Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Tähtitorni
#56968
Komeat on kyllä näkymät. Sky loungeen kyllä mentävä samantien ihailemaan näkymiä sitten kun ovet avataan yleisölle :)
tekijänä cobaink
#56981
Kuin kaksi marjaa..
Janne H:n kuvaa Jätkäsaaresta.
Kuva
The torni.
Kuva
Tässä lähikuvaa, kovin on mustaa seinää ja pitkulaista ikkunaa.
Kuva
Avatar
tekijänä MindW
#56999
Janne_H kirjoitti:Kunpa vaan Tornihotelli olisi päällystetty samanlaisilla tummilla teräskaseteilla kuin tuossa Jätkäsaaren talossa.
Jätkäsaaren Saukonkanavan julkisivu on lasitettua klinkkerilankkua. Materiaalia on käytetty mm. Teollisuuskadun mäkkärissä Helsingissä. Hyvännäköistä materiaalia, voittaa kirkkaasti halvat julkisivulevyt, joita on näkynyt mm. korjausrakentamisessa.
Avatar
tekijänä henkka
#57032
Ja miksei viistotun kulman pidikkeitä / hätäuloskäynnin välitasoja olisi voinut hieman paremmin integroida itse rakennelmaan. Tuon oranssin kulman pitäisi kuitenkin näkyä jonkinmoisen verkon läpi, nyt sen poikki kulkee jokaisessa kerroksessa pinta-asennettu harmaa teräspalkki.

Kuva

Eikä tätäkään opastinta enää asenneta takaisin entisöidyn veturitallin seinään. Sääli.

Kuva
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#57064
Kävin vähän kuvailemassa pitkästä aikaa. Näyttää kyllä vieressä seistessä yllättävän massiiviselta rakennukselta. Elementtien värierot eivät näyttäneet jostain syystä myöskään ihan niin pahalta, kuin mitä valokuvista on saanyt ymmärrettyä. Ehkä siihen oli syynä sateinen ja synkkä ilma, eli auringossa ne värierot näkyvät sitten varmaan paremmin :D Kuvissa näkyy myös parkkipaikan päälle rakennettava turvakatos. On kyllä äärimmäisen mielenkiintoista seurata tämän projektin etenemistä! PS. en tykkää yhtään tuosta ikkunattomasta/pellittömästä kohdasta vitoskerroksen kohdalla.

Kuva[/url]

Kuva[/url]
Avatar
tekijänä grendy
#57373
Ja updatea tältä illalta:
Kuva
Kivat kimaltelut tulee auringossa valmiina :D

Kuva

Kuva

Kuva
Tästä kuvakulmasta tulee aika jees kun Tornihotelli JA Rasti on valmis! Nykyinen Rasti on siis toi tummahko talo jossa näkyy katolla valkoinen kyltti. Mitäs siitä Rastista pitäisi tulla, oliko 20krs? :)
Taitaa just Tornihotelli mahtua samalla cropilla kuvaan valmiina.

Yleisdiibadaabaa... En edelleenkään oo mikään mustan betonin ystävä (tai minkään betonin ystävä oikeastaan) julkisivussa, mutta tää on kyllä ihan ok. Saa hyväksyntä-leiman, vaikka tietysti mieluummin vois olla jotain tummaa lasia vaikka koko julkisivu jos sais itse päättää.
Avatar
tekijänä Klazu
#57377
grendy kirjoitti:Ja updatea tältä illalta:
Kuva
Pahoitteluni, mutta omaan silmääni rakennus näyttää tähän mennessä vain ja ainoastaan hirveältä elementtisekasotkulta. En tiedä tuleeko korkeuskaan pelastamaan sitä vaan tekeekö vain kauheammaksi kun rakennus näkyy kauemmas. Osana syntyvää Tampereen mini-klusteria tämä menee jotenkin, mutta ei tätä kyllä silloinkaan ihailla voi. :?

Kiitos kuitenkin kuvista kaikille.
tekijänä bitterfly
#57381
Batman ja Robin kiittäisi kyllä julkisivumateriaalin valinnasta. Hyvä kitka :)

No eiköhän siitä ihan hieno tule, mutta kun muita torneja nousee ne kyllä taitaa jättää tämän kauneudessa taakseen.
tekijänä ÄmJii
#57502
Tuleehan siitä omanlaisensa symboli. Aika paljon saa pureskella tätä reilu kymmenen vuotta kypsyneen projektin hedelmää. Omasta puolestani voin sanoa vaan, että hyi saatana. Onneksi on niitäkin, jotka tykkäävät!
Avatar
tekijänä SamuXe
#57503
Nämä viimeiset kuvat todistavat:
EPÄONNISTUI, kaikki hehkutti alussa, että jes yli 15 kerrosta ja reippaasti. Nyt vain toivoisin että ei olisi niin korkea ettei näkyisi niin kauas... Toivottavasti tämä ei vaikuta Tampereen muihin projekteihin muuten kuin myönteisesti, että niihin panostettaisiin enemmän eikä jätettäisi rakentamatta, koska eihän edellinenkään onnistunut? Ja siis tuostakin olisi pienellä budjetti lisällä saanut ihan siedettävän näköisen rakennuksen!

Ps. Saatte Tampereelle parin viikon päästä uuden kuvailijan ;)
tekijänä hmikko
#57504
huopa kirjoitti:jaa, kävin itsekin viikonloppuna tampereella ja mukaan tarttui pari kuvaa:
Oho, elementtien värierot näyttävät noissa kuvissa varsin villeiltä. Johtunee osin valon suunnasta ja kuvakulmasta? Itse olen vaihtanut junaa tornin vieressä vastaavassa kirkkaassa auringonpaisteessa pari kertaa, ja elementit näyttivät paljaalla silmällä lähes tasavärisiltä.

Palapelijulkisivu toimii livenä sillä tavalla jännästi, että varjon puolella talon kulma äkkiseltään katsottuna lähes häviää palapelin vilinään ja talon kantikkuutta ei välttämättä heti hahmota. Auringonpaisteen puolinen sivu tietysti erottuu varjossa olevasta. En ole kyllä mitenkään vakuuttunut siitä, että nämä maastokuvioefektit ovat kaupunkikuvan kannalta hyvä juttu.
  • 1
  • 70
  • 71
  • 72
  • 73
  • 74
  • 129