Sivu 88/152
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 04.01.13 22:26
Kirjoittaja Rotvalli
Pistetaloa ja kenkälaatikkoa. Tampereella jatketaan samalla meiningillä kun 60-luvulla, mutta eipä tonne muutakaan sopisi. Hyvä että nyt aletaan luomaan pohjaa ratikan tulevaisuuden käyttäjäkunnaksi.

Kaartuvasta lasitornista (never in my life) plussaa, mutta ei kai tota aukiota nimetä oikeasti Prisma-aukioksi?

Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 04.01.13 22:38
Kirjoittaja Janne76
”Kaupunkiin mahtuu Ratina ja Tammela”
Ratina on paras vaihtoehto Huuhkajien ykköskentäksi 3–4 vuoden ajaksi, Harri Talonen muistuttaa.
Olympiastadion menee remonttiin ilmeisesti vuonna 2015. Se on pois käytöstä 3–4 vuotta. Sinä aikana Suomen jalkapallomaajoukkueen todennäköinen ykköskenttä on Tampereen Ratina.
Nyt Ratinassa on 17 000 paikkaa, mutta väliaikaiskatsomoin paikkaluku nousee 20 000:een.
HARRI TALONEN
Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun kehitysjohtaja
Palloliiton varapuheenjohtaja
Tampereen piirin puheenjohtaja
Seuraohjelmavaliokunnan puheenjohtaja
Jalkapallosäätiön jäsen
– Englannin, Saksan ja Espanjan kaltaisia maita vastaan se ei riitä, mutta silti Ratina on selvästi suurempi kuin Töölön jalkapallostadion ja Turun jalkapallostadion. Ratinasta tulee kansainväliset mitat täyttävä areena kesään 2014 mennessä, kun sen nurmialuetta levennetään.
Palloliiton hallitus päätti joulun alla esittää Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle jo vuoden 2016 kisojen karsintaotteluiden mahdollisiksi pelipaikoiksi Olympiastadionin lisäksi sekä Töölön stadionia että Ratinaa ja Turun stadionia.
Talosen mukaan liiton puheenjohtajisto on yksimielisesti kehittämässä Ratinasta Huuhkajien kakkoskenttää Olympiastadionin jälkeen. Tätä kehitystyötä tehdään yhdessä Tampereen kanssa.
– Jalkapallo ei sulje pois yleisurheilua eikä kulttuuritapahtumia. Ratinaa kehitettään nimen omaan tapahtumakeskuksena, johon on hyvät liikenneyhteydet.
– Palloliitossa halutaan, että maaotteluita pelataan muuallakin kuin Helsingissä. Siksi Ratina.
Talosen mukaan nurmi saadaan peitettyä konserttien aikana. Niin monimutkaiseen tekniikkaan ei tarvitse ryhtyä kuin Ruotsin uudella Friends Arenalla, jossa pelataan neljän päivän välein bandyfinaali ja jalkapallomaaottelu.
– Ratinasta tulee jo tänä vuonna paras stadion median kannalta, kun siellä pidetään nuorten yleisurheilun EM-kisat heinäkuussa.
Kisoja varten tehtävät investoinnit ovat hänen mukaansa pieniä verrattuna Tammelan Pallokentän kaltaiseen hankkeeseen, jota ajavat tamperelaiset jalkapalloseurat ja Lemminkäinen.
– Tammela on oma juttunsa. Sitä tarvitaan liiton sarjapeleihin, koululiikuntaan sekä ikäihmisten liikuntaan. Siihen kaavaillaan jalkapallon koulutus- ja kehittämiskeskusta, joka tulee ympärivuotiseen käyttöön.
– Seurojen pitää selvittää lähivuosien aikana, onko siihen saatavissa yksityistä rahoitusta. Onko esimerkiksi TOAS kiinnostunut opiskelija-asuntojen rakentamisesta kentän yhteyteen, jolloin parkkipaikkoja ei tarvita niin paljon kuin omistusasuntoja rakennettaessa.
Talonen ei usko, että jalkapallolle tulisi edes teoriassa muuttoa Hakametsään – ainakaan niin kauan kuin uusi suurhallihanke ei etene.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/2 ... a%E2%80%9D
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 05.01.13 20:04
Kirjoittaja henkka
Tältä näytti Stockmannin laajennuksen purkutyömaa pari viikkoa sitten. Kuvassa näkyy hyvin myös Akateemisen alakerta, joka oli käytössä ainakin vielä viime vuosituhannella, en muista koska se poistettiin käytöstä.

Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 05.01.13 22:37
Kirjoittaja Sieppi
Stockmannilla näköjään puretaan vanhaa oikein urakalla uuden laajennuksen tieltä.
Vinkkinä Tampereen työmaakuvaajille: Pyynikin uimahallin yhteydessä olevan uimahallin majan purkutyöt on aloitettu. Työmaa-aitaa, parakki ja muutamia työmaakylttejä oli ilmestynyt Pirkankadun puolelle. Vaikuttaisi siltä, että YIT saa toteutettua hankkeen, jossa ainakin NCC aikaisemmin epäonnistui.
http://www.yit.fi/palvelut/YIT-Koti/Asu ... ere/130511
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 12:04
Kirjoittaja frank_hki
Tamperelaiset hoi, pieni tilannekatsaus:
1. Onko Kaijakan talon tilanne edennyt Laukontorilla?
2. Entäs Anttilan viereinen tontti Satakunnankadulla?
3. Satamakadun uudisrakennus siinä hämeenpuiston päässä?
En löytänyt mitään uutta näistä ainakaan ketjun loppupäästä. Kaikki hienoja täydennysrakennuskohteita! Onko keskustassa muita vastaavia projekteja työn alla?
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 12:09
Kirjoittaja 16valve
frank_hki kirjoitti:Tamperelaiset hoi, mikä on Kaijakan talon tilanne Laukontorilla ja onko Satakunnankadulla Anttilan viereisellä tyhjällä tontilla jo toimintaa?
Kaijakka entisellään, eikä Anttilan naapurissakaan ole vielä mitään toimintaa. Tai ei ainakaan viime viikolla ollut.
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 12:15
Kirjoittaja frank_hki
16valve kirjoitti:frank_hki kirjoitti:Tamperelaiset hoi, mikä on Kaijakan talon tilanne Laukontorilla ja onko Satakunnankadulla Anttilan viereisellä tyhjällä tontilla jo toimintaa?
Kaijakka entisellään, eikä Anttilan naapurissakaan ole vielä mitään toimintaa. Tai ei ainakaan viime viikolla ollut.
OK, kiitos vastauksesta. Ja harmi ettei mitään toimintaa vielä ole. Muokkasin vähän vastaustani lisäämällä ton Satamakadunkin.
Menispä nää projektit eteenpäin, alkais Tampereen ydin olla aika komeassa kunnossa, kun sais nää tyhjät kolot täytettyä.
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 12:16
Kirjoittaja grendy
frank_hki kirjoitti:Tamperelaiset hoi, pieni tilannekatsaus:
1. Onko Kaijakan talon tilanne edennyt Laukontorilla?
2. Entäs Anttilan viereinen tontti Satakunnankadulla?
3. Satamakadun uudisrakennus siinä hämeenpuiston päässä?
En löytänyt mitään uutta näistä ainakaan ketjun loppupäästä. Kaikki hienoja täydennysrakennuskohteita! Onko keskustassa muita vastaavia projekteja työn alla?
1. Ei oo näkynyt eikä kuulunut sitten ensijulkistuksen joka oli joskus 2012 alkuvuodesta
2.
http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteist ... .2013.html on nähtävillä kaava koskien tuota tonttia
3. Tuo ei nyt ihan sytytä että mikä juttu toi on? (
http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?7823 ?)
http://www.paikkatietoikkuna.fi tuoltahan saa aika helposti katsottua missä vireillä olevat kaavajutut on menossa.. Eli valitsee -> Karttatasot -> Tampereen vireillä olevia kaavoja ja ei muuta kun klikkaileen
http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?7906 Tää muuten löyty ja ei oo edennyt hetkeen.. 2004 suunnitelmat ja renderöinnit mutta mitään ei oo tapahtunut.
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 12:19
Kirjoittaja frank_hki
grendy kirjoitti:3. Tuo ei nyt ihan sytytä että mikä juttu toi on? (http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?7823 ?)
Muistan nähneeni suunnitelmia uudisrakennukselle Satamakadulle sen funkkistalon viereen, jossa on muistaakseni K-kauppa. Siinä on nyt yksikerroksinen rakennus, jossa ollut baaritoimintaa. Näsilinnankadun ja Hämeenpuiston välissä.
grendy kirjoitti:http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?7906 Tää muuten löyty ja ei oo edennyt hetkeen.. 2004 suunnitelmat ja renderöinnit mutta mitään ei oo tapahtunut.
Ai joo, tuokin vielä.
Ja kiitos linkistä, täytyypä tsekkailla. Tampereella taannoin asuneena tunnen tiettyä kotiseuturakkautta Mansesteriin, vaikken paljasjalkainen olekaan

Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 13:36
Kirjoittaja henkka
frank_hki kirjoitti:grendy kirjoitti:3. Tuo ei nyt ihan sytytä että mikä juttu toi on? (http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?7823 ?)
Muistan nähneeni suunnitelmia uudisrakennukselle Satamakadulle sen funkkistalon viereen, jossa on muistaakseni K-kauppa. Siinä on nyt yksikerroksinen rakennus, jossa ollut baaritoimintaa. Näsilinnankadun ja Hämeenpuiston välissä.
Tämän ketjun sivulta 41 löytyy maininta tuosta Satamakadun laajennuksesta mutta kuvat ja linkit eivät toimi enää.
Kuninkaankadun ja Satakunnankadun kulmauksesta on oma ketjunsakin.
http://taloforum.fi/viewtopic.php?f=22&t=1049
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 14:58
Kirjoittaja grendy
^Koitin etsiä tuosta lisätietoa ja löytyi tosi kiinnostava Aalto Yliopiston "Kortteli 3.0" diplomityö
http://www.huura.fi/media/Kortteliuudis ... stassa.pdf
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 15:03
Kirjoittaja pallo
Saa nähdä miten tuo Tammelan täydennysrakentaminen edistyy. Sielläkin on paljon 1-kerroksista liiketilaa jota voisi mielestäni korottaa reilustikin.
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 15:12
Kirjoittaja grendy
pallo kirjoitti:Saa nähdä miten tuo Tammelan täydennysrakentaminen edistyy. Sielläkin on paljon 1-kerroksista liiketilaa jota voisi mielestäni korottaa reilustikin.
Niinpä.. Oon aina ajatellut niin että jos korkeassa naapuritalossa on ikkunoita siinä matalan osan kohdalla jolloin ikkunat peittyisi uudisrakennuksen myötä että homma tyssää siihen, mutta kannattaa tsekata toi edellinen linkittämäni PDF. Siinä oli oikein hienoja esimerkkejä miten tämä ikkunan peittyminen on korvattu kyseisien asuntojen omistajille! On rakennettu uudisosaan 17m2 huoneita ja parvekkeita jne "korvaukseksi". Eli sehän olis erittäin win-win tilanne! Tätä ei varmasti moni nimbykään tiedä joka vastustaa tälläisiä hankkeita, että siitä voi jopa jäädä reippaasti voitolle

Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 15:55
Kirjoittaja frank_hki
grendy kirjoitti:^Koitin etsiä tuosta lisätietoa ja löytyi tosi kiinnostava Aalto Yliopiston "Kortteli 3.0" diplomityö http://www.huura.fi/media/Kortteliuudis ... stassa.pdf

Vaude! Harmi vain, että taitaa jäädä ihan vain opinnäytetyöksi. No, toivoa on, ainakin mitä Tammelan kehitykseen on uskominen. Toi oli mulle kyllä kanssa ihan uutta tietoa toi korvausrakentaminen! Sehän on suorastaan nerokasta, ja vaikea kuvitella syitä, miksi kukaan siitä kieltäytyisi. Nouseehan siinä asunnon arvokin aika huikeasti.
Re: Tampere - sekalaista projektia
Lähetetty: 08.01.13 22:15
Kirjoittaja henkka
frank_hki kirjoitti:grendy kirjoitti:^Koitin etsiä tuosta lisätietoa ja löytyi tosi kiinnostava Aalto Yliopiston "Kortteli 3.0" diplomityö http://www.huura.fi/media/Kortteliuudis ... stassa.pdf
Vaude! Harmi vain, että taitaa jäädä ihan vain opinnäytetyöksi. No, toivoa on, ainakin mitä Tammelan kehitykseen on uskominen. Toi oli mulle kyllä kanssa ihan uutta tietoa toi korvausrakentaminen! Sehän on suorastaan nerokasta, ja vaikea kuvitella syitä, miksi kukaan siitä kieltäytyisi. Nouseehan siinä asunnon arvokin aika huikeasti.
Samaisen diplomityön lähteistä löytyi muuten Tamperelainen, jossa oli juttua Satamakadun täydennysrakentamisesta. Kyseinen Tamperelainen löytyikin sitten Lehtiluukusta.
http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=2176
Ihan hauskan polku piti sinnekin kulkea.