuri on arkkitehtuurimuseon ongelma: sillä ei oikeastaan ole näyttelytiloja lainkaan, eikä esimerkiksi erittäin laajaa Jugend-ajan arkkitehtuurikuvien kokoelmaa voida laittaa esille ollenkaan, vaikka Helsinki on yksi kyseisen tyylin merkittävimmistä esimerkeistä maailmalla. Myöskään yleisötapahtumia (luentoja, keskustelutilaisuuksia etc.) ei voida järjestää, kun ei ole tiloja. Tästä kärsii koko arkkitehtuurikeskustelun kenttä, ja kärjistetysti tuloksena on samaa harmaata betonielementtiä Hangosta Utsjoelle ilman juuri minkäänlaista kritiikkiä.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 12:30
Kirjoittaja Jary
hmikko kirjoitti:OfficeUS -ryhmä "osallistuu" Guggenheim-kilpailuun ehdotuksella, jossa museo on Helsingin, Pietarin ja Tallinnan välillä risteilevä paatti. Risteilyjä saa jo varata vuodelle 2016 ja näyttelyitäkin esitellään webbisivulla:
http://cruises.officeus.org/
Hyvin "bongattu" tämä uutinen, tälle minäkin lämpenen. Muuten keskustelun tasoon viitaten, toivottavasti kyse on todellakin enemmän sarkasmista...vaikka toisaalta nykytaidehan oikeastaan on käytännössä sama asia kuin vanhusten vaipat
Mutta tosiseikoista ei pääse mihinkään -->
- suomi velkaantuu vauhdilla (ja köyhtyy)
- helsinki on pieni ja ruma kaupunki
- piiri pieni pyörii julkisin varoin ja naureskelee omaan partaansa matkalla pankkiin
- suomalaisia eikä varsinkaan ulkomaalaisia maailmalla kiinnosta joku Guggenheim museo jossain hikisessä eteläsatamassa
Bye for now
(Klasulle pointsit asiallisesta ja totuudenmukaisesta kommentista)
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 12:52
Kirjoittaja Karpathia
On selvää, että Guggenheim tarvitsee yksityistä rahaa, mutta kyllä sitä voi tukea mielestäni myös julkisista varoista. Lähes kaikki isommat kulttuurihankkeet ovat saaneet tukea ja on vain oikeudenmukaista, että Guggenheimkin saa. On toki totta, että valtio velkaantuu ja rahaa tarvitaan muuallakin. En silti itsekään suostu siihen, että vain vanhustenhoito, terveyspalvelut ja peruskoulutus ovat hyväksyttäviä kulueriä. Kulttuuriväen Guggenheim-vastustus on sikälikin tyhmää, että jos Guggenheim kaatuu, niin ei siihen varattu raha valu kulttuurille alkuunsakaan, vaan aivan muihin tarkoituksiin. On toki oikein tuoda esiin kulttuurin rahoitustarpeita laajemminkin - ei toki pelkästään Helsingin, vaan myös esim. Porin ja Oulun.
Ja ei Suomi niin köyhä ole, etteikö Guggenheimille löydy yksityistä rahoitusta. Erityisesti säätiömme ovat rikkaita.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 14.09.14 16:59
Kirjoittaja sekovene
Karpathia kirjoitti:On selvää, että Guggenheim tarvitsee yksityistä rahaa, mutta kyllä sitä voi tukea mielestäni myös julkisista varoista.
Minäkin olisin valmis tukemaan Guggista julkisista varoista esim. lahjoittamalla miljoonien arvoisen tontin ilmaiseksi. Paljon sen suurempaan tukeen on kyllä vaikea keksiä perusteita.
Re: Guggenheim Helsinkiin?
Lähetetty: 18.09.14 00:51
Kirjoittaja hmikko
Suunnittelukilpailuun tuli luemma 1 715 ehdotusta, mikä lienee jonkun sortin maailmanennätys. Arvatenkin varsin pieni osa osallistujista on koskaan käynyt Eteläsatamassa. Hankkeen webbisivujen mukaan 11-henkinen tuomaristo valitsee kuusi ehdotusta jatkoon marraskuussa ja ne julkistetaan joulukuun 2. päivä. Kakkosvaiheen deadline on ensi vuoden maaliskuussa ja voittaja julkistetaan kesäkuussa. Sivuilla ei mainita esiraadista mitään, mutta ilmeisesti joku nimeämätön poppoo seuloo tuota 1 715 ehdotuksen settiä ennen varsinaista tuomaristoa. Ks.
http://www.guggenheimhki.fi/uutiset/